Uhkapelien katkera hinta

Bobby löytyi kuolleena autosta, joka oli pysäköity eräälle kadulle Lontoon pohjoisosassa. Tämä vasta 23-vuotias mies oli tehnyt itsemurhan.

Vanhahko mies oli jo jonkin aikaa yöpynyt kaduilla, ennen kuin hän saapui sosiaalitoimistoon. Hän oli hyvin heikossa kunnossa, sillä hän ei ollut syönyt neljään päivään eikä ollut käyttänyt hänelle määrättyjä sydänlääkkeitä.

Emilio, viiden lapsen isä, oli murtunut mies. Vaimo ja lapset olivat hylänneet hänet. He eivät halunneet enää edes puhua hänen kanssaan.

ITSEMURHAN tehnyt, irtolainen ja hylätty isä. Kolme murheellista tapausta, joilla ei luulisi olevan mitään yhteistä mutta jotka eivät ole harvinaisia tämän päivän yhteiskunnassa. Jokaisella murhenäytelmällä oli kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä: orjuuttava pelihimo.

Monet pelihimon orjuuttamat kieltäytyvät tunnustamasta ongelmaansa, ja perheenjäsenet usein myös salaavat tämän ongelman, jotta he välttäisivät leimatuiksi tulemisen. Tämä tuhoisa riippuvuus silti aiheuttaa joka päivä kautta maailman miljoonissa perheissä ahdistusta ja toivottomuutta.

Pelihimon orjien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Yhdysvalloissa heitä on varovaisen arvion perusteella 10 miljoonaa. Määrä on levottomuutta herättävän suuri, ja se vain kasvaa kaikkialla sitä mukaa kuin mahdollisuudet uhkapelien pelaamiseen lisääntyvät maassa toisensa jälkeen. Pelihimon valtaan joutumista on sanottu ”nopeimmin lisääntyväksi pakonomaiseksi riippuvuudeksi”.

Monet, joista on tullut pelinarkomaaneja, halusivat aluksi vain silloin tällöin ”koettaa onneaan”. Sen jälkeen pelaaminen sai heistä yliotteen, ja heidän elämänsä muuttui painajaismaiseksi.

Kun ihminen joutuu pelihimon valtaan

Miten uhkapelit voivat tulla ansaksi sellaisille, jotka aluksi pelaavat niitä vain satunnaisesti? Syitä on monenlaisia, mutta tavalla tai toisella uhkapelurien elämä ajautuu sellaiseen pisteeseen, että heistä tuntuu, että he eivät kykene elämään ilman pelaamista. (Tästä enemmän sivun 7 tekstiruudussa.) Jotkut havaitsevat uhkapelien tuovan jännitystä, jota heidän elämästään puuttuu. Eräs naispeluri selitti: ”On aivan yhdentekevää, voitanko vai häviänkö. Osallistuessani pelaamiseen tunnen olevani tärkein ihminen koko maailmassa – varsinkin silloin, jos pelaan suuremmilla panoksilla kuin ympärilläni olevat. Ihmiset kunnioittavat minua. Olen hyvin innoissani!”

Toiset saa yksinäisyys tai masennus turvautumaan uhkapeleihin. Ester, neljän lapsen äiti, oli naimisissa sotilashenkilön kanssa, joka usein oli poissa kotoaan. Vaimo tunsi itsensä yksinäiseksi ja alkoi pelailla pelisalien raha-automaateilla. Ennen pitkää hän pelaili jo useita tunteja joka päivä. Pian kaikki kaupparahat kuluivat pelaamiseen, ja ongelmat lisääntyivät. Hän ei kertonut miehelleen, mihin hänen rahansa menivät, ja hän koetti kiihkeästi lainata rahaa pankeilta ja toisilta voidakseen tyydyttää noin 800 markkaa päivässä nielevää pelihimoaan.

Sitten on sellaisia, joille pelaamisesta tulee pakkomielle yhden suuren pelivoiton jälkeen. Uhkapelihimon tutkija Robert Custer selittää: ”Niistä, jotka uhkapelurin uransa alussa ovat voittaneet useamman kerran peräkkäin, useimmiten tulee pelinarkomaaneja.” Sen jälkeen halu saada voittojen sarja jatkumaan katkeamattomana saa heistä yliotteen.

