2. osa

Tiede – ihmisten jatkuvaa totuuden etsintää

Etsintä alkaa

”EI TIEDETÄ, kuka ensimmäisenä keksi tulen tai pyörän, teki jousen ja nuolen tai koetti tarjota selitystä auringonnousulle ja -laskulle”, toteaa hakuteos The World Book Encyclopedia. Ne kuitenkin keksittiin, kehitettiin ja selitettiin, eikä maailma ole sen jälkeen enää ollut entisensä.

Nämä saavutukset olivat ensi askeleita sillä totuudenetsintämatkalla, jota on kestänyt jo noin 6000 vuotta. Ihmiset ovat aina olleet uteliaita ja halunneet oppia tuntemaan ympärillään olevaa elollista ja elotonta maailmaa. He ovat myös olleet kiinnostuneita oppimiensa asioitten soveltamisesta käytäntöön omaksi hyödykseen. Synnynnäinen tiedonnälkä ja halu soveltaa hankittua tietoa ovat olleet ihmisille voimakkaana kannustimena heidän jatkaessaan tieteellisen totuuden etsintää.

Näitä ensimmäisiä yrityksiä tieteellisen tiedon soveltamiseksi käytäntöön ei tietenkään kutsuttu tekniikaksi, joka on se nimitys, jota tällaisesta toiminnasta nykyään käytetään. Niitä ihmisiä, jotka tekivät tällaisia yrityksiä, ei liioin sanottu tiedemiehiksi. Ihmiskunnan historiasta on suurin osa sellaista aikaa, jolloin tiedettä ei sen nykyisessä merkityksessä ole ollut olemassakaan. Kun englantilainen runoilija Geoffrey Chaucer niinkin myöhään kuin 1300-luvulla käytti sanaa tiede (science), hän tarkoitti sillä yksinkertaisesti kaikkia erilaisia tiedonaloja. Hänen käyttämänsä englantilainen sana on latinan ”tietää”-verbin johdannainen. Samoin suomenkin ”tiede”-sana on ”tietää”-sanan johdos. Suomen sana ”tiede” on peräisin tiettävästi 1840-luvulta.

Ensimmäinen eläintieteilijä tiennäyttäjänä

Riippumatta siitä, millaista nimitystä tieteestä alun alkaen käytettiin, se sai alkunsa Eedenin puutarhassa siitä, kun ihmiset alkoivat tutkia ympärillään olevaa maailmaa. Jo ennen Eevan luomista Aadam sai tehtäväkseen antaa eläimille nimet. Jotta hän olisi kyennyt antamaan niille sopivat nimet, hänen täytyi tutkia huolella niiden tuntomerkkejä, ominaisuuksia ja tapoja. Nykyään me kutsumme tällaista tutkimustyötä eläintieteeksi. (1. Mooseksen kirja 2:19.)

Kain, Aadamin ja Eevan esikoinen, ”rakensi kaupungin”, joten hänellä on täytynyt olla riittävästi tieteellistä tietoa voidakseen valmistaa välttämättömiä työkaluja. Myöhemmin yhdestä hänen jälkeläisestään, Tuubal-Kainista, tuli ”kaikkinaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja”. Tieteellinen tieto ja tekniikka oli siihen mennessä kaikesta päätellen lisääntynyt. (1. Mooseksen kirja 4:17–22.)

Kun Egyptistä tuli maailmanvalta – ensimmäinen Raamatussa mainituista – tieteellinen tieto oli lisääntynyt siinä määrin, että egyptiläiset pystyivät rakentamaan jättimäisiä pyramideja. The New Encyclopædia Britannica kertoo, että pyramidit saivat muotonsa ja konstruktionsa ”vasta sen jälkeen, kun oli tehty paljon kokeita, joiden avulla ratkaistiin vaikeita teknillisiä ongelmia”. Tällaisten ongelmien ratkaiseminen edellytti riittävää matematiikan tuntemusta ja oli myös osoitus siitä, että tieteen oli täytynyt mennä eteenpäin monilla muillakin aloilla.

Tieteellinen uteliaisuus ei luonnollisestikaan ollut vain egyptiläisten yksinoikeus. Sen lisäksi että babylonialaiset suunnittelivat kalenterin, he laativat numero- ja mittajärjestelmiä. Kaukoidässä kiinalainen kulttuuri vei arvokkaalla panoksellaan tiedettä eteenpäin. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa inkojen ja mayojen varhaiset esi-isät kehittivät korkeatasoisen kulttuurin, jota myöhemmin saivat ihmetellä eurooppalaiset tutkimusmatkailijat, jotka tuskin olivat odottaneet ”takapajuisten alkuasukkaitten” yltävän tällaisiin saavutuksiin.

