Pitäisikö lapsen holhous ratkaista uskonnon perusteella?

KARON ”rakastaa lapsiaan ja yrittää pitää heistä sopivalla tavalla huolta. Kuitenkin hänen vakaumuksensa Jehovan todistajana on ensi tilalla, ja toiminnallaan ja vakaumuksellaan hän vaarantaa lastensa terveyden, hyvinvoinnin ja edut.”

Tämän piirioikeuden lausunnon kuultuaan Karon seisoi kuin salaman lyömänä. Se merkitsi sitä, että hän oli menettänyt holhousoikeuden kahteen pieneen lapseensa, joista nuorempi oli vasta 11 kuukautta vanha. Hänen aviomiehestään, joka ennen heidän avioeroaan oli sanonut pilkallisesti: ”Joko Jehovan todistajat tai minä!” tuli nyt lasten holhooja. Karonille annettiin oikeus tavata tyttäriään vain joka toinen viikonvaihde.

”Asianajajani oli vakuuttanut minulle, että minulta ei voitaisi riistää lapsia uskontoni takia vaan että se onnistuisi vain siinä tapauksessa, että minut pystyttäisiin todistamaan kelvottomaksi äitinä”, selitti Karon, kotirouva yhdysvaltalaisesta Missourin osavaltiosta. ”Minut oli muserrettu.” Eikä ihme, sillä oikeudelle esitetyn kiistattoman todistusaineiston perusteella hän oli kelpo äiti, joka ’säännöllisesti käytti aikaansa hyödyllisellä tavalla tyttäriensä kanssa’.

Nyt Karonin oli matkustettava erääseen 160 kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin päästäkseen tapaamaan tyttäriään. ”Tyttäreni asuivat entisen mieheni vanhempien luona, ja joka kerta kun tapaaminen oli päättynyt, heidän oli kirjaimellisesti kiskottava tytöt irti jaloistani, jotta olisin päässyt lähtemään”, Karon muisteli. ”He potkivat ja huusivat: ’Miksemme saa tulla kanssasi kotiin?’ Joskus minun oli kotimatkalla pysäytettävä auto tiensivuun kyynelteni takia ja rukoillakseni Jehovaa, että hän antaisi minulle voimaa.” Karon valitti päätöksestä ylempään tuomioistuimeen.

Missourin korkeimman oikeuden kuusi tuomaria antoivat yksimielisellä päätöksellään tyttäret takaisin hänelle. Valitusta käsitellyt tuomari John Bardgett ilmaisi ”lujana vakaumuksenaan sen, että jutun käsitellyt tuomioistuin oli väärässä” siinä johtopäätöksessään, että ”Jehovan todistajien uskonnon jäsenet ovat luokkana ja opinkappaleittensa takia sopimattomia lasten holhoojiksi”.a

Samoin ovat Australiassa, Länsi-Saksassa, Japanissa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa ja muissa maissa jotkin alioikeudet ottaneet lapsia pois isän tai äidin holhouksesta tämän uskonnon takia. Tosin monet näistä päätöksistä ovat kumoutuneet ylemmissä tuomioistuimissa, mutta silti tällaista epäoikeudenmukaisuutta esiintyy yhä.

Vanhemmat, joilta on viety heidän holhousoikeutensa, ovat joutuneet myös uskonnollisten ennakkoluulojen uhriksi. Massachusettsissa meni eräs alioikeuden tuomari jopa niin pitkälle, että hän antamassaan päätöksessä kielsi muuatta isää tapaamisen aikana ”lukemasta Raamattua lastensa kanssa tai viemästä heitä jumalanpalveluksiin (tai edes kertomasta heille kymmenestä käskystä)”.b Muuan lehtimies totesi: ”Koko asia voi tuntua sinusta naurettavalta – paitsi siinä tapauksessa, että kiistanalaiset käsitykset olisivat olleet sinun omiasi.”

