Taistelun voi voittaa!

Kun ensi kerran tapaa Leen – ulospäin suuntautuvan ja hieman ylipainoisen nuoren naisen, joka pystyy hyvin ilmaisemaan ajatuksiaan – on vaikea uskoa, että hän oli viisi vuotta sitten vähällä kuolla anoreksiaan. Mutta kun hänen kanssaan sitten alkaa keskustella, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä, miten suuria ja varmasti myös vaikeita muutoksia hänen on täytynyt tehdä ajatusmaailmassaan voidakseen voittaa hengenvaaralliset syömishäiriönsä. ”Siinä oli kyse muustakin kuin vain taistelusta ruoan kanssa”, hän selittää.

Koska syömishäiriöitten perimmäisenä syynä ovat tunne-elämän ongelmat, taistelu niiden voittamiseksi käydään ajatusmaailmassa. Ensimmäisiä askelia tiellä kohti toipumista on se, että pyrkii asettamaan arvonsa uuteen tärkeysjärjestykseen. Kaikilla meillä on joitakin epäämättömiä arvoja, asioita joita pidämme tärkeinä. Ne muovailevat meidän käsitystämme omasta itsestämme, ja ne määräävät sen, miten suhtaudumme painetta aiheuttaviin ongelmiin. Syömishäiriöisten täytyy muuttaa arvojaan toisenlaisiksi, eli he joutuvat kehittämään itselleen uuden asennoitumistavan.

Raamattu kehottaa: ”Muuttukaa uudistamalla mielenne [”uudistakaa koko ajattelutapanne”, Uusi testamentti nykysuomeksi] voidaksenne koettelemalla todeta Jumalan hyvän ja otollisen ja täydellisen tahdon.” (Roomalaisille 12:2) Ihmisen tulee siis antaa Jumalan näkemyksen siitä, mikä on hyvää ja mikä ei, muovata omia asenteitaan. Tekijämme tuntee meidät tarkoin. Hän tietää, mikä tuottaa meille pysyvää onnellisuutta. Mitä hän siis pitää tärkeänä?

Huomion kohdistaminen todelliseen kauneuteen

Jumala mittaa meidän arvomme sen perusteella, mitä olemme sisimmässämme. ”Sydämen salainen ihminen” on, kun sen kaunistuksena on hiljainen ja lempeä henki, ”suuriarvoinen Jumalan silmissä”. (1. Pietari 3:4) Maailmassa on kuitenkin tavallista, että naisten arvon mittana on heidän ulkonäkönsä. Tällaisten normien omaksuminen on kuitenkin hyvin epäviisasta, sillä entäpä jos tämän päivän laihuusihanteet muuttuvat vanhanaikaisiksi? Sata vuotta sitten pyylevyys oli Yhdysvalloissa suurta muotia. Vuonna 1890 kehotettiin eräässä mainoksessa: ”Neuvokaa naisia kaikella kunnioituksella pyylevöitymään – – ’Fat-Ten-U’-ruoilla, jotka TAATUSTI muuttavat laihan pulleaksi ja viehättävän näköiseksi.”

”Olin aina arvioinut toisia heidän ulkonäkönsä perusteella”, myöntää Lee, joka sen jälkeen teki muutoksia suhtautumistavassaan. ”Nyt olen oppinut antamaan arvoa kristillisille ominaisuuksille toisissa ja itsessäni. Pyrin nykyään kehittämään miellyttäviä ominaisuuksia. Ymmärrän nyt selvästi sen, miten pinnallista on oman itsensä ja toisten arvioiminen ulkonäön perusteella.”

Ei ole helppoa säilyttää oikeaa asennetta ulkonäkökysymyksissä. On ehkä pakko tehdä sellainen ratkaisu, ettei alituiseen ole niiden seurassa, joille omasta painosta on tullut pakkomielle tai joiden puhe alinomaa kääntyy ulkonäköön liittyviin asioihin. ”Vaatii jatkuvaa ponnistelua, jotta jaksaisi taistella yhteiskunnan painostusta vastaan ja säilyttää oikean asenteen”, tunnustaa Lynn, joka toipui bulimiastaan. ”Ei minulla automaattisesti ollut oikeaa asennetta; sen sijaan minun oli pakotettava itseni ajattelemaan oikealla tavalla.” Ajattelutavan muuttuminen vaikuttaa myös siihen, millaisten asioitten varaan alamme rakentaa itsetuntoamme.

