Nuoret kysyvät:
Olen kierteessä! Miten pääsen eroon uhkapeleistä?
”ALOIN pelata peliautomaatteja 13-vuotiaana”, tunnustaa David. ”Päädyin siihen pisteeseen, etten pystynyt ohittamaan pelihuoneistoa menemättä sisälle pelaamaan peliautomaateilla.” Thomas, joka myös oli peluri, myöntää: ”Minä jopa varastin ystäviltä, perheenjäseniltä ja työtovereilta voidakseni pitää yllä tottumustani. Löin vetoa mistä tahansa.”
Sekä David että Thomas olivat saaneet kristillisen kasvatuksen. Molemmat joutuivat pelaamiskierteeseen – tuhoisan pakkomielteen ansaan. Tutkijoiden mukaan hälyttävän monista nuorista on tullut niiden psykologisten juonien uhreja, joilla heitä houkutellaan uhkapeleihin. Time-aikakauslehdessä sanottiin: ”Uhkapelien tutkijat sanovat, että noin kahdeksasta miljoonasta yhdysvaltalaisesta pelihimon orjasta kokonainen miljoona on teini-ikäisiä.” Jotkut uskovat, että 4–6 prosentilla yhdysvaltalaisista nuorista pelaamista voi luonnehtia sairaalloiseksi.
Nuoret toteuttavat tätä pahetta monilla tavoilla. Huolimatta siitä, että tiukat lait estävät alaikäisiä osallistumasta vedonlyöntiin Japanissa, nuoret ”ovat herättäneet huomiota, koska huolestuttavaksi suuntaukseksi on muodostunut se, että he osallistuvat yhä enemmän uhkapelien pelaamiseen niin – – [kilparadoilla] kuin muillakin vedonlyöntipaikoilla”, kirjoittaa lehti Mainichi Daily News. Myös lotto, arpajaiset, vedonlyönti urheilukilpailuissa ja korttipelit ovat vedonlyönnin orjuuteen antautuneiden nuorten suosiossa.
Pelihimon seuraukset
Piintyneitä pelureita auttavassa järjestössä työskentelevä Gordon Moody sanoo: ”Aluksi – – [uhkapelien pelaaminen] on ihmeellinen, uusi kokemus; tuntuu siltä, kuin olisi tehnyt jonkin suuren keksinnön tai rakastunut. – – On hauskaa ja kiehtovaa leikkiä sattuman kanssa.” (Quit Compulsive Gambling.) Monista ihmisistä on tosiaan jännittävää kokea voittojen sarja ja siihen liittyvä adrenaliinin kohoaminen. Todennäköisyyslakeja ei voi kuitenkaan uhmata ikuisesti. Ajan mittaan peluri häviää. Velat ja raunioina oleva talous ovat vasta ongelmien alkua.
Orjuuttava ajanviete voi riippuvuutta aiheuttavien aineiden tavoin saada aikaan suunnatonta hengellistä, henkistä ja moraalista vahinkoa. Se voi kehittää sinussa Gordon Moodyn sanoin ”vilpillisyyttä, joka – – tekee sinusta vähitellen orjan”. Mieleemme muistuvat apostoli Paavalin sanat: ”Ettekö tiedä, että jos jatkuvasti tarjoudutte jollekulle orjiksi totellaksenne häntä, niin te olette hänen orjiaan, koska tottelette häntä?” (Roomalaisille 6:16.) J. B. Phillipsin käännöksessä tuo jae on käännetty: ”Te kuulutte sen vallan alaisuuteen, jota päätätte totella.” Kuvittele olevasi jonkin sellaisen tavan orjuudessa, jota et pysty hallitsemaan!
Koska nuori turvautuu usein valehteluun, viekkauteen ja varasteluun pitääkseen yllä tottumustaan, hänen perhesuhteensa kärsivät varmasti. Englantilaisessa Young People Now -lehdessä huomautetaan: ”Kun tajuat, että ne ihmiset, joita rakastat ja jotka rakastavat sinua, ovat alkaneet pitää sinua varkaana, valehtelijana ja maanvaivana, itsetuntosi romahtaa.” Ei ole yllättävää, että terveydenhoitoalan tiedotuslehti The Harvard Mental Health Letter kertoo himopelaajien olevan alttiina ”vakavalle masennukselle, ahdistuneisuudesta johtuville sairauksille” sekä kärsivän fyysisistä ongelmista, kuten ”ruoansulatushäiriöistä, unettomuudesta, päänsärystä, korkeasta verenpaineesta, astmasta, selkä- ja rintakivuista”.
