Väkivaltaiset aviomiehet lähikuvassa

ASIANTUNTIJAT ovat yksimielisiä siitä, että kaikista väkivaltaisista aviomiehistä voidaan piirtää suurin piirtein samanlainen muotokuva. Samaa sanovat lääkärit, asianajajat, poliisit, oikeusvirkamiehet ja sosiaalityöntekijät, jotka työssään päivittäin joutuvat tekemisiin perheväkivallan kanssa. Näin sanoi eräs oikeusvirkamies: ”Vallitsevana piirteenä on itsekkyys. Pahoinpitelijä muistuttaa yllättävän paljon pikkulasta. Jokainen nainen, jonka asioita olen käsitellyt, on tiennyt kertoa minulle pahantuulenpuuskista. Pahoinpitelijää kiinnostaa ainoastaan se, millä tavoin maailma kykenee huolehtimaan hänen tarpeistaan.” Tämä viranomainen luokittelee pahoinpitelijät ”sosiopaateiksi”, sellaisiksi, jotka eivät pysty pohtimaan tekojensa seurauksia.

”On aika mielenkiintoista, että väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet yleensä kärsivät heikosta itsetunnosta, jota he sitten pyrkivät synnyttämään uhreissaankin”, sanoi eräs kirjoittaja. ”Omistushalu ja mustasukkaisuus samoin kuin seksuaalinen riittämättömyys ja heikko itsetunto ovat tavallisia tuntomerkkejä miehillä, jotka pahoinpitelevät naisia”, sanottiin erään sanomalehden raportissa. Eräs kuuluisa psykiatri halusi täydentää tätä perhetyrannin muotokuvaa sanomalla: ”Pahoinpitelyt ovat yksi keino, jolla itsensä puutteelliseksi tunteva mies koettaa todistaa miehisyytensä.”

Väkivalta on perhetyrannille ilmeisesti ase, jota käyttämällä hän haluaa säilyttää aviopuolisonsa vallassaan ja osoittaa hänelle tämän valtansa. Eräs väkivaltainen aviomies selitti: ”Jos lakkaamme lyömästä, menetämme valtamme. Sellainen ei tule kysymykseenkään, sellainen olisi sietämätöntä.”

Pahoinpitelevä mies on usein ilman syytä käsittämättömän omistushaluinen ja mustasukkainen. Hän voi kuvitella, että vaimon ja postinkantajan, läheisen perheystävän tai jonkun muun sellaisen välille, jonka kanssa vaimo voi olla tekemisissä, on syntynyt romanttinen suhde. Vaikka hän voikin kohdella vaimoaan huonosti ja aiheuttaa tälle ruumiillista kipua, hän pelkää silti valtavasti asumuseroa tai sitä, että menettäisi hänet. Jos kaltoin kohdeltu vaimo uhkaa jättää hänet, hän voi vuorostaan uhata, että hän tappaa vaimonsa ja itsensä.

Mustasukkaisuus saattaa usein nostaa rumaa päätään vaimon ollessa raskaana. Mies voi tuntea olonsa uhatuksi pelätessään, että vaimon kiintymys siirtyy hänestä pois ja että lapsesta tulee nyt huomion keskipiste. Monet pahoinpidellyt vaimot kertovat, että ensimmäiset merkit miehen väkivaltaisuudesta ilmenivät ensimmäisen raskauden aikana – rajuina vatsaan kohdistettuina nyrkiniskuina. ”Mies voi itsekkyydessään jopa yrittää tappaa sikiön”, sanoi eräs oikeusvirkamies.

Väkivallan tuttu kaava

Eräs piirre perhetyrannin väkivaltaisessa käyttäytymisessä on se, että siinä toistuu aina tietynlainen kaava, minkä lukemattomat pahoinpidellyt vaimot voivat vahvistaa. Ensimmäisessä vaiheessa aviomies saattaa turvautua ainoastaan haukkumiseen ja solvauksiin. Hän voi uhata vaimoaan lasten poisviemisellä ja sanoa vaimolleen, että tämä ei enää koskaan näkisi heitä. Koska vaimo tuntee itsensä uhatuksi, hän voi myöntää kaiken olevan hänen syytään ja hyväksyä sen, että miehen loukkaava käytös johtuu hänestä. Näin mies pääsee niskan päälle. Hänen valtansa kasvaa, mutta hänen täytyy saada sitä lisää. Tämä ensimmäinen vaihe voi ilmaantua milloin tahansa avioliiton solmimisen jälkeen – joskus jo muutaman viikon kuluttua.

Toinen vaihe voi alkaa yllättävällä väkivaltaisuuden purkauksella: mies potkii vaimoaan, lyö häntä nyrkillä, puree häntä, kiskoo häntä tukasta, paiskaa hänet lattialle ja käyttäytyy väkivaltaisesti sukupuolisessa kanssakäymisessä. Vasta nyt vaimolle saattaa valjeta, että syy ei olekaan hänessä. Hän tulee siihen tulokseen, että syytä on etsittävä jostakin kauempaa: työn synnyttämästä stressistä, työpaikan huonoista ihmissuhteista.

