Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g90 22/6 s. 10-11
  • Saammeko esitellä tapiirin

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Saammeko esitellä tapiirin
  • Herätkää! 1990
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • Olemassaolo uhattuna
  • Amerikan mantereen ”viidakon kuningas”
    Herätkää! 2010
  • Vaikeasti tavoitettava viidakkokissa
    Herätkää! 1990
  • Silmäys Amazonin viidakkoon
    Herätkää! 1978
  • Bolivian ”kadonnut maailma”
    Herätkää! 2009
Katso lisää
Herätkää! 1990
g90 22/6 s. 10-11

Saammeko esitellä tapiirin

Herätkää!-lehden Brasilian-kirjeenvaihtajalta

MITÄ todennäköisimmin et ole tavannut tapiiria, sillä tätä säyseää eläintä esiintyy vain siellä täällä Keski- ja Etelä-Amerikassa ja Aasian eteläosassa. Tapiiri on suunnilleen aasin kokoinen, mutta koska sillä on lyhyet jalat, se on enemmänkin sian näköinen. Eräs eläintieteilijä on kuvannut poikasten muistuttavan ”raidallisia vesimeloneja, joilla on jalat”.

Tapiirit tulevat 1,8–2,5 metrin pituisiksi ja lähes metrin korkuisiksi, ja ne painavat 230–290 kiloa. Niillä on tukeva ruumis ja paksu niska sekä lyhyt häntä. Silmät ovat pienet ja niillä on huono näkö. Kuonossa on lyhyt, liikkuva kärsä, jota tapiiri käyttää tehokkaasti hyväkseen syödessään ravintoa. ”Kaikista maailman suurista eläimistä ne ovat luultavasti täydellisimmin puolustuskyvyttömiä”, sanoo The International Wildlife Encyclopedia -eläinkirja.

Tavallisesti tämä arka eläin pysyttelee metsän tiheimmissä osissa välttyäkseen siten mahdollisilta vihollisilta, kuten jaguaarilta tai tiikeriltä. Kun jaguaari hyökkää tapiirin kimppuun, tapiirin sanotaan syöksyvän heti tiheään viidakkoon. Sen vuoksi viidakon taaja aluskasvillisuus pyyhkäisee jaguaarin pois. Paksun, nopeasti paranevan nahkansa ansiosta tapiiri ei yleensä haavoitu hengenvaarallisesti.

Tapiirit elävät aina lähellä jokea tai järveä, ja niiltä kuluu paljon aikaa uimiseen ja vedessä pulikoimiseen sekä mudassa rypemiseen. Se virkistää niitä kuumana päivänä ja suojelee niitä ärsyttäviltä hyönteisiltä, jotka ovat yleisiä tropiikissa. Painavasta ruumiistaan huolimatta ne voivat tarpeen vaatiessa juosta nopeasti. Niiden voimakas, kapea ruumis lyhyine niskoineen sopii täydellisesti niiden elinympäristöön. Siksi ne voivat tunkeutua helposti tiiviin kasvillisuuden sekaan.

Etelä- ja Keski-Amerikassa elää kolme tapiirilajia – bairdin-, amerikan- ja vuoritapiiri, kun taas intiantapiiria tavataan Kaakkois-Aasiassa. Euroopasta, Kiinasta ja Yhdysvalloista löydetyt fossiilit vahvistavat sen, että aikoinaan tapiireja eli ympäri maailmaa.

Tapiirit ovat yleensä seuraa vieroksuvia eläimiä. Ne elävät yksin tai pareittain, ja harvoin nähdään useampia kuin kolme yhdessä, paitsi eläintarhoissa. Sielläkin ne kiinnittävät tuskin ollenkaan huomiota toisiinsa. Ne ovat kasvissyöjiä ja käyttävät ravinnokseen pelkästään matalakasvuisia kasveja maalla tai vesikasveja. Ne pitävät erityisesti suolasta ja kulkevat pitkiä matkoja päästäkseen suolapaikalle. Nämä enimmäkseen yöllä liikkuvat eläimet saattavat elää jopa 30-vuotiaiksi.

Tapiirit näyttävät pariutuvan mihin vuodenaikaan tahansa, ja yksi poikanen syntyy 13 kuukauden tiineysajan jälkeen. Tapiirinpoikasilla on punaisenruskea turkki, jossa on keltaisia ja valkoisia pilkkuja ja pitkittäisiä raitoja. Se tarjoaa erinomaisen suojan trooppisten metsien himmeässä valossa. Väritys häviää tavallisesti ennen ensimmäisen ikävuoden loppua; sen jälkeen intiantapiiri on muuten musta, mutta sen selkä ja kyljet ovat valkoiset, kun taas Etelä-Amerikan tapiirit ovat tummanharmaita tai -ruskeita.

Olemassaolo uhattuna

Ihminen on metsästänyt tapiiria ravinnoksi usein yöllä, jolloin eläimet ovat vilkkaimmillaan. Joskus pannaan tarjolle suolaa eläimen houkuttelemiseksi. Suolan nuolemisen jälkeen tapiiri suuntaa lähimmälle joelle. Helpottaakseen sen ampumista metsästäjät väläyttävät valoa, joka sokaisee sen silmät tilapäisesti.

Liha, joka ei sisällä paljoa rasvaa, paistetaan usein kokonaisena, ja sen sanotaan olevan maukasta. Vahva, sitkeä nahka on myös arvokas; sitä käytetään piiskojen, lassojen ja ohjasten tekemiseen. Toisinaan Brasilian intiaanit ovat pitäneet tapiiria lemmikkieläimenä.

Koska ihminen on metsästänyt niitä ravinnoksi tai urheilun vuoksi, ja erityisesti koska hän on kaatanut niiden asuinmetsät, tapiirit ovat tulleet harvinaisiksi monilla alueilla, missä niitä kerran oli runsaasti. Sen vuoksi vuori-, bairdin- ja intiantapiiri on nykyään luetteloitu uhanalaisiksi lajeiksi.

Vaikka mahdollisuus tapiirin tapaamiseen luonnossa on huomattavasti vähentynyt, miksi et ottaisi asiaksesi nähdä sen, kun käyt seuraavan kerran eläintarhassa?

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa