Onko työntekijä palkkansa arvoinen?
NÄETKÖ heidät? He näyttävät hädin tuskin selviytyvän päivästä toiseen. He asuvat usein rähjäisissä asunnoissa, ja heillä on vain elämän välttämättömyydet. Silti monet heistä elävät ja kasvattavat lapsiaan rikkaassa maassa. He ovat vaeltavia maatyöläisiä. Heitä on viisi miljoonaa pelkästään Yhdysvalloissa, missä he poimivat hedelmiä ja vihanneksia joillekin tuon maan suurimmista yhtiöistä.
Katsele heidän arpisia ja kivulloisia ruumiitaan heidän uurastaessaan paahtavassa helteessä. Näetkö, miten he yrittävät oikaista selkäänsä poimittuaan tuntikausia kumarruksissa vihanneksia, jotka menevät jonnekin kauas koristamaan kauppojen ja valintamyymälöitten hyllyjä ja varastoja? Jotkut tekevät työtä auringonnoususta auringonlaskuun kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa. Näetkö, miten lapset työskentelevät vanhempiensa ja usein myös iäkkäitten isovanhempiensa rinnalla? Monet lapsista joutuvat jättämään koulunsa kesken jo nuorella iällä sen takia, että heidän vanhempansa muuttavat työnsä perässä sitä mukaa, kuin sato paikassa toisensa jälkeen tulee korjuukuntoiseksi, ja muutto toistuu satokaudesta toiseen. Tämä kaikki tuottaa heille vain niukan toimeentulon.
Häiritseekö matalalla lentelevän lentokoneen pörinä sinua katsellessasi näiden ihmisten uurastusta pelloilla? Aiheuttavatko lentokoneen sumuttamat myrkylliset torjunta-aineet silmissäsi kirvelyä ja ihossasi pistelyä ja kutinaa? Pelkäätkö niiden olevan vaaraksi itsellesi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä? Näillä työläisillä on tällainen pelko. Heillä on aina sumutetta vaatteissaan, sieraimissaan ja keuhkoissaan. He ovat nähneet näiden vaarallisten aineitten aiheuttavan vahinkoa heidän lapsilleen ja iäkkäille vanhemmilleen. He ovat nähneet perheenjäsentensä ja työtovereittensa tulevan työkyvyttömiksi jo nuorella iällä torjunta-ainemyrkytyksen seurauksena.
Eräs lapsi, nykyisin jo alun toisellakymmenellä oleva tyttö, syntyi monivammaisena: hänen lonkkansa oli mennyt sijoiltaan, häneltä puuttuivat rintalihakset oikealta puolelta ja hän oli saanut toispuolisen kasvohalvauksen. Isän käsityksen mukaan tyttären epämuodostumat ovat seurausta siitä, että mansikkapelloille oli äidin raskausaikana ruiskutettu tuholaismyrkkyjä. On raportoitu, että Yhdysvalloissa altistuu pelkästään tuholaismyrkyille 300000 maatyöläistä vuodessa ja että vaeltavien maatyöläisten keskuudessa työkyvyttömyys on viisi kertaa yleisempää kuin minkään muun tuotantoalan työläisten keskuudessa.
Jollei jo se, että näet heidät raatamassa pelloilla, tai se, että näet, miten viheliäisissä oloissa he joutuvat asumaan, vavahduta sinua, niin kuuntele, mitä he sanovat. ”Tällaisen työn jälkeen ihminen on kuolemanväsynyt”, sanoo seitsemän lapsen äiti huokaisten uurastettuaan pitkän päivän pellolla. ”Enpä taida tehdä muuta kuin käydä pesulla ja mennä maata. En ole syönyt, sillä nukuin aamulla ohi kello neljän enkä ehtinyt laittaa ruokaa. Nyt olen niin väsynyt, etten jaksa syödä ruokaa.” Hänen kätensä ovat rakoilla. Haarukka tai lusikka tekisi syömisen tuskalliseksi.
