Opin vihaamaan sitä mitä olin rakastanut
Tappeleminen oli koko elämäni. Nautin siitä, että kykenin iskemään vastustajaani voimieni takaa ja näin hänen lyyhistyvän jalkojeni juureen. Olin riemuissani seistessäni keskellä nyrkkeilykehää ja kuullessani kuuluttajan ilmoittavan minut suuriäänisesti ottelun voittajaksi. Rakastin nyrkkeilyä! Nyt kuitenkin pelkkä ajatuskin väkivallasta puistattaa minua. Olen oppinut vihaamaan nyrkkeilyä, jota sanon nykyään rikolliseksi urheilulajiksi.
VUONNA 1944 ollessani seitsenvuotias asuin synnyinkaupungissani Laresissa Puerto Ricossa. Menetin tuolloin äitini, mikä oli minulle kauhea järkytys. Hän kuoli syöpään 32-vuotiaana. Tuskani kävi sietämättömäksi, kun jonkin aikaa myöhemmin tulin kotiin koulusta ja näin naisen isäni sylissä. Hänestä tuli äitipuoleni.
Äitipuoleni aisti, etten hyväksynyt häntä, ja kohteli minua töykeästi. Niinpä karkasin kotoa. Kätkeydyin huomaamattomasti kuorma-autoon, johon oli lastattu hiiliä ja appelsiineja, ja vaivuin uneen. Mikä yllätys olikaan, kun herättyäni tajusin olevani aivan toisella puolella saarta San Juanin kaupungissa!
Katutappelija
Kahdeksan kuukautta elin San Juanin kaduilla. Muut nuoret kiusasivat minua alituisesti. Niinpä päättelin, etten voinut pitää puoliani muutoin kuin tappelemalla. Kahdeksan kuukauden kuluttua poliisi löysi minut ja lähetti minut kotiin. En koskaan sopeutunut siihen ajatukseen, että minulla oli äitipuoli, ja vietin suurimman osan ajastani kaduilla. Jouduin lähes joka päivä tappeluun. Kymmenvuotiaana karkasin jälleen.
Muutaman viikon kuluttua jouduin taas poliisien huostaan. Tällä kertaa kieltäydyin kertomasta heille nimeäni ja kotipaikkaani. Yritettyään turhaan saada tietoja perheestäni he lähettivät minut valtion ylläpitämään orpokotiin, joka sijaitsi Guaynabon kaupungissa. Siellä panin ensi kertaa käteeni nyrkkeilyhansikkaat. Siellä näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni nimen Jehova eräässä kilvessä. Kysyin, mitä se tarkoitti, ja minulle kerrottiin, että Jehova oli juutalaisten Jumala. En koskaan unohtanut tuota nimeä.
15-vuotiaana lähdin orpokodista enkä enää palannut sinne. Myin hengenpitimikseni sanomalehtiä. Jokainen katu kuului kuitenkin jo jonkun muun piiriin. Oli vain yksi keino vakiinnuttaa oma piiri: tappeleminen! Ja sehän sopi minulle.
Kaksi vuotta myöhemmin liityin Yhdysvaltain armeijaan ja sain alokaskoulutusta Arkansasissa Yhdysvalloissa. Pian minusta tuli erään nyrkkeilyjoukkueen jäsen. Sitten minut siirrettiin erikoispalveluosastoon. Tehtäväkenttäni liittyi voimistelusaliin, ja se kersantti, jonka alaisuudessa toimin, oli nyrkkeilyvalmentaja.
Julma urheilulaji
Minulle opetettiin, miten voin vahingoittaa nyrkeilläni vastustajaani. Minua opetettiin unohtamaan ystävyyssuhteet kehässä. Kun kello kumahti, ystävästä tuli vihollinen, joka täytyi lyödä kanveesiin, mieluiten tyrmätä.
Halusin pysyä armeijassa, mutta edellä mainittu kersantti sanoi minulle: ”Lähde armeijasta mahdollisimman pian. Ryhdy ammattinyrkkeilijäksi, niin muutaman vuoden kuluttua näen sinut televisiossa ottelemassa Madison Square Gardenissa New Yorkissa.” Tuskin uskoin korviani! Minustako, köyhästä ja kodittomasta pojasta, kuuluisa nyrkkeilijä?
