Natsien hirmuteot olivat täyttä totta

IHMEELLISTÄ kyllä on olemassa pienenä vähemmistönä sellaisia, jotka väittävät, että nykyhistorian kuvaukset natsien hirmuteoista eivät pidä paikkaansa. Richard Harwood sanoo kirjassaan: ”Sellainen väite, että toisen maailmansodan aikana kuoli 6 miljoonaa juutalaista suoranaisesti Saksan virallisen tuhoamispolitiikan vuoksi, on täysin perätön.” – Did Six Million Really Die? The Truth at Last.

Niinpä herää kysymyksiä: Antoivatko kansallissosialistit käskyjä juutalaisten tuhoamisesta toisen maailmansodan aikana? Kuoliko keskitysleireissä tosiaankin 4–6 miljoonaa juutalaista? Onko esimerkiksi kaasukammioita ollut olemassa? Vai onko kaikki tällainen Saksan historian vääristelemistä?

Jotkut historiankirjoituksen muuttamista vaativat ovat väittäneet, että tiedot juutalaisten joukkotuhosta ovat tekaistuja. He väittävät, että juutalaisia kuoli korkeintaan muutama tuhat ja että valtaosa heistä evakuoitiin muihin maihin.

Tämä kiistanaihe pulpahti äskettäin esiin Kanadassa erään oikeusjutun yhteydessä. Erästä saksalaisperäistä siirtolaista syytettiin siitä, että hän oli ”tieten tahtoen julkaissut vääriä tietoja, joilla todennäköisesti haluttiin heikentää sosiaalista tai rodullista suvaitsevuutta”, sillä hän oli väittänyt, ettei natsien hirmutekoja ollut koskaan tapahtunutkaan, kertoi Torontossa ilmestyvä sanomalehti The Globe and Mail. Lopputuloksena oli, että hän sai 15 kuukauden vankeustuomion ja häntä kiellettiin enää julkaisemasta natsirikokset kieltäviä näkemyksiään.

Länsi-Saksassa muutettiin vuonna 1985 kunnianloukkauslakia siten, että se suo jopa ei-juutalaisille mahdollisuuden vetää oikeuteen ”kenet tahansa, joka solvaa, panettelee, herjaa tai halventaa ihmisiä, jotka ’ovat menettäneet henkensä kansallissosialistisen tai muunlaisen tyrannimaisen tai despoottisen hallinnon uhreina’”. Tämä laki ”tekee keskitysleireissä natsidiktatuurin aikana tapahtuneiden juutalaismurhien kieltämisestä rangaistavan rikoksen”, kirjoittaa sanomalehti Hamburger Abendblatt.

Natsi-Saksan hirmutekojen kieltämistä kutsutaan yleisesti ”Auschwitzin valheeksi”. Auschwitz (puol. Oświȩcim) oli Puolassa sijainnut saksalaisten pahamaineinen keskitysleiri, jossa surmattiin valtavasti ihmisiä. Länsi-Saksan tiedotusvälineitten mukaan äärioikeistolaiset ovat koettaneet salailla tällaisia tapahtumia tai väittää niitä perättömiksi, ja näin on alettu puhua ”Auschwitzin valheesta”.

Maastamuutto vai täydellinen tuhoaminen?

Maailmassa on nykyään miljoonia eurooppalaista syntyperää olevia juutalaisia todisteena siitä, että natsien ei onnistunut tuhota kaikkia Euroopan juutalaisia. Historioitsija William L. Shirer vahvistaa sen, että monet juutalaiset säästyivät kuolemalta, joka heitä odotti keskitysleireissä. Hän kirjoittaa: ”Eivät kaikki Itävallan juutalaiset tuhoutuneet natsien leireissä ja vankiloissa. Monet juutalaiset saattoivat ostaa itsensä vapaiksi ja mennä ulkomaille. Useimmiten se maksoi heille heidän omaisuutensa. – – Kenties lähes puolet Wienin 180000 juutalaisesta onnistui ostamaan itselleen vapauden, ennen kuin juutalaisten järjestelmällinen tuhoaminen alkoi.” Tällainen oli käytäntö varsinkin 1930-luvulla.

Shirer kuitenkin selittää, että vaikka Saksaan perustettiinkin Reinhard Heydrichin johtama juutalaisten maastamuuttotoimisto, ”myöhemmin se muuttui maastamuuttotoimistosta tuhoamistoimistoksi, ja se organisoi yli neljän miljoonan juutalaisen suunnitelmallisen tuhoamisen”. (20th Century Journey – The Nightmare Years 1930–1940) ”Lopullisen ratkaisun” johtavana toteuttajana toimi Karl Adolf Eichmann, joka lopulta teloitettiin Israelissa sotarikoksistaan.

