1914 – vuosi joka järkytti maailmaa

”Vuosina 1914–18 käyty ensimmäinen maailmansota on kuin poltetun maan vyöhyke, joka erottaa sitä edeltäneen ajan meidän ajastamme. Riistämällä hyvin monien ihmisten hengen – –, murskaamalla uskomuksia, muuttamalla ajatuksia ja jättämällä parantumattomia pettymysten haavoja se synnytti sekä fyysisen että psykologisen kuilun kahden aikakauden välille.” (Barbara Tuchmanin kirjasta The Proud Tower – A Portrait of the World Before the War 1890–1914.)

”Se on melkein – muttei vielä aivan täysin – historiaa, sillä useita tuhansia ihmisiä, jotka olivat nuoria tämän tärkeän 20. vuosisadan alussa, on yhä elossa.” (Vuonna 1987 julkaistusta Lyn MacDonaldin kirjasta 1914.)

MIKSI meidän tulisi olla kiinnostuneita vuodesta 1914? Saatat sanoa, että olet kiinnostunut tulevaisuudesta etkä menneisyydestä. Maapallon saastuminen, perhe-elämän luhistuminen, rikollisuuden lisääntyminen, henkiset sairaudet, työttömyys ja muut ongelmat saavat kenties ihmisten tulevaisuuden näyttämään synkältä. Monet, jotka ovat tutkineet vuoden 1914 merkitystä, ovat kuitenkin löytäneet perusteen odottaa valoisaa tulevaisuutta.

Vartiotorni-lehdessä on vuosikymmenien ajan selitetty, että vuonna 1914 ihmiskunta koki ”ahdingon tuskien alun”. Tuo ilmaus sisältyy Jeesuksen Kristuksen esittämään huomattavaan ennustukseen, joka koskee ihmisten pahan asiainjärjestelmän loppua edeltäviä tapahtumia. (Matteus 24:7, 8.)

Nykyään murto-osa ihmiskunnasta voi yhä muistaa vuoden 1914 dramaattiset tapahtumat. Katoaako tuo iäkäs sukupolvi, ennen kuin Jumala pelastaa maan perikadolta? Raamatun profetian mukaan se ei katoa. Jeesus lupasi: ”Kun näette kaikki nämä, tietäkää, että hän on lähellä, ovilla. Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Matteus 24:33, 34.)

Voidaksemme ymmärtää, miksi vuosi 1914 oli historiallisesti erittäin merkittävä, tarkastelkaamme, millainen tilanne maailmassa vallitsi aina vuoden 1914 puoliväliin saakka. Aiemmin monarkeilla, esimerkiksi Venäjän tsaarilla Nikolailla, Saksan keisarilla Vilhelmillä ja Itävalta-Unkarin keisarilla Frans Joosefilla, oli paljon valtaa. Kukin näistä miehistä saattoi asettaa yli neljä miljoonaa sotilasta liikekannalle ja lähettää heidät taisteluun. Heidän esi-isänsä olivat kuitenkin allekirjoittaneet pyhäksi allianssiksi kutsutun liiton ja julistaneet, että Jumala oli antanut heidän tehtäväkseen hallita yhden suuren ”kristillisen kansan” eri osia.

Tietosanakirja The Encyclopædia Britannican mukaan tämä asiakirja ”vaikutti voimakkaasti siihen, miten Euroopan valtioiden välisiä suhteita hoidettiin 1800-luvulla”. Sen avulla vastustettiin demokraattisia liikkeitä ja suosittiin niin sanottua kuninkaiden jumalallista oikeutta. ”Taivas on määrännyt meille kristityille kuninkaille yhden pyhän velvollisuuden, nimittäin vaalia tätä [kuninkaiden jumalallisen oikeuden] periaatetta”, kirjoitti keisari Vilhelm tsaari Nikolaille. Merkitsikö tämä sitä, että Euroopan kuninkaat liittyivät jotenkin Jumalan valtakuntaan? (Vrt. 1. Korinttolaisille 4:8.) Mitä on sanottava noita kuninkaita tukeneista kirkoista? Oliko niiden tunnustama kristillisyys aitoa? Vastaukset näihin kysymyksiin kirkastuivat heti vuoden 1914 jälkeen.

