Halutaan: mausteita, kultaa, käännynnäisiä ja kunniaa

”TIERRA! Tierra!” (Maata! Maata!) Kansivahdin riemukas huuto rikkoi hiljaisuuden aamuvarhaisella 12. päivä lokakuuta 1492. Pintan kannella ollut merimies oli saanut näkyviinsä saaren epäselvät ääriviivat. Kolmen laivan, Santa Marían, Pintan ja Niñan, loputtoman pitkä merimatka oli vihdoinkin tuottanut tuloksia.

Aamun sarastaessa Kolumbus, hänen kaksi kapteeniaan ja alipäälliköt kahlasivat rantaan. He kiittivät Jumalaa ja ottivat saaren haltuunsa Espanjan kuningasparin, Ferdinandin ja Isabellan, nimessä.

Kolumbuksen haave oli toteutunut. Hän odotti nyt löytävänsä kultaa (alkuasukkaitten nenäkoristeina käyttämät kultarenkaat eivät jääneet häneltä huomaamatta) ja palaavansa Espanjaan juhlittuna sankarina. Hän uskoi nyt löytäneensä Intiaan johtavan läntisen merireitin ja voivansa unohtaa viimeksi kuluneet kahdeksan pettymysten vuotta.

Haaveista käytännön toimiin

1400-luvun lopussa olivat kaksi tavaralaatua Euroopassa erittäin kysyttyjä: kulta ja mausteet. Kultaa tarvittiin ylellisyystavaroitten ostamiseen Aasiasta, ja idän mausteet muuttivat ruokapöydän yksitoikkoiset antimet pitkinä talvikuukausina maittavammiksi. Eurooppalaiset kauppiaat halusivat suoria yhteyksiä maihin, joista tällaisia kauppatavaroita voitiin hankkia.

Portugalilaiset kauppiaat ja merenkulkijat olivat perustamassa kauppamonopolia Afrikkaan, ja lopulta he löysivät itään reitin, joka kulki Afrikan ja Hyväntoivonniemen ympäri. Samoihin aikoihin oli italialainen purjehtija Kristoffer Kolumbus kiinnostunut lännen suunnasta. Hän uskoi, että lyhin reitti Intiaan ja sen haluttujen mausteitten luo kulkee Atlantin poikki.

Kahdeksan väsyttävää vuotta Kolumbus kulki edestakaisin hovista toiseen esitellessään hankettaan kuninkaallisille, kunnes hän vihdoin sai tukijoikseen Espanjan kuninkaan ja kuningattaren. Horjumattomalla vakaumuksellaan hän lopulta voitti puolelleen epäileväisen kuningasparin ja vastahakoiset merimiehet. Heillä oli ollut epäilyksiinsä aihetta. Kolumbuksen hankkeella oli heikot puolensa, ja hän vaati häpeämättömästi, että hänet pitää nimittää ”Valtameren suuramiraaliksi” ja kaikkien niiden maiden pysyväksi kuvernööriksi, jotka hän ehkä löytäisi.

Eniten vastahankaa kuitenkin herättivät hänen laskelmansa. Tuohon aikaan useimmat lukeneet ihmiset eivät enää kiistäneet maan pallonmuotoisuutta. Sen sijaan kaivattiin vastausta siihen, miten paljon Euroopasta olisi meren yli matkaa Aasiaan. Kolumbus oli arvioinut, että Zipangu eli Japani – josta hän oli lukenut Kiinassa käyneen Marco Polon kertomuksista – oli noin 8000 kilometriä Lissabonista länteen. Näin hän sijoitti Japanin alueelle, joka nykyään tunnetaan Karibianmerenä.a

Espanjassa ja Portugalissa kummassakin kuninkaallinen asiantuntijaneuvosto oli pitänyt Kolumbuksen hanketta epäviisaana lähinnä sen takia, että Kolumbus näytti olevan liian optimistinen arvioidessaan Euroopan ja Kaukoidän välistä etäisyyttä. Kenenkään mieleen ei nähtävästi ollut juolahtanut sellainen mahdollisuus, että Euroopan ja Aasian välissä saattaisi olla suuri manner.

