Sarajevo – 1914–1994

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN RUOTSIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

Niistä surullisen kuuluisista laukauksista, jotka ammuttiin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914, on kulunut 80 vuotta. Laukaukset surmasivat arkkiherttua Frans Ferdinandin ja hänen puolisonsa arkkiherttuatar Sofian, ja Itävalta-Unkarin ja Serbian välinen vihamielisyys laajeni asteittain ensimmäiseksi maailmansodaksi. Taistelukentille lähetetyistä 65 miljoonasta nuoresta miehestä jäi noin 9 miljoonaa palaamatta takaisin. Siviiliuhrit mukaan luettuina surmansa sai kaikkiaan 21 miljoonaa ihmistä. Puhuessaan tämän sodan puhkeamisesta elokuussa 1914 jotkut sanovat yhä, että tuolloin ”maailma tuli hulluksi”.

JÄLLEEN ovat laukausten äänet kaikuneet Sarajevossa. Eikä vain siellä, vaan myös useissa entisen Jugoslavian liittovaltion kuudesta tasavallasta.a Kirjassa Jugoslavien — Ett land i upplösning sanotaan: ”Se on sisällissotaa, jossa naapuri taistelee naapuriaan vastaan. Vanha katkeruus ja epäluuloisuus ovat kasvaneet vihaksi. Viha on johtanut taisteluihin ja taistelut runsaampaan tappamiseen ja tuhoamiseen. Kaikki on kuin noidankehää tai ehkä paremminkin kuin kierrettä, jolle on tunnusomaista kasvava viha, epäluuloisuus ja tappaminen.”

Kun taistelut puhkesivat Jugoslaviassa kesäkuussa 1991, ei ollut yllättävää, että monet muistivat ne laukaukset, jotka oli ammuttu Sarajevossa kesäkuussa 1914. Olisiko tästä uudesta selkkauksesta lopulta yhtä tuhoisat seuraukset? Olisiko Euroopan rauha uhattuna? Voisivatko ”etniset puhdistukset” (joissa harkitusti tapetaan ja karkotetaan ihmisiä heidän rotunsa, kansallisuutensa tai kulttuurinsa perusteella) levitä muihin osiin maailmaa? Taistelut on yritetty saada loppumaan ulkovaltojen painostuksella. Mikä kuitenkin on perimmäisenä syynä entisen Jugoslavian ongelmiin? Onko se, mitä Sarajevossa viime aikoina on tapahtunut, jollain tapaa yhteydessä vuoden 1914 attentaattiin?

Jugoslavia ja ensimmäinen maailmansota

Nämä selkkaukset eivät ole uusi ilmiö. Jo aivan vuosisatamme alussa Balkanin niemimaata sanottiin ”Euroopan rauhattomaksi kolkaksi”. Kirjassa Jugoslavien — Ett land i upplösning sanotaan: ”On kyse sellaisen liittovaltion hajoamisesta, jossa jännitykset ovat kasvaneet erittäin kauan. Käytännössä ristiriitoja on ollut jo aina siitä lähtien, jolloin serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta luotiin ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.” Luomalla lyhyen katsauksen historiaan voimme nähdä, miten tämän päivän selkkaukset johtavat juurensa ensimmäisestä maailmansodasta.

Historia kertoo, että Frans Ferdinandin murhan aikoihin vuonna 1914 eteläslaavilaiset Slovenia, Kroatia sekä Bosnia ja Hertsegovina olivat Itävalta-Unkarin maakuntia. Serbia puolestaan oli ollut vuodesta 1878 lähtien itsenäinen kuningaskunta, jota Venäjä voimakkaasti tuki. Itävalta-Unkarin hallitsemissa maakunnissa asui kuitenkin paljon serbejä, ja Serbia halusi siksi Itävalta-Unkarin luopuvan kaikista hallussaan pitämistään alueista Balkanin niemimaalla. Vaikka Kroatialla ja Serbialla oli keskinäisiä ongelmia, niitä kuitenkin yhdisti yksi asia: halu päästä eroon inhotuista vierasmaalaisista herroista. Nationalistit haaveilivat kaikkien eteläslaavien yhdistämisestä yhdeksi kuningaskunnaksi. Serbit olivat voimakkaimmin ajamassa tällaisen itsenäisen valtion perustamista.