Niin, miten tosiaankin siinä tapauksessa, jos kyseessä olisivat olleet sinun käsityksesi? Jos tuomioistuin lähtee arvioimaan isän tai äidin uskonnollisia yhteyksiä, siitä voi olla pahaenteisiä seurauksia. ”Jotkut, jotka vähät välittävät Jehovan todistajista, jäävät silti miettimään, kuuluuko tuomioistuimen sanoa isälle, ettei hän saa kertoa kymmenestä käskystä eikä lukea lapsilleen Raamattua”, kirjoitti sanomalehti Los Angeles Times.

Tämä herättää seuraavanlaisen kysymyksen: Missä määrin valtio saa puuttua kansalaistensa yksityisasioihin? Eräs lakiasiain kommentaattori on varoittanut, että tällainen käytäntö voisi ”johtaa kaikille perheille tarkoitettujen, yhdenmukaisten lastenkasvatusta koskevien oikeusnormien omaksumiseen”. Haluaisitko, että tuomari, jolla kenties on toisenlainen uskonnollinen vakaumus, ratkaisisi tällaisen asian sinun puolestasi?

Tuomioistuimet ja uskonto

Tuomioistuimet ovat itse tunnustaneet sen, miten vähän niillä todellisuudessa on mahdollisuuksia uskonnollisten käsitysten ja tapojen tutkimiseen. Tuomari Jeffers Washingtonin osavaltion korkeimmasta oikeudesta kommentoi erästä oikeusjuttua näin: ”Emme kyseenalaista valtion oikeutta tukahduttaa sellaisia uskonnollisia tapoja, jotka ovat vaaraksi moraalille, ja todennäköisesti myöskään sellaisia uskonnollisia tapoja, jotka vahingoittavat yleistä turvallisuutta, terveyttä ja hyvää järjestystä, mutta kuten todistajanlausunnot tässä jutussa ovat tähän mennessä osoittaneet, Jehovan todistajien opetuksia ei mielestämme voida luokitella kuuluvaksi mihinkään näistä ryhmistä.”c

Kun siis uskonnolliset tavat eivät vahingoita ”yleistä turvallisuutta, terveyttä ja hyvää järjestystä” eikä ”ole mitään tosiasioihin perustuvaa osoitusta siitä, että kyseisen uskonnon harjoittaminen olisi välittömästi ja olennaisesti vaarantamassa lapsen hyvinvointia”, silloin ei tuomioistuimen ole sopivaa suosia kummankaan vanhemman uskontoa. Ontarion muutoksenhakutuomioistuin Kanadassa totesikin ytimekkäästi: ”Tuomioistuimen asiana ei ole tehdä ratkaisua kahden eri uskonnon välillä.” Holhouksen riistäminen tällaisen puolueellisen suosimisen takia on ”kova rangaistus [isälle tai äidille] maksettavaksi sellaisen uskonnollisen vakaumuksen noudattamisesta, joka ei ole lainvastainen eikä epäsiveellinen”.d

Aika ajoin ovat uskonnollisesti ennakkoluuloiset ”asiantuntijat” olleet panemassa alulle tällaista syrjintää. On syytä pohtia, mitä eräs psykologi sanoi lausunnossaan: ”Minusta tälle lapselle on vaaraksi se, että hänestä ollaan kasvattamassa Jehovan todistajaa. – – Koska hän elää tässä yhteiskunnassa, hänen täytyy sopeutua kulttuurin valtavirtaukseen. Hän on varttumassa aikuiseksi, eikä kyseessä ole Jehovan todistajien maa. Mikäli enemmistö tämän maan asukkaista olisi Jehovan todistajia, meillä ei olisi mitään ongelmaa.”

Jos tällaista neuvoa noudatettaisiin, se merkitsisi sitä, että keneltä tahansa jotakin vähemmistöuskontoa edustavalta isältä tai äidiltä voitaisiin riistää oikeus lastensa holhoukseen. On pöyristyttävää, että samainen lausunto sai Floridan osavaltiossa eräät tuomarit riistämään kyseisen nelivuotiaan tyttären äitinsä holhouksesta huolimatta kiistattomasta todistajanlausunnosta, jonka mukaan tyttö oli ”erittäin kiintynyt äitiinsä”.

