Herätkää!-lehti auttaa tupakoitsijoita pääsemään irti tottumuksestaan!
YKSISTÄÄN Yhdysvalloissa on 50 miljoonaa tupakoitsijaa. Heistä kaksi kolmannesta haluaisi päästä irti tottumuksestaan. Se ei ole mikään ihme, sillä Yhdysvalloissa kuolee joka vuosi lähes 400000 ihmistä tupakkatuotteiden käyttämisen vuoksi. Ranskassa kuolee vuosittain 65000 henkeä tupakoinnin takia. Saksassa tuo luku on 70000 ja Suomessa 6000.
Tavoitteena elämän pelastaminen Herätkää!-lehdessä julkaistiin 8. heinäkuuta 1989 tupakointia käsittelevä kirjoitussarja, jonka otsikkona oli ”Myytävänä kuolema”. Lehden kannessa oleva valokuva – pääkallo, jolla on savuke suussaan – oli sekä silmiinpistävä että järkyttävä. Se oli voimakas vastakohta viimeiselle artikkelille ”Kymmenen keinoa tupakoinnin lopettamiseen”. Kyse oli nyt siitä, auttaisiko tämä lehti piintyneitä tupakoitsijoita.
Rolf, Saksassa asuva Jehovan todistaja, päätti ottaa tästä selvää. Hänen työtoverinsa oli ollut kova tupakoitsija vuosikausia ja oli yrittänyt tuloksetta lopettaa tupakoinnin useita kertoja. Niinpä Rolf antoi hänelle ”Myytävänä kuolema” -aihetta käsittelevän Herätkää!-lehden. Mitä tapahtui?
Rolf kertoo: ”Herätkää!-lehdessä olleiden neuvojen turvin hän ei ole polttanut puoleentoista vuoteen. Aina kun hän tunsi tarvitsevansa savukkeen, hän otti lehden esiin pöytälaatikostaan, ja pääkallon ja sen suussa olevan savukkeen näkeminen estivät häntä enää tupakoimasta.” Tämä äkillinen tapahtumien käänne ei jäänyt muilta huomaamatta. Muuan toinen työtoveri kysyi tältä mieheltä, miten hän oli onnistunut lopettamaan tupakoinnin. Vastaukseksi hänelle ojennettiin Herätkää!-lehti ja sanottiin: ”Tämän avulla.” Mitä seurasi? Hänkin lakkasi tupakoimasta ja on nyt runsaan vuoden pysynyt erossa savukkeista!