Hallitseva keisari Frans Joosef oli tuolloin 84-vuotias. Arkkiherttua Frans Ferdinandista oli pian määrä tulla uusi keisari. Serbinationalistit pitivät Frans Ferdinandia esteenä eteläslaavien valtakuntaa koskevan haaveensa toteutumiselle.

Ajatus vapaasta eteläslaavien valtiosta oli vallannut joidenkin nuorten serbialaisten ylioppilaiden mielen, ja he olivat halukkaita kuolemaan asiansa puolesta. Useita nuoriamiehiä valittiin arkkiherttuaan kohdistuvan attentaatin tekijöiksi. Serbinationalistien salainen Musta käsi -järjestö antoi heille aseita ja koulutuksen. Kaksi näistä miehistä yritti attentaattia, ja toinen heistä onnistui. Hänen nimensä oli Gavrilo Princip, ja hän oli 19-vuotias.

Attentaatti palveli sen tekijöitten tarkoitusperiä. Kun ensimmäinen maailmansota oli ohi, Itävalta-Unkarin monarkia oli hajonnut ja Serbia saattoi ottaa johdon slaavien yhdistämisessä yhdeksi kuningaskunnaksi. Vuonna 1918 tästä valtakunnasta alettiin käyttää nimitystä Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta. Nimi muutettiin vuonna 1929 Jugoslaviaksi. Kun eri väestöryhmien ei tarvinnut enää yhdistää voimiaan yhteistä vihollistaan Itävalta-Unkaria vastaan, niiden keskinäiset eroavuudet kävivät selvästi ilmi. Väestöryhmiä on lähes 20, neljän virallisen kielen lisäksi on useita vähäisempiä kieliä, kirjaimistoja on kaksi (latinalainen ja kyrillinen), ja pääuskontoja on kolme: katolilaisuus, islam ja serbialainen ortodoksisuus. Uskonto on edelleen suurimpia hajottavia tekijöitä. Uudessa valtiossa oli siis jo valmiina monia vanhoja jakavia tekijöitä.

Jugoslavia ja toinen maailmansota

Toisen maailmansodan aikana Saksa hyökkäsi Jugoslaviaan ja kirjan The Yugoslav Auschwitz and the Vatican mukaan natsien kanssa yhteistyössä olleiden katolisten kroaattien toimesta ”murhattiin systemaattisesti yli 200000 ihmistä, joista useimmat olivat ortodoksisia serbejä”. Kroaatti Josip Tito ja hänen kommunistiset partisaaninsa kuitenkin pakottivat englantilaisten ja amerikkalaisten myötävaikutuksella saksalaiset vetäytymään Jugoslaviasta. Kun sota oli ohi, hän oli maan kiistaton johtaja, ja hän alkoi hallita sitä rautaisin ottein. Hän oli itsenäinen ihminen. Ei edes Stalin kyennyt saamaan Titon johtamaa Jugoslaviaa samaan ruotuun muun kommunistisen blokin kanssa.

Monet entisen Jugoslavian asukkaat ovat sanoneet, että jollei olisi ollut Titoa, liittovaltio olisi hajonnut jo paljon aiemmin, ja että ainoastaan hänellä oli niin paljon tahdonvoimaa ja arvovaltaa, että maa saattoi pysyä koossa. Tämä on osoittautunut todeksi. Titon kuoltua vuonna 1980 ristiriidat leimahtivat jälleen liekkeihin, ja ne pahenivat, kunnes vuonna 1991 puhkesi sisällissota.

Luodit jotka muuttivat maailman

Frederick Morton kirjoittaa kirjassaan Thunder at Twilight—Vienna 1913/1914 Frans Ferdinandin murhasta: ”Luoti, joka repi rikki hänen kaulasuonensa, oli lähtölaukaus tiettävästi maailman siihen asti tuhoisimpaan verilöylyyn. Se käynnisti tapahtumasarjan, joka johti lopulta toiseen maailmansotaan. – – Monet langat siinä kudelmassa, josta aikamme koostuu, on kehrätty aikoinaan Tonavan rannoilla puolentoista vuoden aikana ennen kuin pistooli suunnattiin kohti arkkiherttuan päätä.” (Kursivointi meidän.)

