Australian anglikaaninen kirkko – jakautunut talo

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

ANGLIKAANISESSA kirkossa käytävä väittely siitä, pitäisikö naisia vihkiä papeiksi, ei ole suinkaan mikään uusi asia. Mutta viime aikoina asiasta on noussut suuri kiistakysymys Australiassa.

Vuoden 1992 tammikuussa Canberran ja Goulburnin piispa ilmoitti suunnitelmista vihkiä joitakin diakonissoja anglikaanisen kirkon papeiksi. Hän ei aikonut odottaa seuraavaan kirkolliskokoukseen asti. Kirkolliskokous oli todellisuudessa jo kolmesti aiemmin tehnyt kielteisen päätöksen tällaisista pappisvihkimyksistä.

Maaliskuun alkupuolella vihittiin lopulta kymmenen naista Perthissä Australiassa anglikaanisen kirkon papeiksi vastustuksesta huolimatta. Ei siis ollut mikään ihme, että tulevaan kirkolliskokoukseen kiinnitettiin paljon huomiota. Heinäkuussa pidetyssä kokouksessa ei saatu aikaan lopullista päätöstä, joten päätettiin pitää ”ylimääräinen kokous” 21. marraskuuta 1992.

Hieman yli viikkoa ennen tätä ajankohtaa Englannin kirkon yleinen kirkolliskokous äänesti naispappeuden puolesta. Monet odottivat tämän päätöksen taivuttavan Australiassa näkemyksen myönteiseksi. Kun Australian kirkolliskokous kokoontui, eräässä sanomalehdessä sanottiin: ”Väittely ja kiistely oli kiihkeää tuon aika ajoin jännityksentäyteisen päivän kuluessa.” Ennen äänestystuloksen paljastamista kokouksen puheenjohtaja pyysi, että ilmoitus otettaisiin vastaan hiljaisuudessa. Kun tuotiin ilmi, että naispappeus oli hyväksytty, joidenkuiden yleisössä olevien oli vaikea hillitä tunteitaan. Kun uutinen kiiri kokouspaikan ulkopuolelle, syntyi riemu ja serpentiinejä alettiin heitellä ilmaan.

Kaikki eivät suinkaan olleet juhlamielellä. The Sydney Morning Herald -sanomalehdessä lainattiin seuraavia Sydneyn arkkipiispan sanoja: ”Emme voi enää elää onnellisina yhdessä – – Samassa anglikaanisessa kirkossa tulee olemaan kaksi kirkkokuntaa.” Eräs toinen pappi jopa sanoi naispappeuden olevan merkki siitä, että ”Australian anglikaaninen kirkko alkaa hajota”.

Raamatussa esitetään runsaasti perusteita tällaisille huolenaiheille. Itse Jeesus Kristus sanoi: ”Jokainen valtakunta, joka on jakautunut itseään vastaan, autioituu, eikä yksikään kaupunki tai talo, joka on jakautunut itseään vastaan, ole pysyvä pystyssä.” (Matteus 12:25.)

Tämä herättää kysymyksen, joka näyttää unohtuneen kaiken kirkossa käydyn riitelyn keskellä: mitä Raamattu sanoo naisen tehtävästä seurakunnassa? Vaikka se osoittaakin, että Jehova Jumala pitää vihkiytyneitä miehiä ja naisia tasa-arvoisina, niin se määrää miehille ja naisille erilaiset tehtävät seurakunnassa (Galatalaisille 3:28). 1. Korinttolaiskirjeen 11:3:ssa (KR-92) asia esitetään näin: ”Jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.” Jumala henkeytti Paavalin kirjoittamaan seurakunnan edessä annettavasta virallisesta opetuksesta: ”Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä.” (1. Timoteukselle 2:11, 12, KR-92.)

Kristittyjen naisten ei pitäisi kuitenkaan turhautua tämän vuoksi, sillä he voivat vapaasti opettaa julkisessa sananpalveluksessa, kuten esimerkiksi Loois, Eunike, Euodia ja Syntyke tekivät varhaiskristillisinä aikoina (Filippiläisille 4:2, 3; 2. Timoteukselle 1:5).