”Tyhjän kunnian” hylkääminen

Monet syömishäiriöiset rakentavat itsetuntonsa siten, että he tavoittelevat täydellisyyttä tai pitävät näläntunteensa täysin kurissa. Se itsekeskeinen ylistys, jota he hankkivat itselleen, on todellisuudessa turhanaikaista, tyhjää. Jumalan sana neuvoo meitä olemaan tekemättä mitään ’itsekeskeisyydestä, vaan katsomaan vaatimattomin mielin, että toiset ovat meitä parempia’. (Filippiläisille 2:3) Sanan ”itsekeskeisyys” kirjaimellinen merkitys kreikkalaisessa alkutekstissä on ”tyhjä kunnia”. Ne, joiden toimintaa ohjaa itsekeskeisyys, koettavat siis kiinnittää huomion itseensä sellaisten asioitten avulla, jotka ovat vailla todellista tai pysyvää arvoa. He ylpeilevät asioista, jotka ovat tyhjänpäiväisiä.

Esimerkiksi Lee sanoo: ”Tunsin olevani jotakin sen vuoksi, ettei kukaan saanut minua syömään.” Silti hän myöntää: ”Uskoin, että jos olisin laihempi, olisin tyytyväisempi itseeni. Kun sitten olin pudottanut lisää kiloja, olin yhä tyytymätön itseeni.”

Seuraavaksi Lee paljastaa erään tärkeän käännekohdan toipumisessaan. Hän sanoo: ”Tajusin, että jos olin Jumalan silmissä kuin pisara ämpärissä, niin miksi minun sitten pitäisi olla suurin? Ei ihmisen tarvitse olla paras. Ei se haittaa, jos toiset ovat joissakin asioissa parempia.”

Lee siis oppi ’pitämään toisia parempina’. Totuus on, että toiset ovat joiltakin kyvyiltään ja lahjoiltaan parempia kuin me, kun taas me voimme olla parempia joissakin muissa asioissa. Se ei silti merkitse sitä, että toiset ovat sellaisenaan arvokkaampia kuin me tai että me olemme arvokkaampia kuin he.

Koska syömishäiriöiset haluavat hartaasti olla tyytyväisiä itseensä, heidän täytyy keskittää huomionsa sellaiseen, mikä antaa heille aitoa itsekunnioitusta. Bulimiastaan parantunut Melissa myöntää: ”Huomasin, että Jumalan arvojen omaksuminen ja hänen näkemyksensä kunnioittaminen on kohentanut omanarvontunnettani enemmän kuin se, että olisin luottanut saavani kiitosta ulkonäköni avulla.” On siis niin kuin Raamatussa sanotaan: ”Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty [ei tyhjällä vaan aidolla kiitoksella] se vaimo, joka Herraa pelkää!” – Sananlaskut 31:30.

Ystävyys Jumalan kanssa

Sopivalla ”Herran pelolla” ei tarkoiteta jumalisen rangaistuksen sairaalloista pelkoa, vaan sen pelkäämistä, ettei miellyttäisi Jumalaa, koska hänestä on tullut Ystävämme. ”Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä”, sanotaan Psalmissa 112:1. Jumalan ystävänä ihminen saa iloa hänen lakiensa tottelemisesta. Tämä ohjaa voimakkaalla tavalla hänen toimintaansa. Entä miten Jumala sitten suhtautuu syömishäiriöihin?

