Moskovan häikäisevät maanalaiset palatsit

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN VENÄJÄN-KIRJEENVAIHTAJALTA

EI OLLUT vaikea arvata, missä maanalainen eli metro sijaitsi. Ihmisiä virtasi solkenaan sisään eräästä sisäänkäynnistä, joka johti maan uumeniin. Sen yläpuolella oli M-kirjaimen muotoinen kirkkaan punainen neonvalo. Sisäänkäynnin ovet lennähtivät auki edessäni. Sisäpuolella vastassani oli outo näky: ihmisiä katosi nopeasti jonnekin syvyyksiin. Aluksi emmin. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja seurasin perässä.

Ensi kertaa elämässäni olin maanalaisessa. Enkä missä tahansa maanalaisessa vaan Moskovan metrossa! Mutta kun elämme maailmassa, jossa ihmiset pystyvät matkustamaan avaruudessa, halkaisemaan atomin ja tekemään jopa mutkikkaita aivoleikkauksia, niin mitä ihmeellistä jossain maanalaisessa on?

Ensinnäkin olin kuullut, että Moskovan metro on mahdollisesti maailman kaunein maanalainen. Kuten venäläinen sananlasku sanoo: ”Parempi nähdä jotain kerran omin silmin kuin kuulla siitä sata kertaa.” Ollessani viime heinäkuussa Jehovan todistajien kansainvälisessä konventissa Moskovassa odotin innokkaasti pääseväni ajamaan metrolla.

Metron syntyvaiheet

Vuonna 1902 venäläinen tiedemies ja insinööri Bolinski ehdotti rakennettavaksi maanpäällisen kuljetusverkoston, joka kulkisi Kremlin muurin vierustaa ja kiertäisi kaupungin keskustan. Moskovan kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi tuolloin suunnitelmat tällaisen järjestelmän kehittämiseksi. Kymmenen vuotta myöhemmin valtuusto alkoi harkita vakavasti tätä hanketta, jonka kaltaista ei ollut aiemmin toteutettu Venäjällä, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen vuonna 1914 esti jatkokehittelyn. Ajatus tuli uudelleen esiin vasta vuonna 1931. Silloin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea päätti, että maan ensimmäinen maanalainen rautatie rakennettaisiin Moskovaan. Siten Venäjästä tuli 11. maa ja Moskovasta 17. kaupunki, joka ryhtyi sellaiseen jättimäiseen rakennusprojektiin.

Moskovan metropolin maanalainen avasi ensimmäisen linjansa, noin 11 kilometrin pituisen rataosuuden, 15. toukokuuta 1935 kello seitsemältä aamulla, vain kolme vuotta rakennustöiden aloittamisesta. Neljä junaa kulki 13 aseman väliä, ja ne pystyivät kuljettamaan suunnilleen 200000 matkustajaa päivässä. Moskovalaiset ja muualta tulleet olivat haltioissaan. Metro oli jotain uutta ja erikoista! Iltaisin väki jonotti voidakseen päästä sen ensimmäisten matkustajien joukkoon. Se oli jotain, mikä piti nähdä – ja on vieläkin.

Vuodesta 1935 järjestelmä on laajentunut yhdeksäksi linjaksi, joilla on yhteensä pituutta parisataa kilometriä ja joiden varsilla on 149 asemaa. Lähes koko muu Moskovan joukkoliikenne, myös lentokenttä ja jokireitit, on tavalla tai toisella yhteydessä metroon. Moskovalaiset eivät oikeastaan pystyisi kuvittelemaankaan elämää ilman metroa. Se on ymmärrettävää, sillä metro kuljettaa joka päivä keskimäärin yhdeksän miljoonaa matkustajaa, mikä on lähes kaksi kertaa Suomen väkiluku. Vertailun vuoksi todettakoon, että Lontoon ja New Yorkin maanalaiset kuljettavat yhteensä vain noin puolet tuosta määrästä.

