Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g89 8/11 s. 26-27
  • Tupakoinnin vaarat

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Tupakoinnin vaarat
  • Herätkää! 1989
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • Kallis hinta maksettavaksi!
  • Ontuva puolustelu
  • Parhaimmillasi oleminen hengellisesti
  • Miksi tupakointi on niin suosittua?
    Herätkää! 1981
  • Onko tupakoiminen todellakin niin paha asia?
    Herätkää! 1991
  • Miksi lopettaa tupakointi?
    Herätkää! 2000
  • Tupakkateollisuuden viivytystaistelu
    Herätkää! 1995
Katso lisää
Herätkää! 1989
g89 8/11 s. 26-27

Raamatun näkökanta:

Tupakoinnin vaarat

ERÄS savukkeita valmistava yhtiö mainosti 1950-luvulla tuotteensa olevan ”aivan kuin lääkärin määräämää”. Uskottavuutta tihkuen nämä iskulauseet aikoinaan mainostivat savukkeista olevan apua terveydelle ja elinvoimaisuudelle – mutta eivät enää! Nykyään hallitukset vaativat savukerasioihin näkyville tekstin, jossa varoitetaan vakavista terveysvaaroista.

Jotkut tupakoijat pitävät silti tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että ’savuke auttaa minua ajattelemaan ja toimimaan paremmin’. He saattavat heittää mielestään terveydelle koituvan uhan, koska he eivät pidä sitä kummempana kuin suklaapatukoiden syömistä energiantarpeen tyydyttämiseksi nopeasti tai kahvin juomista käyntiin pääsemiseksi aamulla. Tai he saattavat rajata tupakoinnin vaarat vain fyysiseen elimistöön. Voisivatko he olla oikeassa? Onko olemassa todisteita sen väitteen puolesta, että savuke – kaikista riskitekijöistä huolimatta – saattaisi auttaa heitä saamaan aikaan enemmän?

Kallis hinta maksettavaksi!

Lisääpä savuke todella tupakoijan valppautta ja suorituskykyä tai luopa se vain sellaisen mielikuvan, joka tapauksessa ei ole epäilystäkään siitä, että tällä on kauhistava hinta. Mahdollisen syövän ja sydänsairauksien riskin lisäksi harkitsehan heti ilmeneviä vaikutuksia: 7–10 sekunnin kuluttua jokaisesta imaisusta tupakoija tuntee huumeen, nikotiinin, piristävän vaikutuksen. ”Sitä voi itse annostella ja se säätelee mielialaa ja suorituskykyä. Siksi se on niin voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavaa”, sanoo Kalifornian yliopiston psykofarmalogi Nina Schneider.

Tuleeko tupakasta yhtä riippuvaiseksi kuin heroiinista ja kokaiinista? Kyllä, sanoi Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja 16.5.1988 julkaistussa varoituksessa. Hän selitti tämän fyysisen riippuvuuden olevan syynä siihen, miksi jotkut tupakoijat ”jatkavat itsepintaisesti huolimatta haitallisista fyysisistä, psykologisista tai sosiaalisista seurauksista”.

Ja millaisista seurauksista! Vuoteen 1985 mennessä tupakointi oli aiheuttanut 100000 kuolemantapausta vuosittain Englannissa, 350000 joka vuosi Yhdysvalloissa ja kolmanneksen kaikista Kreikassa sattuneista kuolemantapauksista. Tätä todistusaineistoa, joka osoittaa tupakoinnista aiheutuvan yleisiä terveysongelmia, on vaikea kiistää. Viheliäinen tupakansavu on paitsi hyödytöntä elimistölle ruoaksi tai juomaksi, myös luonnostaan vahingollista.

Onko sitten tupakansavussa oleva nikotiini yhtään pahempaa kuin kahvissa, teessä tai kaakaossa oleva kofeiini? Lääketieteelliseltä kannalta katsottuna niitä ei voida verrata keskenään. Harvardin yliopiston kofeiinitutkija tri Peter Dews sanoo: ”Yleisesti ottaen kofeiinilla ei ole merkittävästi vaikutusta kansan huonoon terveyteen sillä tavoin kuin tupakanpoltolla.” Mutta tämä tupakoinnin syyttäminen lääketieteellisin perustein on vasta alkua.