Viimeaikaiset tapahtumat entisessä Jugoslaviassa eivät ole ainoita ”lankoja siinä kudelmassa, josta aikamme koostuu” ja joita voidaan seurata taaksepäin vuoteen 1914 asti. Historioitsija Edmond Taylor sanoo jotakin sellaista, mistä monet historioitsijat ovat yhtä mieltä: ”Ensimmäisen maailmansodan syttyminen toi tullessaan 1900-luvun ’levottomuuksien aikakauden’ – –. Kaikki kuluneen puolen vuosisadan mullistukset juontavat joko epäsuorasti tai suorasti alkunsa vuodesta 1914.”

On nähty paljon vaivaa sen selittämiseksi, miksi Sarajevon laukauksista oli näin kauheat seuraukset. Miten oli mahdollista, että kaksi ”koulupojan” ampumaa laukausta sytytti koko maailman tuleen ja aloitti väkivallan, sekasorron ja pettymysten aikakauden, joka on jatkunut meidän päiviimme asti?

Yrityksiä vuoden 1914 selittämiseksi

Kirjassa Thunder at Twilight—Vienna 1913/1914 sen tekijä pyrkii antamaan selityksen sille, mikä sodan aiheutti, kiinnittämällä huomiota asiaan, jota hän nimittää ”uudeksi voimaksi” ja joka vaikutti kansoihin vuonna 1914. Tässä ”voimassa” oli hänen mukaansa todellisuudessa kysymys useiden tekijöitten yhteisvaikutuksesta. Harvalukuiset terveen järjen äänet hukkuivat alati kasvaviin sodan vaatimuksiin. Liikekannallepano yhdessä maassa vauhditti liikekannallepanoa kaikissa muissa maissa. Valta siirtyi hallitsevalta luokalta kenraaleille. Monet myös pitivät sotaa tervetulleena tilaisuutena ”suuren kansallisen seikkailun” kokemiseen ja siten keinona paeta arjen yksitoikkoisuutta. Myöhemmin eräs viranomainen kirjoitti: ”Samoin kuin ihmiset kaipaavat painostavassa kesähelteessä ukonilmaa, uskoi vuoden 1914 sukupolvikin, että sota laukaisisi jännityksen.” Saksalaisen kirjailijan Hermann Hessen mukaan monille olisi hyötyä siitä, että heidät ravisteltaisiin irti ”pitkäveteisestä kapitalistisesta rauhasta”. Nobelilla palkitun saksalaisen kirjailijan Thomas Mannin ajatellaan keksineen sen sanonnan, että sota merkitsee ”puhdistautumista, vapautumista, valtavaa toivoa”. Jopa Winston Churchill kirjoitti sotapohdintojen huumaannuttamana: ”Sotavalmisteluilla on minuun puistattavan lumoava vaikutus. Rukoilen, että Jumala antaisi minulle anteeksi tällaisen pelottavan kevytmielisyyden.”

”Uuden voiman” vaikutuksesta kaikkialla Euroopassa nähtiin värikkäitä näytelmiä sotilaitten marssiessa sotaan. Heidän lakkejaan koristeltiin vihreillä oksilla, tykkejä seppelöitiin ruusuilla, orkesterit soittivat, kotirouvat huiskuttivat nenäliinoja ikkunoistaan ja iloiset lapset saattelivat juosten sotilaita. Oli aivan kuin ihmiset olisivat juhlineet sodan tuloa ja kohottaneet sille eläköön-huutoja. Maailmansota tuli juhlaksi naamioituneena.

Tässä jonkinlainen tiivistelmä siitä, mitä edellä lainattu Morton tarkoitti ”uudella voimalla”, jonka sanotaan selittävän meille syyn ensimmäiseen maailmansotaan. Mistä tämä ”voima” sitten oli lähtöisin? Historioitsija Barbara Tuchmanin mukaan teollinen yhteiskunta oli antanut ihmiselle uusia voimavaroja ja uusia paineita. Itse asiassa ”yhteiskunta – – [oli] pakahtumaisillaan uusista jännitteistä ja kasaantuneesta tarmosta”. Stefan Zweig, joka tuolloin eli nuorena intellektuellina Wienissä, kirjoitti: ”En voi selittää tapahtumaa muuksi kuin traagilliseksi seuraukseksi voiman ylijäämästä, sisäisestä paineesta, joka oli syntynyt neljänkymmenen vuoden aikana ja joka pyrki väkivaltaisesti purkautumaan.” Sanat ”en voi selittää tapahtumaa muuksi” antavat ymmärtää, että hänen itsensäkin oli vaikea keksiä selitystä. Kirjansa Thunder at Twilight esipuheessa Morton kirjoittaa: ”Miksi juuri silloin ja juuri siinä paikassa kävi niin kuin kävi? Miten se oli mahdollista? – – Onko kellään labyrintin piirustuksia?”