Toinen äiti sanoo: ”– – [lapsemme] auttavat meitä joskus viikonloppuisin, ja he tietävät, millaista on työn tekeminen pelloilla. He eivät halua tehdä sitä leipätyökseen. – – Viime talvena poimimme appelsiineja, ja minulla on vieläkin sen jäljiltä tikkuja käsissäni.” Hänen miehensä sanoo: ”Teemme työtä auringonnoususta auringonlaskuun kuutena päivänä viikossa. – – Luultavasti jatkamme näin loppuelämämme. Mitä muutakaan me voisimme tehdä?” Yhdysvalloissa tämä perhe luokitellaan köyhäksi, sillä heidän yhteen lasketut tulonsa ovat vaivaiset 10000 dollaria vuodessa.
Työläiset eivät uskalla valittaa, sillä he pelkäävät menettävänsä sen jälkeen työnsä. Eräs heistä sanoo: ”Jos valittaa, ei pääse enää töihin.” Monet maatyöläisistä ovat aviomiehiä ja isiä, ja kun heidän työnsä on sellaista, että he siirtyvät sadonkorjuun perässä paikasta toiseen, heidän on ollut pakko jättää perheensä kotiin, sillä asunnot – jotka usein on rakennettu kevytsoratiilistä ja joissa saattaa majailla jopa 300 työläistä – ovat niin siivottomia ja ahtaita, ettei niihin voi majoittaa muuta perhettä. Eräs isä sanoo: ”Olisi mukavaa elää perheensä kanssa ympäri vuoden, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.” ”Me olemme jo pohjalla”, sanoo eräs toinen isä. ”Ainut suunta on enää ylöspäin.” Tilannetta pahentaa vielä se, että monet heistä ovat myös palkka-asteikon alapäässä. Joistakin maatyöläisperheistä voivat 10000 dollarin vuosiansiot tuntua saavuttamattoman kaukaiselta tavoitteelta. ”Isännät voivat maksaa kehitysmaatasoa olevaa palkkaa ja antaa herkästi potkut niille työläisilleen, jotka eivät tee juuri niin kuin käsketään”, kirjoittaa aikakauslehti People Weekly. ”Työntekijä on palkkansa arvoinen”, sanoi Jeesus (Luukas 10:7). Vaeltavat maatyöläiset haluaisivat varmasti tietää, milloin tämä periaate tulee toteutumaan heidän kohdallaan.
Ne jotka opettavat lapsiamme
Tarkastelkaamme nyt niitä, joiden ammatillisena tehtävänä on opettaa lapsille ja aikuisille lukutaitoa, kirjoitustaitoa, oikeinkirjoitusta, laskentoa, luonnontieteiden alkeita ja työpaikalla käyttäytymistä, siis kasvatukseen liittyviä perusasioita. Korkeakouluissa opettajat opettavat lakitiedettä, lääketiedettä, kemiaa, koneenrakennustekniikkaa ja tietotekniikkaa – aloja, jotka avaavat pääsyn hyväpalkkaisiin töihin tänä tietokoneitten ja muun elektroniikan aikakautena. Kun ajatellaan opetustoimen erittäin suurta merkitystä, niin eikö se, että he tekevät tavattoman arvokasta työtä, pitäisi ottaa sopivalla tavalla huomioon myös heidän palkkauksessaan? Kun opettajia verrataan niihin, joiden työ näyttää olevan palkkauksen perusteella kovasti aliarvostettua, niin on ilmeistä, ettei yhteiskunta anna heidänkään ammatilleen kovin paljon arvoa.
Kuluvan vuosisadan loppupuolella opettajan ammatti on käynyt hyvin vaaralliseksi ei vain lukioissa vaan myös ala-asteen kouluissa. Joissakin paikoin opettajia on neuvottu varustautumaan kepillä voidakseen puolustautua luokkahuoneissa ja ulkona välitunneilla kurittomia lapsia vastaan. Kaikenikäisillä koululaisilla on pistooleja ja puukkoja taskuissaan ja repuissaan.