Heti väkivaltaisuuden purkauksen jälkeen vaimoa lohduttaa miehen katuvaisuus. Nyt on alkanut kolmas vaihe. Mies suorastaan hukuttaa vaimonsa lahjoihin. Hän pyytää tätä antamaan anteeksi. Hän lupaa, että tällainen ei enää toistu.

Mutta niin vain käy toistamiseen, ja sen jälkeen yhä uudelleen. Katumuksesta ei näy enää jälkeäkään. Nyt pahoinpitelyt ovat osa jokapäiväistä elämää. Aina silloin kun vaimo uhkaa lähteä, hänet uhataan tappaa. Vaimo on nyt täysin alistetussa asemassa. Muistamme, mitä eräs perhetyranni sanoi edellä: ”Jos lakkaamme lyömästä, menetämme valtamme. Sellainen ei tule kysymykseenkään.”

Toinen yhtäläisyys

Poikkeuksetta perhetyrannit katsovat, että vaimo ärsyttää miestään väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Eräs perheväkivallan asiantuntija kertoo: ”Pahoinpitelijä sanoo vaimolleen: ’Siitäs saat, koska olet toheloinut tässä asiassa.’ Tai: ’Siitäs saat, koska ruoka viipyi.’ Vika on aina naisessa. Kun nainen joutuu kuuntelemaan tämänkaltaisia syytöksiä vuosikausia, hän alkaa itsekin uskoa niihin.”

Eräs mies sanoi vaimolleen, että tämä itse provosoi väkivaltaa jollakin, mitä oli tehnyt väärin. ”Väkivallan lisääntyessä ja voimistuessa lisääntyivät myös selitykset. Syytös kuului aina: ’Katso nyt, mitä sait minut tekemään. Miksi haluat saada minut tekemään tällaista?’”

Eräs entinen vaimonsa pahoinpitelijä, jonka isä myös oli perhetyranni, kertoi: ”Isä ei voinut koskaan myöntää olevansa väärässä. Hän ei koskaan pyydellyt anteeksi eikä ottanut vastuuta tekemisistään. Hän syytti aina uhriaan.” Poikakin myöntää: ”Sanoin vaimolleni, että pahoinpidellyksi tuleminen oli hänen omaa syytään.” Eräs toinen perhetyranni sanoi: ”Pahoinpitelin 15 vuotta vaimoani sen takia, että hän oli Jehovan todistaja. Panin kaiken vaimoni syyksi. Vasta sen jälkeen, kun aloin itse tutkia Raamattua, tajusin, miten todella pahaa oli se, mitä olin tehnyt. Nyt siitä on jäljellä enää ikävä muisto. Koetan unohtaa sen, mutta se ei onnistu.”

Tämä kertomus isästä ja pojasta, jotka molemmat olivat perhetyranneja, ei ole ainoa lajissaan. Päinvastoin se sopii yleispätevästi perhetyrannin muotokuvaan. Kyseinen poika myönsi perheväkivallan olleen isiltä opittua, sillä vaimojen pahoinpitelyä oli esiintynyt hänen suvussaan jo 150 vuotta. Erään amerikkalaisen perheväkivallasta tehdyn tutkimuksen mukaan ”niissä perheissä, joissa lapset näkevät perheväkivaltaa, vaikuttaa väkivalta 60 prosenttiin pojista niin, että heistä lopulta tulee pahoinpitelijöitä, ja 50 prosenttiin tytöistä niin, että heistä tulee uhreja”. – National Coalition Against Domestic Violence.

Eräs sanomalehdentoimittaja kirjoittaa: ”Vaikka tällaiset lapset ovatkin säästyneet pahoinpitelyiltä eikä heissä näy ulkonaisia vammoja, he ovat silti oppineet jotakin sellaista, mitä he eivät todennäköisesti koskaan unohda: sen, että on sopivaa ratkoa ongelmia ja hoitaa stressiä väkivallan tarjoamin keinoin.”

Turvakotien johtajat sanovat, että pojat, jotka ovat nähneet isänsä lyövän äitiä, käyvät usein vuorostaan äitinsä kimppuun tai uhkaavat sisariaan tappamisella. ”Se ei ole pelkkää lasten leikkimielisyyttä”, sanoi eräs heistä. ”Se on täysin tahallista.” Koska lapset ovat nähneet vanhempiensa purkavan suuttumustaan väkivaltaisella käyttäytymisellä, he näkevät sen ainoaksi vaihtoehdokseen.

Eräässä lastenlorussa sanotaan, että pienet tytöt on tehty ”sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista”. Näistä pienistä tytöistä kasvaa äitejä ja vaimoja, joita ilman heidän aviomiehensä eivät omien sanojensa mukaan tulisi toimeen. Vaimojen pahoinpiteleminen on varmastikin vastoin oikeudenmukaisuutta. Mutta kenen oikeudenmukaisuutta: ihmisen vai Jumalan?