Päivä perhosen elämästä
JOS päivittäiset askareesi tuntuvat rasittavilta ja hankalilta, niin pysähdypä ajattelemaan ahkeraa perhosta. Aluksi voi tuntua siltä, että perhosen työaikataulu muistuttaa unelmalomaa. Perhonen vaikuttaa huolettoman elämäntyylin ruumiillistumalta, kun se liihottelee kukasta kukkaan, siemailee hieman mettä sieltä täältä ja halutessaan paistattelee päivää auringossa.
Hyönteismaailmassa kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää. Perhoset suorittavat erittäin tärkeitä palveluksia samalla kun ne taistelevat jatkuvasti aikaa vastaan. Liitytäänpä perhosen seuraan yhden tyypillisen työpäivän ajaksi.
Auringonpaistetta aamiaiseksi
Oletko sinä herätessäsi tokkurassa? Varhaisaamun masennukset ovat tunnusomaisia perhosille. Joinakin aamuina ne eivät pääse lainkaan liikkeelle – kirjaimellisesti. Niiden ongelmana on ruumiinlämpö, joka vaihtelee ympäristön mukaan. Kyyhötettyään lehdellä kolean yön yli niiden veri on niin kylmää, että ne pääsevät tuskin liikkumaan, saati lentämään. Siispä niiden täytyy odottaa aurinkoa.
Kun aurinko nousee, perhonen avaa siipensä ja suuntaa ne kohti sen lämmittäviä säteitä. Levitetyt siivet toimivat kuin pienet aurinkokennot, jotka keräävät nopeasti tarvittavan lämmön, ja perhonen lennähtää tiehensä. Entä jos taivas on pilvessä? Viileillä alueilla perhosten täytyy pysytellä paikoillaan – jähmettyneenä mukavalle oksalle tai kukkaselle – kunnes aurinko paistaa. Kyse ei ole laiskuudesta. Se on silkka välttämättömyys.
Jos päivä ei ole liian kuuma, perhonen pysähtyy silloin tällöin saadakseen auringonsäteiltä jatkohoitoa. Aivan kuten autoon haetaan polttoainetta huoltoasemalta, perhosen täytyy lisätä aurinkoenergiaansa. Tropiikissa perhosen tarvitsee ehkä ottaa aurinkoa vain kerran päivässä heti aamulla tai sadekuuron jälkeen. Ylipäänsä mitä viileämpi ilma, sitä kauemmin se ottaa aurinkoa. Täytettyään energiantarpeensa se jatkaa käsillä olevaa työtään.
”Rakkautta ensi nuuhkaisulla”
Kiireisin tehtävä on löytää puoliso. Kun elinaikaa on harvoin enempää kuin muutama viikko, hetkeäkään ei ole hukattavana. Eikä puolison löytäminen ole perhosten maailmassa mikään helppo tehtävä – se vaatii valtavaa kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä.
”Rakkautta ensi silmäyksellä” on perhosille vieras sanonta. Ne ovat tunnetusti likinäköisiä ja erehtyvät yleensä luulemaan toiseen lajiin kuuluvia perhosia oman lajinsa edustajiksi. Se johtaa moniin tuloksettomiin takaa-ajoihin, jotka päättyvät vasta, kun kosiva perhonen viimein tajuaa silmiensä pettäneen sen.
Tehdäkseen elämän vielä hankalammaksi naaras ei tavallisesti ole suostuvainen. Kiihkeä koiras lentää väsymättä naaraan ympärillä ikään kuin tanssien ilmassa nopeaa valssia ja toivoo sen antavan lopulta periksi. Mutta nämä näyttävät perhosbaletit päättyvät tavallisesti äkisti, kun naaras lentää pois ja jättää onnettoman koiraan jatkamaan etsintäänsä.
Yllättävää kyllä naaras ei ole kovin nirso sen suhteen, onko sen puoliso koreanvärinen. Vaikka Darwin oletti huolettomasti, että perhosten loistavat värit olivat ”kehityksen kannalta edulliset”, todisteet eivät ole olleet sen mukaisia. Eräässä kokeessa pohjoisamerikkalaisen Anartia amathea -lajin naaraat pariutuivat melkoisen tyytyväisinä sellaisten koiraiden kanssa, joiden räiskyvän punaiset ja mustat siivet oli värjätty kokonaan mustiksi. Tärkeimpiä asioita tuntuvat olevan koiraan lentokuviot, sen sinnikkyys ja ennen kaikkea verraton ”lemmenpöly”.
Lemmenpöly sisältää feromonia, joka on koiraan valttikortti. Se on huumaava parfyymi, joka on varta vasten tarkoitettu houkuttelemaan saman lajin naaraita. Seurustelun aikana koiras yrittää sirotella naaraan päälle tätä ”supertuoksua”. Vaikkei lemmenpöly takaakaan menestystä, halukkaan naaraan lopulta löytyessä se saa ihmeitä aikaan.