Oppilaat ovat tuottaneet opettajille, sekä miehille että naisille, ruumiinvammoja. Yhdysvalloissa on lukioissa ja ammattiin valmistavissa kouluissa muutaman viime vuoden aikana joutunut yli 47000 opettajaa ja 2,5 miljoonaa oppilasta rikoksen uhriksi. Amerikkalainen opettajien ammattilehti NEA Today raportoi: ”Ongelma on olemassa kaikkialla, mutta se on tavallista pahempi kaupunkialueilla, missä opettajat joutuvat vuosittain kahden prosentin todennäköisyydellä pahoinpitelyn kohteeksi.” Se, että kouluissa käytetään yleisesti huumeita ja alkoholia, on lisännyt opettajien turhautumista.
Opettajien taakkaa lisää se, että heidän usein odotetaan myös jatkavan ammatillista pätevöitymistään läpi uransa, osallistuvan loma-aikoinaan oman alansa täydennyskoulutukseen. Lukijalle voi kuitenkin tulla yllätyksenä sellainen tieto, että joissakin amerikkalaisissa suurkaupungeissa saatetaan koulujen vahtimestareille ja huoltomiehille – joiden tehtävänä on pitää paikat kunnossa – maksaa vuosittain 20000 dollaria enemmän palkkaa kuin opettajille.
Opettajien palkkaus vaihtelee eri maissa, eri osavaltioissa tai lääneissä ja jopa eri kaupungeissa. Joissakin maissa opettajien palkat sijoittuvat sikäläisen palkka-asteikon alapäähän. Raporteista ilmenee, että rikkaissakaan maissa opettajien työn vaativuus ei näy oikeudenmukaisella tavalla heidän palkkauksessaan.
Eräs opettajien palkka-asteikon arvostelija sanoi The New York Times -lehdessä näin: ”Yhdysvalloissa kutsumusammatit, kuten opettaminen – – ovat aina olleet erittäin kehnosti palkattuja. Suuri yleisö on aina ajatellut, että ’totta heillä on siihen taipumuksia; he tekevät sitä hyvin mielellään’. Minusta tällainen on kovin epäreilua, eikä se minusta ole kovin järkevääkään.” Ajatellaanpa vaikka samassa sanomalehdessä julkaistua uutista: ”Korkeakouluopettajien palkat nousivat kouluvuonna 1991–92 vähiten 20 vuoteen”, keskimäärin 3,5 prosenttia. ”Kun 3,5 prosentin korotukset suhteutetaan inflaatioon, palkkojen nousu oli vaivaiset 0,4 prosenttia”, toteaa eräs tutkija. Opettajat on pantu paljon haltijoiksi, ja yhä enemmän tunnetaan huolta siitä, että monien heistä on heikon palkkauksensa takia ehkä pakko jättää opettajan ammattinsa ja hakeutua parempipalkkaiseen työhön.
Urheilu
Toista äärimmäisyyttä edustavat ne palkat, joita maksetaan urheilussa, sillä niille ei tunnu olevan mitään rajoja. Mitä köyhyysrajalla kituuttavat maatyöläiset ja epäoikeudenmukaisen pientä palkkaa saavat opettajat ajattelevat urheilijoitten uskomattomista nettopalkoista?
Suhtautuvatko tavallinen poliisi, joka partioi piirillään, ja palomies, jonka hälytys saa aina säntäämään liikkeelle – ihmiset jotka joka päivä vaarantavat henkensä työssään – suopeasti järjettömän tuntuisiin palkkoihin, joita ammattilaisurheilijoille maksetaan sen takia, että heitä pidetään kuuluisuuksina? Yhdysvalloissa on viime vuosikymmenellä tapettu yli 700 poliisia normaalissa poliisintyössään. Palomiehiäkin on kuollut paljon. Silti yleisesti myönnetään, että nämä monipuolisesti koulutetut ammattimiehet saavat aivan liian pientä palkkaa. Heillä on varmaankin kysymyksiä sen suhteen, millaisen arvon yhteiskunta antaa heidän työlleen, vai kuinka?