Yhtäkkiä elokuussa

”Poikkeuksellinen rauhallisuus leimasi Euroopassa vuoden 1914 kevättä ja kesää”, kirjoitti englantilainen valtiomies Winston Churchill. Ihmiset suhtautuivat yleensä optimistisesti tulevaisuuteen. ”Vuonna 1914 maailma oli täynnä toivoa ja lupauksia”, sanoi Louis Snyder ensimmäisestä maailmansodasta kertovassa kirjassaan World War I.

Saksan ja Englannin välillä oli tosin vuosikausia vallinnut kiihkeä kilpailuasetelma. Historioitsija G. P. Gooch selittää kuitenkin kirjassaan Under Six Reigns: ”Konfliktin puhkeaminen Euroopassa ei näyttänyt niin todennäköiseltä vuonna 1914 kuin vuonna 1911, 1912 tai 1913 – –. Noiden kahden hallituksen väliset suhteet olivat paremmat kuin ne olivat olleet vuosiin.” Englannin hallitukseen vuonna 1914 kuulunut Winston Churchill kommentoi: ”Saksa tuntuu olevan yhtä mieltä meidän kanssamme rauhasta.”

Taivaanrannalle kohosi kuitenkin tumma pilvi, kun Itävalta-Unkarin kruununprinssi joutui salamurhan uhriksi 28.6.1914 Sarajevossa. Kuukauden kuluttua keisari Frans Joosef julisti sodan Serbiaa vastaan ja määräsi sitten joukkonsa hyökkäämään tuohon kuningaskuntaan. Sillä välin tunkeutui suuri saksalaisarmeija keisari Vilhelmin käskystä yllättäen yöllä 3.8.1914 Belgian kuningaskuntaan ja raivasi tiensä kohti Ranskaa. Seuraavana päivänä Englanti julisti sodan Saksalle. Tsaari Nikolai puolestaan oli antanut mahtavalle venäläissotajoukolle liikekannallepanomääräyksen aloittaakseen sodan Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Pyhä allianssi ei ollut pystynyt estämään Euroopan kuninkaita syöksemästä mannerta keskinäisen teurastuksen verilöylyyn. Suuremmat järkytykset olivat kuitenkin vielä edessäpäin.

Ohi jouluun mennessä?

Sodan puhkeaminen ei horjuttanut ihmisten optimismia. Monet uskoivat, että se toisi paremman maailman, ja valtavat väkijoukot kokoontuivat kaikkialla Euroopassa antamaan tukensa sille. A. J. P. Taylor kertoo kirjassaan The Struggle for Mastery in Europe – 1848–1918: ”Kukaan ei vuonna 1914 suhtautunut vakavasti sodan vaaroihin, paitsi puhtaasti sotilaalliselta kannalta. – – Kukaan ei osannut odottaa yhteiskunnallista katastrofia.” Monet sen sijaan povasivat sodan olevan ohi muutamassa kuukaudessa.

Paljon ennen kuin eurooppalaiset saattoivat käydä joulun viettoon vuonna 1914, yli 700 kilometrin pituiselle taisteluhautojen linjalle, joka ulottui etelästä Sveitsistä pohjoiseen Belgian rannikolle saakka, oli kuitenkin syntynyt verinen umpikuja – länsirintama. Saksalainen kirjailija Herbert Sulzbach mainitsi sen vuoden 1914 viimeisestä päivästä kertovan päiväkirjansa alkusanoissa ja totesi: ”Tämä kauhea sota vain jatkuu jatkumistaan, ja vaikka alussa luultiin, että se olisi ohi muutamassa viikossa, nyt loppu ei edes häämötä näköpiirissä.” Muualla Euroopassa veriset taistelut raivosivat sillä aikaa Venäjän, Saksan, Itävalta-Unkarin ja Serbian joukkojen välillä. Selkkaus levisi Euroopan ulkopuolelle, ja ennen pitkää taisteltiin valtamerillä, Afrikassa, Lähi-idässä ja Tyynenmeren saarilla.

