Voidaanko maailma yhdistää?

”Aivan liian usein ’vihaa lähimmäistäsi’ näytti olleen tuon vuoden [1992] mottona.”

TÄLLAINEN oli Newsweek-viikkolehden arvio. Lehti jatkoi: ”Nämä jakaumat – lähimmäinen lähimmäistään vastaan, rotu rotua vastaan, kansallisuus kansallisuutta vastaan – ovat jotakin sellaista, mihin meillä aina on ollut taipumusta, ja tämän vuoden tapahtumat panevat epäilemään, olemmeko yhtään edistyneet näiden jakaumien voittamisessa.”

Viime aikoina ovat piiritykset, joukkomurhat ja raiskaukset, joita on tapahtunut entisessä Jugoslaviassa, päässeet otsikoihin ympäri maailman. Pelkästään Bosnia-Hertsegovinassa on tapettu tai on kateissa 150000 ihmistä. Noin 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotiseutunsa. Oletko sitä mieltä, ettei teillä päin voi koskaan sattua mitään näin murheellista?

YK-virkamies José-María Mendiluce varoittaa: ”Ihmiset voivat muuttua roboteiksi, jotka vihaavat ja tappavat toisiaan sen suuremmitta vaikeuksitta. – – Lännessä on vallalla sellainen asenne, että kolmen tunnin matkan päässä Venetsiasta käydään sotaa vain siitä syystä, että Balkanin asukkaat ovat täysin erilaisia kuin muut eurooppalaiset. Se on erittäin vaarallinen erehdys.”

Sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, sen alueella puhkesi pian joidenkin kansallisuuksien kesken väkivaltaisuuksia. Entisessä Gruusian neuvostotasavallassa sai noin 1500 ihmistä surmansa ja noin 80000 joutui pakenemaan sodan jaloista. Moldovan taisteluissa kuoli satoja ja tuhannet joutuivat jättämään kotinsa. Ihmishenkiä on menetetty myös selkkauksissa, joita on käynnissä Armenian ja Azerbaidžanin välillä samoin kuin muissa entisissä neuvostotasavalloissa.

Suurin entisistä neuvostotasavalloista on Venäjä. Sielläkin monet vähemmistökansallisuudet suunnittelevat omien itsenäisten valtioitten perustamista. Sanomalehti The European kirjoittikin viime kesänä: ”Venäjän federaatiota odottaa hajoaminen.” Lehti jatkoi: ”Viime viikkojen kuluessa kolme aluetta on päättänyt äänestyksen jälkeen julistautua tasavallaksi – – Kolme muuta aluetta ilmaisi viime viikolla, että ne haluavat tehdä samoin.”

Jos uusista valtioista tulee totta, lukija voi joutua kamppailemaan sellaisten outojen nimien kanssa kuin Kaliningrad, Tataria, Stavropol, Tšetšenia, Vologda, Sverdlovsk, Baškiria, Jakutia ja Primorsk. Kuulostaako tutulta? Eikö jotakin samantapaista ole tapahtunut jo entisessä Jugoslaviassa, jonne on syntynyt Serbia, Kroatia ja Slovenia ja saattaa syntyä vielä muitakin valtioita?

Warren Christopher, Yhdysvaltain ulkoministeri, on puhunut ”kauan tukahdutettuina olleiden kansallisuuksien ja väestöryhmien välisten sekä uskonnollisten konfliktien esiin nousemisesta” ja kysynyt: ”Miten paljon valtioita tuleekaan vielä olemaan, jos emme keksi saman maan eri kansallisuuksille joitakin yhteiselon sääntöjä?” Hänen mukaansa valtioita saattaa olla lopulta tuhansia.

Hajaannusta kaikkialla

Paljonko arvelet maailmassa olleen tämän vuoden alkupuolella käynnissä kansallisuuksien ja väestöryhmien välisiä sekä uskonnollisia konflikteja? Sanoisitko 4, 7, 9, 13 vai kenties jopa 15? Helmikuussa The New York Times laski niiden kokonaismääräksi 48. Televisio ei ehkä näytä kuvia kaikkien näiden 48 selkkauksen verisistä ruumiista ja kauhun lamaannuttamista lapsista, mutta tuntuuko murhenäytelmä sen vuoksi uhreista vähemmän todelliselta?

