Lukijoiden kirjeitä
Oikeustaistelut. Olen asianajajana lasten huostaanottoja ja verta koskevissa oikeusjutuissa enkä voi sanoin kuvata, miten paljon sain rohkaisua kirjoituksesta ”Jehovan todistajia luovutetaan paikallisiin oikeusistuimiin” (22.9.1992). Tällä kuluneella viikolla jotkut lääkärit eivät välittäneet saamistaan määräyksistä vaan antoivat verta eräälle Jehovan todistajalle. Tuollainen tunteeton välinpitämättömyys uskonnollisia ja henkilökohtaisia perusoikeuksia kohtaan on inhottavaa. Kirjoituksenne rohkaisi minua entistä enemmän jatkamaan taistelua!
P. P., Yhdysvallat
Naiset ansaitsevat kunnioituksen. Kiitos kirjoitussarjasta ”Naiset ansaitsevat kunnioituksen” (8.7.1992). Se auttoi minua ymmärtämään, että naisten aliarvioiminen ei ole vain yhteen yhteiskuntaan rajoittuva ongelma, vaan että sitä esiintyy monissa maissa. Olen myös kiitollinen ehdotuksista, joiden avulla voi välttää seksuaalista ahdistelua.
S. A., Nigeria
Arvostin näiden kirjoitusten suoruutta. Ehdotuksenne saavat monet, sekä miehet että naiset, harkitsemaan uudelleen asenteitaan. Kiitos siitä, että osoititte, miten Jehova suhtautuu naisiin.
J. P. L., Kanada
Minusta todella tuntuu, että naiset palautettiin oikeaan asemaansa ja että heihin suhtauduttiin niin kuin heihin pitäisikin suhtautua. Toivottavasti monet kristityt miehetkin arvostavat näitä kirjoituksia, niin että he voivat tarvittaessa oikaista näkemystään naisista. Kunnioitamme heitä vilpittömästi entistä enemmän, kun he tekevät niin.
E. S., Ranska
Kirjoitukset kohensivat itsetuntoamme ja osoittivat, että miehillä on vastuu kohdella meitä rauhaisasti ja kunnioittavasti. Minusta nämä kirjoitukset olivat hyvin rohkeita, ja niitä arvostetaan paljon.
A. H., Yhdysvallat
Sen tietäminen, että kuulun järjestöön, joka ottaa näin lujasti kantaa naisten kohtelemiseen, sai palan nousemaan kurkkuuni ja kyyneleet silmiini. Ne olivat ensimmäiset näkemäni kirjoitukset, jotka eivät jättäneet tyrannimaisille miehille porsaanreikiä heidän puolustuksekseen.
E. M., Yhdysvallat
Ymmärrän, että tämä aineisto miesten suhtautumisesta naisiin ei tule muuttamaan maailmaa, mutta on hyvin lohduttavaa lukea totuuden, lohdutuksen, myötätunnon ja ymmärtämyksen sanoja ja tajuta, että Jehova todella välittää meistä.
H. Q., Yhdysvallat
Nämä kirjoitukset tekivät minuun syvän vaikutuksen – ei siksi, että olisin laiminlyönyt vaimoani, vaan koska olen varma, että voin tehdä enemmän auttaakseni häntä. Pidän häntä hyvin suuressa arvossa, ja minusta tuntuu, että nämä kirjoitukset auttavat kaikkia kristittyjä aviomiehiä näkemään vieläkin paremmin vaimojensa arvon. Nämä ansaitsevat miestensä kunnioituksen, arvonannon, rakkauden ja ymmärtämyksen.
S. S., Brasilia
Kuolema. Lehtenne ”Kun joku läheinen kuolee” (22.7.1992) kosketti sydäntäni. Juuri sinä päivänä kun saimme sen, vaimoni 16-vuotias veli kuoli syöpään. Nämä kirjoitukset olivat todella rohkaisuksi ahdingon aikana. Ystävämme ja perheemme tukivat meitä laittamalla ruokaa, antamalla lohdutusta ja auttamalla hautajaisten järjestämisessä. Jehova antaa todella lohdutusta tämänkaltaisten ajankohtaisten kirjoitusten avulla.
C. C., Yhdysvallat