Kolumbus ei kuitenkaan antanut periksi. Hänellä oli Espanjan hovissa ystäviä, jotka antoivat hänelle tukensa, ja asiat kehittyivät vähitellen hänen edukseen. Kuningatar Isabellaa, harrasta katolilaista, houkutteli se, että Aasian asukkaat voitaisiin käännyttää katolilaisiksi. Kun katolinen hallitsijapari Ferdinand ja Isabella oli saanut Granadan kukistetuksi vuoden 1492 keväällä, katolilaisuudesta tuli koko Espanjan uskonto. Nyt näytti olevan otollinen aika sijoittaa rahaa uhkayritykseen, joka saattaisi tuottaa runsaita osinkoja sekä uskonnollisessa että taloudellisessa mielessä. Kolumbus sai kuninkaallisen tuen hankkeelleen ja tarvitsemansa rahoituksen.

Matka tuntemattomaan

Pieni, kolmen laivan ja noin 90 miehen muodostama retkikunta varustettiin nopeasti lähtökuntoon. Espanjasta lähtö tapahtui 3. elokuuta 1492.b Sen jälkeen kun varastoja oli täydennetty Kanariansaarilla, laivat suuntasivat kulkunsa länteen, kohti ”Intiaa”, 6. päivänä syyskuuta.

Merimatka oli Kolumbukselle koetteleva. Mieliala nousi ja laski sen mukaan, purjehdittiinko myötä- tai vastatuuleen. Vaikka merilinnuista tehtiin lupaavan tuntuisia havaintoja, läntinen taivaanranta pysyi itsepintaisesti tyhjänä. Kolumbuksen oli alinomaa lujitettava miestensä päättäväisyyttä lupaamalla heille maata ja rikkauksia. Kun he Kolumbuksen ”omien laskelmien” perusteella olivat tehneet Atlantilla matkaa noin 1800 meripeninkulmaa, hän ilmoitti ruorimiehelle luvuksi 1522 meripeninkulmaa. Sen jälkeen hän kirjoitti laivapäiväkirjaan: ”En paljastanut tätä lukua [1842 meripeninkulmaa] miehilleni, sillä he voisivat menettää rohkeutensa saadessaan tietää, miten kauaksi he ovat joutuneet kotoaan.” (The Log of Christopher Columbus, kääntänyt Robert H. Fuson) Monta kertaa tilanne oli sellainen, että ainoastaan hänen horjumaton päättäväisyytensä esti laivoja kääntymästä takaisin.

Päivät matelivat ja miehistön levottomuus yltyi. ”Päätökseni ei ole miellyttänyt miehiä, sillä he aina vain nurisevat ja valittavat”, kirjoitti Kolumbus. ”Heidän nurinastaan huolimatta pidin kurssini koko ajan kohden länttä.” 10. lokakuuta, kun merellä oli oltu jo toista kuukautta, alkoi tyytymättömyys kasvaa kaikissa kolmessa laivassa. Miehet rauhoittuivat vasta sitten, kun Kolumbus oli luvannut, että jollei maata löydy kolmen päivän kuluessa, he palaavat takaisin samaa reittiä, jota olivat tulleet. Seuraavana päivänä he alkoivat kuitenkin jälleen luottaa amiraaliinsa, sillä he nostivat merestä vihreän oksan, jossa yhä oli kukkia. Ja kun sitä seuraava päivä (12. lokakuuta) alkoi sarastaa, merelläoloon tympääntyneet merimiehet riemuitsivat nähdessään edessään rehevän, trooppisen saaren. Heidän historiallinen matkansa oli saavuttanut päämääränsä.

