”Ne eivät ole enää samanlaista tekoa kuin ennen” – vai ovatko?
”Tietokoneessa on toimintahäiriö”, huokaisee uuden sulavalinjaisen auton omistaja palatessaan merkkikorjaamosta. ”Ne eivät tosiaankaan ole enää samanlaista tekoa kuin ennen!” myötäilee hänen vaimonsa ja lisää: ”Kykenen tuskin erottamaan autoamme muista autoista. Ne ovat kaikki niin samannäköisiä.”
ENTISÖIN ja kerään vanhoja autoja, joten kuulen usein tällaisia valituksia uusien autojen omistajilta. Monet heistä ovat kiintyneet johonkin menneisyydessä omistamaansa automalliin, vaikka heidän nykyinen autonsa onkin luotettavampi, turvallisempi ja helpompi käsitellä. Voisivatkohan nämä jonkin vanhan automallin osakseen saamat lämpimät tunteet juontaa alkunsa pikemminkin vanhojen hyvien aikojen rakkaista muistoista kuin tuon auton todellisesta suorituskyvystä ja todellisista käyttöominaisuuksista?
Vanhojen autojen keräily
Minä annan arvoa vanhoille autoille – niiden entisöimiselle ja säilyttämiselle –, koska pidän niitä taide-esineinä sekä viesteinä siitä, millainen maku ihmisillä oli ja millaista tekniikkaa käytettiin niiden tuotantomaissa niihin aikoihin, kun ne valmistettiin.
Jos useat keräilijät kiinnostuvat samasta automallista, joka sattuu olemaan harvinaisuus, tuon auton arvo kohoaa pilviin. Esimerkiksi 19. marraskuuta 1987 eräässä Lontoossa järjestetyssä huutokaupassa maksettiin vuoden 1931 mallia olevasta kaksiovisesta Bugatti Royale -urheiluautosta 9,9 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 40 miljoonaa Suomen markkaa.
Useimmiten ystävät ja naapurit kuitenkin tuijottavat kummastuneina, kun keräilijä hinaa uusimman taide-esineen kotiinsa. He arvelevat, että tuo ruostunut, hyönteisten asuttama romu olisi ollut parempi jättää sinne, mistä se löydettiin. Keräilijä näkee kuitenkin mielessään auton entisöitynä aiempaan säteilevään kauneuteensa. Niinpä hän hymyilee ja sanoo itsekseen: ”Ne eivät tosiaankaan ole samanlaista tekoa kuin ennen.”
Pitääkö se paikkansa?
Kyllä se pitää paikkansa. ’Autot eivät ole samanlaista tekoa kuin ennen.’ Tietyssä mielessä se on iloinen asia, mutta jossain suhteessa ikävä asia. Tarkastelkaamme lähemmin joitakin malleja. Erästä vanhaa Rolls-Roycea mainostettiin ”maailman parhaimmaksi autoksi” ja ”maailman turvallisimmaksi nopeaksi autoksi”. Se kiihtyi nollasta sataan noin 25 sekunnissa, ja sen huippunopeus oli noin 130 kilometriä tunnissa. Ei hullumpi saavutus yli 2,2 tonnia painavalta autolta! Mutta miten sen sai pysähtymään? Valmistaja kehui oikeutetusti, että auton ”jarrutuskyky [oli] suunnattomasti lisääntynyt” vaihdelaatikkoon kytketyn erikoisvalmisteisen ”servomekanismin” ansiosta. Nykypäivän ajo-olosuhteisiin tämä Rolls-Royce ei kuitenkaan sovellu, vaikka sen entisöity mallikappale kykeneekin saavuttamaan alkuperäiset suoritusarvot.
Vaikka tämä Rolls-Royce onkin kunniaksi valmistajalleen, sen valmistamisessa ei voitu hyödyntää sitä tietoutta ja kokemusta, joka sen jälkeen 60 vuoden aikana on kertynyt. Siinä ei ollut esimerkiksi neste- eikä lukkiutumattomia jarruja, turvavöitä, jarruvaloja, suuntavaloja, umpivalonheittimiä, sisäisiä turvatyynyjä, niskatukia ja monia muita suorituskykyä ja turvallisuutta parantavia keksintöjä – asioita, joita me pidämme itsestään selvinä tai uusimpana tekniikkana.
Uusinta tekniikkaa?
Ovatko kaikki nykyaikaisissa autoissa olevat laitteet todella viimeaikaisen kehittelyn tulosta? Eivät. Monet automalliisi tarjotuista lisävarusteista ja vaihtoehtomahdollisuuksista kehitettiin aikoja sitten. Tämän vuoden 1936 mallia olevan Packardin ostamisen myötä olisit saanut seuraavanlaisia erikoisuuksia: jatkuvatoimisen alustanvoitelujärjestelmän, jousituksen säädön, jonka avulla kuljettaja saattoi säätää iskunvaimentimien toimintaa tieolosuhteiden mukaisiksi, ja moottoriöljyn jäähdyttäjän, joka kierrätti kampikammiossa olevaa öljyä erityisessä kotelossa, jonka läpi moottorin jäähdytysneste virtasi tasaannuttaen öljyn lämpötilan.
Ennennäkemätön määrä erilaisia vaihtoehtoisia varusteita oli saatavana 1960-luvun automalleihin, kuten vuoden 1966 mallia olevaan Ford Mustangiin. Kohtuuhintaisiin autoihin, joita tuotettiin suuria määriä, oli tarjolla monenkokoisia moottoreita, lukuisia värivaihtoehtoja ja loputtomalta vaikuttava luettelo suorituskykyä ja mukavuutta lisääviä lisävarusteita. Monet autot voitiin saada porras- tai viistoperäisenä tai kuomullisena. Vaikka jotakin tiettyä automallia voitiin valmistaa satojatuhansia kappaleita, ostaja saattoi niin halutessaan tilata tuon auton varusteltuna juuri omien mieltymystensä mukaiseksi.
Ne ovat niin samannäköisiä
Nykyajan autojen samannäköisyyteen on useita syitä. Koskaan aiemmin teknologia ja taloudellisuus eivät ole vaikuttaneet automalleihin niin suuressa määrin kuin nykyään. Korin lopulliseen muotoon vaikuttavat merkittävästi tuulitunnelikokeet, joiden avulla insinöörit mittaavat korin ilmanvastusta. Pienempi ilmanvastus alentaa polttoaineen kulutusta ja parantaa ajovakavuutta.
Näin ollen vierintä- ja ilmanvastukseen, massaan sekä painon ja tilavuuden väliseen suhteeseen liittyvät fysiikan lait vaikuttavat suuresti lopulliseen korimalliin. Kun otetaan huomioon vielä turvallisuusmääräykset ja erilaiset matkustajien tarpeet, saadaan lopputulokseksi lukuisia autoja, joilla on samanlaiset muodot. Mutta ihmisten mielipiteet siitä, mikä on tyylikästä, voivat tietenkin muuttua, ja autonvalmistajien täytyy tehdä niiden mukaisia muutoksia.
Ristiriitaisin tuntein voimme siis sanoa: ”Ne eivät ole enää samanlaista tekoa kuin ennen.” – Lähetetty.
[Kuvat s. 16, 17]
Vuoden 1929 mallia oleva Rolls-Royce P1 Faux Cabriolet
[Lähdemerkintä]
Rolls Royce Heritage Trust
Packard, malli 1401, vuodelta 1936
Vuoden 1966 mallia oleva viistoperäinen Mustang GT
[Kuvan lähdemerkintä s. 15]
Rolls Royce Heritage Trust