Esimerkistä käy vaikkapa baseball, joka on urheiluyleisön suursuosikkeja Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa. Amerikkalaisten baseball-huippuliigojen pelaajista runsaat 200 ansaitsee toista miljoonaa dollaria (noin 6 miljoonaa markkaa) vuodessa. Pelikauden 1992 lopussa 100 baseball-pelaajaa solmi sopimukset, joiden yhteisarvo oli 516 miljoonaa dollaria (noin 3 miljardia markkaa). Näistä 23 solmi kukin sopimuksen, joka antaa heille yli 3 miljoonaa dollaria (noin 18 miljoonaa markkaa) vuodessa. Nämä pelaajat, jotka eivät olleet varsinaisia nimimiehiä, jäivät sinänsä huikeine sopimuksineen kahden todellisen tähtipelaajan varjoon, joista toinen teki kuuden vuoden ja yli 43 miljoonan dollarin (240 miljoonan markan) ja toinen viiden vuoden ja 36 miljoonan dollarin (210 miljoonan markan) sopimuksen. Palkat jatkavat joka vuosi kipuamistaan, ja baseballissa tehdään jatkuvasti uusia palkkaennätyksiä. Myös amerikkalaisen jalkapallon pelaajien palkkataso on noussut kovasti: keskimäärin puoleen miljoonaan dollariin (noin 3 miljoonaan markkaan).
Tällaiset palkat panevat kysymään: voiko tavallinen lukija kuvitellakaan sellaista, että hän kuittaisi palkkanaan 62500 dollaria (noin 360000 markkaa) viikossa? ”Juuri näin tekevät joka viikko 16 viikon mittaisen pelikauden aikana kaikki ne pelinrakentajat, jotka pelaavat miljoonien dollareitten sopimuksilla amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliigassa NFL:ssä”, kirjoittaa The New York Times. ”Entä mitä on sanottava 2 miljoonan dollarin sopimuksen tehneestä baseball-pelaajasta, joka kahden viikon välein kuittaa 75000 dollaria? Sen jälkeen kun palkasta on vähennetty verot, hänelle jää 50000 dollaria [noin 300000 markkaa], joilla hänen täytyy tulla toimeen seuraavaan tilipäiväänsä, kuukauden 15. päivään, asti.” Tähän eivät sisälly ne rahat, jotka urheilutähti saa nimensä liittämisestä jonkin liikeyrityksen tuotteisiin, nimensä kirjoittamisesta baseball-palloihin, nimikirjoituksensa antamisesta ihailijoilleen ja starttirahoista, jotka voivat nousta miljooniin. Mitähän mahtaa alipalkkainen opettaja tässäkin tapauksessa ajatella ansaitessaan vähemmän yhdessä vuodessa kuin urheilija yhdestä ottelusta?
Televisio on se mahtitekijä, jonka myötävaikutuksella golfin, koripallon ja jääkiekon ammattilaisista on myös tullut rahamiehiä. Näiden lajien valttipelaajien tulot voivat nousta miljooniin dollareihin, sillä esimerkiksi eräs huippujääkiekkoilija on tehnyt kuuden vuoden ja 42 miljoonan dollarin (yli 240 miljoonan markan) sopimuksen. Eräs toinen jääkiekkoilija saa viidessä vuodessa 22 miljoonaa dollaria eli keskimäärin 4,4 miljoonaa dollaria (noin 25 miljoonaa markkaa) pelikaudella, vaikka hän ei kertaakaan edes luistelisi joukkueessaan sairastumisen tai loukkaantumisen takia.