Keskitysleirit eivät olleet ainoa keino, jota kansallissosialistit käyttivät alempiarvoisina pitämiensä rotujen hävittämiseen. Oli myös pelättyjä ”erikoiskomennuskuntia” (Einsatzgruppen), tuhoamisjoukkoja, jotka liikkuivat etenevän kenttäarmeijan perässä ”ja joiden ainoana tehtävänä oli juutalaisten suurimittainen teurastus. – – Erikoiskomennuskunnat seurasivat etenevää etulinjaa aivan sen takana, niin että vain harvat saattoivat päästä pujahtamaan niiden verkosta, ja ne raa’asti ampuivat, puhkoivat pistimillä, polttivat, kiduttivat, nuijivat kuoliaaksi tai hautasivat elävänä ainakin puoli miljoonaa juutalaista sotaretken ensimmäisten kuuden kuukauden aikana.” – Bruce Quarrie, Hitler’s Samurai – The Waffen-SS in Action.

Onko tällaiseen lukuun vaikea uskoa? Jos näissä murhajoukoissa oli yhteensä 3000 miestä, niin se tekee jokaista miestä kohden keskimäärin vähemmän kuin yhden murhan päivässä. Kun nämä erikoiskomennuskunnat tulivat Neuvostoliiton alueelle, epätäydelliset tiedot antavat kuolonuhrien luvuksi ”yli 900000, mikä on kaksi kolmannesta liikkuvissa operaatioissa tapettujen juutalaisten kokonaismäärästä”. – Raul Hilberg, The Destruction of the European Jews.

Komendantin tunnustuksia

Millainen on niiden todistus, jotka itse osallistuivat tappamiseen keskitysleireissä? Auschwitzin leirin komendanttina ollut Rudolf Höss pahoitteli: ’Uskokaa minua: ei ollut aina miellyttävää katsella valtavia ruumiskasoja ja haistella jatkuvan palamisen katkua.’ Hän sanoi myös ”ihmetelleensä ja paheksuneensa sitä, että juutalaisista muodostetut komennuskunnat (Sonderkommandos) olivat halukkaita auttamaan rotuveljiensä kaasulla tappamisessa siitä hyvästä, että saivat hieman pidennystä omaan elämäänsä”. (Joachim C. Fest, Das Gesicht des dritten Reiches) Saksalainen kirjailija Fest jatkaa: ”Jonkinlaista yksipuolista, täydellisyyteen pyrkivän asiantuntijan ylpeyttä ilmentää se Hössin lausunto, kun hän sanoo: ’Reichsführer SS:n [Heinrich Himmlerin] tahdon mukaisesti tuli Auschwitzista kaikkien aikojen suurin ihmisten joukkotuhoamislaitos’, tai kun hän hyviin tuloksiin päässeen suunnittelijan tyytyväisyydellä kiinnittää huomiota siihen, että hänen oman leirinsä kaasukammiot olivat kymmenen kertaa tehokkaampia kuin Treblinkan kaasukammiot.”

Omaelämäkerrassaan Höss kirjoittaa: ”Minusta oli tietämättäni tullut ratas Kolmannen Valtakunnan suuressa tuhoamiskoneistossa.” ”Reichsführer SS [Himmler] lähetti useasti korkeita puoluevirkamiehiä ja SS-upseereita Auschwitziin katselemaan juutalaisten tuhoamista. Kaikkiin se teki syvän vaikutuksen.”a

Ilmeisesti he olivat suuresti järkyttyneitä juuri siitä, kun he näkivät, millainen oli ”juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu” käytännössä: ihmisten kammottavaa tuhoamista kaasukammioissa. Kun Hössiltä kysyttiin, miten hän pystyi kestämään sen, hän vastasi: ”Minä vastasin siihen aina: Kaikkien inhimillisten tunteiden täytyi vaieta sen rautaisen johdonmukaisuuden edessä, millä meidän tuli panna toimeen Führerin käsky.”

Höss, sadistinen sätkynukke, siis myönsi auliisti, että natsien hirmuteot ovat olleet täyttä totta ja että Auschwitzin leirinjohtajana hänkin oli niihin syypää.