Jumalan sana käskee meitä kunnioittamaan omaa ruumistamme, Jumalalta saatua arvokasta lahjaa. (Roomalaisille 12:1) Apostoli Paavali liittää ’kaikenlaisen epäpuhtauden ja ahneuden’ niiden asioiden joukkoon, jotka eivät miellytä Jumalaa, ja hän mainitsee erikseen, että eiuskovat ’tekevät salaa sellaista, mistä on häpeä puhuakaan’. Näihin todennäköisesti kuului sellainen roomalaisaikainen juhla-aterioilla esiintynyt tapa, että jotkut kävivät välillä tyhjentämässä vatsaansa oksentamalla voidakseen taas palata pitopöydän ääreen mässäilemään. (Efesolaisille 5:3, 5, 12) Apostoli kirjoittaa: ”Minä en salli minkään saattaa itseäni vallanalaisuuteen.” (1. Korinttolaisille 6:12) Voidaksemme siis nauttia Jumalan suosiosta emme saa antaa ruoan ja laihduttamisen hallita elämäämme.

Koska syömishäiriöitä on monenlaisia eivätkä ne kaikki orjuuta ihmistä samalla tavalla, voi olla niin, ettei jokaisen syömishäiriöisen käyttäytyminen ole Jumalan silmissä yhtä vakavaa. Halu olla Jumalan ystävä kuitenkin panee ihmisen voittamaan syömishäiriönsä. Ann selittää: ”Eniten parantumiseeni myötävaikutti sen tajuaminen, etten voi jatkaa tällaista tapaa ja samalla miellyttää Jumalaa.” Entä jos ihminen kuitenkin kohtaa taistelunsa aikana takaiskuja?

”Bulimian aiheuttamaa syyllisyydentunnetta ei voi sanoin kuvailla”, myöntää Melissa. ”Kun keitään ei ollut lähettyvillä, itkin itkemistäni öin ja päivin ja rukoilin, että Jumala auttaisi ja antaisi anteeksi.” Miten lohduttavaa onkaan tietää, että Jumalalla ”on paljon anteeksiantamusta” ja että hän ”armahtaa pelkääväisiänsä”. (Jesaja 55:7; Psalmi 103:13) Vaikka oma sydämemme voi tuomita meidät, ”Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken”. (1. Johannes 3:20) Hän näkee enemmän kuin vain meidän heikkoutemme. Hän tietää sen, miten kovasti ponnistelemme vapautuaksemme ja missä määrin olemme jo edistyneet.

Vaikka joutuisit kuinka usein tahansa lähestymään Jumalaa saman heikkouden takia, älä koskaan väsy kääntymään vilpittömin mielin hänen puoleensa ja etsimään hänen anteeksiantoaan. Jos olet vilpitön, hän tulee ansaitsemattomassa hyvyydessään antamaan sinulle puhtaan omantunnon. (Roomalaisille 7:21–25) ”Koko sen ajan Jumala oli aito ja luotettava Ystävä, joka kuuli rukoukseni”, vakuuttaa Melissa. Peräänantamattomuus on välttämätöntä, jotta taistelun voisi voittaa.

Tunne-elämän ongelmien voittaminen

Voittaakseen taistelunsa syömishäiriöisen täytyy oppia selviytymään kielteisistä tunteistaan eikä turvautua ruokaan rauhoittavana lääkkeenä. Usein huojennuksen saaminen edellyttää sitä, että tällaiset tuntemukset otetaan puheeksi jonkun kanssa. Esimerkiksi kun isä kiusoitteli Marya tämän painon johdosta, seurauksena oli, että Mary sairastui bulimiaan. ”Oikeastaan se oli omaa syytäni sen takia, etten ollut kertonut kenellekään, miten pahasti hänen kiusoittelunsa sattui minuun”, selittää Mary. ”Menin joka kerta vain huoneeseeni ja itkin.”

Sellaisen, jolle toisten miellyttämisestä on tullut pakkomielle, ei kuitenkaan ole helppoa ilmaista tällaisia tuntemuksia. Eräässä bulimian hoidosta kertovassa kirjassa sanotaan silti: ”Vihan tunteittensa tunnustaminen ja se, että oppii tuomaan ne julki turvallisella ja sopivalla tavalla, ovat tärkeimpiä bulimiasta parantumisen edellytyksiä.” (Bulimia: A Systems Approach to Treatment) Miten sopiva onkaan seuraava Raamatun neuvo: ”Vihastukaa, mutta älkää kuitenkaan tehkö syntiä; älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa”! (Efesolaisille 4:26) Kun olet suuttunut ja tunnet painetta sanoa kyllä, vaikka todellisuudessa haluat sanoa ei, niin kysy itseltäsi: ’Miten voin olla rehellinen ja suora olematta pisteliäs?’

