Mistä ongelmat johtuvat?

”LIIKA suola ei ole terveellistä perheelle!” julistaa anoppi. ”Mutta kun ruoka ei maistu miltään!” väittää miniä. Kun anoppi kääntää selkänsä, miniä ripauttaa hyppysellisen suolaa.

Kun molemmat koettavat saada tahtonsa läpi, he syövät lopulta kumpikin ruokaa, josta kumpikaan ei pidä. Seuraukset voivat kuitenkin olla myös paljon vakavampia. Anopin ja miniän välinen hankaus voi johtaa henkiseen ja tunnepitoiseen kamppailuun, jota kestää vuosikausia.

Monet pitävät tällaisia ristiriitoja väistämättöminä. ”Miten hyvin tahansa perheenjäsenet näyttävätkin tulevan keskenään toimeen, äidin ja hänen miniänsä välille tulee väistämättä hankausta”, kirjoittaa tri Shigeta Saito, Japanin mielisairaalaliiton puheenjohtaja. Tämä ei silti ole vain aasialaisten ongelma.

Italian-kirjeenvaihtajamme mukaan se sikäläinen ”tapa, että vastanaineet muuttavat asumaan joko morsiamen tai sulhasen vanhempien luo, on aiheuttanut ongelmia monissa perheissä, ja moni nuori vaimo kärsii anoppinsa usein tungettelevan ja määräilevän asenteen takia”.

Niin idässä kuin lännessäkin sanoma- ja aikakauslehdet saattavat käsitellä jopa neuvontapalstoillaan kysymyksiä anoppien ja miniöitten välisistä ristiriitatilanteista. Mistä tällaiset ongelmat sitten johtuvat?

Kumpi tekee lopulliset ratkaisut?

Kun kaksi naista häärää samassa keittiössä, herää usein kysymys siitä, kumpi tekee lopulliset ratkaisut. ”Mieltymyksemme ja menetelmämme ovat erilaisia, ja hermostuin joka kerta, kun olimme jostakin eri mieltä”, sanoo nainen, joka on asunut yhdessä anoppinsa kanssa runsaat 12 vuotta.

”Ensimmäiset kymmenen vuotta me riitelimme vähäpätöisistä asioista”, myöntää eräs toinen miniä. Erimielisyyksiä voi syntyä niinkin pienistä asioista kuin esimerkiksi siitä, miten paidat tulee ripustaa pyykkinarulle. Vaikka naiset eivät asuisikaan samassa asunnossa, tilanne voi silti olla hankala. Kun kylään tullut anoppi huomauttaa esimerkiksi: ”Poikani ei pidä tällä tavoin valmistetusta pihvistä”, miniä voi pahoittaa siitä mielensä loppuiäkseen. Kyse on viime kädessä siitä, kuka tekee lopulliset ratkaisut ja kenen puolesta.

Takako Sodei, kotitalousopin apulaisprofessori Ochanomizun naisyliopistosta, kiinnittää huomiota tähän ongelmaan näin: ”Kun nainen asuu poikansa ja miniänsä tai tyttärensä ja vävynsä kanssa, yhteistaloudesta ei tule mitään, jos siinä kaksi naista kilpailee keskenään siitä, kumpi saa määrätä toista. On välttämätöntä erottaa asuintilat toisistaan tai sopia siitä, että toinen on perheenemäntä ja toinen apulaisperheenemäntä.” Kahden sukupolven täytyy päästä järkevään sopimukseen sen perusteella, millainen on vanhemman naisen fyysinen ja henkinen vointi ja millainen nuoremman naisen kokeneisuus tai kokemattomuus.

Oman rauhan merkitys

Kun kaksi sukupolvea tai useampia sukupolvia asuu yhdessä, perheenjäsenet joutuvat jossakin määrin tinkimään yksityisyydestään. Tässä suhteessa kullakin perheenjäsenellä on tietysti erilaiset toiveet. Nuori aviopari saattaa hartaasti haluta enemmän omaa rauhaa, kun taas vanhempi väki voi kaivata seuraa.

Esimerkiksi eräästä Tokion lähellä asuvasta miniästä tuntui, että hänen anoppinsa käyttäytyi tungettelevasti. Anoppi näet otti hänen ja hänen miehensä pyykkiin menevät vaatteet, laskosti ne ja pani ne pois. Hänen mielestään ei ollut oikein, että anoppi palveli heitä tämänkaltaisissa henkilökohtaisissa asioissa. Toisaalta hänen anoppinsa Tokiko pani pahakseen sen, että miniä oli kotia siivotessaan heittänyt pois esineitä, joilla oli ollut Tokikolle muistoarvoa jo vuosien takaa.

