Miten uhkapelit vaikuttavat ihmisiin

ERÄS New Yorkin postilaitoksen työntekijä ei ollut koskaan osallistunut vedonlyöntiin. Sitten hänen kotinsa lähistöllä avattiin OTB-halli hevoskilpailualueen ulkopuolella tapahtuvaa vedonlyöntiä varten. Yksi vedonlyönti johti seuraavaan. Kun hänen vaimonsa soitti äskettäin Nimettömien Uhkapelureitten kerhoon, mies oli velkaa 5 000 dollaria ja oli juuri kiiruhtanut lyömään vetoa viimeisillä 16 dollarillaan, vaikka kotiin jäi tyhjä jääkaappi ja kaksi nälkäistä lasta.

Kokemukset ovat usein eriskummaisia. Menestyvän vaatetusliikkeen omistaja kääntyi psykiatrin puoleen itseään vaivaavan uhkapelihimon vuoksi. Oppiakseen ymmärtämään tapausta syvällisemmin psykiatri lähti miehen kanssa kilparadalle. Lumoutuneena hän seurasi, kun mies voitti rahaa seitsemän kertaa yhdeksästä lähdöstä. Uteliaisuudesta psykiatri päätti kokeilla onneaan. Hänestäkin tuli pian himopeluri ja aikanaan hän menetti ammattinsa.

”Uskomatonta”, sanonet. ”Tyypillistä”, vastasi eräs entinen peluri kuullessaan tämän kokemuksen. ”Olen nähnyt monia samankaltaisia tapauksia.”

SALAKAVALA HIMO

Uhkapelihimo alkaa näennäisen viattomasti. Eräs OTB-kuponkien myyjä selitti: ”Näen naisten tulevan sisään. Aluksi he lyövät vetoa 2 tai 4 dollarilla. Sitten summat ovat 20 tai 30 dollaria. Muutaman kuukauden kuluttua he käyttävät vedonlyöntiin 50 tai 60 dollaria lähtöä kohti. Kuinkako monta sellaista olen nähnyt? Pelkästään tässä toimipaikassa ainakin 20.”

Niiden ihmisten lukumäärä, jotka kietoutuvat syvälle vedonlyöntiin, on hämmästyttävä. ”Puolet [OTB:n] asiakkaista lyö vetoa kuutena päivänä viikossa”, väittää muuan Nimettömien Uhkapelureitten jäsen. Monet ovat menettäneet itsehillintänsä ja katuvat sitä, että koskaan aloittivatkaan. Eräs brooklynilainen perheenemäntä itki: ”Kunpa en olisi säännöllinen vedonlyöjä.” Muuan nuorukainen valitti: ”Olen hävinnyt kovin paljon viime aikoina . . . Mutta en voi lopettaa, hyvä mies; se on mennyt veriin.”

Monet huomattavat liikemiehetkin ovat joutuneet uhkapelihimon valtaan. Dun’s Review -julkaisu päätteli kirjoituksessaan ”Johtajien salainen pahe”, että uhkapeli on ”Yhdysvaltojen vakavimpia uhkia – jopa pahempi kuin alkoholismi ja huumeiden orjuus”.

On kyllä totta, ettei jokainen, joka alkaa pelata, joudu pelihimon valtaan. Monet pitävätkin uhkapeliä ’viattomana huvina’. Mutta onko se tosiaan sellainen? Mihin tämä ”huvi” johtaa niin kovin usein? Saatat yllättyä saadessasi tietää, miten moniin koteihin sen surulliset seuraukset vaikuttavat.

Yhdysvaltain mielenterveysinstituutin arvioitten mukaan yksistään Yhdysvalloissa on 10 miljoonaa uhkapelihimon orjaa! Nämä pelaavat siinä määrin, että joutuvat vakaviin taloudellisiin ja henkilökohtaisiin vaikeuksiin, mikä aiheuttaa heidän perheelleen sanoinkuvaamatonta kärsimystä. Huumeitten orjien ja alkoholistien tavoin nämä uhkapelurit eivät näytä voivan lopettaa, vaikka he kuinka monta kertaa tahansa vannoisivat niin tekevänsä. ”Ei ole epäilystäkään siitä, että se tekee orjakseen”, sanoo uhkapeleihin perehtynyt apulaispiirisyyttäjä.

Niiden, jotka eivät ole pelureita, saattaa olla vaikea ymmärtää tätä riippuvaisuutta tai pakonalaisuutta. Silti se on todellinen. Tri Robert Custer Clevelandista on hoitanut monia sellaisia pelureita. Hän mainitsee: ”He ovat hyvin epätoivoisia tullessaan potilaiksi. Kun himopelaaja pyytää apua, hän on niin peloissaan ja häiriintynyt, että hän on lähes paniikkitilassa. Kun hän alkajaisiksi lopettaa pelaamisen, hän on niin epätoivoinen, että luulisi hänen henkensä olevan vaarassa.”