Maukas mesi
Kaikki puolison etsimiseen käytetty energia pitää saada korvattua. Siksi perhoset himoitsevat mettä. Kukat mainostavat tätä hyvin energiapitoista ruokaa puoleensavetävillä muodoilla ja väreillä. Laskeuduttuaan kukkaselle perhonen imee meden taitavasti pitkällä putkimaisella imukärsällä, jonka se tökkää kukan pohjalle.
Nauttiessaan mettä tuo hyönteinen saa karvaiseen ruumiiseensa siitepölyä, jonka se vie mukanaan seuraavaan kukkaan. Tavallisen työpäivän aikana se pölyttää satoja kukkia. Trooppisissa metsissä kukkia ei kuitenkaan ole niin runsaasti. Mitä tropiikissa elävät perhoset yleensä juovat?
Tropiikin perhosten mielestä mikään ei ole parempaa kuin herkuttelu mädällä hedelmällä. Maahan putoava ylikypsä hedelmä tarjoaa niille yllin kyllin makeaa energiaa.
Perhoset pitävät myös suolasta. Ne voidaan usein nähdä imemässä suolaista kosteutta märästä maasta tai toisinaan hikeä niitä ihailevan ihmisen kädestä. Erään pelottoman täpläperhosen on nähty jopa kuivaavan kaimaanin kyyneleitä.
Samalla kun siivekäs ystävämme etsii ahkerasti puolisoa, pölyttää kukkia ja hankkii riittävästi syötävää, sen täytyy pitää silmällä mahdollisia vihollisia. Se saattaa vaikuttaa puolustuskyvyttömältä, mutta sillä on monta keinoa välttää tulevansa siepatuksi.
Miten vaara väistetään
Voisi olettaa, että niityn yllä lepattava korea perhonen olisi houkutteleva suupala mille tahansa hyönteisiä syövälle linnulle. Perhosen umpimähkäisen, tempovan lentotavan vuoksi sen pyydystäminen on kuitenkin hyvin hankalaa. Useimmat linnut luovuttavat muutaman yrityksen jälkeen. Vaikka lintu saisikin pyydystettyä perhosen, tämä saattaa päästä pakoon jättämällä palan siivestään linnun nokkaan.
Myös näkökyky suojelee. Vaikka perhoset ovatkin likinäköisiä, niiden verkkosilmät havaitsevat hyvin tehokkaasti liikkeen. Ne syöksyvät tiehensä nähdessään pienenkin vaaran merkin, kuten kuka tahansa, joka on yrittänyt valokuvata perhosen, tietää aivan liiankin hyvin.
Joillakin hitaasti lentävillä perhosilla on toisenlainen suojakeino: niiden inhottava maku. Tuo maku johtuu siitä, että ne ovat toukkana syöneet myrkyllisiä kasveja. Puraistuaan kerran sellaista perhosta lintu välttää tavallisesti tekemästä sitä toiste. Monesti nämä pahanmakuiset perhoset – kuten monarkkiperhonen – ovat kirkkaanvärisiä, mikä on ilmeisesti näkyvä varoitusmerkki, joka muistuttaa lintua pysymään kaukana.
Matkan pää
The World Book Encyclopedia -tietosanakirjassa sanotaan, että useimmat perhoset eivät elä muutamaa viikkoa kauempaa vaikka jotkin lajit voivat elää jopa puolitoista vuotta. Jotkin perhoset ovat horroksessa kylminä talvikuukausina tai tropiikin pitkinä kuivina kausina.
Huolimatta lyhyestä elämästään perhoset voivat kuitenkin yltää hämmästyttäviin urotekoihin. Viime vuosisadalla monarkkiperhosia lensi Atlantin valtameren yli niin paljon, että ne levisivät Afrikan rannikon tuntumassa oleville Kanarian saarille. Toinen huomattava matkaaja, ohdakeperhonen, muuttaa säännöllisesti kesäisin Pohjois-Afrikasta Pohjois-Eurooppaan.
Lyhyen elämänsä aikana väsymättömät perhoset tekevät erittäin tärkeää työtä pölyttäessään kukkia, pensaita ja hedelmäpuita. Kaiken tämän lisäksi ne lisäävät häivähdyksen kauneutta ja iloa maaseudun maisemaan. Kesä ei olisi kesä ilman niitä.
[Kuva s. 16]
Aamuauringon paisteessa
[Kuva s. 17]
Imemässä mettä kukasta
[Kuva s. 15]
Keräämässä kosteutta maasta
[Lähdemerkintä]
Buckfast Butterfly Farmin luvalla