Kaikkein tuhoisin seuraus on kuitenkin hengellisyydelle koituva vahinko. Raamattu tuomitsee ahneuden ja rahan rakkauden (1. Korinttolaisille 5:10, 11; 1. Timoteukselle 6:10). Niin kuin mikä tahansa orjuuttava asia, pakonomainen vedonlyöntikin on ”lihan ja hengen saastutusta” (2. Korinttolaisille 7:1). Mitä enemmän lyöt vetoa, sitä enemmän vahingoitat omaatuntoasi ja suhdettasi Jumalaan (vrt. 1. Timoteukselle 4:2).
Halu lopettaa
Miten sitten voit vapautua tämän tavan tiukasta otteesta? Ensinnäkin sinun täytyy tosissasi haluta lopettaa. ”Mistään riippuvuudesta ei voi vapautua, ellei henkilö itse todella halua muuttua”, sanoo Liz Hodgkinson kirjassaan Addictions. Se merkitsee sitä, että opettelee ”vihaamaan pahaa”, inhoamaan uhkapelejä (Psalmit 97:10). Miten? Miettimällä niiden tuoman nautinnon sijasta niistä aiheutuvia seurauksia. Onko ”tilapäinen nautinto synnistä” – jonkin pelin voittamisesta koituva jännitys – sen arvoista, että menettää ikuisen elämän? (Heprealaisille 11:25.) Tällainen ajattelutapa voi auttaa sinua kehittämään lopettamiseen tarvittavaa päättäväisyyttä.
Tutkija Liz Hodgkinson huomauttaa kuitenkin: ”Mikä tahansa riippuvuus voi juurtua niin syvälle, että siitä irrottautuminen on kuin repisi irti jotain ruumiinjäsentään.” Jeesus sanoi: ”Jos nyt oikea silmäsi on kompastuttamassa sinua, repäise se pois ja heitä luotasi. Sillä sinulle on hyödyllisempää, että menetät yhden jäsenistäsi, kuin että koko ruumiisi heitetään Gehennaan.” (Matteus 5:29.) Sinun täytyy poistaa elämästäsi kaikki sellainen, mikä voi vaarantaa suhteesi Jumalaan!
Tämä edellyttää itsehillinnän kehittämistä. Apostoli Paavalilla oli toistuvia haluja, jotka olisivat voineet saada yliotteen hänestä, mutta hän kieltäytyi olemasta niiden orja. Hän sanoi: ”Minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa.” (1. Korinttolaisille 9:27.) Sinunkin täytyy oppia olemaan tiukkana itsellesi, jotta et olisi halujesi vallittavana.
Etsi ongelman syyt
Tämän taistelun voittamiseksi tarvitaan kuitenkin muutakin kuin tahdonvoimaa. Orjuuttavat tavat ovat usein merkki syvemmällä olevista ongelmista. Dick-niminen himopelaaja sanoo: ”Minulla oli hyvin outo lapsuus. Perheessäni ei ollut lainkaan rakkautta. – – Minua nöyryytettiin aina. Minulla oli hyvin alhainen käsitys itsestäni.” Hän purki siitä seuranneen henkisen paineen pelaamalla uhkapelejä.