On merkille pantavaa, että tuomari Baskin kieltäytyi yhtymästä tähän kahden muun tuomarin tekemään päätökseen Floridan (kolmannen piirin) muutoksenhakutuomioistuimessa. Tuomari Baskin selittää: ”Asiakirjat ilmentävät niitä henkilökohtaisia ennakkoluuloja, joita asiantuntijoilla on äidin uskonnosta. Heidän ylenkatseellinen suhtautumisensa äidin uskontoon sai heidät pohtimaan sitä mahdollisuutta, että lapselle koituu tulevaisuudessa vahinkoa, vaikkei vahingollisuudesta ollut olemassa mitään todisteita. Heidän vähemmän objektiiviset näkökohtansa ilmeisesti vaikuttivat jutun käsitelleeseen tuomioistuimeen – – eikä sen tekemä päätös saa jäädä voimaan.”e

Tämä amerikkalaisen tuomioistuimen tekemä päätös muistuttaa sitä, mitä erään kerran tapahtui Hitlerin totalitaarisen hallinnon alaisuudessa. Vuonna 1937 nimittäin riisti muuan piirioikeus natsi-Saksassa lapset erääseen vähemmistöuskontoon kuuluneilta vanhemmilta. Millä tätä perusteltiin? Piirituomioistuin lausui: ”Jos vanhemmat omalla esimerkillään opettavat lapsilleen elämänkatsomusta, joka asettaa heidät sovittamattomasti vastatusten niiden ajatusten kanssa, joihin Saksan kansan valtaenemmistö pitäytyy, silloin se on holhousoikeuden väärinkäyttämistä – – [joten] vanhempien huono kasvatuksellinen vaikutus [täytyy] poistaa ja hävittää.”f

Lapset menestyvät ja voivat hyvin

Aiheuttaako läheinen yhteys johonkin vähemmistöryhmään lapsille psyykkisiä vaurioita? Edellä mainitun Karonin tapauksessa hänen juttunsa käsitellyt tuomari oletti, että hänen tyttäriensä ”kehitys tuotteliaiksi kansalaisiksi” ja ’sopeutuminen kouluun ja yhteiskuntaan’ häiriintyisivät, jos heidät kasvatettaisiin äitinsä vähemmistöuskonnon mukaisesti. Oliko hän oikeassa? Millainen on tilanne nyt, kymmenen vuotta myöhemmin?

Näistä tytöistä on tullut toimeliaita Jehovan todistajia, ja heidän koulutodistuksensa puhuvat selvää kieltään. 11-vuotiaan Monican korkeita arvosanoja sisältävään todistukseen oli kohtaan ”persoonallisuuden/sosiaalisuuden kehitys” merkitty ”tyydyttävä”. Hänen opettajansa oli kirjoittanut todistukseen: ”Monicasta pidetään ja hän on hyvin luotettava. Olen iloinen siitä, että hän on minun luokallani.” Karonin toinen tytär, 13-vuotias Shelly, sai Yhdysvaltain presidentin myöntämän palkinnon ”huomattavista oppisaavutuksistaan”. Hänet valittiin myös ”kuukauden kansalaiseksi” sen johdosta, että hänellä oli hyvät ”suhteet opettajiin ja oppilaisiin ja hyvät opiskelutottumukset”. Kuulostaako siltä kuin nämä lapset olisivat olleet huonosti kasvatettuja?

Vakaumuksensa puolustaminen kasvattaa luonnetta ja henkistä lujuutta. Arizonan osavaltion korkeimman oikeuden ylituomari Struckmeyer sanoi eräästä holhousjutusta, jossa toisena osapuolena oli ollut Jehovan todistaja, näin: ”Emme ole tietämättömiä siitä, että poikkeaminen normaalista usein tuo mukanaan pilkkaa ja kritiikkiä. – – Kritiikki on se tulikoe, jossa luonteenlujuus testataan. Yhdenmukaisuus tukahduttaa järjen äänen ja aiheuttaa rappeutumista.”g

Lapset, joita pienestä pitäen valmennetaan perustelemaan järkevästi vakaumustaan, tosiaan oppivat käyttämään henkisiä kykyjään. Sen sijaan että tällainen valmennus ’tukahduttaisi heissä järjen äänen’, se on erittäin hyödyllistä, kuten ilmenee erään tutkimuksen yllättävistä tuloksista. Tutkimukseen osallistui 394 12-vuotiasta. ”Suhteettoman suuri osa erittäin luomiskykyisistä lapsista oli Jehovan todistajia”, paljastavat tutkimuksen tehneet australialaiset tutkijat. ”Tyttö, joka sai suurimman pistemäärän [luovuus]testeissä, ja se tyttö, joka ainoana lapsena, poikana tai tyttönä, sisältyi niiden 20 prosentin joukkoon, jotka parhaiten selviytyivät kaikista viidestä suoritusmittauksesta, olivat kumpikin Jehovan todistajia.” – Journal of Personality, maaliskuu 1973.

Uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi vanhemmat, jotka ovat Jehovan todistajia, ymmärtävät, miten tärkeää heidän on todella ’rakastaa lapsiaan’ ja edistää korkeita moraalinormeja. (Tiitukselle 2:4, 5) Monet tuomioistuimet ovat kiinnittäneet huomiota tällaiseen korkealuokkaiseen huolenpitoon. Esimerkiksi holhousjutussa, jota puitiin vuonna 1986 Muscatinessa Iowan osavaltiossa Yhdysvalloissa, isä ja lausunnonantajaksi pyydetty niin sanottu asiantuntija alkoivat parjata äidin, Jehovan todistajan, uskontoa. Tuomari Briles pysytteli kuitenkin puolueettomana ja sanoi: ”Tuomioistuin ei voi ottaa kantaa.”

Vaikka tuomari Briles antoikin isälle reilusti tapaamisoikeutta, hän uskoi lapset äidin huostaan seuraavien perustelujen kera: ”Tämä tuomioistuin on vakuuttunut siitä, että näistä lapsista voi varttuessaan tulla vain onnellisia lapsia, jos he jäävät [äidille], vaikka hänen uskontonsa ei ehkä näytäkään seurailevan amerikkalaista valtavirtausta. Tuomioistuin on varma myös siitä, että sen rakkauden, turvallisuuden ja johdonmukaisuuden riistäminen näiltä lapsilta, jota tällainen korkealuokkainen huolenpito tarjoaa, vahingoittaisi lasten etua.” Iowan muutoksenhakutuomioistuin vahvisti tämän päätöksen.h

Sekoittavatko uskonnolliset eroavuudet lasten elämän?

Eräässä toisessa holhousriidassa Julien kokemus vahvistaa edellä mainitun päätöksen viisauden. Julie säilytti yhteyden molempiin vanhempiinsa, jotka erosivat hänen ollessaan kuusivuotias. Nyt hän 20-vuotiaana selittää: ”Olen huomannut, että siitä oli selvää etua. Pääsin itse näkemään, millaisia eroja on katolilaisuuden ja Jehovan todistajien välillä. Veljeni ja minä kävimme äidin kanssa valtakunnansalissa, mutta sunnuntaisin me kävimme kirkossa isän kanssa, sillä viikonvaihteet me vietimme hänen kanssaan.”

Vaikka tällaiset lapset ovatkin alttiina vastakkaisille uskonkäsityksille, sen on todettu vaikuttavan heihin perin vähän, jos lainkaan, kielteisesti. Kanadalainen tutkija James Frideres tuli tutkimustensa perusteella tällaiseen tulokseen: ”Lasten välillä ilmenee vain vähän eroavuuksia, olivat he sitten [uskonnollisesti] epäsuhtaisista tai tasasuhtaisista avioliitoista. Se aineisto, jolla tässä asiassa on merkitystä, ei vahvista sitä edellisten tutkimusten perusteella tehtyä johtopäätöstä, että epäsuhtainen avioliitto tekisi lapsista psyykkisesti ’epävakaita’.” – Jewish Social Studies, 1973.

Lapsella on oikeus saada tietää molempien vanhempiensa uskonkäsityksistä. Kun hänelle tulee lisää ikää, hän voi tehdä oman valintansa. Julien tapauksessa tuomioistuin säilytti asianmukaisen puolueettoman asenteensa uskontoon nähden ja kohdisti huomionsa lapsen etuun. Oikeudenmukaisuus toteutuu, kun tuomioistuimet sallivat lasten elää molempien vanhempiensa vaikutuspiirissä ja lopulta tehdä omat ratkaisunsa uskonnonasioissa. Miten erinomaista onkaan, jos tuomioistuimet vastaisuudessakin suhtautuvat tähän asiaan tällä tavoin.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 7]

Tuomioistuinten vastaus kysymykseen: Ovatko Jehovan todistajien uskonkäsitykset vahingollisia?

