Banaani – merkittävä hedelmä
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN HONDURASIN-KIRJEENVAIHTAJALTA
KREIKKALAISET ja arabit kutsuivat sitä ”merkittäväksi hedelmäpuuksi”. Vuonna 327 eaa. Aleksanteri Suuren joukot näkivät niitä Intiassa. Erään vanhan tarinan mukaan intialaiset viisaat istuivat sen varjossa nauttien sen hedelmiä. Siksi sitä on sanottu ”viisaitten miesten hedelmäksi”. Mikä se on? Mikäs muu kuin banaani.
Miten sitten banaani löysi tiensä Aasiasta Karibianmeren alueelle? Muinaiset arabikauppiaat kuljettivat banaanikasvin juuria Aasiasta Afrikan itärannikolle, missä portugalilaiset tutkimusmatkailijat panivat merkille tämän kasvin vuonna 1482 ja veivät sen juuria ja sen afrikkalaisen nimen banana Kanariansaarten portugalilaisiin siirtokuntiin. Seuraavaksi sen tie kulki Atlantin yli Uuteen maailmaan. Tämä tapahtui vuonna 1516, muutama vuosi Kolumbuksen merimatkojen jälkeen. Espanjalaiset lähetyssaarnaajat veivät banaanikasveja Karibianmeren saariin ja sitä reunustaviin trooppisiin maihin. Tämän merkittävän hedelmäkasvin täytyi siis matkata maapallon toiselle puolelle päätyäkseen Keski- ja Etelä-Amerikkaan.
Kerrotaan, että vuonna 1690 banaani vietiin ensi kerran Karibianmeren saarilta Uuteen-Englantiin Pohjois-Amerikkaan. Puritaanit keittivät tämän oudon hedelmän eivätkä pitäneet siitä. Etelä- ja Keski-Amerikan maissa sekä muualla tropiikissa miljoonat ihmiset kumminkin keittävät raakoja vihreitä banaaneja ja syövät niitä mielihyvin.
Banaaniviljelmät
Vuosina 1870–80 banaanien vientimahdollisuudet alkoivat kiinnostaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan kauppiaita. He muodostivat yhtiöitä ja perustivat banaaniviljelmiä, joista käytettiin nimeä finca. Tätä tarkoitusta varten työläisten ja insinöörien täytyi tehdä raivaustöitä viidakoissa sekä rakentaa teitä ja rautatie- ja viestintäverkkoja. Rakennettiin kyliä, joissa oli työläisperheiden asunnot, koulut ja jopa sairaalat. Perustettiin höyrylaivalinjoja kuljettamaan banaaneja eri puolille maailmaa. Tämän elinkeinon kasvaessa yhtiöt ostivat lisää maata banaania viljelevissä maissa.
Nykyään Latinalaisen Amerikan maat toimittavat runsaat 90 prosenttia Pohjois-Amerikassa syötävistä banaaneista. Suurin viejä on Brasilia. Honduras, josta viedään vuosittain noin miljardi kiloa banaaneja, on kuudennella sijalla.
Miten banaanit kasvavat?
Banaanikasvi ei ole puu. Siinä ei ole puukuituja. Sen sijaan se on jättimäinen ruohokasvi, joka näyttää palmulta. Ilmasto ja maaperä vaikuttavat sen kasvuun ja kokoon. Banaanit kasvavat parhaiten kuumassa, kosteassa ilmastossa ja menestyvät runsasravinteisessa, hiekkaisessa savimaassa, joka läpäisee hyvin vettä. Jotta kasvu olisi parasta mahdollista, lämpötila ei saa missään vaiheessa laskea 20 asteen alapuolelle.
Banaanin viljelyyn tarvitaan täysikasvuisten kasvien juurakosta kasvaneita haaroja, jotka istutetaan vajaan puolen metrin syvyisiin ja toisistaan noin viiden metrin päässä oleviin kuoppiin. Kolmen neljän viikon kuluttua tulee esiin vihreä verso ja supussa olevat vihreät lehdet ilmaantuvat ja avautuvat. Banaanikasvit kasvavat hyvin nopeasti, noin kolme senttimetriä päivässä. Kymmenen kuukauden kuluttua kasvi on täysikasvuinen, 3–6 metrin korkuinen, ja muistuttaa palmua.
Täysi-ikäisen kasvin tiukasti toisiaan vasten painuneista lehtitupista kasvaa suuri nuppu, jossa on pieniä, purppuraisia suojuslehtiä. Sitten ilmaantuu pienten kukkien rykelmiä. Kasvi tuottaa vain yhden banaanitertun, joka painaa 30–50 kiloa ja jossa on 9–16 hedelmäkimppua. Kukin kimppu, jota sanotaan ”kädeksi”, tuottaa 10–20 banaania. Tästä syystä banaaneja sanotaan ”sormiksi”.
Aluksi banaanit kasvavat alaspäin, maata kohden, sitten sivulle ja ylöspäin; näin syntyy banaanien tuttu käyrä muoto. Mitä on sanottava niiden ravitsemisesta ja suojelusta kasvun aikana? Aikanaan nuppu poistetaan, jotta banaanit saisivat kaiken energian kasvista. Sitten hedelmistö suojataan hyönteisiltä polyeteenipussilla. Koska banaanit kasvavat ylöspäin ja tulevat hyvin raskaiksi, kasvi sidotaan viereisten kasvien tyveen, jotta se ei kaatuisi tuulten tai painavan hedelmistön vuoksi. Lopuksi suojukseen sidotaan värinauha, joka ilmaisee sen, milloin hedelmistö on valmis korjattavaksi.