Kahden vuoden kuluttua lähdin armeijasta ja palasin Puerto Ricoon. Eräänä päivänä vuonna 1956 näin ilmoituksen, jossa mainostettiin Golden Gloves -nimistä amatöörinyrkkeilyturnausta. Ilmoittauduin turnaukseen ja voitin Puerto Ricon mestaruuden välisarjassa. Sitten minut lennätettiin New Yorkiin ottelemaan kansainvälisessä Golden Gloves -turnauksessa. Nyrkkeilin itseni välieriin saakka, mutta mestaruuteen asti taitoni eivät riittäneet. Siitä huolimatta minulle alkoi tulla pian tarjouksia mahdollisilta managereilta ja valmentajilta. Niinpä otin vastaan tarjouksen jäädä New Yorkiin ja saada valmennusta, jotta minusta tulisi ammattilainen.
Vuonna 1958 minusta tuli ammattinyrkkeilijä. Kersantti oli ollut oikeassa: vuonna 1961, viisi vuotta armeijasta lähtöni jälkeen, minut nähtiin valtakunnallisessa televisioverkossa nyrkkeilemässä Madison Square Gardenissa. Monet otteluistani käytiin tuolla kuuluisalla urheiluareenalla.
Iskuni päättivät monen nyrkkeilijän uran. Eräs meksikolainen nyrkkeilijä menetti tyystin näkönsä raakojen iskujeni vuoksi. Myös Dominikaanisen tasavallan keskisarjan mestaria vastaan käymästäni ottelusta tuli raskas taakka omalletunnolleni. Ennen ottelua hän teki suuren numeron siitä, että minä olin puoli kiloa painavampi kuin hän. Hänen asenteensa raivostutti minua. En ollut koskaan esittänyt vastalausetta, kun vastustajallani oli ollut painonsa puolesta tällainen vähäpätöinen etu minuun nähden. Sanoin hänelle: ”Valmistaudu taisteluun, sillä tänään aion tappaa sinut!” Kun nousin kehään, olin erään sanomalehden mukaan ”saatanallinen näky”. Ei kulunut kahta minuuttiakaan, kun tuo mies makasi tiedottomana kanveesilla. Hänen sisäkorvansa vaurioitui niin pahoin, ettei hän enää nyrkkeillyt sen jälkeen.
Opin vihaamaan nyrkkeilyä
Koska olin suosittu, herätin kiinnostusta näyttelijöissä ja muusikoissa ja sain heistä ystäviä. Erään kerran kävi jopa niin, että entinen raskaansarjan maailmanmestari Joe Louis mainosti yhtä otteluistani. Matkustelin paljon, ja minulla oli loistoautoja ja muunlaista omaisuutta. Menestykseni oli kuitenkin lyhytaikaista, mikä on useimpien nyrkkeilijöiden osa. Vuonna 1963 sain pahoja vammoja useissa otteluissa enkä kyennyt enää nyrkkeilemään.
Näihin aikoihin luin sanomalehdestä, että eräästä kuuluisasta nyrkkeilijästä oli tullut Jehovan todistaja. Luettuani tuon kirjoituksen minulle jäi jostain syystä sellainen käsitys, että Jehovan todistajien uskonto oli vain rikkaita varten.
Muutaman seuraavan vuoden ajan minulla oli lukuisia terveysongelmia. Kärsin myös syvistä masennuskausista. Erään tällaisen kauden aikana panin aseen sydämeni kohdalle ja ammuin itseäni. Luoti osui yhteen kylkiluistani ja muutti suuntaansa: henkeni säästyi. Olin elossa mutta hyvin onneton ja hyvin sairas. Rikkaus, maine ja nyrkkeily olivat mennyttä elämää!