◼ ”Todistusaineisto ei anna aihetta sellaiseen johtopäätökseen, että näiden kahden lapsen kasvattaminen Jehovan todistajien [uskoon] olisi osoittautunut turmiolliseksi heidän terveydelleen tai tunne-elämälleen.” – ”Koerner Koerneria vastaan”, nro 002793 (Conn. Superior Court, October 2, 1979).

◼ ”En voi havaita heidän kärsivän siitä, että he ovat isänsä mukana hänen kentällä tapahtuvassa sananjulistamisessaan. – – Minulle ei ole esitetty sellaista todistusaineistoa, joka saisi minut vakuuttuneeksi siitä, että Jehovan todistajat pyrkisivät uskonnonharjoituksellaan tuhoamaan yhteiskuntajärjestyksemme.” – ”Evers Eversiä vastaan”, 19 F.L.R. 296 (Supreme Court of New South Wales, Australia, 1972).

◼ ”Holhouksen siirtäminen rouva Ayersilta pois – – olisi käytännössä samaa kuin jos todettaisiin, että ei-Jehovan-todistajien elämäntapa on parempi kuin Jehovan todistajien elämäntapa, että Jehovan todistajat eivät ole sopivia lasten vanhemmiksi. Tällainen vihjaus on ilmeisen nurinkurinen ja olisi uskonnonvapauden rajoittamista, mitä ei voida suvaita.” – ”Ayers Ayersia vastaan”, (Provincial Court of British Columbia, Canada, Family Division, April 8, 1986).

[Tekstiruutu s. 9]

Ovatko lapset äidin tai isän erilaisen uskonnon takia huonommassa asemassa kuin muut lapset?

Quebecissä Kanadassa syytti eräs isä entistä vaimoaan – Jehovan todistajaa – siitä, että tämä oli uskonnollisilla käsityksillään aiheuttanut hänen lapsilleen huono-osaisuutta ja tunne-elämään kohdistuvaa riistoa. Mies pyysi tuomioistuinta puuttumaan asiaan. Lapset joutuivat esittämään oikeudelle oman lausuntonsa. On merkille pantavaa, millaisia olivat hänen 16-vuotiaan tyttärensä vastaukset:

K: Millaista on sinun elämäsi Jehovan todistajana?

V: Minusta elämäni on samanlaista kuin kaikilla teini-ikäisillä. En tunne jääneeni vaille mitään. En pidä itseäni erilaisena verrattuna kehenkään muuhun.

K: Mitä sinä saat noista valtakunnansalissa pidettävistä kokouksista?

V: Ensinnäkin se antaa elämälleni päämäärän. Vakaumukseni ansiosta tiedän, mihin voin perustaa tulevaisuuteni. Toiseksi minulla on siellä monia ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaani.

K: Onko kokouksista sinulle apua koulussa?

V: On, sillä me pidämme kokouksissamme viiden minuutin puheita yleisön edessä. Kun me koulussa pidämme suullisia esityksiä, monet oppilaista ovat hyvin hermostuneita. Mutta koska olen jo pitänyt puheita, minulla on jonkinlaista kokemusta.

”Millainen on tällaisen uskonnonharjoituksen vaikutus?” kysyi tuomari päätöksessään. ”Oikeus katsoo, että isän perusteluissa ei ole tullut toteennäytetyksi niinkään se, mitä hän halusi esittää, vaan lähinnä myönteisiä asioita.” Tehtyään tyttöjen äidille – Jehovan todistajalle – suotuisan päätöksen tuomari sanoi molemmille asianajajille jälkeenpäin: ”Kunpa minullakin olisi tuollaisia lapsia!”

[Kuva s. 8]

Karonin uskonto oli syynä siihen, että hänen kaksi tytärtään otettiin ensin pois hänen holhouksestaan