Mikä saa ihmisissä kehittymään sellaisen uhkapelihimon?

RAPPEUTTAVA HALU

Halu ansaita helposti rahaa on nähtävästikin päätekijä. Tietenkään kukaan ei halua olla köyhä; me kaikki kaipaamme riittävää toimeentuloa. Mutta uhkapeli tarjoaa toiveen suunnattomien palkkioitten saamisesta tekemättä työtä – pelkästään sattuman tai ’hyvän onnen’ ansiosta on olemassa mahdollisuus rikastua nopeasti. Odote on houkutteleva. Usein pelaajan kietoo pauloihinsa myös niin sanottu ”vasta-alkajan tuuri”.

Tyypillisenä esimerkkinä mainittakoon Ontariosta Kanadasta eräs mies, jota onnisti melkoisesti, kun hän kävi ensimmäistä kertaa hevoskilpailuissa, sillä hän voitti 4 dollarillaan 1 000 dollaria. ”Hänen olisi pitänyt lopettaa siihen”, sanoi hänen vaimonsa. ”Mutta hän ei kyennyt.” Miksi ei?

Koska uhkapeli vaikutti kovin helpolta rahanansaitsemiskeinolta. Voitto houkutteli häntä jatkamaan ja sai hänet haluamaan enemmän. Mikä oli seuraus? ”Hän alkoi muuttua”, hänen vaimonsa sanoi. ”Oli kuin hänessä olisi ollut kaksi eri ihmistä.” Ajan mittaan hän hävisi 60 000 dollaria ja raunioitti perhe-elämänsä.

Kun halu kerran on juurtunut, suurikaan voitto ei juuri koskaan tyydytä sitä. Niin kuin lampun valo houkuttelee yöperhosia, pelaajia viekoittelee toive saada vielä suurempi voitto. Niinpä erään alle 40-vuotiaan opettajan pelivelat kasvoivat 20 000 dollariin. Mutta neljä päivää jatkuneen epätavallisen onnen ansiosta hän voitti 25 000 dollaria. Maksoiko hän velkansa? Hän myöntää: ”Aloin ajatella, kuinka helposti saattaisin voittaa toiset 25 000 dollaria. Aloin lyödä vetoa hevosista maanantaina, ja viikon loppuun ehdittäessä kaikki oli menetetty.”

Uhkapelien pelaamisella voi olla tämä vaikutus salakavalalla tavalla, jolloin se nakertaa pois ihmisen moraalisen selkärangan. Himopelureista tulee lähes poikkeuksetta ajan oloon epärehellisiä ja häikäilemättömiä. Jokin aika sitten eräs mies valitsi neljä hevosta, joiden puolesta hän löi vetoa ja voitti 111 000 dollaria 3 dollarin panoksella. Hän kieltäytyi kuitenkin tulemasta OTB-virkailijan Jerome T. Paulin toimistoon, jotta hänestä olisi otettu kuva. Miksi? Paul selitti: ”Hän oli velkaa enemmän kuin 111 000 dollaria eikä aikonut maksaa niitä.”

Uhkapeli vaikuttaa kaikilta elämänaloilta oleviin ihmisiin. Eräs ortodoksijuutalaisten rabbiini, jonka pelivelat kohosivat yhteensä 100 000 dollariin, selitti: ”Minulla ei ollut mitään vastuuntunnetta perhettäni tai seurakuntaani kohtaan. Tapani oli järjestää hautajaiset varhain päästäkseni kilparadalle. Tein muistiinpanoja saarnaani varten lähtöjen välillä.”

Niin, näin uhkapelit vaikuttavat ihmisiin – ne tekevät heistä usein ahneita, epärehellisiä ja melkein uskomattoman piittaamattomia toisista. Lisäksi ne tuhoavat itsehillinnän. Näin ollen uhkapelien pelaaminen on selvästi ristiriidassa Raamatun perusohjeiden kanssa, jotka tuomitsevat ”ahneet” ja kehottavat osoittamaan itsehillintää ja lähimmäisenrakkautta. – 1. Kor. 6:9, 10; Gal. 5:22, 23; Matt. 22:39.

TOINEN RIIPPUVAISUUTTA AIHEUTTAVA TEKIJÄ

Mutta pelihimon syntymiseen liittyy nähtävästi muutakin. Ongelmaa tutkineet lääkärit havaitsevat sen monimutkaiseksi ja myöntävät, että he eivät oikeastaan ymmärrä sitä. Jotkut kuitenkin uskovat, että uhkapelin kiehtovuus ja jännitys vaikuttavat osaltaan sen orjaksi joutumiseen.