Neljä vuotta myöhemmin Eurooppa oli sodan runtelema. Saksa, Venäjä ja Itävalta-Unkari menettivät kukin yhdestä kahteen miljoonaa sotilasta. Venäjällä monarkiakin oli kaatunut vuoden 1917 bolševikkivallankumouksessa. Se oli melkoinen isku Euroopan kuninkaille ja heitä tukeneille papeille. Nykyhistorioitsijat ovat yhä ymmällään. Gordon Brook-Shepherd kysyy kirjassaan Royal Sunset: ”Miten ihmeessä nuo hallitsijat, joista suurinta osaa yhdistivät verisiteet tai avioliitto ja jotka olivat vannoutuneita kuningasvallan kannattajia, saattoivat luisua veljessotaan, jossa useat heistä menettivät henkensä eikä kukaan elossa säilynyt ollut entisissä voimissaan?”

Myös Ranskan tasavalta kirjasi tappioikseen yli miljoona sotilasta. Brittiläisessä imperiumissa hallitsijavaltaa oli kavennettu jo kauan ennen sotaa, ja siellä joukot harvenivat 900 000:lla. Kaiken kaikkiaan kuoli yli 9 miljoonaa sotilasta, ja lisäksi 21 miljoonaa haavoittui. The World Book Encyclopedia -tietoteoksessa todetaan siviiliuhreista: ”Ei tiedetä, kuinka monta siviiliä kuoli sairauksien, nälän ja muiden sotaan liittyvien syiden vuoksi. Jotkut historioitsijat otaksuvat, että siviilejä kuoli yhtä paljon kuin sotilaita.” Vuonna 1918 riehunut influenssaepidemia, espanjantauti, niitti satonaan vielä 21 000 000 ihmistä ympäri maailmaa.

Jyrkkä muutos

Maailma ei ole enää ollut samanlainen tuon siihen aikaan suurena sotana tunnetun sodan jälkeen. Koska hyvin monet kristikunnan kirkot olivat osallistuneet siihen innokkaasti, useat pettyneet eloon jääneet hylkäsivät uskonnon ja valitsivat ateismin. Toiset alkoivat tavoitella aineellisia rikkauksia ja nautintoja. Professori Modris Eksteins toteaa kirjassaan Rites of Spring, että 1920-luvulla ”hedonismi ja narsismi kukoistivat”.

”Sota hyökkäsi moraalinormien kimppuun”, selittää professori Eksteins. Uskonnolliset, sotilaalliset ja poliittiset johtajat opettivat ihmisille kummallakin puolella, että joukkoteurastus on moraalisesti oikein. Eksteins tunnustaa tämän olleen ”ehdottomasti kaikkein julmin hyökkäys moraalijärjestystä vastaan, jonka väitettiin juontuvan juutalais-kristillisestä etiikasta”. Hän lisää: ”Länsirintamalla ilotalot alkoivat pian kuulua sotilastukikohtien vakiovarustukseen – –. Myös kotirintamalla moraalisuus löysäsi korsettejaan ja vöitään. Prostituutio yleistyi hätkähdyttävästi.”

Vuosi 1914 toi tosiaankin suuria muutoksia tullessaan. Se ei saanut aikaan parempaa maailmaa, eikä tuo sota osoittautunut monien toivomaksi ”sodaksi sotien lopettamiseksi”. Historioitsija Barbara Tuchman havainnoi sen sijaan seuraavaa: ”Vuoteen 1914 saakka mahdolliset suurisuuntaiset ideat ja innostuksen kohteet vajosivat hitaasti aavaan pettymysten mereen.”

Jotkut vuoden 1914 murhenäytelmän nähneet eivät kuitenkaan yllättäneet tuon vuoden tapahtumista. Jo ennen sodan puhkeamista he olivat osanneet odottaa ”kauheaa levottomuuksien aikaa”. Keitä he olivat? Mitä sellaista he tiesivät, mitä muut eivät tienneet?

[Tekstiruutu s. 5]

Britit optimistisia vuonna 1914

”Lähes sataan vuoteen saartamme ympäröivillä merillä ei ollut nähty vihollisia. – – Oli vaikea edes kuvitella, että näitä rauhallisia rantoja olisi uhannut jokin vaara. – – Lontoo ei ollut koskaan ollut yhtä iloinen ja kukoistava. Siellä ei ollut koskaan ollut yhtä paljon mielekästä tekemistä, näkemistä ja kuulemista. Ei vanhoilla eikä nuorilla ollut aavistustakaan siitä, että he näkivät tuona ainutlaatuisena ajanjaksona vuonna 1914 todellisuudessa erään aikakauden lopun.” (Geoffrey Marcus, Before the Lamps Went Out.)