Lähempi silmäys

Oletko utelias näkemään, mitä 20 kerroksen syvyydessä maan alla on? Liukuportaat vievät meidät vinhaa vauhtia alas. Nämä ovat vain yhdet koko järjestelmän noin 500 liukuportaasta, jotka peräkkäin laitettuina olisivat yli 50 kilometriä pitkät. On melkoinen tunne viilettää 30 asteen alamäkeä lähes metrin sekuntivauhdilla; nopeus on melkein kaksi kertaa suurempi kuin monien muiden maiden liukuportaissa!

Olemme saapuneet Majakovskajan asemalle. Sen arkkitehtuuri saa tuntumaan siltä kuin olisimme ennemminkin jossain palatsissa kuin maanalaisen asemalla. Minusta on vaikea kuvitella, että todella olemme maan alla. Harvoin olen nähnyt näin kaunista arkkitehtuuria maan päälläkään, saati maan alla. Ei ihme, että vuosina 1937–39 järjestetty kansainvälinen arkkitehtuurinäyttely palkitsi viisi Moskovan metroasemaa, joista tämä oli yksi. Tietenkään kaikki 149 asemaa eivät ole yhtä upeita kuin Majakovskajan asema. Useimmat uudemmista ovat vaatimattomampia, vaikkakin silti vaikuttavia; kullakin on oma tyylinsä ja muotonsa.

Lähes kaikki asemat kertovat jotain Venäjän historiasta. Koristeluun käytettävää marmoria, keramiikkaa ja graniittia tuotiin 20:stä eri osasta Venäjää. Metron esitteessä kerrotaankin: ”Koko maa ryhtyi yhdessä auttamaan Moskovan metron rakentamisessa.” Graniittia käytettiin kestävyytensä vuoksi paljon lattioiden koristeluun. Tämä on tärkeä seikka, kun muistetaan suuret ihmismassat, jotka päivittäin täyttävät asemat.

Nauttiessamme tämän maanalaisen palatsin kauneudesta panemme merkille, kuinka junat saapuvat ja lähtevät kovaa kyytiä. Jotakuinkin puolentoista minuutin kuluttua edellisen junan lähdöstä seuraavan valojen voi jo nähdä lähestyvän. Kulkevatko junat aina näin tiuhaan? Ruuhka-aikoina kyllä, mutta muulloin niillä on väliä noin kolmesta viiteen minuuttia.

Olemme tuskin istuneet mukaville junan istuimille, kun tunnemme jo, kuinka nopeasti juna kiihtyy huippunopeuteensa. Se viilettää tunnelissa, jonka halkaisija on vain suunnilleen kuusi metriä, ja joskus sen vauhti kohoaa 100 kilometriin tunnissa. Metron rataosuuksien yhteenlasketun matkan voisi matkustaa noin kuudessa tunnissa! Moskovalaiset suosivat metroa, koska se on paitsi nopein myös halpa ja mukava tapa matkustaa. Viime heinäkuussa Jehovan todistajien kansainvälisen konventin aikaan metrolippu mihin tahansa maksoi kymmenen ruplaa, mikä vastasi silloin noin 50:tä penniä.

Koska junia kulkee niin tiheään, saatat ihmetellä, kuinka ne voivat kulkea tuollaista vauhtia. Selitys on yksinkertainen. Onnettomuuksien estämiseksi on varta vasten kehitetty automaattinen nopeuden valvontajärjestelmä. Tämä järjestelmä huolehtii siitä, ettei junien välinen etäisyys ole koskaan lyhyempi kuin matka, joka tarvittaisiin junan pysäyttämiseen ajonopeudesta. Toisin sanoen 90 kilometrin tuntivauhdilla liikkuva juna, jonka etäisyys edellä kulkevaan junaan tulee lyhyemmäksi kuin tarvittava jarrutusmatka, alkaa automaattisesti jarruttaa. Lisäksi varoitussignaali varoittaa edellä ajavan junan kuljettajaa. Tällainen järjestelmä parantaa luonnollisesti matkustusturvallisuutta suuresti. Ehkäpä moskovalaiset metron käyttäjät näyttävät sen vuoksi niin tyyniltä ja rauhallisilta. Useimmat heistä lueskelevat kaikessa rauhassa; selvästikin he luottavat pääsevänsä turvallisesti määränpäähänsä.

