Perhosen ”vangitseminen”

OLETKO koskaan yrittänyt vangita perhosta – kameralla? Se on voinut koetella hermojasi ja kärsivällisyyttäsi. Vaikuttaa siltä, että perhoset lentää lepattelevat loputtomasti ruokaa ja juomaa etsiessään ja antavat sinulle harvoin tilaisuuden hyvän kuvan ottamiseen. Kun ne sitten vihdoin laskeutuvat ja levittävät siipensä ja olet juuri tarkentamassa kuvaa, kallisarvoinen kaunottaresi joko sulkee siipensä tai lähtee lentoon!

Kuvittelehan sen vuoksi, miltä minusta tuntui, kun Sydneyssä Australiassa asuva ystäväni pyysi minua mukaansa Mittagongin Perhostaloon. Tässä oli tilaisuuteni päästä aivan lähelle perhosia ja onnistua ehkä valokuvaamaan niitä ihanteellisissa olosuhteissa.

Kun perille saavuttuamme menimme alueelle, jossa perhoset voivat lentää vapaasti, huomasimme heti, että siellä ylläpidettiin ulkoisilta lämpötilanvaihteluilta eristettyä trooppista ilmastoa. Tämä on ensisijaisen tärkeää perhosten elossa säilymisen kannalta. Kaikkialla ympärillämme nämä herkät luontokappaleet liihottelivat kasvista kasviin. Heti astuttuamme sisään näimme kauniin, oranssinvärisen monarkin munivan sitruspuuhun. Australiassa monarkkia sanotaan vaeltajaksi. Se saapui tälle mantereelle Pohjois-Amerikasta vuonna 1870 ja on nykyisin kotiutunut itäisille ja eteläisille alueille sekä länteen Perthin seuduille.

Oppaamme Kerry selitti meille, kuinka nämä perhoset pariutuvat liittämällä takaruumiinsa toisiinsa. Mutta on huomattavaa, että jos koiras yhtäkkiä pelästyy, se lähtee lentoon ja kantaa naarasta mukanaan! Kuvittele mielessäsi kantavasi jotakuta itsesi painoista ja vielä lennossa! Hämmästykseksemme saimme pian nähdä sen omin silmin: koiras kiisi tiehensä pensaitten yli naaraan riippuessa siitä liikkumattomana kiinni.

Monarkki tunnetaan kaikkialla maailmassa sen pitkistä lentosuorituksista. Kirjassa Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?a sanotaankin: ”Monarkkiperhoset lähtevät Kanadasta syksyllä, ja monet niistä talvehtivat Kaliforniassa tai Meksikossa. Jotkin niistä lentävät yli 3000 kilometriä; eräs monarkkiyksilö matkasi lähes 130 kilometriä vuorokaudessa.” Mutta seuraava seikka on huomionarvoinen: ”Ne perhoset, jotka matkaavat syksyllä etelään, ovat nuoria yksilöitä, jotka eivät ole vielä koskaan nähneet lajinsa talvehtimispaikkoja. Se miten ne pystyvät löytämään ne, on yhä yksi luonnon ratkaisemattomista arvoituksista.” – The Story of Pollination.

Mutta onnistuimmeko vangitsemaan kamerallamme näitä vaikeasti tavoitettavia olentoja? Kyllä! Ne tuntuivat tottuneen siihen, että ihmisiä kuljeskeli niiden kosteassa maailmassa, ja ne laskeutuivat arastelematta kasveille ja jopa ihmisten päälaelle! Valokuvaajilla oli sen tähden juhlapäivä, varsinkin innokkailla videokuvaajilla. On todella ilahduttavaa katsella jälkeenpäin noiden eläinten liikkeitä televisioruudussa videonauhalta.

Näimme myös muita Australian perhosia, muiden muassa täpläperhosten heimoon kuuluvan tummasiipisen Hypolimnas bolina -lajin, jolla on siivissään purppuranpunaisten renkaiden ympäröimät vaaleat täplät. Toinen kaunotar oli Hypolimnas alimena -laji, jonka siipien reunojen valkoiset täplät ja siipiripset sekä niiden keskiosan halki kulkevat siniset juovat tekevät siitä hienostuneen näköisen. Sen sukulaislajeja on Uudessa-Guineassa, Molukeilla ja Salomonsaarilla.

Perhoset ovat aina kiehtoneet minua. En pidä muodonvaihdosta toukasta (larva) kotelo- (pupa) eli lepoasteen kautta lentäväksi ihmeeksi todisteena niin sanotuista kehitystä ohjaavista sokeista voimista vaan tieteellisestä Luojasta, joka on tehnyt jokaisen olennon omalla tavallaan suurenmoiseksi. – Lähetetty.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 16, 17]

Sivu 16: Monarkki. 1. Yoma sabina -laji. 2. Koteloaste. 3. Ritariperhosiin kuuluva Papilio ulysses. 4. Linnunsiipiperhosiin kuuluva Ornithoptera priamus. 5. Perhoset parittelevat. 6. Täpläperhosiin kuuluva Cethosia penthosilea.

[Lähdemerkintä]

Kaikki perhoset: Butterfly House, Mittagong, Australia