Catherine Leach, joka on kääntänyt puolalaisen Anna Pawelczyńskan leirikokemuksista kertovan kirjan englanniksi nimellä Values and Violence in Auschwitz sanoo, että 3,2 miljoonaa Puolan juutalaista menetti henkensä joukkoteloituksissa, kidutuksissa ja orjatyön näännyttäminä keskitysleireissä. Hän sanoo: ”Euroopan juutalaisten joukkotuhoaminen tapahtui Puolan alueella.”

Kuolema hukkumalla

Kuolema saattoi tulla leireillä monin eri tavoin: nälkään nääntymisenä, jonkin taudin mukana, niskaan ammuttuna luotina, kaasukammiossa, raakana pahoinpitelynä, hirttämisenä, giljotiinin terän pudotessa ja hukkumisena. Hukkuminen tai hukuttaminen olikin aivan oma erikoisuutensa.

Terrence Des Pres selittää: ”Tosiasiaksi jää, että vangit pantiin järjestelmällisesti kärsimään liasta ja saastasta. He olivat harkitusti ulostehyökkäyksen maalitauluina. – – Natsien leireillä vangit käytännöllisesti katsoen hukkuivat omaan likaansa, ja sitä paitsi ulosteisiin kuoleminen oli aivan tavallista. Esimerkiksi Buchenwaldissa olivat käymälät kahdeksan metrin pituisia, neljän metrin syvyisiä ja neljän metrin levyisiä avomonttuja. – – Näitä samoja monttuja, jotka aina valuivat yli, vangit tyhjensivät öisin pienillä ämpäreillä.” Eräs silminnäkijä kertoo: ”Paikka oli liukas, eikä sinne ollut järjestetty valaistusta. Työhön määrätyistä kolmestakymmenestä miehestä putosi joka yö työskentelyn aikana keskimäärin kymmenen monttuun. Toiset eivät saaneet vetää heitä ylös. Kun työ oli tehty ja monttu oli tyhjä, silloin ja vasta silloin saivat he viedä ruumiit pois.” – The Survivor.

Tarjolla olisi paljon enemmänkin todistusaineistoa sen osoittamiseksi, että ihmisten suunnitelmallisesta tuhoamisesta tuli osa kansallissosialistien politiikkaa sitä mukaa kuin Saksa miehitti yhä useampia Euroopan maita. Tätä aihetta käsittelevien kirjojen luettelo on loputtoman pitkä, ja silminnäkijöitten todistajalausunnot ovat yhdessä valokuva-aineiston kanssa kauhistuttavia. Mutta kohdistuiko natsien tuhoamisvimma pelkästään juutalaisiin? Olivatko juutalaiset ainoita, jotka natsit halusivat likvidoida Saksan hyökättyä Puolaan?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 5]

”Jos nämä [työleireihin siirretyt] vangit olisi Auschwitzissa suoraa päätä viety kaasukammioihin, he olisivat säästyneet paljolta piinalta.” – Rudolf Höss, Auschwitzin komendantti

[Huomioteksti s. 6]

’Uskokaa minua: ei ollut aina miellyttävää katsella valtavia ruumiskasoja ja haistella jatkuvan palamisen katkua.’ – Rudolf Höss

[Huomioteksti s. 8]

”Ihmisiä tuli kaiken aikaa aina vain enemmän kuin pystyimme heitä tappamaan. – – Kaasukammioissa ei kyetty käsittelemään sellaista määrää.” – Franz Suchomel, SS-aliupseeri

[Tekstiruutu s. 6]

Palkkio todisteista

”50000 dollarin palkkio, joka on luvattu todisteista, joiden mukaan juutalaisia todella joutui natsien keskitysleireissä kaasukammioon, määrätään oikeuden päätöksellä maksettavaksi eräälle Auschwitzista hengissä säilyneelle, kertoi uhrin asianajaja tänään.

”[Los Angelesissa] ylioikeuden tuomari Robert Wenke hyväksyi päätöksen joka vaatii ’Historian uudelleen kirjoittamista ajavaa instituuttia’ maksamaan Mel Mermelsteinille, Auschwitzin uhrille. – –

”Tämä instituutti, joka väittää, ettei natsien hirmutekoja ole koskaan tapahtunut, joutuu maksamaan Mermelsteinille myös 100000 dollaria palkkiotarjouksen aiheuttamista kivuista ja kärsimyksistä, asianajaja sanoi. – –

”’Mermelsteinin tässä jutussa saaman voiton selkeä viesti kaikille niille eri puolilla maailmaa oleville, jotka koettavat vääristellä historiaa ja aiheuttaa juutalaisille kurjuutta ja kärsimyksiä, on tämä: natsien tappokoneiston kynsistä hengissä säilyneet tulevat taistelemaan oikeuslaitoksen avulla voidakseen suojella itseään ja puolustaa totuutta omista elämänvaiheistaan’ [sanoi asianajaja Gloria Allred].” – New York Times, 25.7.1985.

