Miten televisio on muuttanut maailmaa
VIIME kesänä televisio muutti maailman maapallon laajuiseksi urheiluareenaksi. Roomassa kadut olivat tyhjiä. Noin 25 miljoonaa italialaista seurasi jalkapalloilun maailmanmestaruuskisoja. Samoin olivat kadut Buenos Airesissa Argentiinassa autioina ja samasta syystä. Kamerunissa Länsi-Afrikassa välkkyi sama siniharmaa valo aavemaisesti ikkunoista, samalla kun miljoonat riemuitsivat yhteen ääneen. Sodan repimässä Libanonissa saivat sotilaat seisovista panssarivaunuistaan oivan alustan televisioille voidakseen seurata samoja pelejä. Kisojen saavuttaessa huipennuksensa niitä seurasi arviolta viidesosa maailman asukkaista, joita tämä ihmeellinen laatikko veti puoleensa kuin liekit perhosia, sen valjun hohteen valaistessa heidän kasvojaan.
Tämä jättimäinen televisiotapahtuma ei ole ollut ainoa laatuaan. Vuonna 1985 seurasi 1,6 miljardia ihmistä – lähes kolmannes maailman väestöstä – rock-konserttia nimeltä Live Aid, jonka 12 satelliittia välitti noin 150 maahan, Islannista aina Ghanaan asti.
Tämä kaikkialla läsnä oleva laatikko – televisio – on ollut keskeisellä sijalla hienovaraisessa, syvällisessä vallankumouksessa. Televisiotekniikan kehittyminen sillä tavoin, että 20- ja 30-lukujen pienet, välkkyvät kuvaruudut ovat muuttuneet nykyaikaisiksi kuvaruuduiksi, jotka toistavat värit kirkkaina ja kuvat terävinä, on kasvattanut huimasti televisioitten määrää. Vuonna 1950 maailmassa oli vasta vajaat viisi miljoonaa televisiota. Nykyään niitä on jo noin 750 miljoonaa.
Jalkapalloilun maailmanmestaruuskisojen kaltaiset tapahtumat osoittavat hyvin sen, miten televisio kykenee yhdistämään koko maapallon yhdeksi tietoverkoksi. Televisio tarjoaa ihmisille uudella tavalla tietoa ympäröivästä maailmasta. Se on tehnyt uutisten ja aatteitten ja jopa kulttuurien ja arvojen levittämisen helpommaksi maasta toiseen, ja ne virtaavat vaivattomasti yli poliittisten ja maantieteellisten rajojen, jotka aiemmin pysäyttivät tällaiset tulvat. Televisio on muuttanut maailman toisenlaiseksi. Jotkut sanovat sen voivan muuttaa sinuakin.
Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Johannes Gutenberg aiheutti vuonna 1455 joukkoviestinnässä vallankumouksen, kun hän oli saanut alkeellisilla välineillään painetuksi ensimmäisen Raamatun. Oli käynyt yhtäkkiä niin, että yksi viesti saattoi nyt tavoittaa lukijakuntansa lyhyemmässä ajassa ja paljon halvemmalla kuin aiemmin. Valtiot oivalsivat pian, millainen voima lehdistöllä on, ja ne koettivat valvoa sitä ottamalla itselleen oikeuden toimilupien myöntämiseen. Painettu sana tavoitti kuitenkin aina vain enemmän lukijoita. Historioitsija Alexis de Tocqueville totesi 1800-luvun alkupuolella, että sanomalehdet kykenivät hämmästyttävällä tavalla istuttamaan saman ajatuksen kymmenentuhannen ihmisen mieleen yhdessä päivässä.
Ajatellaanpa nyt televisiota. Se voi istuttaa saman ajatuksen satojen miljoonien ihmisten mieleen – ja tehdä kaiken tämän silmänräpäyksessä. Toisin kuin painettu sivu se ei vaadi, että sen katselijoille pitäisi opettaa monimutkainen lukemisen taito, eikä se myöskään vaadi heitä muodostamaan omia mielikuviaan ja vaikutelmiaan. Se esittää viestinsä kuvien ja äänen ja kaikkien niiden houkutuskeinojen avulla, joita nämä kykenevät tuottamaan.
