Kodittomat lapset – onko ongelmaan ratkaisua?
NE JOTKA todella ovat kiinnostuneita lähimmäisistään, eivät halua antaa periksi, ikään kuin mitään ei olisi enää tehtävissä kodittomien lasten hyväksi. He ymmärtävät katulasten tarvitsevan muutakin kuin vain katon päänsä päälle. Lapset kukoistavat, kun heillä on mielenrauha, mielenkiintoista puuhaa, hyvä terveys ja itseluottamusta. Epäitsekkäät miehet ja naiset ovat tarjonneet halukkaasti apuaan kodittomille, ja se on kiitettävää. Mutta vaikka he tekevät sen minkä voivat, katulapset eivät sillä lopu.
Syynä on se, että nykyistä järjestelmää, jonka aiheuttamat olosuhteet juuri tuottavat kodittomia lapsia, ei voida korjata. Se on kuin auto, joka on hajonnut niin pahasti, että siitä on tullut korjauskelvoton. Eikö meidän pitäisi olla realisteja ja tunnustaa se, että pelkällä ihmisten kekseliäisyydellä ei saada aikaan oikeudenmukaista ihmisyhteiskuntaa?
Onneksi muutos on kuitenkin mahdollinen – mutta ei ihmisten aikaansaannoksena. Ainoastaan Kaikkivaltiaalla Jumalalla on kykyjä ja viisautta kaiken sen poistamiseen maan päältä, mikä on vahingollista. Hänen Sanassaan, Raamatussa, kerrotaan meille hänen taivaallisen Valtakuntansa hallinnosta ja siitä, miten tämä Valtakunta tulee toteuttamaan ihmisen toiveet oikeudenmukaisista oloista maan päällä. – Daniel 2:44.
Jumala välittää
Pidätkö mahdollisena sitä, että Jumala pystyy raivaamaan pois nykyisen järjestelmän ja saattamaan ihmisten elämän uudenlaisille raiteille? Jos pidät, niin älä silti unohda, että tärkeintä siinä yhteydessä ei ole ihmisen pelastus, vaan Jehova Jumalan nimi. Luojana hän on ylivertainen esimerkki järjestyksellisyydestä ja täsmällisyydestä, ja hän vakuuttaa meille, että hän tulee toimimaan omana aikanaan ja omalla tavallaan käyttäen välikappaleenaan Valtakuntaansa. Tämä Valtakunta ei ole mikään epämääräinen eikä hämärä asia, vaan se on taivaallinen hallitus, joka pystyy tarjoamaan ohjausta ja edistyvää opetusta, jotta ihmisten todelliset tarpeet saadaan tyydytetyiksi. – Jesaja 48:17, 18.
Koditonta lasta voivat rohkaista Daavidin sanat Psalmissa 27:10: ”Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.” On myös rohkaisevaa tietää, että alhaisena pidetty asema maailmassa ei tee ketään kelpaamattomaksi hankkimaan tietoa Jumalan tahdosta. Sananlaskujen 22:2:ssa sanotaan: ”Rikas ja köyhä kohtaavat toisensa; Herra on luonut kumpaisenkin.” Olemalla vilpittömiä kovaosaiset voivat siis olla varmat siitä, että Jehova Jumala on halukas auttamaan heitä. – Psalmi 10:14, 17.
Jehova on kiinnostunut hyvinvoinnistamme, ja hän kykenee tyydyttämään oikeutetut tarpeemme. Erään kerran hän kysyi israelilaisilta profeetta Jesajan kautta: ”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn – –? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet?” (Jesaja 58:6, 7) Tällaista on se tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, jonka Jumala tulee saamaan aikaan Valtakunta-hallituksensa avulla. Ketään ei silloin sivuuteta eikä kohdella ikään kuin hän olisi pelkkää ilmaa. Niinpä Psalmissa 145:19 meille kerrotaan: ”Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä.” Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen tulevat olemaan tärkein ihmissukua yhdistävä voima. Sen ansiosta tulee kodittomien lasten ongelmakin poistumaan. Ketään ei tulla jättämään yksin!
Estääkö ihmisen epätäydellisyys Jumalan tarkoitusta toteutumasta?
Ei, sillä ihmisen huonojen taipumusten ei sallita estää Jehovan tarkoituksen toteutumista: maapallon muuttamista miellyttäväksi paratiisiksi. Niitä, joille suodaan se etu, että he saavat elää Jumalan uudessa maailmassa – joko siten, että he säilyvät elossa Raamatussa kuvaillun Harmagedonin taistelun läpi tai siten, että heidät herätetään kuolleista uuteen elämään maapallolle – kannustetaan tekemään parhaansa. – Johannes 5:28, 29; Ilmestys 16:14, 16.
Kukaan, joka osoittaa vastakaikua, ei havaitse työnsä menevän hukkaan. Hänen työnsä tullaan palkitsemaan asianmukaisesti. Pane merkille, mitä Jumala on luvannut: ”He eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.” (Jesaja 65:22, 23) Etkö haluaisi yhdessä muun perheesi kanssa nähdä näiden sanojen toteutuvan? Ja mikä ilo onkaan tietää, että silloin et tule löytämään mistään nälkää, köyhyyttä, työttömyyttä tai kodittomia lapsia!