[Tekstiruutu s. 7]

Sachsenhausen ”Turvasäilöleiri”?

Oliko Sachsenhausen todellisuudessa tuhoamisleiri? Vai oliko se vain niin sanottu ”turvasäilöleiri”?

Vastaamassa Max Liebster, natsien tuhoamiskoneiston käsistä hengissä selvinnyt juutalainen:

”Lausuntoni perustuu omiin kokemuksiini ja siihen, mitä olen omin silmin nähnyt tässä leirissä. En tarvitse luokitusapua ulkopuolisilta sen selville saamiseksi, millainen Sachsenhausen oli. Pitää paikkansa, että tiedotusvälineet ja natsihallitus väittivät sitä ’turvasäilöleiriksi’ (Schutzhaftlager). Seuraavat kokemukset puhukoot puolestaan:

”Kun Gestapo (salainen valtionpoliisi) tammikuussa 1940 vei minut Pforzheimista Karlsruhen vankilaan, Gestapo ilmoitti minulle, että joutuisin kohta tuhoamisleirille. Gestapo solvasi minua raa’asti: ’Sinä haiseva juutalainen tulet kuolemaan kuin eläin. Et tule enää takaisin!’ (Du Stinkjude wirst dort verrecken, kommst nicht mehr zurück!)

”Inhimillinen käsityskyky ei voi tajuta sitä, miten huonosti meitä kohdeltiin meidän saavuttuamme Sachsenhauseniin. Juutalaiset lähetettiin pääleirin sisällä olleeseen erilliseen leiriin. Heillä olosuhteet olivat huonommat kuin muilla. Esimerkiksi juutalaisilla ei ollut makuulavoja, ainoastaan olkisäkkejä, jotka olivat lattialla. Parakit olivat niin täpötäynnä, että niissä oli pakko maata kuin sardiinit, niin että jokaisella miehellä oli jalat seuraavan pääpuolessa. Aamulla elävien välistä löytyi kuolleita. Juutalaisille ei ollut tarjolla sairaanhoitoa.

”Sain tietää, että isäni oli meidän parakistamme laskettuna neljännessä parakissa. Löysin hänet olkisäkkipinon takaa. Siellä hän makasi, jalat veden turvottamina ja kädet paleltuneina. Kun hän oli kuollut, jouduin kantamaan hänen ruumiinsa harteillani krematorion luo. Siellä oli kuolleita pinossa enemmän kuin niitä voitiin polttaa.

”Tuhannet kuolivat Sachsenhausenissa epäinhimillisen kohtelun takia. Monille uhreille kuolema tuli kauheammalla tavalla Sachsenhausenissa kuin Auschwitzin kaasukammioissa.”

[Tekstiruutu s. 8]

”Heistä ei saa jäädä mitään jäljelle”

”Kun viimeinen joukkohauta oli avattu, tunnistin sieltä koko perheeni. Äitini ja sisareni. Kolme sisartani lapsineen. He olivat kaikki siellä. He olivat olleet haudattuina neljä kuukautta, ja oli talvi.” ”Vilnan Gestapon päällikkö sanoi meille: ’Täällä makaa 90000 ihmistä, eikä heistä saa jäädä yhtään mitään jäljelle.’” – Kahden hengissä säilyneen juutalaisen (Motke Zaïdl ja Itzhak Dugin) todistajalausunto.

”Ohi kulkiessamme näimme, miten kaasukammioitten ovet avattiin ja ihmisiä putoili ulos kuin perunoita. – – Joka päivä määrättiin sata juutalaista raahaamaan ruumiit joukkohautoihin. Illalla ukrainalaiset työnsivät nuo juutalaiset kaasukammioihin tai ampuivat heidät. Joka päivä! – – Ihmisiä tuli kaiken aikaa aina vain enemmän kuin pystyimme heitä tappamaan. – – Kaasukammioissa ei kyetty käsittelemään sellaista määrää.” – Franz Suchomel -nimisen SS-aliupseerin (Unterscharführer) ensivaikutelmia Treblinkan tuhoamisleiristä.

(Lainaukset ovat otteita haastatteluista, joita on koottu Šoah-nimiseen dokumenttielokuvaan.)