Viljelmän yli lentää päivittäin kone levittäen sumutetta kasvien lehdille. Tämä suojaa ne kolmea tärkeintä tautia vastaan. Yksi niistä on sienen aiheuttama panamantauti, joka tuhoaa joitakin kasveja. Niiden tilalle istutetaan kuitenkin sellaisen lajikkeen kasveja, jotka kykenevät vastustamaan tätä tautia. On myös bakteerin aiheuttama makotauti. Sen leviämistä hillitään poistamalla sellaiset kasvit, jotka ovat saaneet tartunnan, ja kukat, jotka houkuttelevat tautia levittäviä hyönteisiä. Sigatokatauti taas tuhoaa kasvin lehdet mutta ei vahingoita banaaneja, mikäli näille levitetään riittävän nopeasti kemiallisia sumutteita. Banaanit tarvitsevat runsaasti vettä, jota niille annetaan kastelemalla, esimerkiksi sadetinjärjestelmän avulla. Voidaan myös mainita, ettei rikkaruohojen anneta kasvaa viljelmillä.
Viljelmiltä kulutukseen
Kun nauhan väri ilmaisee, että banaanit ovat valmiita korjattaviksi, ne mitataan sen varmistamiseksi, että ne ovat oikean kokoisia irti leikattaviksi. Myös se on huomionarvoista, ettei banaanien – ei edes kotimaiseen kulutukseen tarkoitettujen lajikkeitten – anneta koskaan kypsyä loppuun asti kasvissa, muutoin ne menettäisivät makunsa. Ennen kuin ratkaistaan, milloin sato korjataan, täytyy harkita sitä, miten pitkälle ja millä kulkuneuvolla ne on tarkoitus kuljettaa. Sen jälkeen tertut leikataan pitkällä veitsellä ja viedään elintarviketehtaaseen. Mitä banaanikasville tehdään sadonkorjuun jälkeen? Se kaadetaan sen paikalle kasvavien uusien kasvien lannoitteeksi.
Elintarviketehtaassa banaanit pestään ja vahingoittuneet hedelmät karsitaan pois; nämä annetaan työntekijöille ja heidän perheilleen syötäväksi. Pienistä banaaneista tehdään mausteita ja vauvanruokaa. Parhaat banaanit pakataan vajaan 20 kilon pakkauksiksi ja lähetetään ulkomaille junien ja laivojen kylmätiloissa.
Satamassa hedelmien laatu tarkastetaan ja niiden lämpötila mitataan. Sen jälkeen, kun hedelmät on leikattu irti kasvista, niiden on pysyttävä vihreinä siihen asti, kun ne saapuvat myymälään. Koska ne pilaantuvat helposti, ne täytyy korjata, kuljettaa ja myydä kaupoissa 10–20 päivän kuluessa. Niiden säilyttäminen viileässä, 12–13 asteen lämpötilassa estää niitä tulemasta täysin kypsäksi. Nykyisillä kuljetusmenetelmillä banaaneja voidaan lähettää Keski- ja Etelä-Amerikasta ongelmitta niinkin kauaksi kuin Kanadaan ja Eurooppaan.
Käytännöllisyys ja ravitsevuus
Banaanilajeja on satakunta tai useampia. Kääpiöbanaani on tavanomainen laji, jota viedään pääasiassa Eurooppaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Hondurasissa on runsaasti sitä pienempiä lajeja, jotka kuorensa ohuuden vuoksi eivät sovellu vientiin. Näistä käytetään nimiä manzana (omena) ja ”Punainen Jamaika”.
Banaaninlehdissä on hyödyllisiä kuituja, joille on monenlaista käyttöä trooppisissa maissa. Toreilla näitä lehtiä voi usein nähdä kasattuna pinoihin, joista niitä myydään kuumien lihapiirakoiden – monissa maissa hyvin suuressa suosiossa olevan ruoan – kääreeksi.
Monet hondurasilaiset syövät mielellään aterioillaan banaania. Eräs herkullinen ruokalaji Hondurasin pohjoisrannikolla on machuca. Se valmistetaan siten, että raaka banaani muhennetaan kulhossa, siihen lisätään mausteita ja seos keitetään äyriäisten kera kookosöljyssä.
Yhdysvalloissa syödään noin 11 miljardia banaania vuodessa. Niitä menee suuret määrät Kanadaan sekä Englantiin ja muihin Euroopan maihin. Mitä ravitsemuksellista hyötyä näiden hedelmien syömisestä on? Banaaneissa on A- ja C-vitamiinia sekä hiilihydraatteja, fosforia ja kalsiumia.
Banaania voi käyttää hyvin monilla tavoilla. Se soveltuu erinomaisesti välipalaksi, murojen höysteeksi, hedelmäsalaatteihin, piirakoihin, kakkuihin ja tietysti halkaistuna jäätelön ja kermavaahdon kera. Mutta kun seuraavan kerran syöt kypsää banaania, ajattele siihen liittyviä huomattavia piirteitä. Sillä on kääre omasta takaa. Siinä on runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita. Se on voinut myös tulla toiselta puolelta maapalloa päätyäkseen sinun pöytääsi.