Taikauskon ovela ansa

Monet pelurit antavat johdonmukaisuuden asemasta aavistusten ohjata itseään. Jos uhkapeluriksi havitteleva antaisi vain järjen ohjata tekemisiään, niin yksinkertaisten laskutoimitusten pitäisi jo saada hänet luopumaan haaveestaan. Valaisemme asiaa esimerkillä. Sen todennäköisyys, että salama iskee ihmiseen Yhdysvalloissa, on yksi 1700000:sta. Voiton mahdollisuus amerikkalaisissa osavaltioitten järjestämissä kuponkipeleissä on vähintään kaksin verroin pienempi.

Kuka uskoo, että salama lyö häneen? Ainoastaan parantumaton pessimisti. Kuitenkin lähes jokainen, joka ostaa esimerkiksi lottokupongin, uskoo jollain tavoin siihen, että hänen numeronsa voivat voittaa. On tietenkin totta, että lottovoiton mahdollisuus tuntuu miellyttävämmältä, mutta syytä siihen, että monet toivovat tapahtuvaksi sellaista, mikä on lähes toivotonta, saa etsiä taikauskosta. Se, että he ovat valinneet juuri ”onnennumeronsa”, saa heidät vakuuttuneeksi siitä, että he saattavat voittaa, vaikka voitonmahdollisuudet ovatkin häviävän pienet. (Katso sivun 8 tekstiruutua.)

Espanjalainen matemaatikko Claudio Alsina on kiinnittänyt huomiota siihen, että jos kasinot ja muut pelinjärjestäjät käyttäisivät uhkapeleissään numeroitten asemesta kirjaimia, olisivat voitonmahdollisuudet edelleen tarkalleen samat, mutta pelit menettäisivät vetovoimansa – ja todennäköisesti myös niiden tuotto kärsisi melkoisesti. Joillakin numeroilla on merkillinen vetovoima. Numerot 9, 7, 6 ja 0 ovat joidenkuiden suosikkeja, ja toiset ovat valinneet ”onnennumerokseen” syntymäpäivänsä tai horoskooppimerkkinsä. Jotkut taas antavat jonkin eriskummallisen sattumuksen ohjata itseään.

Muuan mies koki erään kerran epämiellyttävän yllätyksen lähestyessään Monte Carlon kasinoa. Kyyhkysen korkealta ilmasta pudottamat ulosteet osuivat hänen hattuunsa. Tuona samana päivänä hän voitti noin 60000 markkaa. Vakuuttuneena siitä, että kyyhkysen jätökset olivat olleet suotuisa enne, hän aina sen jälkeen ennen kasinoon menoaan käveleksi sen ulkopuolella toivoen saavansa uuden ”merkin taivaasta”. Taikauskoisuus saa monet sellaisen harhaluulon valtaan, että voittojen sarja ei tule koskaan katkeamaan. Tähän usein vielä liittyy se, että pakkomielle on tarttunut heihin kiinni armottomalla otteellaan ja pitää heitä vallassaan ja voi lopulta koitua heidän tuhokseen.

Rahan rakkaus

Ihmiset pelaavat uhkapelejä voittaakseen mikäli mahdollista paljon rahaa. Kun himopelaaja voittaa, hän joutuu voittamiensa rahojen lumoihin. Robert Custerin mukaan pelurin silmissä ”raha merkitsee, että ihminen on jotakin. – – Raha merkitsee ystävyyttä. – – Raha merkitsee lääkettä.” Entä miksi raha sitten tulee hänelle näin tärkeäksi?

Uhkapelurit ihailevat keskuudessaan niitä, jotka voittavat paljon tai saavat menemään paljon. He haluavat olla tällaisten seurassa. Raha, jonka peluri on voittanut, saa hänet siis tuntemaan, että hän on huomattava henkilö, että hän on älykäs ja nokkela. Raha saa hänet unohtamaan ongelmansa, auttaa häntä rentoutumaan ja nostaa hänen mielialaansa. Tutkija Jay Livingstonin mukaan himopelaajat ”luottavat siihen, että pelaaminen tyydyttää kaikki heidän tunne-elämän tarpeensa”. Se on murheellinen erehdys.

