Sähköä vuoren uumenista

”IKIMUISTOINEN retkipäivä.” Näin matkailuesitteet kuvailivat vierailua Uuden-Seelannin Eteläsaaren lounaisosaan. Se piti paikkansa. Matka Manapourista Doubtful Soundiin yli vesien ja vuorten tutustutti minut ainutlaatuisiin näkymiin ja vaikuttaviin insinööritaidon aikaansaannoksiin. Tuntui kuin olisin ollut todistamassa maailman kahdeksatta ihmettä: vesivoimalaa, joka on kätketty vuoren uumeniin.

Matkani muistutti minua myös Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaista, maoreista, ja heidän ikivanhoista taruistaan ja kielistään. Kahden maorikertomuksen mukaan ”Manapouri” saattaa tarkoittaa joko ’surun tai kyynelten järveä’ tai ’surullisen sydämen järveä’. Minulle tuo sana merkitsi myös sen kaupungin nimeä, josta tämä unohtumaton päivä alkoi.

Odottamaton näkymä

Veneemme viilettäessä tasaista vauhtia tyynen järven poikki tulivat näkyviin mahtavat U-kirjaimen muotoiset laaksot ja korkeuksiin kohoavat vuoret. Meillä oli onnea, kun päivä oli kaunis ja selkeä, sillä tällä alueella sataa toisinaan jopa 7500 millimetriä vuodessa. Paikka oli oikea valokuvaajan paratiisi – puita ja rehevää kasvillisuutta oli veden partaalta aina vuorenkylkiin saakka. Matkamme järven poikki kesti tunnin ja 15 minuuttia, ja vain veneemme ääni kertoi ihmisen tunkeutuneen tälle alueelle. ainoa todiste ihmisen käynnistä alueella oli veneemme ääni. Mutta mikä oli matkakohteemme?

Saisimme nähdä jotain odottamatonta: täällä syrjäisessä paikassa, järven toisella puolella sijaitsevassa West Armissa ilmestyi näkyviin vesivoimalan kytkinkenttä. Mikä olisi voinut saada jonkun rakentamaan voimalan tänne, näin kauas asutuksesta? Vain ainutlaatuinen maantieteellisten ja geologisten olosuhteiden yhdistelmä olisi voinut saada jonkun insinöörin tai maanmittarin keksimään sellaista.

Voimala-ajatus tuli esille vuonna 1904, kun maanmittari P. J. Hay havaitsi tässä vesimassassa piilevät mahdollisuudet. Järven pinta on lähes 190 metriä merenpinnan yläpuolella, ja koska järvi on lähes 450 metriä syvä, sen pohja on noin 260 metriä merenpinnan alapuolella! Sen ja meren välissä on kuitenkin vain noin 10 kilometrin levyinen vuoristoalue. Kesti kuitenkin vielä 60 vuotta, ennen kuin hänen suunnitelmastaan tulisi todellisuutta. Miksi hanke pantiin alulle? Eräs Uudessa-Seelannissa toimiva australialainen sulattamo tarvitsi sähköä sulatusuuniaan varten, joka sijaitsee linnuntietä noin 160 kilometrin päässä Tiwai Pointissa lähellä Invercargillia. Mutta miten sähköä aiottiin tuottaa?

Suunnitelma toteutuu

Yhdysvaltalaisen Bechtelin insinööritoimiston laatiman suunnitelman mukaan oli määrä kaivaa tunneli syvälle Leaning Peak -nimiseen vuoreen ja rakentaa voimala aivan Manapourijärven pään alle. Näin ollen sen vedet voisivat syöksyä tuloputkiin ja pyörittää seitsemää turbiinia, joilla tuotettaisiin sähköä. Sähkö johdettaisiin maan sähköverkkoon järven rannalla olevan kytkinkentän kautta. (Katso sivulla 17 olevaa kaaviota.) Mutta mihin nuo kaikki vedet johdettaisiin? Täytyi kaivaa 9 metrin levyinen alakanava, joka kulkisi 10 kilometrin matkan vuorten alla. Tätä tunnelia pitkin vedet voisivat virrata Doubtful Soundissa sijaitsevaan Deep Coveen, yhteen Uuden-Seelannin kauniista vuonoista. Pelkästään tuon tunnelin vuoksi piti siirtää 760000 kuutiometriä kalliota.

Kuvittele sitä valtavaa määrää kalliota, joka pitäisi tuoda ulos vuoresta vain tulo- ja imuputkien ja turbiinikammion vuoksi. Yksistään tämä kammio eli konesali on 111 metriä pitkä, 39 metriä korkea ja 18 metriä leveä. Pituussuunnassa siihen mahtuisi jalkapallokenttä. Mutta ensin tarvittiin tunneli, josta päästäisiin konesaliin ja voitaisiin sitten louhia se. Sinne oli määrä sijoittaa turbiinit ja generaattorit. Jo se oli aivan omaa luokkaansa oleva haaste.

Tämä kulkutunneli, joka on noin kaksi kilometriä pitkä ja laskee tasaisesti metrin aina 10 metrin matkalla, kiertää spiraalimaisesti alas konesaliin. Mennessämme vuoren sisään turistibussillamme oli juhlallista ajatella, että laskeutuisimme syvälle vuoren uumeniin.

Kun lopulta nousimme bussista ja astuimme turbiinisaliin, tuntui kuin se olisi ollut suoraan tieteiskirjallisuuden kuvauksista – valtava tieteen pyhäkkö vuoren uumenissa! Yksi kysymys kuitenkin askarrutti minua: miten koko tämä raskas koneisto oli saatu tänne tätä monimutkaista hanketta varten? Tänne pääsi vain merta tai järveä pitkin. Teitä ei ollut. Oli päätetty, että oli helpointa tuoda suurin osa voimakoneistoista meritse. Silloin esteenä oli enää rannikon ja voimalatyömaan välissä oleva vuoristoalue. Tämä pulma ratkaistiin rakentamalla tie.

Uuden-Seelannin jyrkin maantie

Vuonna 1963 alettiin rakentaa tietä Deep Covesta West Armiin, mikä oli erään lähteen mukaan ”maailman vaikeimpia tietyöhankkeita”. Mikä teki sen niin vaikeaksi? ”Sade, lumi, mutavirrat ja sankat tiheiköt pitkittivät valmistumista arvioidusta vuodesta kahteen vuoteen.” Tieosuus on noin 23 kilometriä pitkä, ja se tuli maksamaan lopulta sievoiset 2 Uuden-Seelannin dollaria (noin 5 markkaa) senttimetriltä! Tie nousee paikoin jopa metrin verran viiden metrin matkalla, joten siitä tuli Uuden-Seelannin jyrkin valtatie. Se oli kuitenkin välttämätön, jotta saatiin siirrettyä 87000 tonnia tarvikkeita merenpinnan tasolta Wilmot Passin (640 metriä korkea) yli järvenpinnan tasolle. Eräs kuorma yksistään painoi 290 tonnia ja vaati 140-renkaisen kuljetusauton, jota veti puskutraktori ja tiehöylä ja työnsi vielä toinen puskutraktori! Mutta kuorma saatiin perille.

Ympäristövaikutukset

Miten tämä valtava hanke vaikuttaa paikalliseen ekologiaan? Koska suurin osa voimalasta on maan alla, sitä ei juuri näy kytkinkenttää ja vuorten yli kulkevia voimansiirtojohtoja lukuun ottamatta. Tällä valtavan laajalla alueella jopa voimajohtopylväät ja johdot näyttävät kutistuvan olemattoman pieniksi. Mutta vielä eräs toinenkin kysymys kaipaa vastausta.

Jos Manapourijärveä itse asiassa tyhjennetään toisesta päästä, miten sen vedenpinnan korkeus saadaan pysymään samalla tasalla? Yksi asiaan vaikuttava perusseikka on alueen suuri vuotuinen sademäärä. Manapourin kaupungissa sataa keskimäärin 1250 millimetriä vuodessa, kun taas voimalan luona West Armissa sataa 3750 millimetriä. Järvenpintaa valvotaan myös tarkkojen ohjeiden mukaan, niin että se pysyy mahdollisimman lähellä sen luonnollista tasoa. Koska Manapourijärvi on sen vesistön alkupäässä, johon kuuluu Te Anau -järvi ja Ylä- ja Ala-Waiau-joet, säädetään voimalan tarvitsema vedenpinnan taso säännöstelypadoilla. Kun vettä on liikaa, patojen sulkuportit avataan ja ylimääräinen vesi päästetään virtaamaan pois.

Kuka hyötyy?

Tämän Uuden-Seelannin suurimman vesivoimalan rakentaminen on ollut esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä. Turbiinit valmistettiin Skotlannissa, generaattorit Saksassa ja muuntajat Italiassa. Ensimmäinen generaattori otettiin käyttöön vuonna 1969. Vuoden 1971 syyskuuhun mennessä kaikki seitsemän generaattoria olivat toiminnassa. Kuka hyötyy kaikesta tästä tuotetusta sähköstä? Suurin osa siitä menee Tiwai Pointin sulattamaan, ja loppu menee Uuden-Seelannin sähköverkkoon. Manapourin voimalan toiminta ja sähkönsaannin jatkuvuus ovat äärimmäisen tärkeitä sulattamon toiminnalle. Yli kahden tunnin sähkökatkokset voivat aiheuttaa useita kuukausia kestävän seisokin. Manapourin voimala ja sulattamon työntekijät ovat siksi yhteistoiminnassa varmistaakseen tasaisen sähkönsaannin.

Ylitimme bussilla Wilmot Passin ja menimme alas Doubtful Soundiin. Siellä näimme Manapourin voimalan turbiineista poistuvien vesien virtaavan hiljaiseen lahteen. Tähän lahteen tai vuonoon liittyy muuan kiinnostava piirre. ”Vuonon pinnalla on makean veden kerros, joka on tiheämmän meriveden päällä. Vuonossa makea vesi pysyy erillisenä kerroksena – jokena joka hiljaa virtaa tämän merenlahden poikki.” – Barry Brailsford ja Derek Mitchell, Manapouri to Doubtful Sound.

Moottorivene vei meidät rauhalliselle ajelulle lahden poikki. Yhdessä kohdassa kapteeni sammutti moottorin, ja kuuntelimme tämän koskemattoman paratiisin täydellistä hiljaisuutta. Silloin tällöin kaikui veden poikki linnunliverrys. Miten suurena vastakohtana tämä olikaan vain muutaman kilometrin päässä sijaitsevan vuoren uumeniin kätketyn Manapourin vesivoimalan jylisevälle voimalle. – Lähetetty.

[Kaavio/Kuvat s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

Voimalan kaaviopiirros

Manapourijärvi

Hissikuilu

Tuloputket

Välppäaukot

Alakanava Deep Coveen

Varauloskäytävä

Maan pinnalla sijaitseva kytkinasema

Voimalinjakuilu

Kulkutunneli

Muuntajaholvi

Konesali

Huoltotunneli

[Kuvat]

Kytkinkenttä

Konesali

Manapourin voimala

[Kuva s. 15]

Doubtful Sound, Uusi-Seelanti

[Kuva s. 16]

Vuoren sisään ja alas konesaliin johtava kulkutunneli