Tulipalojen ehkäiseminen kotona
TARINAN mukaan rouva Patrick O’Learyn lehmä potkaisi öljylampun nurin navetassa ja sytytti vuoden 1871 suuren Chicagon palon. Aineellisten vahinkojen ja kuolonuhrien määrä oli pöyristyttävä. Erään tietolähteen mukaan tulipalo jätti jälkeensä 100000 koditonta, tuhosi yli 17400 rakennusta ja tappoi 250 ihmistä.
Nykyään 120 vuotta myöhemmin nykyaikainen palontorjuntakalusto on estänyt monia laajamittaisia tulipaloja. Kotien tulipalot ovat kuitenkin jatkuva uhka. Yhdysvaltain kansallinen palontorjuntaseura NFPA esittää, että Yhdysvalloissa kuoli yhtenä vuonna lähes viisituhatta ihmistä kodeissa sattuneissa tulipaloissa. The Vancouver Sun -lehden mukaan edellä mainittu järjestö on antanut muutaman yksinkertaisen neuvon, joiden avulla kotien tulipalot voi ehkäistä. Ne ovat pääpiirteissään seuraavat:
◻ Kiellä tupakan polttaminen talossasi. Onnettomuudet, jotka liittyvät huolimattomiin tupakoijiin, ovat yleisin kuolinsyy kotien tulipaloissa.
◻ Älä jätä lämpöpuhaltimia päälle ilman valvontaa tai siksi aikaa kun nukut.
◻ Älä kuormita liiaksi sähköjohtimia tai käytä kuluneita kaapeleita. Käytä vain oikean kokoisia sulakkeita.
◻ Pidä lämmityskattilat ja savupiiput puhtaina. Tarkistuta ne vuosittain.
◻ Tarkista savuhälyttimet säännöllisesti, ja vaihda patterit vuosittain. Varmistu siitä, että kaikki perheenjäsenet tuntevat savunilmaisimen äänen.
◻ Tarkista, että kaikki perheenjäsenet tuntevat varaulostiet, ja pidä ne kululle vapaina.