Kun epärealististen odotusten kupla puhkeaa ja peluri häviää yhä uudelleen, raha tulee hänelle entistä tärkeämmäksi. Nyt hän haluaa epätoivoisesti saada takaisin sen, mitä on hävinnyt. Miten hän kykenee raapimaan kokoon niin paljon rahaa, että hän selviytyy velkojistaan ja voi jälleen aloittaa voitokkaan kauden? Ennen pitkää hänen elämänsä luisuu jatkuvaksi rahanetsinnäksi.

Tällainen viheliäinen tilanne on monille uhkapelureille karua todellisuutta. Heidän joukkonsa koostuu kummankin sukupuolen edustajista, jotka ovat kaikenikäisiä ja kaikilta elämänaloilta. Se, että valtava määrä teini-ikäisiä ja kotirouvia on viime aikoina tullut riippuvaiseksi uhkapeleistä, osoittaa, että kaikki saavat olla varuillaan.

Teini-ikäisten ja kotirouvien pelihimo

Helpon rahan toivossa nuoret antavat helposti periksi peliautomaattien tai muunlaisten uhkapelien lumoukselle. Eräässä englantilaisessa kaupungissa tehty tutkimus antoi tulokseksi, että neljä jokaisesta viidestä 14-vuotiaasta pelaili säännöllisesti peliautomaateilla ja että useimmat olivat aloittaneet jo yhdeksänvuotiaina. Jotkut pinnasivat koulusta päästäkseen pelaamaan. Erään amerikkalaisista lukiolaisista tehdyn tutkimuksen mukaan kuudella prosentilla heistä ”ilmeni patologisen uhkapelihimon todennäköisiä oireita”.

Manuel Melgarejo, Madridissa toimivan entisten pelinarkomaanien perustaman toveri- ja keskustelupiirin johtaja, selitti Herätkää!-lehdelle, että kun vaikutuksille altis nuori vain kerran voittaa raha-automaatilla reilummin rahaa, niin se jo riittää saamaan hänet pelin pauloihin. Pelaaminen kehittyy lyhyessä ajassa vapaa-ajan harrastukseksi ja intohimoksi. Ennen pitkää nuori peluri voi myyskennellä perhekalleuksia tai näpistellä kotoaan ja turvautua jopa pikkuvarkauksiin tai prostituutioon saadakseen rahaa pelihimonsa tyydyttämiseen.

Asiantuntijat ovat myös havainneet, että pelihimon orjuuttamien kotirouvien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on uhkapelien orjista nykyään noin 30 prosenttia naisia, mutta heidän osuutensa arvellaan kasvavan vuoteen 2000 mennessä 50 prosenttiin.

Työväenluokkaa edustava María, kahden tytön äiti, on tyypillinen esimerkki kotirouvasta, josta on tullut himopelaaja. Viimeisten seitsemän vuoden aikana hän on käyttänyt noin 150000 markkaa, lähinnä talousrahojaan, bingoon ja raha-automaateilla pelaamiseen. ”Se raha on iäksi mennyttä”, hän huokailee. ”Kunpa voisinkin jonain päivänä mennä kahvilaan 200 markkaa kukkarossani ja minulla olisi voimaa ostaa sillä jotakin lapsilleni [sen sijaan että sijoittaisin sen raha-automaattiin].”

Haaveitten muuttuminen painajaisiksi

Uhkapelien pelaaminen perustuu haavekuviin. Joillekuille pelureille rikastuminen jää vain hetken haaveeksi, mutta pelihimon orjuuttamille siitä tulee pakkomielle – pakkomielle, jota hän seuraa järkähtämättä, aina konkurssiin, vankilaan ja jopa kuolemaan asti.

Uhkapelien tietenkin uskotaan tyydyttävän oikeutettuja tarpeita: tarjoavan miellyttävää ajankulua, hieman jännitystä, jonkin verran ylimääräistä rahaa ja mahdollisuuden päästä hetkeksi pakoon arjen huolia. Kuitenkin se hinta, josta ei kerrota, voi osoittautua kohtuuttoman kovaksi, minkä himopelaajat ovat suureksi murheekseen saaneet havaita. Voidaanko tällaiset tarpeet tyydyttää muilla keinoin?