Eräässä tennisottelussa, jota oli mainostettu ”Sukupuolten taisteluna”, kaksi huippupelaajaa, mies ja nainen, kävivät tuiman taistelun palkintorahoista, puolesta miljoonasta dollarista, jotka kaikki oli luvattu voittajalle. Vaikka mies voittikin ottelun, silti kerrotaan, että he saivat kumpikin ”tuhdit starttirahat, joista ei puhuttu mitään mutta joiden arvellaan olleen 200000–500000 dollaria [1,2–3 miljoonaa markkaa] kummallekin”.
Sellaisissa maissa kuin Englannissa, Italiassa, Japanissa ja Espanjassa ovat ammattilaisurheilijat rikkoneet ennenkuulumattomilla miljoonapalkoillaan palkkioennätyksiä. Tämä kaikki sai erään tenniksen huippuammattilaisen sanomaan 1990-luvun pelaajapalkkioista, että ne ovat ”hävyttömiä”.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että huippupalkat olisivat millään tavoin ammattilaisurheilijoitten syytä. Seurojen omistajat tekevät kyvykkäille pelaajille houkuttelevia palkkatarjouksia. Pelaajat vain ottavat sen, mitä tarjotaan. Pelaajien ansiota on se, että ihailijat tulevat innostamaan omia joukkueitaan. Esimerkiksi pelikaudella 1992 keräsivät ottelut, joissa pelattiin baseballia ja amerikkalaista jalkapalloa, monille stadioneille ennätysmäärät yleisöä. Tämä on yhdessä televisiointisopimusten kanssa lisännyt seurojen omistajien tuloja. Niinpä jotkut ovat tulleet siihen tulokseen, että pelaajat saavat vain sen, mikä heille oikeudenmukaisesti kuuluukin.
Miten erilaista voikaan ihmisten elämä olla! Toisille maksetaan huikeata palkkaa pallon lyömisestä verkon yli, pieneen reikään tai baseball-kentällä. Vaeltavat maatyöläiset puolestaan raatavat nälkäpalkalla pitkiä päiviä auringonpaahteessa korjaten meille maan satoa ravinnoksi. Totisesti murheellinen esimerkki siitä, millaiseen tärkeysjärjestykseen rikas yhteiskunta on asettanut arvonsa.
Esimerkkinä vastakohtaisuuksista tarkastelkaamme vielä erään nimekkään ammattilaisen työtä. Amerikkalaisella tutkijalla Jonas Salkilla oli käytettävissään alle 2 miljoonan dollarin määrärahat, kun hän yhdessä työtovereittensa kanssa työskenteli poliolta suojaavan rokotteen kehittämiseksi. He uurastivat pitkiä päiviä laboratoriossaan vaihtaen yhä uudelleen rokotteensa koostumusta ja tehden sillä yhä uudelleen kokeita. Vuonna 1953 Salk ilmoitti, että koerokote oli valmis. Ensimmäisten joukossa, joihin rokotetta kokeiltiin, olivat Salk, hänen vaimonsa ja heidän kolme poikaansa. Rokote havaittiin turvalliseksi ja tehokkaaksi. Tänä päivänä polio on käytännöllisesti katsoen voitettu.
Salk sai osakseen monia kunnianosoituksia merkittävästä panoksestaan tämän vaarallisen ja lamaannuttavan taudin torjumisessa. Hän kuitenkin kieltäytyi ottamasta vastaan rahaa. Hän palasi laboratorioonsa kehittämään rokotettaan paremmaksi. On ilmeistä, että hänen todellinen palkkansa ei ollut raha, vaan tyydytys, jota hän sai nähdessään, ettei lasten ja vanhempien tarvinnut enää pelätä tätä vakavaa vaaraa.
