Villieläintemme Suojelija
IHMINEN on historiansa alusta lähtien saanut iloa luonnonvaraisten eläinten tutkimisesta. Mutta sen jälkeen kun Jumala antoi ihmiselle luvan lisätä ruokavalioonsa lihaa, eläinten kunnioitus valitettavasti heikkeni ja väistyi tarkoituksettoman teurastamisen ja julman metsästysmuistojen hankinnan tieltä. (1. Mooseksen kirja 2:19, 20; 9:2; 10:9; 25:27.)
Jotkut kuitenkin ihailivat yhä suuresti maapallon eläinmaailmaa. Noin 3000 vuotta sitten syntyivät psalmin 104 sanat erään eläinrakkaan miehen kynästä. Hän mainitsee monia luonnonvaraisia eläimiä nimeltä, esimerkiksi villiaasin (”seepra”, UM), leijonan, kauriin, tamaanin ja haikaran. Lintujen, linnunlaulun ja metsän eläinten tarkastelu sai psalmistan puhkeamaan ylistykseen: ”Sinä [Jehova] olet ne kaikki viisaasti tehnyt.” (Psalmit 104:10–12, 17–21, 24.)
Jehova Jumala voi todellakin hyvällä syyllä olla tyytyväinen suurenmoisiin luomistekoihinsa (1. Mooseksen kirja 1:31). Voimme siksi olla varmoja siitä, ettei hän salli ihmisen hävittää tyystin maapallon jäljellä olevaa villieläimistöä. Sopusoinnussa tämän kanssa Jumala henkeytti psalmistan kirjoittamaan muistiin tietoja, joiden pitäisi olla hyvä uutinen kaikille eläinten ystäville. Meille kerrotaan, että ”maa – – pysyy horjumatta iankaikkisesti” (Psalmit 104:5). Varmastikin tällainen kiinnostus planeettamme ikuisesta hyvinvoinnista ulottuu myös sen luomuksiin (Jesaja 45:18). Jeesus Kristus vahvisti sen, että Jumala on kiinnostunut luonnonvaraisista eläimistä, sanoessaan: ”Eikö viittä varpusta myydä kahdesta vähäarvoisesta kolikosta? Silti yhtäkään niistä ei ole unohdettu Jumalan edessä.” (Luukas 12:6.) Jumalan huolenpito luomuksistaan ilmenee myös psalmin 104 jakeesta 14: ”Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän.”
Näiden tosiseikkojen mukaisesti Jehova Jumala ei aio suvaita loputtomasti sellaisia ihmisiä, jotka kieltävät hänet ja ovat uhkana maapallomme ja sen eläimistön tulevaisuudelle. Tätä painottavat psalmin 104 loppusanat, joissa vakuutetaan: ”Hävitkööt syntiset maasta, älköön jumalattomia enää olko.” (Psalmit 104:35.)
Miten lohduttavaa onkaan tietää, että Jumala on ilmoittanut päätöksensä ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan” (Ilmestys 11:18). Tuolloin saavat jotkin sellaiset ennustukset, jotka nyt täyttyvät kuvaannollisella tavalla, kirjaimellisen täyttymyksensä. Jehova Jumala julistaa esimerkiksi profeetta Hoosean kautta: ”Sinä päivänä minä teen – – liiton metsän eläinten ja taivaan lintujen kanssa ja maan matelevaisten kanssa; ja jousen ja miekan ja sodan minä särjen maasta ja annan heidän asua turvassa.” (Hoosea 2:18; Jesaja 11:6–9.)
Kuvittelehan itsesi tuohon tulevaan maanpäälliseen paratiisiin. Miten ihastuttavaa aikaa se tuleekaan olemaan! Voit kuitenkin aprikoida, mitä noiden siunausten perimiseksi vaaditaan. Ensinnäkin on tutkittava Jumalan sanaa. Sitten niitä varten, jotka mukautuvat Raamatun ohjaukseen, on Jehova Jumala antanut tämän ihmeellisen lupauksen: ”Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” (Psalmit 37:29.)