Ei kestänyt kauan, kun poliitikot oivalsivat television tarjoamat valtaisat mahdollisuudet. Yhdysvalloissa käytti Dwight D. Eisenhower taitavasti hyväkseen televisiota vuoden 1952 presidentinvaalikampanjassaan. Amerikkalaisen television vaiheista kertovan kirjan (Tube of Plenty – The Evolution of American Television) mukaan Eisenhower voitti vaalit sen takia, että hän ”osasi esiintyä” tiedotusvälineissä taitavammin kuin muut ehdokkaat. Kirjan mukaan televisio on saattanut vaikuttaa vielä enemmän siihen, että John F. Kennedy pystyi voittamaan Richard Nixonin vuonna 1960 presidentinvaaleissa. Ehdokkaitten televisiokeskustelua seuranneet antoivat enemmän pisteitä Kennedylle kuin Nixonille. Ne, jotka olivat kuunnelleet samaa keskustelua radiosta, olivat kuitenkin sitä mieltä, että keskustelu oli päättynyt tasapeliin. Mistä erilainen tulos johtui? Nixon näytti kalpealta ja huonokuntoiselta, kun taas Kennedy oli roteva, ruskettunut ja itseluottamusta ja elinvoimaa uhkuva. Voitettuaan vaalit Kennedy sanoi televisiosta: ”Ilman tuota vekotinta meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia.”
”Tuo vekotin” lisäsi vaikutusvaltaansa kautta maailman. Jotkut alkoivat kutsua sitä kolmanneksi supervallaksi. Satelliittitekniikan avulla televisioyhtiöt saattoivat suunnata signaalejaan yli kansallisten rajojen ja jopa valtamerten taakse. Maailmanjohtajille televisio tarjosi näyttämön, jolla he saattoivat kerätä itselleen kansainvälistä tukea ja arvostella kilpailijoitaan. Jotkin valtiot käyttivät sitä propagandan levittämiseen vihollismaihin. Ja jos valtiot olivat koettaneet valvoa Gutenbergin keksintöä – sen jälkeen kun ne olivat oivaltaneet, millainen vaikutusvalta sillä on – ottivat monet valtiot nyt myös television tiukasti valvontaansa. Vuonna 1986 valvoivat lähes puolessa kaikista valtioista viranomaiset sitä, millaista ohjelmaa televisio saa lähettää.
Tekniikan kehitys on kuitenkin tehnyt television valvonnan entistä hankalammaksi. Nykyään voidaan satelliittien välittämiä televisio-ohjelmia vastaanottaa suoraan jopa koteihin suhteellisen pienten lautasantennien avulla, jotka kokoavat satelliittien lähettämiä signaaleja. Pienet, kannettavat videokamerat ja -kasetit ovat yhdessä harrastelijavalokuvaajien runsauden kanssa aikaansaaneet sen, että melkeinpä mistä tahansa uutisarvoisesta tapahtumasta on niin runsaasti tarjolla kuvallista materiaalia, että sen leviämistä on usein mahdoton pysäyttää.
Ted Turnerin perustama amerikkalainen uutisyhtiö CNN kerää uutismateriaalia noin 80 maasta ja välittää ne edelleen kaikkialle maailmaan. Lähettäessään uutisia läpi vuorokauden kaikkialta maailmasta se voi muuttaa millaisen tahansa tapahtuman kansainväliseksi asiaksi lähes silmänräpäyksessä.
Televisio on enenevässä määrin muuttunut maailmantapahtumien kirjaajasta maailmantapahtumien muovaajaksi. Televisiolla oli merkittävä osansa siinä vallankumousten sarjassa, joka vuonna 1989 huojutti Itä-Eurooppaa. Prahassa kansanjoukot lauloivat kaduilla ja vaativat, että television täytyy kertoa niistä ”suorassa lähetyksessä”. Aiemmin vallankumoukselliset vuodattivat vertaan saadakseen vallatuksi jonkin hallitusrakennuksen, linnoituksen tai poliisitalon, mutta vuoden 1989 vallankumoukselliset halusivat ensimmäiseksi saada haltuunsa televisioasemat. Romanian uusi hallitus todella alkoi hallita maata televisioasemalta käsin. Television nimittäminen kolmanneksi supervallaksi ei siis ehkä tunnukaan liian kaukaa haetulta.