Tri William H. Boyd, joka on käyttänyt yhdeksän vuotta ongelman tutkimiseen, päättelikin: ”Alkoholismin aineksena on alkoholi ja huumausaineiden orjuuden aineksena ovat huumausaineet. Mutta uhkapelien pelaamisen aineksena on jännitys.” Tri Robert Custer on ilmeisesti samaa mieltä. Hän sanoo: ”’Huume’, jota he kaipaavat, on se, että on mukana toiminnassa.”

Toiminta alkaa vedonlyönnistä ja se jatkuu tuloksen selviämiseen asti. Siihen liittyy voittamisen iloa ja häviämisen tuskaa, ja jännitystä riittää koko tapahtumainkulun ajan. Sen jälkeen ”pelurin on palattava alkuun ja aloitettava jälleen alusta kokeakseen jännityksen”, kuten tri Boyd mainitsee. On tosiasia, että toiminnassa mukana olemisen himo on niin suuri, että pelureitten kuulee sanovan: ”Epätoivoiseksi ei tee se raha, jonka on velkaa, vaan ajatus heräämisestä aamulla omistamatta rahaa, jonka voisi käyttää vedonlyöntiin.”

Saattaa tosin olla vaikea ymmärtää, miten jokin, jossa ei ole mitään kouriintuntuvaa ainetta – sellaista kuin huumeorjan heroiini – voi aiheuttaa riippuvaisuutta. Mutta huumeidenkin orjuudessa on kysymys enemmästä kuin vain siitä, että on ruumiillisesti riippuvainen jostakin kemikaalista. Myös mieli on jollakin tavoin kohteena, mikä aiheuttaa henkisen riippuvaisuuden. Tämä nähdään siitä, että riippuvaisuus huumausaineesta jatkuu senkin jälkeen, kun itse huumausaine on poistunut narkomaanin elimistöstä. Käsitellessään uhkapelien pelaamista tri Custer esittääkin seuraavan rinnakkaisuuden: ”Psykologinen tarve on alkoholismin ja huumeiden orjuuden olennaisin osa; aivan samoin on pelihimonkin laita.”

Mutta rappeuttaapa uhkapeli ihmisiä millä tavalla tahansa, rahanhimon tai peliin liittyvän jännityksen välityksellä, on tärkeää muistaa, että se saa salakavalasti otteen ihmisistä. Miten viisasta onkaan siksi karttaa uhkapelejä! Älä anna houkutella itseäsi kokeilemaan niitä vain siksi, että nykyinen sallivainen yhteiskunta on laillistanut ne. Monet ovat aloittaneet pelaamalla vain hieman – pelkästään ’huvin vuoksi’ – mutta he ovat pian joutuneet ansaan, mistä on usein ollut murheelliset seuraukset.

SELVIYTYMISYRITYKSIÄ

Nykyisin ponnistellaan tosissaan, jotta pelihimon valtaan joutuneita autettaisiin lopettamaan. Nimettömät Uhkapelurit on tässä tarkoituksessa perustettu maailmanlaajuinen järjestö, jolla on yksistään Yhdysvalloissa noin 200 haaraosastoa ja 3 000 jäsentä. Se pyrkii antamaan ihmisille riittävät vaikuttimet tavan hylkäämiseksi. Mutta järjestö epäonnistuu usein. Tämä ilmenee erään Victor-nimisen taksinkuljettajan tunnustuksista, jotka hän esitti Nimettömien Uhkapelureitten kokouksessa New Yorkissa.

Hän kertoo: ”Nousin seisomaan ja tunnustin, etten voinut lopettaa vedonlyöntiä ja että ajoin kaksi vuoroa päivässä saadakseni sitä varten rahaa. Kerroin heille olevani niin rappiolla, että heti kun lähtisin kokouksesta, todennäköisesti ajaisin neljä tuntia Bowieen Marylandiin lyömään vetoa hevosista. Kun olin lopettanut, kolme kerhon jäsentä odotti minua. ’Hei, Vic’, he sanoivat, ’onko sinulla meille tilaa autossa?’”

Pelkästään oman rappiolla olonsa tajuaminen ja edes halu välttää sen aiheuttamat tuskat ja seuraukset eivät useinkaan ole riittävä vaikutin uhkapelihimon voittamiseksi. Mutta on olemassa keino tavasta eroon pääsemiseksi. Antakaamme erään, joka oli vaipunut uhkapelihimon syövereihin mutta joka sitten vapautui niistä, kertoa siitä.