Ontuva puolustelu

Havaitaksesi, miksi tupakointi kuuluu aivan eri kategoriaan kuin ravinto ja juomat, harkitsehan elimistösi rakennetta. Saarnaajan 7:30 sanoo, että ”Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia”. Vaikka syöminen on Jumalan luoma elimistösi luonnollinen toiminto, ei-lääketieteellisten huumaavien aineiden käyttö on ihmisten keksintöä. Näitä riippuvuutta aiheuttavia aineita ei voida käyttää luonnollisella, kohtuullisella tavalla. Poltettiinpa niitä, otettiinpa niitä pillereinä tai ruiskutettiinpa niitä suoneen neuloilla, ne kiihottavat ja sekoittavat ruumiin toimintoja luonnonvastaisella tavalla.

Sitä vastoin miltei mistä tahansa ruoasta tai juomasta saat joitakin elimistösi normaalisti tarvitsemia aineita polttoaineeksi, kasvuun ja kudosten korjaamiseen. Ihmisten, joilla on tiettyjä terveysongelmia, täytyy toki karttaa ruokia, joissa on säilöntäaineita, tyydyttyneitä rasvoja tai kofeiinia. (Tavallinen sokeri on vaarallista diabeetikolle.) Mutta useimmille ihmisille jopa näillä ruoka-aineilla on jonkin verran ravintoarvoa ja kohtuullisesti käytettyinä ne ovat vaarattomia. Tupakanpoltto on aivan eri asia.

Jopa yksi tai kaksi savuketta, kuten yksi kokaiinikokeilu huvin vuoksi, on vaarallisen houkuttelevaa. Englannin hallituksen teettämässä tutkimuksessa havaittiin, että kun nuoret polttivat vain kaksi savuketta, heillä oli ainoastaan 15 prosentin mahdollisuus pysyä myöhemmin tupakoimattomina.

Parhaimmillasi oleminen hengellisesti

Varmastikaan et voi olla parhaimmillasi ollessasi avuton, huumausaineesta fyysisesti riippuvainen uhri, jolla on ”vastustamaton tarve” saada nikotiinia, kuten Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja kuvaili asiaa. Sen sijaan että antaisit ruumiisi johdattaa sinua orjanaan, Raamatussa esitetään vaatimus itsehillinnästä, voimasta ’johdattaa ruumistasi niin kuin omaa orjaasi’. – 1. Korinttolaisille 9:24–27.

Tupakka ei hyökkää ainoastaan tupakoijan ruumista vastaan – altistamalla hänet vaaraan saada syöpä, keuhkolaajentuma ja sydän- ja verisuonitauti – vaan se hyökkää myös hänen tahtoaan vastaan. Salakavalasti saastuttamalla tämä tapa käytännöllisesti katsoen orjuuttaa näin tupakoijan persoonallisuuden eli mielenlaadun. Muuan kirjoittaja myönsi Time-aikakauslehdessä: ”Olen ollut 26 vuotta savukkeiden orja. Ainakin 10 vuotta olen yrittänyt vapautua siitä. Vain nikotiininarkomaanit, jotka ovat yrittäneet toistuvasti päästä eroon tuosta tavasta ja epäonnistuneet, voivat täysin ymmärtää, kuinka vaikea siitä on luopua.”

Raamattu velvoittaa meitä sellaisina, joita Jumala rakastaa, ’puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta’. – 2. Korinttolaisille 7:1.

Miksi Jumalan pitäisi välittää siitä, jos pilaamme oman ruumiimme ja mielenkykymme? Yksinkertaisesti siksi, että hän on meidän rakkaudellinen Luojamme, joka on kiinnostunut siitä, että me käytämme mahdollisuuksiamme täysin määrin elämässämme hänen luomuksinaan. Järkeemme vedoten hän sanoo: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä [ei vahingollista] on.” – Jesaja 48:17.

Todellinen haaste on siis olla rehellisiä itsellemme omaksi parhaaksemme. On hyödytöntä puolustella tupakoimista sen rauhoittavan vaikutuksen tai muiden ”etujen” vuoksi, jotka eivät ole juuri muuta kuin sen tuskan välttämistä, joka tulee nikotiinista vieroittautumisesta. Lääketieteelliseltä kannalta katsoen tupakointi on ollut suuri onnettomuus ihmisten terveydelle, mutta uskonnolliselta kannalta katsoen tämä ihmisten keksintö vetää nikotiinia verenkiertoon keuhkojen kautta on jättänyt huomiotta Luojamme puhtaat normit, ja se saastuttaa ja turmelee ihmiselimistöä. Miksi siis hakea vaikeuksia? Miten paljon parempi onkaan noudattaa sananlaskua: ”Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.” – Sananlaskut 22:3.

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

Vincent van Gogh, Skull With Cigarette, 1885. Courtesy of the National Museum, Amsterdam, Holland

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa