Lämpimät suhteet puolison vanhempiin
FUJIKO, ensimmäisessä kirjoituksessa mainittu tuskaantunut miniä, sai lopulta taivutelluksi miehensä muuttamaan tämän vanhempien asunnosta viereiseen asuntoon. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut paljoakaan paremmaksi. Appivanhemmat jatkoivat nuorenparin asioihin sekaantumista, ja miniä oli edelleen masentunut. Sitten eräänä päivänä hänen ovelleen tuli vieras ihminen.
Tuon käynnin jälkeen Fujikon elämässä alkoi tapahtua jotakin sellaista, mikä lopulta sai aikaan muutoksia hänen persoonallisuudessaan, ja tämä paransi hänen suhteitaan toisiin. Hän alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Vähitellen hänen asenteensa muuttuivat niin paljon, että hänen appensa halusi tulla mukaan tutkisteluun nähdäkseen itse, ’millainen oikein oli se uskonto, joka oli saanut hänet muuttumaan aivan kuin toiseksi ihmiseksi’.
Uudenlaisen sitoumuksen tunnustaminen
Raamattu antaa selkeän kuvan raamatullisesta avioliitosta. Kun Jumala oli luonut ensimmäiset kaksi ihmistä ja liittänyt heidät yhteen, hän asetti seuraavan periaatteen: ”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Mooseksen kirja 2:24) Uuden aviomiehen ja vaimon täytyy siis ymmärtää, että he ovat astuneet uudenlaiseen sitoumukseen. Vaikka he saattavatkin asua jommankumman kotona, heidän täytyy nyt vetää yhtä köyttä itsenäisenä yksikkönä.
Kun lapset naimisiin mennessään luopuvat isästään ja äidistään, se ei merkitse sitä, että he voivat nyt kääntää selkänsä vanhemmilleen ja että heidän ei enää tarvitse kunnioittaa näitä. ”Älä – – äitiäsi halveksi, kun hän on vanhentunut”, kehottaa Raamattu. (Sananlaskut 23:22) Avioliiton solmiminen aiheuttaa silti muutoksia sukulaisuussuhteissa. Niin kauan kuin kaikki perheenjäsenet vain muistavat tämän, nuoripari voi hyötyä vanhempiensa kokemuksesta ja viisaudesta.
Timoteusta, hyvämaineista nuortamiestä, jonka apostoli Paavali otti mukaansa lähetysmatkoilleen, oli kasvattanut hänen juutalainen äitinsä Eunike. On kuitenkin ilmeistä, että myös isoäiti Loois oli osallistunut hänen elämänsä muovaamiseen. (2. Timoteukselle 1:5; 3:15) Tämä ei tarkoita sitä, että isoäideillä on oikeus puuttua lastenkasvatukseen ja asettaa mittapuita, jotka eroavat vanhempien mittapuista. On olemassa yksi sopiva keino, jota käyttämällä vanhempi sukupolvi voi auttaa nuorempaa sukupolvea lasten valmentamisessa. – Tiitus 2:3–5.
”Todella viisas nainen”
Jos kaksi sukupolvea aikoo olla yhteistyössä niinkin arkaluonteisessa asiassa kuin lasten kasvattamisessa, molempien täytyy toimia viisaasti. Raamatun sananlasku sanoo: ”Todella viisas nainen on rakentanut talonsa, mutta tyhmä purkaa sen omin käsin.” (Sananlaskut 14:1; UM) Miten nainen voi rakentaa talonsa? Tomiko sanoo, että hänen ja hänen miniänsä Fujikon välit paranivat puhumalla. ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu”, kuuluu Raamatun neuvo. – Sananlaskut 15:22.
Puhuminen ei merkitse, että päästää suustaan kaiken, mitä on mielessään, ottamatta huomioon toisten tunteita. Tässä tulee viisaus mukaan kuvaan. ’Viisas kuulee’, mitä toisilla on sanottavana. Joskus appivanhempiesi tekee ehkä mieli sanoa jotakin, mutta he epäröivät ilmaista ajatuksiaan. Ole havaintokykyinen ja ’ammenna heidän ajatuksensa esiin’. Sen jälkeen ’mieti’, ennen kuin itse puhut. – Sananlaskut 1:5; 15:28; 20:5.
Sopivan ajankohdan valinta on erittäin tärkeää. Eräs Raamatun sananlasku sanoo: ”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.” (Sananlaskut 25:11) Tokiko ja hänen miniänsä sanovat odottelevansa sopivaan hetkeen asti, ennen kuin esittävät näkemyksiään, jotka saattavat ärsyttää toista. ”Kun minun tekee mieli huomauttaa jostakin miniälleni, koetan ajatella ennen kuin puhun”, sanoo Tokiko. ”Pidän asiat mielessäni ja puhun vasta sitten, kun hän on hyvällä tuulella eikä ole nälkäinen. Nälkäinen ihminen ärtyy näet helposti.”