Se, mitä nämä muinaisajan kansat pitivät tieteellisenä totuutena, ei kuitenkaan ole myöhemmin kaikissa suhteissa kestänyt tieteellistä tarkastelua. The World Book Encyclopedia kertoo, että babylonialaiset tuottivat tieteelliseen tutkimukseen käyttökelpoisia apuvälineitä, mutta tämän ohella ”he kehittivät myös näennäistieteen: astrologian”.a

Babylonia on kaikkialla

Raamattua tutkiville muinainen Babylonia merkitsee samaa kuin väärä uskonto. Siellä harjoitetulle astrologialle oli leimaa antavaa usko siihen, että jokaisella taivaan lohkolla on hallitsijanaan eri jumala. Kun Raamattu opettaa, että on vain yksi tosi Jumala, se hylkää astrologiana tunnetun näennäistieteen ja osoittautuu näin tieteellisesti todenmukaiseksi (5. Mooseksen kirja 18:10–12; 1. Korinttolaisille 8:6; 12:6; Efesolaisille 4:6).

Uskonto oli olennainen osa muinaisaikojen ihmisten elämää. On siksi ymmärrettävissä, että tieteellisen tiedon karttuminen kytkeytyi läheisesti uskonnollisiin käsityksiin ja uskomuksiin. Erityisen hyvin tämän havaitsee lääketieteen maailmasta.

The New Encyclopædia Britannica kirjoittaa: ”Vanhoista asiakirjoista, jotka kertovat vanhan valtakunnan aikaisesta egyptiläisestä yhteiskunnasta ja lääketieteestä, ilmenee, että empiiris-rationaalinen lääkintätoiminta oli tiukasti kytköksissä taikuuteen ja uskontoon ja että faraon ylin hovitaikuri toimi usein myös maan ylimpänä lääkärinä.”

Egyptin kolmannen dynastian aikana kuuluisa arkkitehti nimeltä Imhotep niitti mainetta taitavana lääkärinä. Hänen kuolemastaan ei ehtinyt kulua sataakaan vuotta, kun häntä jo palvottiin Egyptissä lääkintätaidon jumalana. 500-luvun lopulla ennen ajanlaskumme alkua hänet oli korotettu pääjumalten joukkoon. Britannican mukaan hänelle omistetut temppelit olivat ”usein täpötäynnä sairaita, jotka rukoilivat ja nukkuivat siellä vakuuttuneena siitä, että tämä jumala ilmoittaisi heille parannuskeinot unessa”.

Uskonnollisilla käsityksillä oli egyptiläisiin ja babylonialaisiin parantajiin suuri vaikutus. Kirja The Book of Popular Science sanoo: ”Tautien synnystä oli silloin ja vielä sukupolvien ajan sen jälkeen vallalla sellainen teoria, että riivaajat eli demonit aiheuttavat kuumeita, infektioita, kipuja ja särkyjä tunkeutumalla ihmisen elimistöön.” Tästä syystä hoitokeinona käytettiin usein uhrien uhraamista tai loitsujen lukemista.

Myöhemmin, 400- ja 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, kreikkalainen lääkäri nimeltä Hippokrates hyökkäsi tällaista käsitystä vastaan. Hänen kuuluisuutensa perustuu paljolti Hippokrateen valaan, jonka edelleenkin yleisesti katsotaan sisältävän ne säännöt, joita lääkärin tulee noudattaa harjoittaessaan lääkärintointaan. Kirjan Moments of Discovery – The Origins of Science mukaan Hippokrates oli ”ensimmäisiä, joka kilpaili pappien kanssa etsittäessä selitystä ihmisten sairauksille”. Hän harjoitti ammattiaan tieteen hengessä ja etsi taudeille luonnollisia syitä. Taikausko ja arvailut joutuivat väistymään johtopäätösten ja kokemuksen tieltä.

Erottamalla lääketieteen uskonnollisista opinkappaleista Hippokrates otti askeleen oikeaan suuntaan. Silti emme nykyäänkään pääse unohtamaan lääketieteen uskonnollista taustaa. Lääketieteen symbolia, kreikkalaisten lääkintätaidon jumalan Asklepioksen sauvaa, jonka ympärille käärme on kietoutuneena, käytettiin antiikin aikoina parantolatemppeleissä, joissa säilytettiin pyhiä käärmeitä. The Encyclopedia of Religion -hakuteoksen mukaan nämä käärmeet olivat ilmaus ”elämän uudistumiskyvystä ja uudestisyntymisestä terveenä”.