Löytö ja pettymys

Bahamasaaret olivat idyllisiä. Kolumbus kirjoitti, että alastomat alkuasukkaat olivat ”soreakasvuisia, heillä on hyvinmuodostunut vartalo ja miellyttävät kasvonpiirteet”. Kun kaksi viikkoa oli herkuteltu tropiikin hedelmillä ja vaihdettu tavaroita ystävällisten asukkaitten kanssa, Kolumbus jatkoi matkaansa. Hän oli etsimässä kultaa, Aasian mannerta, kirkolleen käännynnäisiä ja mausteita.

Muutaman päivän kuluttua Kolumbus saapui Kuubaan. ”En ole ennen nähnyt mitään näin kaunista”, hän totesi noustessaan maihin tälle saarelle. Hän oli jo aiemmin kirjoittanut laivapäiväkirjaansa: ”Olen nyt varma siitä, että Kuuba on intialaisten Zipangulle [Japanille] antama nimi.” Niinpä hän lähetti kaksi edustajaansa ottamaan yhteyttä kaaniin (hallitsijaan). Nämä kaksi espanjalaista eivät löytäneet kultaa eivätkä japanilaisia, mutta jotakin omituista he olivat kokeneet: nähneet alkuasukkaitten käryttelevän tupakkaa. Kolumbus ei antanut lähettiensä raportin säikäyttää itseään. ”Tässä maassa on epäilemättä runsaasti kultaa”, hän vakuutteli itselleen.

Seikkailuretki jatkui, ja tällä kertaa laivat käännettiin itään. Kolumbus löysi läheltä Kuubaa suuren vuoristoisen saaren, jolle hän antoi nimeksi La Isla Española (Hispaniola). Sieltä espanjalaiset vihdoin löysivät melkoisesti kultaa. Muutaman päivän kuluttua tapahtui kuitenkin onnettomuus. Lippulaiva Santa María ajautui hiekkasärkkään, eikä sitä saatu siitä irti. Alkuasukkaat auttoivat halukkaasti miehistöä pelastamaan laivasta kaiken mahdollisen. ”He rakastavat lähimmäisiään niin kuin itseään, heidän puheensa sointi on kauneinta mitä maailmassa on ja he ovat aina iloisia”, sanoi Kolumbus.

Kolumbus päätti perustaa Hispaniolaan pienen siirtokunnan. Hän oli jo aiemmin merkinnyt laivapäiväkirjaansa seuraavan pahaenteisen havainnon: ”Nämä ihmiset ovat hyvin avuttomia aseiden käytössä. – – 50 miehellä heidät saisi kaikki alistetuksi ja tottelemaan tahtoaan.” Hän näki mielessään myös tulevat uskonnolliset aluevalloitukset: ”Toivon Herraltamme suuresti sitä, että Teidän Korkeutenne saavat heidät kaikki käännytetyiksi kristinuskoon ja että he kaikki tulevat kuulumaan teille.” Perustettuaan siirtokunnan paikkaan, jolle hän pani nimeksi La Villa de la Navidad (Vapahtajan syntymäkylä), Kolumbus päätti, että hänen ja muun miehistön tulee kiireesti lähteä paluumatkalle Espanjaan, viemään uutista heidän merkittävästä löydöstään.

Kadotettu paratiisi

Kun uutinen Kolumbuksen tekemästä löydöstä lopulta tuli perille Espanjan hoviin, siellä syntyi valtaisa riemu. Hänet otettiin vastaan suurin kunnianosoituksin, ja hän sai kehotuksen ryhtyä mahdollisimman pian järjestelemään uutta retkikuntaa. Tällä välin Espanjan diplomaatit panivat tuulemaan. He hankkivat espanjalaissyntyiseltä paavilta, Aleksanteri VI:lta, vahvistuksen sille, että Espanjalla on oikeus ottaa haltuunsa kaikki ne alueet, jotka Kolumbus oli löytänyt.