Viisas nainen ei halua puhua appivanhemmistaan pahaa. ”Olimmepa anoppeja tai miniöitä, meidän pitäisi aina muistaa se, että puhuimmepa mitä tahansa kielteistä toisesta osapuolesta, se tulee lopulta heidän tietoonsa”, sanoo Sumie Tanaka, japanilainen kirjoittaja, joka asui 30 vuotta yhdessä anoppinsa kanssa. Sen sijaan hän neuvoo puhumaan hyvää appivanhemistaan suoraan ja epäsuorasti.
Entä mitä pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että anoppina tai miniänä et saa yrityksillesi vastakaikua?
Ole anteeksiantavainen
Anopin ja miniän väliset vakavat ongelmat johtuvat usein sellaisista asioista, jotka eivät aiheuttaisi ongelmia, jos ne olisi tehnyt tai sanonut joku muu. Koska kaikki olemme epätäydellisiä ja ”kompastumme sanassa”, saatamme aika ajoin ajattelemattomuuttamme ’viskoa sanoja kuin miekanpistoja’. (Jaakob 3:2; Sananlaskut 12:18) Ei silti ole viisasta menettää tasapainoaan jokaisesta harkitsemattomasta sanasta.
Ne anopit ja miniät, jotka ovat voittaneet keskinäisiä ongelmiaan, ovat noudattaneet seuraavaa Raamatun neuvoa: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan.” (Kolossalaisille 3:13) Ei ole tosin ehkä helppoa kestää anoppiaan tai miniäänsä ja antaa hänelle anteeksi, varsinkaan jos on olemassa valituksen syytä. Voimakkaana kannustimena näin toimimiseen on kuitenkin se vakuutus, että sen perusteella Jumala voi puolestaan antaa meille anteeksi omat erehdyksemme. – Matteus 6:14, 15.
Jopa Aasian maissa, joissa ihmiset perinteisesti noudattavat buddhalaisuutta, taolaisuutta, kungfutselaisuutta ja šintolaisuutta, on monia, jotka ovat tutkineet Raamattua ja oppineet ymmärtämään, mitä todella merkitsee se totuus, että Jumala on hyvä. Se on auttanut heitä pääsemään eroon voittamattomalta tuntuneesta katkeruudesta.
”Rakkaus ei koskaan häviä”
Hyvä anopin ja miniän välinen suhde vaatii lujan perustuksen. Suhteesta ei tule paras mahdollinen, jos iäkästä tai sairasta anoppia autetaan velvollisuudentunnosta. Haruko oppi tämän syöpää sairastavan anoppinsa elämän lähestyessä loppuaan. Hän vietti suurimman osan päivästään sairaalassa anoppiaan hoitaen, minkä lisäksi hän huolehti myös omasta perheestään. Hän tunsi joutuneensa niin lujille, että häneltä lopulta lähti tukka melkein kokonaan.
Hoitaessaan eräänä päivänä anoppinsa kynsiä hän vahingossa leikkasi yhdestä sormesta kynnen liian lyhyeksi. ”Et todellisuudessa välitä minusta!” kivahti anoppi.
Nuo kalseat sanat saivat Harukon tyrmistymään, eikä hän kyennyt pidättelemään kyyneliään. Sitten hän oivalsi noiden sanojen tehneen kovin kipeää sen takia, että kaiken, mitä hän oli tehnyt anoppinsa hyväksi, hän oli tosiaankin tehnyt velvollisuudentunnosta. Hän päätti, että siitä eteenpäin hänen palvelustensa vaikuttimena on rakkaus. (Efesolaisille 5:1, 2) Tämä auttoi häntä voittamaan loukatut tunteensa ja johti välien korjaantumiseen, ennen kuin anoppi kuoli.
Rakkaus määritelläänkin Raamatussa avaimeksi, jota käyttämällä perheenjäsenten välinen epäsopu saadaan laantumaan. Lue, mitä apostoli Paavali on sanonut siitä, nähdäksesi, oletko samaa mieltä. Hän kirjoitti: ”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omia etujaan, ei ärsyynny. Se ei pidä kirjaa pahasta. Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta. Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää.” Ei ihme, että Paavali jatkoi: ”Rakkaus ei koskaan häviä.” (1. Korinttolaisille 13:4–8) Miten tällaista rakkautta voidaan kehittää?