Tulee myös muistaa, että Raamatun mukaan naisen rooliin ei kuulu se, että hänen tulee olla pelkästään toisille mieliksi. Samalla kun jumaliset, uskolliset naiset olivat alamaisia omalle miehelleen, he aika ajoin ilmaisivat asiallisesti ja avoimesti sen, mitä he erilaisista asioista ajattelivat. He olivat aloitekykyisiä ja tekivät rohkeasti ratkaisuja joskus hankalissakin asioissa. (Sananlaskut 31:16–18, 29) Sellaisten asioitten hoitamisessa, joihin ei ole tottumusta, on tietenkin aina epäonnistumisen vaara. Syömishäiriöiset pelkäävät usein kovasti sitä, että he tekevät virheitä ja näyttävät toisten silmissä typeriltä. Asia on kuitenkin niin, että kaikki tekevät virheitä! ”Seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen”, sanotaan Sananlaskujen 24:16:ssa. Se, että syömishäiriöinen ottaa opikseen erehdyksistään ja epäonnistumisistaan, on ehdoton edellytys sille, että hän voi toipua ja myös pysyä terveenä.

Toisinaan tunne-elämän tuskat johtuvat jostakin sellaisesta, mitä on tapahtunut menneisyydessä. Vaikka tällaisten kokemusten muisto voi yhä aiheuttaa tuskaa, tulee pyrkiä ajattelemaan ”Jehovan rakkaudellisen huomaavaisuuden tekoja”. (Psalmi 107:43, UM) Varmasti on ollut myös joitakin hyviä aikoja, jolloin on ollut nähtävissä todisteita Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta. Koeta keskittää huomiosi niihin. Vaikka sinusta olisi joskus tehty kauheakin syntipukki, se ei merkitse sitä, että tällainen huono kohtelu olisi ollut ansaittua eikä se määrää sinun arvoasi ihmisenä.

Hanki apua!

Sellaisen, joka pyrkii voittamaan syömishäiriönsä, täytyy uskoutua jollekulle, johon hän voi luottaa. Älä yritä selviytyä omin päin. Lynn selittää, mikä merkitsi tärkeää käännekohtaa hänen toipumisessaan: ”Eräänä iltana pyysin äitiä tulemaan huoneeseeni. Itkettyäni kymmenen minuuttia sain lopulta sanotuksi, että olen buliimikko.” Hän jatkaa: ”Vanhempani olivat hyvin ymmärtäväisiä. Äiti auttoi minua olemaan kärsivällinen, niin etten odottaisi toipuvani yhdessä yössä. Isä antoi käytännöllisiä ehdotuksia ja rukoili kanssani. Jos en olisi avautunut heille, olisin jäänyt vaille kaikkea tätä apua.”a

Toisten tuki on usein välttämätön, jotta paraneminen olisi täydellistä. Varsinkin silloin, kun vastustuskyky tuntuu vielä heikolta, tulee eristäytymistä välttää. (Sananlaskut 18:1) Kun jokin asia saattaa Lynnin tolaltaan, hän ei enää käperry itseensä. Hän sanoo omasta toipumisestaan: ”Äidillä ja minulla oli tapana mennä yhdessä kävelemään ja keskustella asiasta, joka oli järkyttänyt tasapainoani. Sen sijaan että olisin alkanut jälleen ahmia ruokaa, tein aina jotakin, esimerkiksi soitin ystävälleni, mutta en eristäytynyt.”

Jehovan todistajien seurakunnissa on sellaisia, jotka ovat olleet avuksi niille, jotka ovat koettaneet vapautua syömishäiriöistään. ”En kyennyt enää auttamaan itse itseäni”, tunnustaa Ann, joka tunsi vaipuneensa aivan pohjamutiin taistellessaan bulimiaa vastaan. ”Niinpä vuodatin sydämeni ja kerroin, millaista ongelmaa olin piilotellut kymmenen vuotta.” Kristityt ystävät olivat hyvin yhteistyöhaluisia. ”Ylpeys oli estänyt minua etsimästä apua, ja se oli maksaa minulle henkeni. En osaa sanoin kuvailla, millaista helpotusta tunsin. Ystävieni avustuksella olen toipunut täydellisesti.”