Tungettelussa voidaan mennä äärimmäisyyksiin. Tomia ja hänen vaimoaan, jotka pitivät huolta Tomin vanhasta äidistä, häiritsi se, että äiti saattoi poiketa keskellä yötä heidän makuuhuoneessaan. Syyksi äiti sanoi: ”Halusin vain varmistautua siitä, ettei Tomilla ole mitään hätää.” Ongelma ratkesi vasta sillä, että he muuttivat kaksikerroksiseen asuntoon ja äitiä kiellettiin nousemasta yläkertaan.

Monissa perheissä tilanne pahenee sen jälkeen, kun kolmas sukupolvi ilmaantuu.

Lastenhoito ja -kasvatus

Nykyään on tavallista, että nuoret äidit etsivät lastenhoitoneuvoja erilaisista kirjoista. Toisaalta isoäidillä on vuosien kokemus lasten kasvattamisesta, joten hän luonnollisesti ajattelee olevansa pätevä antamaan neuvoja. Hänen neuvonsa otetaan kuitenkin usein vastaan arvosteluna, ja se aiheuttaa ristiriitoja.

Takakolle tuli eteen tällainen ongelma hänen antaessaan kuritusta pienelle pojalleen. Miehen äiti ja isoäiti ryntäsivät hänen huoneeseensa estämään häntä, ja pikkulapsen itku hukkui heidän huutoihinsa. Takako säikähti ja lakkasi kurittamasta lastaan. Myöhemmin hän kuitenkin oivalsi, miten tärkeää on myös kurituksen antaminen, ja hän päätti liittää sen uudelleen kasvatustapoihinsa. – Sananlaskut 23:13; Heprealaisille 12:11.

Samoin joutui eräs Jokohamassa asuva äiti kamppailemaan anoppinsa kanssa lasten syntymän jälkeen. Äitiä kiukuttivat isoäidin lapsille antamat välipalat, sillä näille ei sitten maittanut ruoka ruoka-aikoina.

Tri Saito sanoo tämän ongelman johdosta näin: ”[Isovanhemmat] antavat lastenlapsilleen makeisia ja rahaa. He tyydyttävät lasten itsekkäitä haluja. Lyhyesti sanottuna he hemmottelevat lastenlapsiaan loputtomasti.” Hän neuvoo nuoria äitejä tekemään selväksi sen, että he eivät aio tehdä lastenkasvatuksen suhteen myönnytyksiä.

Kilpailu rakkaudesta

Anoppien ja miniöitten väliseen hankaukseen liittyy myös jotakin sellaista, mikä ei ole täysin järjellä selitettävissä. Tri Saito kertoo: ”Psykologisesti puhuen äidistä tuntuu, että miniä on siepannut häneltä hänen poikansa. Hän ei tietenkään pue tällaista ajatusta sanoiksi, sillä se on liian lapsellinen. Silti hänen alitajunnassaan istuu lujassa sellainen ajatus, että häneltä on varastettu se rakkaus, jota poika aiemmin tunsi häntä kohtaan.” Seurauksena on välien kireys, ellei peräti suoranainen kilpailu anopin ja miniän kesken.

Tällainen taipumus näyttää voimistuvan sitä mukaan kuin perheiden koko pienenee. Kun äidillä on huolehdittavanaan vähemmän lapsia, hän kiintyy voimakkaammin poikaansa. Elettyään vuosia yhdessä poikansa kanssa hän tietää, mistä tämä pitää ja mistä ei pidä. Vaikka nuori vaimo on halukas miellyttämään miestään, häneltä ainakin aluksi puuttuu tällaisten asioitten tarkka tuntemus. Kilpailuhenki voi siksi helposti nostaa päätään äidin ja miniän kilpaillessa saman miehen kiintymyksestä.

Murheellinen muutos

Kun vanhassa, kungfutselaisen filosofian hallitsemassa Japanissa syntyi tällaisia perheselkkauksia, seurauksena oli avioero – miniä sai lähteä. Asia oli sillä selvä. Nykyään tilanne on kuitenkin toinen.

Toisen maailmansodan jälkeen on perheitten toimeentulosta huolehtiminen siirtynyt nuoremman sukupolven harteille, ja vanhempi polvi on menettämässä vaikutusvaltaansa ja auktoriteettiaan. Vähitellen tilanne on muuttunut täysin. Nykyään lapset hylkäävät iäkkäitä vanhempiaan sairaaloihin ja hoitolaitoksiin. Miten murheellista onkaan nähdä tällaista ahdinkoa yhteiskunnassa, jossa aiemmin oli sitovana sääntönä se, että vanhuksia tulee kunnioittaa!

Miten suuntaus vanhusten vastuuttomaan hylkäämiseen voidaan saada loppumaan? Onko kahden naisen mitenkään mahdollista elää sovussa saman katon alla?

[Kuva s. 7]

On välttämättä päästävä järkevään sopimukseen siitä, kumpi tekee lopulliset ratkaisut