Raamatussa ”rakkaus” luetellaan osana Jumalan hengen ”hedelmää”. (Galatalaisille 5:22, 23) Jos siis tarkoituksenasi on kehittää tällaista rakkautta, niin tulet omien ponnistelujesi lisäksi tarvitsemaan välttämättä myös Jumalan henkeä. Edelleen voit pyytää Jehovalta, Raamatun Jumalalta, apua lisätäksesi persoonallisuuteesi samanlaista rakkautta, jota hänellä on. (1. Johannes 4:8) Kaikki tämä luonnollisesti edellyttää sitä, että tutustut häneen tutkimalla hänen Sanaansa Raamattua. Jehovan todistajat auttavat sinua hyvin mielellään, kuten he ovat auttaneet jo Fujikoa ja monia muita.
Kun sovellat Raamatusta oppimaasi, tulet huomaamaan, että suhteesi parantuu paitsi Jumalaan myös kaikkiin ympärilläsi oleviin, aviopuolisosi sukulaiset mukaan luettuina. Silloin koet sen, mitä Raamattu on luvannut, nimittäin ”Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ajatuksen”. – Filippiläisille 4:6, 7.
Fujiko ja muut näissä kirjoituksissa mainitut ovat päässeet nauttimaan tällaisesta rauhasta – ja niin voit sinäkin. Luottamalla Jehova Jumalaan ja noudattamalla hänen Sanansa, Raamatun, neuvoja sinäkin voit kehittää ja säilyttää lämpimät suhteet aviopuolisosi sukulaisiin.
[Tekstiruutu s. 8, 9]
Aviomies – rauhanrakentaja vai rauhanrikkoja?
Kun kaksi tai kolme sukupolvea elää saman katon alla, ei tule väheksyä aviomiehen osuutta perhesovun ylläpitäjänä. Professori Tohru Arichi, Kyushun yliopistossa opettava perhesosiologian tuntija, kertoo, millainen on tyypillinen vastuutaan pakoileva aviomies:
”Kun aviopari asuu [äidin] luona, äiti aavistaa poikansa tarpeet, ja havaitessaan tällaisia tarpeita hän tahtomattaan pitää huolta pojastaan. Poika ottaa epäröimättä vastaan tällaisen huolenpidon. Jos poika ajattelisi hieman enemmän vaimonsa asemaa ja panisi äitinsä vaimonsa asemaan, jolloin vaimo olisi se, joka puuttuu äidin asioihin, niin ongelma saattaisi poistua. Valitettavasti liian usein poika ei oivalla tätä.”
Miten aviomies voi sitten ryhtyä perheessään aktiiviseksi sovunrakentajaksi? Mitsuharun mukaan hänen perhettään auttoi se, että hän itse miehenä sovelsi Raamatun periaatteita. Hän selittää: ”Äidin ja pojan välillä on edelleen luja side, vaikka tämä on jo kasvanutkin aikamieheksi. Sen vuoksi pojan täytyy tietoisesti ponnistella ’luopuakseen isästään ja äidistään ja liittyäkseen vaimoonsa’.” Hän sovelsi tätä periaatetta siten, että hän keskusteli lastenhoitoon ja -kasvatukseen liittyvistä asioista ainoastaan vaimonsa kanssa, eikä lähtenyt vertailemaan vaimonsa taloudenhoitoa äitinsä taloudenhoitoon. Hän jatkaa: ”Nyt me ja vanhempani kunnioitamme toisiamme. Kumpikin osapuoli tietää, millaisiin asioihin puuttumisesta ei pidetä ja millaisissa asioissa avusta ja yhteistyöstä taas ollaan kiitollisia.”
Sen lisäksi että aviomies ’liittyy vaimoonsa’, hänen täytyy toimia sovittelijana äitinsä ja vaimonsa välillä. (1. Mooseksen kirja 2:24) Hänen täytyy olla hyvä kuuntelija ja antaa heidän purkaa huoliaan. (Sananlaskut 20:5) Eräs aviomies, joka on oppinut käsittelemään hankalia tilanteita hienotunteisesti, ottaa ensin selvää siitä, mitä hänen vaimonsa ajattelee. Sen jälkeen hän vaimonsa läsnäollessa keskustelee äitinsä kanssa kyseisistä ongelmista. Kun poika tällä tavoin omaksuu rauhanrakentajan roolin, hän voi myötävaikuttaa siihen, että kahdelle samassa kodissa asuvalle naiselle – joita kumpaakin hän rakastaa – syntyvät hyvät välit.
[Kuva s. 9]
Kuunnelkaa ja puhukaa
[Kuva s. 10]
Hyvät välit eivät synny velvollisuudentunnon, vaan rakkauden avulla