Joissakin tapauksissa tarvitaan ehkä sellaisten ammattiauttajien apua, jotka ovat erikoistuneet syömishäiriöitten hoitamiseen. Useimmiten ensimmäisenä toimenpiteenä tulee kysymykseen lääkärin suorittama arvio. Saatavilla on monenlaista apua: erilaisia keskusteluterapian muotoja, ravitsemusneuvontaa ja kenties lääkehoitoa. Äärimmäistapauksissa voi sairaalahoito olla tarpeen. Todennäköisesti lääkäri tai sairaala tietää, mistä alan asiantuntijoita voi löytää.

Järkevyys ja toivo

”Lääkäri vakuutti minulle, että jos vain söisin monipuolisesti, aineenvaihduntani palaisi normaalitilaansa enkä lihoisi”, selittää Lynn. ”Juuri niin tapahtui.” Miten viisas siis onkaan seuraava Raamatun neuvo: ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi kaikille ihmisille.” – Filippiläisille 4:5.

Liioista kiloista voidaan pysyvästi päästä sillä, että järjestelmällisesti vähennetään rasvojen ja puhdistettujen ruoka-aineitten kuten sokerin ja valkoisen vehnäjauhon käyttöä ja lisätään hedelmien, vihannesten ja täysjyvätuotteiden käyttöä. Kohtuullinen liikunta on sekin tärkeää.b Perintötekijöistä, iästä ja muista seikoista kuitenkin johtuu, että jotkut ovat painavampia kuin mitä muoti ehkä edellyttäisi.

Lisa, joka voitti taistelunsa laihduttamista ja bulimiaa vastaan, tuli seuraavaan järkevään johtopäätökseen: ”En usko voiton olevan siinä, että saa painonsa alenemaan. Mielestäni voitto on siinä, että saavuttaa kohtuuden kaikessa – vaikka se merkitsisikin sitä, että on painavampi kuin mitä maailma pitää muodikkaana.” Samalla kun oppii suhtautumaan järkevästi ulkonäköön liittyviin asioihin, voi käydä niinkin, että haluaa alentaa painoaan ei vain ulkonäkösyistä, vaan myös sen takia, että haluaa välttyä liikalihavuuden aiheuttamilta terveysvaaroilta.

Voit käyttää vaatteita, jotka ovat sopivia ja myös väljiä, sen sijaan että yrittäisit alinomaa pienentää mittojasi mahtuaksesi pienempiin kokoihin. Koeta täyttää päiväsi järkevällä ja terveellä toiminnalla, sen sijaan että päivittäin vain punnitsisit ja mittailisit itseäsi. Jos käyt taistelua bulimiaa vastaan, pidä huoli siitä, että toimitat pois kaiken ylimääräisen ruoan, jota sinulla voi olla kätköissäsi, ja ota ruokaostoksille mennessäsi joku mukaasi. Ponnistele syödäksesi ateriat yhdessä toisten kanssa. Ponnistele pitääksesi kiinni järkevästä aikataulusta, ja varaa myös tarpeeksi aikaa vapaa-ajan harrastuksille.

Ennen kaikkea hanki elämällesi tarkoitus. Keskitä huomiosi siihen toivoon, jonka Raamattu tarjoaa tulevasta, oikeamielisestä uudesta maailmasta. Jumala tulee pian poistamaan maapallolta ne monet pettymyksiä ja turhaumia aiheuttavat asiat, jotka synnyttävät syömishäiriöitä, ja tekemään ikiajoiksi lopun tästä vuosisatamme vitsauksesta. – 2. Pietari 3:13.

Entä mitä voi isä tai äiti tai puoliso tehdä auttaakseen syömishäiriöistä kärsivää perheenjäsentä? Siitä tämä lehti kertoo lähiaikoina tarkemmin.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 10]

Opettele torjumaan maailmallinen propaganda, jonka mukaan ulkonäkö määrää ihmisen arvon