Sitten vaimoni Doris kertoi minulle eräänä päivänä, että hän tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja halusi mennä kokouksiin valtakunnansaliin. ”En oikein tiedä, Doris”, sanoin. ”Me olemme köyhiä, ja Jehovan todistajat ovat rikkaita ja tärkeitä ihmisiä.” Hän kertoi minulle, ettei asia ollut niin ja että se todistaja, joka tutki hänen kanssaan, asui naapuristossamme. Niinpä en sen enempää vastustellut hänen päätöstään mennä kokouksiin. Erään kerran odotellessani häntä valtakunnansalin ulkopuolella muuan todistaja pyysi minut sisään. Minulla oli ylläni likaiset työvaatteet, mutta hän oli peräänantamaton. Minut toivotettiin tervetulleeksi ulkoasustani huolimatta. Ystävällinen ilmapiiri teki minuun syvän vaikutuksen.
Pian aloin tutkia Raamattua todistajien kanssa. Opin, ettei Jehova ole ainoastaan juutalaisten Jumala, kuten minulle oli kerrottu, vaan että hän on ainoa tosi Jumala, Kaikkivaltias, kaiken Luoja. Opin lisäksi, että Jehova Jumala vihaa väkivaltaa. Psalmissa 11:5 Raamattu sanoo: ”Herra tutkii vanhurskaat, mutta jumalattomia ja niitä, jotka vääryyttä [”väkivaltaa”, UM] rakastavat, hänen sielunsa vihaa.” Katkaisin tästä syystä kaikki yhteydet nyrkkeilyyn. Minulla oli omakohtaisia kokemuksia siitä, miten väkivaltaista urheilua se oli. Opittuani Jumalan näkökannan nyrkkeilystä, minulla ei ollut pienintäkään epäilystä siitä, että se oli turmeltunut, rikollinen urheilulaji. Opin tosiaan vihaamaan sitä urheilulajia, jota olin rakastanut.
Suurin etu
Vuonna 1970 päätin vihkiä elämäni Jehovalle. Doris ja minä menimme kasteelle tuon vuoden lokakuussa. Siitä lähtien olen iloinnut edusta saarnata toisille. Kokoaikaisena evankelistana olen voinut olla mukana auttamassa 40:tä ihmistä tulemaan Jehovan palvojiksi.
Valitettavasti joudun nyt kärsimään niistä vammoista, jotka sain elämäni väkivaltaisina vuosina. Minua lyötiin satoja kertoja päähän, mikä on vaurioittanut pysyvästi aivojani. Minulla on vaikeuksia lyhytkestoisen muistini kanssa, ja sisäkorvassani on vikaa, mikä vaikuttaa tasapainoaistiini. Jos liikautan päätäni liian nopeasti, minua alkaa huimata. Minun täytyy myös ottaa säännöllisesti lääkettä masennukseeni. Kristityt toverini kuitenkin ymmärtävät minua ja auttavat minua selviytymään. Olen hyvin kiitollinen Jehovalle siitä, että hän on antanut minulle voimaa julistaa säännöllisesti hänen nimeään ja tarkoituksiaan toisille.
Iloitsen suurimmasta mahdollisesta edusta: minulla on henkilökohtainen suhde Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jehovaan. Kun olin nyrkkeilijä, murehdutin Jehovan sydäntä jokaisella ottelullani. Nyt voin ilahduttaa hänen sydäntään. Minusta tuntuu, kuin hänen seuraavat sanansa olisi kohdistettu juuri minulle: ”Viisastu, poikani, ja ilahuta minun sydämeni, niin minä voin antaa herjaajalleni vastauksen.” (Sananlaskut 27:11.)
Pian Jehova tekee lopun Saatanan teoista, muun muassa kaikesta väkivallasta ja niistä, jotka edistävät sitä. Olen hyvin kiitollinen Jehovalle siitä, että hän on opettanut minua ei ainoastaan rakastamaan hyvää, vaan myös vihaamaan pahaa! Tähän sisältyy myös nyrkkeilyn, rikollisen urheilulajin, vihaaminen. (Psalmit 97:10.) (Kertonut Obdulio Nuñez.)
[Kuva s. 13]
Obdulio Nuñez