Hippokrates tuli myöhemmin tunnetuksi lääketieteen isänä. Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, etteikö hänellä toisinaan olisi ollut myös epätieteellisiä käsityksiä. Kirjassa The Book of Popular Science kerrotaan, että eräät hänen hatarista käsityksistään ”voivat tuntua meistä nykyään kerrassaan hullunkurisilta”, mutta kuitenkin varoitetaan lääketieteilijöitä syyllistymästä ylimielisyyteen: ”On todennäköistä, että jotkin niistä lääketieteen teorioista, jotka nykyään nauttivat erittäin suurta kannatusta, tulevat tuntumaan jonkin tulevan sukupolven edustajista aivan yhtä hullunkurisilta.”

Edistyminen asteittain

Eteneminen kohti tieteellistä totuutta on siis ollut asteittaista, ja vuosisatojen kuluessa se on vaatinut tosiasioitten seulomista esiin virheellisistä teorioista. Jotta tämä olisi ollut mahdollista, yhden sukupolven oli saatava havaintonsa siirretyksi täsmällisessä muodossa seuraavalle sukupolvelle. Yksi keino tähän ilmeisestikin oli suusanallinen tiedonvälitys, sillä ihmiset oli luotu puhekykyisiksi. (Vrt. 1. Mooseksen kirja 2:23.)

Tällä menetelmällä havainnot eivät kuitenkaan olisi koskaan välittyneet niin luotettavasti ja täsmällisesti, että tiede ja tekniikka olisivat kyenneet menemään niiden avulla eteenpäin. Kävi selvästikin välttämättömäksi saada tieto säilymään kirjallisessa muodossa.

Ei tiedetä tarkkaan, milloin ihmiset alkoivat kirjoittaa. Sen jälkeen heillä olikin sitten käytettävissään mainio menetelmä, jonka avulla he pystyivät välittämään tietoa, jonka varaan toiset saattoivat rakentaa lisää. Ennen kuin paperi oli keksitty todennäköisesti Kiinassa noin vuonna 105, kirjoitusmateriaaleina käytettiin esimerkiksi savitauluja, papyrusta ja pergamenttia.

Tieteen edistyminen olisi ollut mahdotonta ilman numero- ja mittajärjestelmiä. Niiden kehittämisen merkitystä voidaan tuskin liioitella. The Book of Popular Science pitää matematiikan saavutuksia ”luonteeltaan yleispätevinä”, ja se muistuttaa meitä siitä, että ”sen analyysien ansiosta tiede on kyennyt ottamaan monet tärkeimmistä edistysaskelistaan”. Matematiikka on myös ”korvaamattoman arvokas apuväline kemisteille, fyysikoille, tähtitieteilijöille, insinööreille ja muille”.

Vuosisatojen kuluessa ovat muutkin tekijät antaneet vauhtia tieteellisen totuuden etsinnälle. Esimerkistä käy matkailu. The Book of Popular Science selittää: ”Ihminen, joka liikkuu vieraissa maissa, todennäköisesti huomaa, että kaikki uusi, mitä hän näkee, ja uudet äänet, tuoksut ja maut kiihottavat hänen uteliaisuuttaan. Hän tuntee houkutusta kysyä, miksi monet asiat ovat niin erilaisia vieraassa maassa, ja yrittäessään tyydyttää uteliaisuuttaan hän hankkii viisautta. Näin tekivät antiikin kreikkalaiset.”

Kreikkalaisten suuri panos

Uskonnon, politiikan tai kaupan historiaa lukiessaan törmää tavan takaa kreikkalaisiin. Ja kukapa ei olisi kuullut heidän kuuluisista filosofeistaan, joiden nimitys tulee kreikan sanasta fi·lo·so·fia ’viisauden rakastaminen’. Kreikkalaiset olivat kuuluisia viisautta kohtaan tuntemastaan rakkaudesta ja tiedonnälästään ensimmäisellä vuosisadalla, kristityn apostoli Paavalin vieraillessa heidän maassaan. Hän mainitsi epikurolaiset ja stoalaiset filosofit, jotka ateenalaisten ja maassa oleskelleiden ulkomaalaisten tavoin käyttivät ”vapaa-aikansa pelkästään jonkin kertomiseen tai jonkin uuden kuuntelemiseen” (Apostolien teot 17:18–21).