Ne, jotka nykyään kodittomien lasten tavoin kärsivät puutetta, tulevat arvostamaan täydemmin onnellisen perheen ja miellyttävän kodin tarjoamia siunauksia. Silloin toteutuu se, mitä sanotaan Jesajan 65:17:ssä: ”Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.” Ne, joilla on etu elää silloin, tulevat havaitsemaan, että huonot olosuhteet ovat iäksi mennyttä ja että kaikkia kansoja, kieliä ja rotuja edustavat ihmiset tekevät yhdessä työtä aidon veljeyden vallitessa. Ne perheet, jotka säilyvät tuohon aikakauteen, tulevat epäilemättä jatkamaan Jumalan ylistämistä. Psalmissa 37:11 sanotaan maallisesta paratiisista: ”Nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.”
Miten voit valmistautua tällaista tulevaisuutta varten?
Jo nyt on mahdollista hankkia elämää antavaa tietoa ja kehittää haluttavia ominaisuuksia, kuten rakkautta ja huomaavaisuutta. Kuinka niin? Jehova rakastaa ihmissukua, ja Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä Hän ’vetää ihmisiä Kristuksen luo’ siten, että hän saattaa heidät kosketuksiin Sanansa ja kansansa kanssa. (Johannes 6:44) Hänellä on myös maan päällä järjestö, joka voi opetusohjelmallaan auttaa sinua tekemään Jumalan tahdon, niin että voit nähdä edessäsi onnellisen ja mielekkään elämän, joka tulee jatkumaan ikuisesti. Siksi hyvää uutista Jumalan valtakunnasta julistetaan puutteenalaisille. (Matteus 24:14) Jumalan sanassa sanotaan: ”Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!” (Sananlaskut 14:21) On rohkaisevaa saada tietää, että kovaosaisetkin voivat lähestyä Jumalaa, jos heidän vaikuttimensa on oikea. Psalmista kirjoittaa: ”Mutta minä olen kurja ja köyhä; Jumala, riennä minun tyköni. Sinä olet minun apuni ja vapauttajani; Herra, älä viivy.” – Psalmi 70:6.
Jumalan sana voi siis antaa sinulle varman tulevaisuudentoivon. Sanaa ”toivo” ei kuitenkaan yleisessä kielenkäytössä aina liitetä varmoihin asioihin. Brasiliassa kuulee usein sanottavan: ”A esperança é a última que morre” (vastaa suomalaista sanontaa ”aina on toivoa”). Ajatuksena on, että ihmisen tulisi säilyttää toiveikkuutensa silloinkin, kun siihen ei näytä olevan aihetta. Raamattu on kuitenkin tässä mielessä toisenlainen, sillä se tarjoaa lujat perusteet vahvan uskon säilyttämiselle Jumalaan ja toivolle hänen lupauksiinsa. Me luemme Roomalaiskirjeen 10:11:stä: ”Ei kukaan, joka perustaa uskonsa häneen, tule pettymään.” Tällainen Raamattuun perustuva toivo ei tuota pettymystä. Samalla tavoin kuin maapallon ihmeet ovat todellisia ja todistavat Jehovan viisaudesta ja rakkaudesta, voi sinulla myös Raamatun profetioiden täyttymyksen ansiosta olla myönteinen elämänkatsomus, aito tulevaisuudentoivo. – Roomalaisille 15:13.
Jumalan valtakunta on todellinen ratkaisu niin kodittomien lasten kuin kaikkien muidenkin sellaisten ongelmiin, jotka rakastavat sitä mikä on oikein. Hankkimalla nyt täsmällistä Raamatun tuntemusta mahdollistat sen, että pääset nauttimaan onnesta ja ikuisesta elämästä Jumalan uudessa maailmassa. Näiden lupausten toteutumisen odotus ei ole mielikuvituksen tuotetta. Sananlaskujen 11:19:ssä nimittäin todetaan: ”Joka on vakaa vanhurskaudessa, saa elämän.”
[Tekstiruutu s. 11]
Tilapäinen ratkaisu?
Herkkä, koditon lapsi ojennettuine käsineen on sellainen näky, että se riipaisee sydäntä. Huolestuneet ihmiset eivät kuitenkaan oikein tiedä, miten auttaisivat koditonta lasta. Vähentääkseen omantuntonsa pistoksia jotkut pudottavat muutaman kolikon lapsen käteen ja kävelevät sen jälkeen nopeasti tiehensä. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että tuo raha menee ruoan tai suojan hankkimiseen. Sen sijaan sillä saatetaan lopulta ostaa huumeita tai alkoholia. Niinpä jotkut sosiaalisesti vastuuntuntoiset aikuiset katsovat, että kodittomia lapsia voidaan auttaa erilaisin yhteiskunnan järjestämin avustusohjelmin, ja niinpä he ovat halunneet tukea niitä taloudellisesti. Toisten mielestä on käytännöllisempää ohjata koditon lapsi jonkin sopivan avustusorganisaation hoiviin. Huolestuneet kansalaiset katsovat voivansa näillä keinoin muuttaa omaa yhdyskuntaansa inhimillisemmäksi.
[Kuva s. 9]
”He – – eivät istuta muitten syödä.” – Jesaja 65:22
[Lähdemerkintä]
Valokuva: FAO
[Kuva s. 10]
”Sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani.” – Jesaja 65:22