Monet, jotka ovat pyrkineet selittämään vuotta 1914, ovat siis sitä mieltä, että perimmäisiä syitä ei ole helppoa ymmärtää. Miksi sota ei jäänyt vain niiden väliseksi, jotka olivat siinä suoranaisesti mukana? Miksi se laajeni maailmansodaksi? Miksi se venyi hyvin pitkäksi ja osoittautui hyvin tuhoisaksi? Mikä todellisuudessa oli se outo voima, joka sai otteen ihmisistä syksyllä 1914? Seuraavassa kirjoituksessa, alkaen sivulta 10, tarkastelemme Raamatun vastausta näihin kysymyksiin.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

”Samoin kuin ihmiset kaipaavat painostavassa kesähelteessä ukonilmaa, uskoi vuoden 1914 sukupolvikin, että sota laukaisisi jännityksen.” (Ernest U. Cormons, itävaltalainen diplomaatti)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8, 9]

1914

Raamattu ennusti vuoden 1914 jälkeiset katastrofaaliset tapahtumat

”Tuli eräs toinen, tulenvärinen hevonen; ja sen selässä istuvan annettiin ottaa rauha pois maasta, jotta ihmiset tappaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka. Ja kun hän avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen elävän luomuksen sanovan: ’Tule!’ Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. Ja minä kuulin äänen ikään kuin niiden neljän elävän luomuksen keskeltä sanovan: ’Litra vehnää denaarilla, ja kolme litraa ohria denaarilla; äläkä vahingoita oliiviöljyä äläkä viiniä.’ Ja kun hän avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen elävän luomuksen äänen sanovan: ’Tule!’ Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema. Ja Haades seurasi hänen mukanaan. Ja niille annettiin valta maan neljänteen osaan, tappaa pitkällä miekalla ja nälänhädällä ja kuolettavalla vitsauksella ja maan petojen avulla.” Ilmestys 6:4–8 (Ks. myös Luukas 21:10–26; 2. Timoteukselle 3:1–5.)

”Vuosina 1914–18 käyty suuri sota on kuin poltetun maan vyöhyke, joka erottaa sitä edeltäneen ajan meidän ajastamme. Riistämällä hengen niin monilta ihmisiltä, joilla olisi ollut toimintakykyä vuosiksi eteenpäin, murskaamalla uskomuksia, muuttamalla ajatuksia ja jättämällä parantumattomia pettymysten haavoja se synnytti sekä fyysisen että psykologisen kuilun kahden aikakauden välille.” (Barbara W. Tuchmanin kirjan The Proud Tower esipuheesta)

”Neljä seuraavaa vuotta [vuoden 1914 jälkeen] olivat, kuten Graham Wallas kirjoittaa, ’neljä vuotta, joiden aikana ihmiset ponnistelivat niin ankarasti ja sankarillisesti, ettei miltään muulta ajalta löydy vastaavaa’. Kun kamppailu oli ohi, illuusiot ja innostus, jotka olivat mahdollisia vuoteen 1914 asti, vajosivat hitaasti aavaan pettymysten mereen. Tärkein vastine, jonka ihmiset saivat maksamalleen hinnalle, oli se, että he tulivat tuskallisella tavalla tietoiseksi omista rajoituksistaan.” (Edellä lainatun teoksen loppusanoista)

[Lähdemerkinnät]

The Bettmann Archive

The Trustees of the Imperial War Museum, London

National Archives of Canada, P.A. 40136

[Kartta s. 7]

(Ks. painettu julkaisu)

Eurooppa elokuussa 1914

1. Iso-Britannia ja Irlanti 2. Ranska 3. Espanja 4. Saksa 5. Sveitsi 6. Italia 7. Venäjä 8. Itävalta-Unkari 9. Romania 10. Bulgaria 11. Serbia 12. Montenegro 13. Albania 14. Kreikka

[Kuva s. 5]

Gavrilo Princip

[Kuva s. 6]

Saksalaisia kukitetaan heidän ollessaan matkalla sotaan

[Lähdemerkintä]

The Bettmann Archive

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Culver Pictures