On tuskin mikään yllätys, että kaikista vanhan ajan kansoista juuri kreikkalaiset ovat niitä, joiden perintö tuntuu tieteessä voimakkaimpana. The New Encyclopædia Britannica selittää: ”Sen ansiosta, että kreikkalainen filosofia yritti maailmankaikkeuden teoriallaan korvata taruperäiset maailmanselitykset, tiede on lopulta pystynyt tekemään sellaisia havaintoja, joilla on käytännön merkitystä.”

Eräät kreikkalaiset filosofit ovatkin edistäneet tieteellisen totuuden etsintää merkittävällä panoksella. He pyrkivät kitkemään pois edeltäjiensä virheellisiä käsityksiä ja teorioita ja samalla rakentamaan uutta sen pohjalle, minkä he olivat havainneet paikkansapitäväksi. (Esimerkkejä tekstiruudussa.) Jos siis eilispäivän kreikkalaiset filosofit olisivat yhä elossa, he mitä todennäköisimmin olisivat tämän päivän tiedemiehiä. Sivumennen sanottuna ei ole vielä kovinkaan kauan siitä, kun nimityksellä ”luonnonfilosofia” tarkoitettiin kaikkia erilaisia tieteenaloja.

Filosofiaa rakastanut Kreikka alkoi kuitenkin vähitellen jäädä uuden maailmanvallan, Rooman, varjoon. Vaikuttaisiko tämä jollakin tavoin tieteen edistymiseen? Tai miten siihen vaikuttaisi kristikunnan ilmaantuminen? Vastauksen saamme lehtemme seuraavasta numerosta, sarjamme kolmannesta osasta.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 22]

Esikristillisen ajan kreikkalaisia ”tiedemiehiä”

Thales (500-luvulla eaa.) tunnetaan lähinnä ansioistaan matemaatikkona ja käsityksestään, jonka mukaan vesi on maailman perusaine. Hän suhtautui kriittisesti niihin käsityksiin, joita oli olemassa maailmankaikkeuden rakenteesta, ja The New Encyclopædia Britannican mukaan tällä ”oli ratkaiseva vaikutus tieteellisen ajattelutavan kehittymiseen”.

Sokrates (400-luvulla eaa.) on kirjan The Book of Popular Science mukaan ”kehittänyt ns. sokraattisen ironian menetelmän, jossa taitavilla kysymyksillä houkutellaan tieto esille ja joka menee hyvin lähelle tieteellisen menetelmän perimmäistä olemusta”.

Demokritos (400- ja 300-luvulla eaa.) loi perustan atomioppina tunnetulle maailmanselitykselle sekä loi teoriat aineen häviämättömyydestä ja energian säilymisestä.

Platon (400- ja 300-luvulla eaa.) perusti Ateenaan Akatemian, oppilaitoksen, jossa harjoitettiin systemaattista filosofista ja tieteellistä tutkimusta.

Aristoteles (300-luvulla eaa.), etevä biologi, perusti Lykeionin (lyseon), jossa harjoitettiin monille eri aloille ulottuvaa tutkimusta. Hänen käsityksensä hallitsivat tieteellistä ajattelua yli 1500 vuotta, ja häntä pidettiin tieteen ylimpänä auktoriteettina.

Eukleides (300-luvulla eaa.), kuuluisin antiikin matemaatikoista, tunnetaan parhaiten kokoomateoksestaan, jossa tarkastellaan geometrian perusteita. Sana ”geometria” on kreikkaa ja tarkoittaa ”maan mittaamista”.

Hipparkhos Nikealainen (100-luvulla eaa.), kuuluisa tähtitieteilijä ja trigonometrian luoja. Luokitteli tähdet eri kokoluokkiin niiden kirkkauden mukaan, ja hänen luokituksensa on melko lailla sellaisenaan yhä käytössä. Hän edelsi 100-luvulla ya. elänyttä Ptolemaiosta, maineikasta maantieteilijää ja tähtitieteilijää, joka laajensi Hipparkhoksen havaintoja ja opetti maapallon olevan maailmankaikkeuden keskus.

[Kuva s. 23]

Asklepioksen sauva, jonka ympärille käärme on kietoutuneena, muistuttaa siitä, ettei tiede ole kehittynyt erillään uskonnon vaikutuksesta