[Tekstiruutu s. 7]

Himopelaajan muotokuva

VAIKKA uhkapeluri häviäisi kuinka paljon tahansa, hän vain jatkaa pelaamista. Jos hän voittaa, hän jatkaa pelaamistaan voittorahoilla. Hän voi kyllä väittää pystyvänsä lopettamaan pelaamisen kokonaan milloin tahansa, mutta jos himopelaajalla on rahaa, hänen on jo muutaman päivän päästä pakko kokeilla jotakin uhkapeliä. Hän tuntee patologista halua pelaamiseen.

Hän ottaa jatkuvasti velkaa. Kun hän ei pysty maksamaan velkojilleen, hän lainaa kiihkeästi lisää päästäkseen eroon polttavimmista veloistaan ja voidakseen jatkaa pelaamistaan. Jossakin vaiheessa hänestä tulee epärehellinen. Hän voi pelata jopa työnantajansa rahoja. Useimmiten hän saa lopulta lopputilin.

Kaikki muu muuttuu pelaamisen rinnalla toisarvoiseksi, jopa vaimo ja lapset. Pelihimo aiheuttaa väistämättä avioriitoja ja voi lopulta johtaa asumus- tai avioeroon.

Voimakkaat syyllisyydentunteet saavat hänet kääntymään yhä enemmän sisäänpäin. Hänen on vaikea tulla toimeen toisten kanssa. Lopulta hän vaipuu syvään masennustilaan ja mahdollisesti yrittää jopa itsemurhaa; hänen elämänsä on niin umpisolmussa, ettei hän näe muuta ulospääsytietä.

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

Mies joka räjäytti pankin Monte Carlossa

ENGLANTILAINEN Charles Wells kävi Monte Carlon kasinossa vuoden 1891 heinäkuussa. Vain muutamassa päivässä hän voitti 10000 frangilla miljoona frangia, ja kaikkien suureksi yllätykseksi hän neljän kuukauden kuluttua teki saman vielä uudelleen. Monet muut uhkapelurit koettivat päästä perille hänen ”systeemistään”, mutta turhaan. Wells toisti yhä uudelleen sitä, ettei hänellä ollut minkäänlaista ”systeemiä”. Seuraavana vuonna hän hävisikin kaikki rahansa, ja hän kuoli tyhjätaskuna. Kävi kuitenkin ilmi, että tapaus olikin ollut kasinon hyväksi tehty mainostemppu. Kasino sai näin itselleen kansainvälisen maineen, joka on säilynyt tähän päivään asti.

Monte Carlo -harhaluulo

Monet uhkapelurit uskovat, että raha-automaateilla ja ruletin pyörivillä numerolevyillä on jonkinlainen muisti. Ruletin pelaaja saattaa siis olettaa, että jos rulettipyörän tähän mennessä antamista numeroista syntyy jonkinlainen sarja, niin on todennäköistä, että sen seuraavaksi antamat numerot sopivat yhteen tämän sarjan kanssa. Samaten jotkut, jotka pelaavat raha-automaateilla, pitävät varmana sitä, että jos jokin tietty kone ei ole vähään aikaan antanut päävoittoaan, sen täytyy pian tulla. Tällaisille väärille olettamuksille on jopa oma nimensä: Monte Carlo -harhaluulo.

Rulettipyörä ja mekanismi, jolla raha-automaatti antaa päävoittonsa, toimivat kumpikin täysin sattumanvaraisesti. Sillä, mitä on ehkä tapahtunut aikaisemmin, ei ole mitään merkitystä. Tietosanakirja The New Encyclopædia Britannican mukaan tällaisia uhkapelejä pelattaessa ”jokainen pelikerta tuottaa jonkin tietyn lopputuloksen samalla todennäköisyydellä kuin kaikki muutkin pelikerrat”. Voitonmahdollisuudet ovat siis joka kerta täysin samanlaiset. Monte Carlo -harhaluulo on kuitenkin muuttanut monen pelurin elämän sietämättömäksi ja samalla täyttänyt kasinoitten rahalippaita.