Tuskin on sellaista maailmankolkkaa, missä sotiminen ei näyttäisi mahdolliselta. Liberian valtiossa Länsi-Afrikassa on käyty tuhoisaa heimosotaa. Eräs sissipäällikkö sai tukea gio- ja mano-heimoilta ryhtyessään kaatamaan istuvaa presidenttiä, joka oli krahn-heimoa. Seuranneessa sisällissodassa kuoli yli 20000 ihmistä ja sadattuhannet joutuivat lähtemään pakoon kotikonnuiltaan.

Etelä-Afrikassa käyvät valkoiset ja mustat keskenään poliittista valtataistelua. Tässä taistelussa eivät kuitenkaan ole vastakkain vain mustat ja valkoiset. Pelkästään viime vuonna menetti kilpailevien mustien ryhmittymien välisissä yhteenotoissa noin 3000 ihmistä henkensä.

Somaliassa on noin 300000 ihmistä kuollut ja miljoona ihmistä joutunut jättämään kotinsa sen jälkeen, kun klaanien väliset kahakat leimahtivat sisällissodaksi. Burundissa ja Ruandassa on hutu- ja tutsi-heimojen välisissä yhteenotoissa kuollut viime vuosina tuhansia ihmisiä.

Kiistoille, joita juutalaisilla ja arabeilla on Israelissa, hinduilla ja muslimeilla on Intiassa sekä protestanteilla ja katolilaisilla on Irlannissa, ei näytä tulevan loppua. Viime vuonna puhkesi myös Los Angelesissa rotulevottomuuksia, joissa yli 40 ihmistä menetti henkensä. Siellä, missä eri rotuja, kansallisuuksia tai uskontoja edustavat ihmiset elävät lähellä toisiaan, syntyy usein väkivaltaisia konflikteja.

Kykenevätkö ihmiset avaamaan kansallisuuskiistojen umpisolmun?

Ihmisten yhteistyöyritykset

Ajatellaanpa vaikka sitä, miten tällaisille yrityksille kävi entisessä Jugoslaviassa ja entisessä Neuvostoliitossa. Jugoslavia syntyi vuonna 1929, ja tarkoituksena oli yhdistää sen puitteissa monta Kaakkois-Euroopassa elävää kansallisuutta yhdeksi valtioksi. Samantapainen luomus oli Neuvostoliitto, valtio joka kokosi yhteen rodulliselta, uskonnolliselta ja kansalliselta alkuperältään erilaisia väestöryhmiä. Kumpikin maa pysyi vuosikymmenien ajan koossa hallintovallan voimakkaalla keskittämisellä, ja lopulta näytti siltä, että niiden kansalaiset olivat oppineet elämään yhdessä.

”Sotaa edeltäneen ajan Bosnian ja itse asiassa koko sotaa edeltäneen ajan Jugoslavian kansallisuuskartta muistutti jaguaarintaljaa”, selittää eräs serbien johtajista. ”Kansallisuudet olivat sekoittuneet toisiinsa erottamattomasti.” Esimerkiksi noin 15 prosenttia Jugoslavian avioliitoista oli eri kansallisuuksiin kuuluvien välisiä. Myös Neuvostoliitossa näytti vallitsevan ykseys väestöryhmien sekoittumisen seurauksena.

Järkytys oli sitten sitäkin suurempi, kun vuosikymmeniä kestäneen näennäisen rauhan jälkeen kansallisuuksien välille puhkesi kahakoita. Erään toimittajan sanoin ilmaistuna ihmiset nykyään ”suunnittelevat Jugoslavialle uutta karttaa rodullisen, uskonnollisen ja kansallisen jaottelun avulla”. Miksi nämä valtiot niiden voimakkaan hallituksen kaaduttua sitten hajosivat?