Valot ja ilma

Varhain joka aamu tuhansien sähkömoottoreiden alkaessa surrata ja satojentuhansien valojen alkaessa loistaa miljoonat ihmiset ryhtyvät pujottelemaan läpi täpötäysien maanalaisten palatsien, joissa noin 3200 metrovaunua aukoo ja sulkee oviaan vuorotellen koko päivän. Kaikki tämä on mahdollista suunnattoman sähkömäärän avulla.

Kaikki tällainen tuottaa paljon lämpöä, josta osa imeytyy ympäröivään maahan. Mitä sitten tapahtuu muulle lämmölle, joka voisi aiheuttaa ylikuumenemista tunneleissa ja asemilla? Kuten palatseille sopii, jokaisella asemalla on ilmastointijärjestelmä, joka vaihtaa ilman täysin neljä kertaa tunnissa. Raitista ilmaa on kaiken aikaa saatavilla huolimatta siitä, kuinka täynnä metro on. Itse asiassa monet pitävät Moskovan metron ilmastointijärjestelmää maailman parhaana.

Talvella tästä lämmöstä on kuitenkin hyötyä. Maan pinnalla olevia rakennuksia ja sisäänkäyntejä lukuun ottamatta lämmitysjärjestelmää ei tarvita. Junat, lukemattomat ihmiset ja itse maa, joka on varannut lämpöä kevään ja kesän aikana, luovuttavat auliisti tarpeeksi lämpöä pitämään maanalaiset palatsit mukavan lämpöisinä.

Kehuja joka puolelta

Kuten odottaa sopiikin, kuvitettu metron esite pursuaa ylistyssanoja: ”Moskovan metroa pidetään aiheellisesti yhtenä maailman komeimmista maanalaisista, jonka palatsimaiset asemat mutkikkaine rata-, johto-, putki- ja kaapeliverkkoineen edustavat todellista parhaiden taiteellisten saavutusten ja insinööritaidon ihmeiden lumoavaa sulaumaa. Enemmän kuin asemia nämä ovat pikemminkin arkkitehtonisia mestariteoksia täynnä jäljittelemätöntä eleganssia ja charmia, koristeltuina aistikkaasti marmorilla, graniitilla, teräksellä ja laatoilla, joita korostavat valaistut omaperäiset koristekuviot, veistokset, mosaiikkityöt, koristelistat, paneelit, lasimaalaukset ja pakotustyöt. Maan parhaat arkkitehdit ja taiteilijat”, myös kuvanveistäjät, ”olivat mukana suunnittelussa ja koristelussa.”

Käytyäni nyt Moskovassa ja nähtyäni metron itse olen samaa mieltä. Se teki vaikutuksen moniin muihinkin konventtivieraisiin. Muuan saksalainen kertoi minulle: ”Minusta tuntui kuin olisin astunut kattokruunuin koristettuun konserttisaliin. Olin lumoutunut.” Muuan yhdysvaltalainen vierailija hämmästeli metron täsmällisyyttä, puhtautta ja tehokkuutta. Eräs kaukaa Siperiasta tullut konventin osanottaja oli ihmeissään maanalaisten rakennelmien suunnattoman koon ja mittojen vuoksi.

Jos suinkin joskus menet Moskovaan, suosittelen käymistä näissä häikäisevissä maanalaisissa palatseissa. Muista: ”Parempi nähdä jotain kerran omin silmin kuin kuulla siitä sata kertaa.”

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

Sovfoto/Eastfoto

[Kuvat s. 16, 17]

Joitakin kauniita Moskovan maanalaisen asemia

[Lähdemerkintä]

Valokuvat (myötäpäivään vasemmalta ylhäältä): Laski/Sipa Press; Sovfoto/Eastfoto; Sovfoto/Eastfoto; Laski/Sipa Press; Laski/Sipa Press; Sovfoto/Eastfoto