Monet mielenterveyden parissa työskentelevät yhdistävät nykyään erilaiset orjuuttavat paheet henkisiin traumoihin, jotka johtuvat siitä, että ihmistä on pahoinpidelty, riistetty tai laiminlyöty lapsena. Olipa tilanteesi mikä tahansa, ongelmasi juurien löytäminen voi auttaa sinua voittamaan sen. Psalmista rukoili: ”Tutki minut läpikotaisin, oi Jumala, ja tunne sydämeni. Koettele minua ja tunne levottomuutta herättävät ajatukseni, ja katso, onko minussa mitään tuskan tietä, ja johdata minua määräämättömän ajan tiellä.” (Psalmit 139:23, 24, UM.) Se että puhut levottomuutta herättävistä ajatuksistasi kypsälle kristitylle – ehkä seurakunnan vanhimmalle – voi auttaa sinua suuresti ymmärtämään, miksi pelaat ja mitä sinun tulee tehdä muuttaaksesi ajatteluasi ja käytöstäsi.a
”Jotakin parempaa”
Kirjan Quit Compulsive Gambling mukaan lopettaminen ”on vasta ensimmäinen – – [askel] taisteltaessa tätä ongelmaa vastaan”. Elämäntavassa täytyy myös tehdä perusteellisia muutoksia. Jotta et sortuisi uudelleen, sinun täytyy kiertää kaukaa entiset pelitoverisi ja pysytellä pois vanhoista oleskelupaikoistasi, esimerkiksi kasinoista, biljardisaleista ynnä muista sellaisista (Sananlaskut 13:20). Se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi eristäytyä toisista (Sananlaskut 18:1). Hanki kristillisestä seurakunnasta tervehenkisiä ystäviä, joilta saat tukea. Täytä elämäsi hyödyllisellä työnteolla, hengellisillä toimilla ja terveellisellä virkistäytymisellä.
Hodgkinson muistuttaa kuitenkin, että paheen orja voittaa taistelunsa vasta kun hän ”ymmärtää, että tarjolla on jotakin parempaa – että elämä sisältää enemmän kuin vain himon tyydyttämiseen suunnatun ponnistelun”. Mikäpä voisi olla parempaa kuin Raamatun antama toivo?
Roddy-niminen mies huomasi sen pitävän paikkansa. Hän kuvailee olleensa ”täysin riippuvainen pelaamisesta” 25 vuotta teini-ikäisestä lähtien. Roddy kokeili suurin piirtein kaikkia uhkapelejä: vedonlyöntiä hevos- ja koirakilpailuissa, veikkausta sekä kasinoissa pelattavia pelejä. Sitten hän alkoi soveltaa Jumalan sanan totuuksia, joita hän oli oppinut Jehovan todistajilta. ”Vain kolmessa kuukaudessa tapahtui merkittävä muodonmuutos”, Roddy sanoo. Hän lopetti pelaamisen ja palvelee tällä hetkellä kristillisen seurakunnan vanhimpana.
Ehkä sinulla on kuitenkin jo jonkin verran tietoa Raamatun opetuksista. Ehkä et ole vielä omaksunut Raamatun totuuksia, mikä piti paikkansa myös alussa mainittujen Davidin ja Thomaksen tapauksessa. Jos näin on, niin miksi et tutkisi vakavasti Raamattua ja siten koettelemalla toteaisi ”Jumalan hyvän ja otollisen ja täydellisen tahdon” (Roomalaisille 12:2). Kun David ja Thomas alkoivat soveltaa oppimaansa ja kehittää todellista uskoa ja vakaumusta, he pystyivät voittamaan pelihimonsa. Sinäkin pystyt!
Kun syvennyt tutkimaan Raamattua, sen lupaama tulevaisuudentoivo – joka on jotain parempaa kuin uhkapelit – tulee sinulle todellisemmaksi. Raamatun tutkiminen auttaa sinua samalla kehittämään henkilökohtaisen suhteen Jumalaan. Voit vapaasti ”rukoilla lakkaamatta” apua häneltä luottaen siihen, että hän ymmärtää tunteesi (1. Tessalonikalaisille 5:17; Psalmit 103:14). Hän palkitsee ahkerat ponnistelusi antamalla sinulle voittoon tarvittavaa voimaa taistellessasi pelihimoa vastaan (Galatalaisille 6:9; Filippiläisille 4:13).
[Alaviitteet]
a Useimmat mielenterveyden parissa työskentelevät uskovat, että orjuuttavasta tavasta eroon pääsemiseksi tarvitaan ammattiapua. Jos kristitty valitsee hoitomuodon, joka ei ole ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa, se on täysin hänen henkilökohtainen ratkaisunsa.
[Kuva s. 16]
Uhkapelurit turvautuvat usein valehteluun ja varasteluun pitääkseen yllä pelaamistottumustaan