Ajattelehan vielä, jos sinulle kerrottaisiin, että sinulla olisi mahdollisuus saada elää ikuisesti paratiisimaassa, josta sairaudet, taudit ja murhe ovat iäksi poissa. Kuvittelehan, miten ruhtinaallista palkkaa näin hyvän uutisen opettajat voisivat kohtuudella odottaa. Yhtä kaikki tällaisia opettajia on olemassa, ja he opettavat ilmaiseksi! Heille ei makseta rahapalkkaa. Kun Jeesus sanoi työntekijöitten olevan palkkansa arvoisia, hän ei puhunut siitä, että nämä hyvän uutisen opettajat saisivat rahapalkkaa (Luukas 10:7). Hän sanoi, että he saisivat aineelliset tarpeensa tyydytetyiksi. Hän sanoi heille myös: ”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa.” (Matteus 10:8.) Mitä he tulevat saamaan palkakseen? Sen, minkä Jeesus, suurin koskaan elänyt ihminen, on nimenomaan luvannut antaa: ikuisen elämän puhdistetussa, paratiisillisessa maassa. Sille eivät mitkään miljoonapalkkiot vedä vertoja.
[Tekstiruutu s. 9]
Rahaa ja mainetta – kielletyillä aineilla?
Maineen ja ammattilaisurheilussa tarjolla olevien suurten rahojen houkutus on saanut nuoret turvautumaan anabolisten steroidien käyttöön massiivisen ulkomuodon luomiseksi ja pullistelevien lihasten kehittämiseksi epänormaalin lyhyessä ajassa. Lääkäri William N. Taylor, amerikkalainen doping-aineitten käytön valvoja, on sanonut näiden lääkeaineitten käytön levinneen ”epidemian lailla”. On arvioitu, että pelkästään Yhdysvalloissa on noin 250000 nuorta steroidien käyttäjää.
”Paine steroidien käyttämiseen on yliopistoissa uskomattoman kova”, sanoo eräs amerikkalaisen jalkapallon ammattilaispelaaja. ”Urheilijat eivät ajattele, millaisia ongelmia heillä saattaa olla 20 vuoden päästä, jos he käyttävät steroideja. He eivät ajattele 20 päivän päähän, etenkään yliopistotasolla. Urheilijan ajattelutapa varsinkin nuorella iällä on tällainen: ’Teen mitä tahansa, mikä on välttämätöntä, päästäkseni pinnalle.’”
Eräs kunnianhimoinen jalkapalloilija sanoi: ”Minun on pakko käyttää niitä, jos haluan olla ammattilainen. – – Kuntosaleilla käydään ankaraa kilpailua. Haluat olla vuosi vuodelta kookkaampi ja vahvempi. Näet sen onnistuvan kavereiltasi, ja haluat itsekin yltää samaan. Tällainen asenne tarttuu.” Tällaisista ajatuksistaan huolimatta tämä urheilija saavutti tavoitteensa ilman steroideja: hän pääsi ammattijalkapalloilijaksi. Hän on sitä mieltä, että steroidit ovat ”otteluille suurempi vaara kuin huumeet”.
Eivät ainoastaan lääkärit vaan myös ne, jotka ovat hirvittävästi kärsineet steroidien ja muiden lihasvoiman kasvattamiseen käytettävien aineitten haittavaikutuksista, ovat kirjoittaneet paljon tästä aiheesta. Pahimmillaan haittavaikutukset ovat johtaneet kuolemaan.
[Kuva s. 7]
Vaeltavia maatyöläisiä korjaamassa valkosipulia Gilroyssa Kaliforniassa
[Lähdemerkintä]
Camerique/H. Armstrong Roberts
[Kuva s. 8]
Eivätkö opettajat sijoitu korkealle niiden joukossa, jotka ovat palkkansa arvoisia?
[Kuva s. 10]
Amerikkalaisten baseball-huippuliigojen pelaajista runsaat 200 ansaitsee toista miljoonaa dollaria vuodessa
[Lähdemerkintä]
Focus On Sports