Epäonnistumisen syitä

Ihmiset eivät luonnostaan vihaa toiseen kansallisuuteen kuuluvia. Kuten eräässä takavuosina suositussa laulussa sanotaan, ”sinua on – – perusteellisesti opetettu, ennen kuin on liian myöhäistä, ennen kuin olet kuusi- tai seitsemän- tai kahdeksanvuotias, vihaamaan kaikkia ihmisiä, joita sukulaisesi vihaavat”. Laulussa puhutaan nuoresta miehestä ja nuoresta naisesta, joiden rodulliset eroavuudet ovat silmiinpistäviä. Psykiatri Zarka Kovac kuitenkin sanoo, että entisen Jugoslavian asukkaat ”tuskin millään tavoin eroavat toisistaan ulkonaisesti”. Silti väkivalta on niin ennenkuulumatonta, että se menee yli ymmärryksen. ”Ihminen silpoo ihmisen, jonka hän on tappanut, jottei tunnistaisi maanmiestään”, Kovac sanoo.

Rotu- ja kansallisuusviha ei selvästikään ole luontaista ihmiselle. Propagandistit ja sukulaiset, jotka kertovat menneisyydessä tapahtuneista raakuuksista, ovat huolellisesti opettaneet ihmisiä. Kuka voi olla kaiken takana? Pohdittuaan sitä, mistä sodan kauhut oikein johtuvat, eräs sarajevolainen liikemies tuli tähän tulokseen: ”Nyt kun Bosniassa on käyty vuoden verran sotaa, olen sitä mieltä, että Saatana pitää lankoja hyppysissään. Tämä on sulaa hulluutta.”

Vaikka monet eivät uskokaan Saatanan olemassaoloon, niin Raamattu kiinnittää huomiota siihen, että on olemassa näkymätön, yli-inhimillinen olento, jolla on erittäin kielteinen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen (Matteus 4:1–11; Johannes 12:31). Kun ajattelet asiaa – kaikkea käsittämätöntä ennakkoluuloisuutta, vihaa ja väkivaltaa – niin kenties olet lopulta yhtä mieltä siitä, ettei Raamattu olekaan hakoteillä sanoessaan: ”Se – – jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi, joka eksyttää koko asuttua maata.” (Ilmestys 12:9; 1. Johanneksen kirje 5:19.)

Toivon säde

Ajatellessamme maailman viimeaikaista kuohuntaa syntyy sellainen vaikutelma, että ihmiskunnan yhdistymistä koskevan unelman toteutuminen on kauempana kuin koskaan ennen. Kansallishenkinen ja kansallisuusryhmien välinen kilpailu on ihmisen olemassaololle nykyään suurempi uhka kuin koskaan ennen. Silti tämän koko maailmaa peittävän pimeyden keskellä loistaa kirkkaana toivon säde. Viime kesänä saatiin näyte siitä, miten eräällä ihmisten muodostamalla yhteisöllä – sotivien kansallisuuksien edustajilla – on jotakin sellaista, mikä yhdistää heitä ja minkä ansiosta he ovat päässeet yli kansallisuuskiistoista ja voivat työskennellä yhdessä rakkaudessa ja ykseydessä.

On ironista, että yhdistävänä tekijänä näillä ihmisillä on juuri se, mikä usein on jakanut ihmisiä eri leireihin, nimittäin uskonto. Time-lehti kertoo: ”Jos aggressiivisesta heimokuntaisuudesta ja kansallishengestä raaputtaa pintaa, niin alta paljastuu useimmiten uskonnollinen sisus – – Uskonnollinen viha on helposti armotonta ja ehdotonta.” Sanomalehti India Today kirjoittaa samantapaisesti: ”Uskonto on ollut se lippu, jonka alla useimmat kamalimmista rikoksista on tehty. – – Se päästää valloilleen suunnattomasti väkivaltaa ja on hyvin tuhoisa voima.”

Uskonto ei yleensä ole osoittautunut ratkaisukeinoksi, vaan päinvastoin osaksi ongelmaa. Tämä edellä mainittu, jäsenmäärältään jo kohtalaisen suuri yhteisö on kuitenkin osoittanut, ettei uskonnon välttämättä tarvitse hajottaa, vaan se voi myös yhdistää. Keistä tämä yhteisö koostuu? Miksi he ovat huomiota herättävällä tavalla onnistuneet siinä, missä muut ovat epäonnistuneet? Vastausten saamiseksi kehotamme sinua lukemaan seuraavat kirjoitukset. Sen jälkeen saatat hyvinkin kyetä katselemaan ihmissuvun tulevaisuutta uudesta näkökulmasta.

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Hautausmaa Bosniassa. Haley/Sipa Press