Toinen retkikunta lähti liikkeelle vuonna 1493 kunnianhimoisin tavoittein. Tässä 17 aluksen laivastossa matkusti yli 1200 löydetyille alueille menijää, muiden muassa pappeja, maanviljelijöitä ja sotilaita, mutta ei yhtään naista. Tarkoituksena oli tehdä löydetyt alueet siirtomaiksi ja käännyttää alkuasukkaat katoliseen uskontoon, ja jos vielä löydettäisiin kultaa ja mausteita, niin mikäpä olisi sen mieluisampaa. Kolumbus halusi myös jatkaa Intiaan johtavan meritien etsimistä.

Vaikka löydettiinkin lisää saaria, kuten Puerto Rico ja Jamaika, niin pettymyksen tunne voimistui. Hispaniolassa oli La Navidadin alkuperäinen siirtolaisjoukko huvennut huomattavasti ensin espanjalaisten keskinäisissä katkerissa välienselvittelyissä, minkä jälkeen saarelaiset olivat uudisasukkaitten ahneudesta ja siveettömyydestä kyllikseen saaneina hävittäneet lähes koko siirtokunnan. Kolumbus valitsi uudelle, suuremmalle siirtokunnalle paremman paikan, ja sen jälkeen hän lähti jatkamaan Intian meritien etsintää.

Kun hän ei kyennyt purjehtimaan Kuuban ympäri, hän päätti, että nyt oli päästy Aasian mantereelle saakka, kenties aina Malaijaan saakka. Kirjan The Conquest of Paradise mukaan Kolumbus ”päätti panna koko miehistön valallisesti ilmoittamaan, että se rannikko, jota pitkin he olivat purjehtineet – – ei ollutkaan saaren rannikkoa, vaan ’mannerta, josta alkaa Intia’”. Palattuaan Hispaniolaan Kolumbus havaitsi, että uudet siirtolaiset eivät olleet käyttäytyneet sen paremmin kuin edellisetkään, sillä he olivat raiskanneet naisia ja ottaneet orjikseen poikia. Kolumbus lisäsi alkuasukkaitten vihaa, kun hän kokosi 1500 alkuasukasta ja vei heistä 500 orjiksi Espanjaan. Siellä he kaikki kuolivat muutamassa vuodessa.

Kolumbus teki Länsi-Intiaan vielä kaksi matkaa, mutta nekään eivät sanottavasti kartuttaneet hänen omaisuuttaan. Kulta, mausteet ja tie Intiaan jäivät häneltä kaikki löytämättä. Katolinen kirkko oli tosin saanut itselleen käännynnäisiä tavalla tai toisella. Kolumbus oli aivan toista luokkaa merenkulkijana kuin hallintomiehenä, ja heikkenevä terveys teki hänet itsevaltaiseksi ja jopa säälimättömäksi niitä kohtaan, jotka herättivät hänessä tyytymättömyyttä. Espanjan hallitsijaparin oli pakko korvata hänet kyvykkäämmällä kuvernöörillä. Hän oli valloittanut meriä mutta osoittautunut maissa heikoksi ja taitamattomaksi.

Hän kuoli pian neljännen matkansa jälkeen 54-vuotiaana vauraana mutta katkerana miehenä, joka viimeiseen asti piti kiinni siitä, että hän oli löytänyt meritien Aasiaan. Vasta jälkipolvet ovat suoneet hänelle sen pysyvän kunnian, jota hän niin hartaasti oli itselleen halunnut.

Ne reitit, jotka hän kartoitti, olivat kuitenkin valmistaneet tietä sille, että koko Pohjois-Amerikan maanosa löydettiin ja sinne alkoi muuttaa siirtolaisia. Maailma oli muuttunut valtavasti. Muuttuisiko se paremmaksi?

[Alaviitteet]

[Kartta/Kuva s. 6]

(Ks. painettu julkaisu)

KOLUMBUKSEN LÖYTÖRETKI

ESPANJA

AFRIKKA

Atlantti

YHDYSVALLAT

Bahamasaaret

Kuuba

Hispaniola