Yhtä kaikki television vaikutus tuntuu muuallakin kuin vain poliittisella areenalla. Se on jo nyt muuttamassa maailman kulttuuria ja arvoja. Yhdysvaltoja on usein syytetty ’kulttuuri-imperialismista’ eli siitä, että se television välityksellä ujuttaa kulttuuriaan maailmalle. Kun Yhdysvalloissa alettiin tuottaa tuottoisia kaupallisia ohjelmia jo 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla, siitä tuli ensimmäinen maa maailmassa, jolle tällaisia ohjelmia vähitellen kertyi varastoon, ja lopulta amerikkalaiset tuottajat pystyivät myymään ohjelmiaan muihin maihin murto-osalla siitä, mitä televisio-ohjelmien tuottaminen olisi tullut maksamaan näissä maissa.
1980-luvun loppupuolella tuotti Kenia televisio-ohjelmistaan ulkomailta 60 prosenttia, Australia 46 prosenttia, Ecuador 70 prosenttia, Espanja 35 prosenttia ja Suomi noin 50 prosenttia. Tärkein tuontimaa oli Yhdysvallat. Amerikkalaista viihdesarjaa Pieni talo preerialla on esitetty 110 maassa ja Dallasia 96 maassa. Jotkut valittelivat sitä, että televisiosta oli katoamassa paikallissävy kaikkialla maailmassa ja että amerikkalaistyyppinen usko kulutuksen kasvun autuaallisuuteen ja materialismi olivat lisääntymässä.
Monet maat ovat olleet kuohuksissaan ’kulttuuri-imperialismin’ johdosta. Nigeriassa televisio-ohjelmien tekijät ovat pahoitelleet sitä, että ulkomaisten televisio-ohjelmien esittäminen heikentää kansallista kulttuuria. Heitä huolestuttaa myös se, että nigerialaiset katsojat näyttävät olevan paremmin perillä Yhdysvaltain ja Englannin asioista kuin Nigerian asioista. Euroopassa ajatellaan samalla tavoin. Ollessaan äskettäin kuultavana Yhdysvaltain kongressissa suuri viestintäkustantaja Robert Maxwell sanoi: ”Minkään maan ei pidä antaa vieraan kulttuurin alistaa sen kulttuuria.” Niinpä jotkin maat ovat alkaneet panna ylärajoja sille, minkä verran asemat saavat lähettää ulkomaista ohjelmaa.
’Kulttuuri-imperialismi’ voi vahingoittaa muutakin kuin vain kulttuureja. Se voi vaurioittaa jopa tätä kiertotähteä. Länsimaiselle yhteiskunnalle ominainen hillitön kulutus on osaltaan vaikuttanut ilman pilaantumiseen, vesien myrkyttymiseen ja siihen, että maapallo yleisesti ottaen voi huonosti. Eräs Lontoossa ilmestyvään The Independent -sanomalehteen kirjoittanut ilmaisi asian näin: ”Televisio on tarjonnut maailmalle kimmeltävän tulevaisuudenodotteen aineellisesta vapautuksesta – länsimaisesta hyvinvoinnista. Se on pettävää, sillä sen hintana voi olla ainoastaan se, että elinympäristömme vaurioituu korjauskelvottomaksi.”
Televisio on kiistatta muuttamassa maailmaa, eikä suinkaan aina paremmaksi. Se vaikuttaa myös aivan erityisellä tavalla ihmisiin yksilöinä. Oletko sinä alttiina sen vaikutukselle?
[Huomioteksti s. 4]
Sanomalehdet voivat istuttaa jonkin ajatuksen kymmenentuhannen ihmisen mieleen yhdessä päivässä
[Huomioteksti s. 5]
Televisio voi istuttaa ajatuksen satojen miljoonien ihmisten mieleen silmänräpäyksessä