Suurten merinahkakilpikonnien vuotuinen käynti
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN MALESIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
ON MELKEIN keskiyö. Yläpuolella loistava täysikuu luo kullankeltaista hohdetta rauhallisen ja tyynen meren pintaan. Rannalla Rantau Abangissa näkyy ihmisryhmiä. Jotkut heistä seisoskelevat ja toiset kyyköttävät tai istuvat viileällä hienolla hiekalla. Mitä nämä ihmiset täällä tekevät tähän aikaan vuorokaudesta? He odottelevat kärsivällisesti valtavan suuren neljällä raajalla varustetun kilven – jättiläismäisen nahkakilpikonnan eli merinahkakilpikonnan vierailua.
Nämä salaperäiset maalla ja meressä elävät vierailijat ovat tuoneet kansainvälistä mainetta tälle muuten huomiotta jääneelle hiekkarannalle. Rantau Abang sijaitsee Länsi-Malesian eli Malaijan itärannalla aivan Kuala Dungunin pohjoispuolella noin 400 kilometrin päässä Singaporesta. Se on niitä maailman harvoja paikkoja, joissa merinahkakilpikonnat käyvät vuosittain suorittamassa tärkeän tehtävän.
Munimiskausi ulottuu täällä suunnilleen toukokuusta syyskuuhun. Kesä-, heinä- ja elokuussa, jotka ovat yleisimpiä munimiskuukausia, on melko helppo seurata munimistapahtumaa. Tavallisesti kilpikonnat alkavat nousta ylös vedestä pimeän tultua. Ovatko eri puolilta Malesiaa, Singaporesta ja läntiseltä pallonpuoliskolta saapuneet matkailijat odotelleet turhaan?
Ne nousevat merestä!
Yhtäkkiä havaitaan jonkin piirtyvän vasten kimmeltävää vettä ja liikkuvan ylös alas lähellä rantaa. Väkijoukko innostuu! Lähempänä rantaa alkaa kupolin muotoinen hahmo nousta näkyviin vedestä. Se on rannalle nouseva kilpikonna! Ne muutamat oppaat, jotka ovat paikalla, kehottavat kaikkia seuraamaan tilannetta mahdollisimman hiljaa, jottei melu pelästytä kilpikonnaa pois.
Ensin ilmaantuu pää, sitten kaula ja sen jälkeen kilven etuosa ja eturaajat, kunnes rannalla näkyy lopulta koko kilpikonna. Lempeät aallot huuhtovat sen häntää ja takaraajoja. Se on todella valtavan kokoinen: pari metriä pitkä nenästä hännänpäähän! Siinä se makaa rannalla liikkumatta.
Yllättäen kilpikonna nostaa itseään eturaajoillaan, heittäytyy eteenpäin ja putoaa tömähtäen maahan. Se makaa hetken hiljaa ikään kuin se vetäisi henkeä ja keräisi voimia seuraavaa nostoa ja heittäytymistä varten. Näin se liikkuu maalla. Sen molemmilla puolilla olevat ihmiset pidetään loitolla. Oppaat ovat hyvin tarkkoja tässä asiassa. Jokaisen eteenpäin heittäytymisen myötä väkijoukkokin syöksähtää eteenpäin – mutta hyvin hiljaa.
Kun merinahkakilpikonna raahautuu rantaa pitkin, se tietää vaistonvaraisesti määränpäänsä. Se löytää vaistomaisesti paikan, jossa sen munat voivat hautoutua ja poikaset kehittyä mahdollisimman hyvin. Siihen se alkaa kaivaa kuoppaa. Takaraajat toimivat lapioina, joilla se kaivaa hiekkaa kuopasta.
Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua yksi opas, joka on myös laillinen munien kerääjä, astuu esiin ja kurottaa kätensä kuoppaan, joka on niin syvä, että hänen kyynärpäänsäkin häviää sinne. Kun hän vetää käsivartensa pois kuopasta, kaikki haukkovat henkeään yllätyksestä ja innostuksesta. Hän nostaa kuopasta munan!
Merinahkakilpikonnan muna on väriltään likaisen valkoinen. Sen koko vaihtelee pöytätennispallon koosta tennispallon kokoon. Pesän viimeiset munat ovat tavallisesti vain marmorikuulan kokoisia. Toisin kuin siipikarjan munilla, tämän munan kuori on paksua nahkaa, johon on helppo painaa kuoppa. On kiinnostavaa, että munan valkuainen pysyy keitettäessäkin nestemäisenä. Sanotaan, että muna maistuu jotensakin kitkerältä ja hieman kalamaiselta. Kilpikonna munii keskimäärin 85 munaa kerrallaan. Mutta vuonna 1967 kerrotaan löydetyn pesä, jossa oli ennätysmäiset 140 munaa.
Nyt ihmisjoukko voi liikkua vapaammin. Jotkut koskettavat tai tutkivat arasti kilpikonnaa. Toiset kiipeävät sen päälle tai nojaavat siihen, jotta heistä voidaan ottaa kuva perhealbumiin. Kilpikonnan lähempi tarkastelu paljastaa, että sen silmistä tippuu paksua läpikuultavaa limaa, jonka seassa on hiekanjyviä. Tämän kuulemma aiheuttaa siirtyminen vedestä maan pinnalle. Aika ajoin kilpikonna avaa suunsa hengittääkseen, jolloin kuuluu mylvintää muistuttava ääni.
Munien hautaaminen
Melkoisen ajan kuluttua otus alkaa liikuttaa takaraajojaan työntääkseen hiekan takaisin kuoppaan. Heti kun kuoppa on ummessa, merinahkakilpikonna alkaa liikuttaa takaraajojaan voimakkaasti tuulilasinpyyhkijöiden tapaan. Hiekkaa lentää joka suuntaan! Ihmisjoukko perääntyy äkkiä suojellakseen kasvojaan ja ruumistaan. Heiluvat raajat jatkavat huitomista jonkin aikaa. Tämä on varsinainen kestävyyden ja voiman näyte! Kun raajat lopulta pysähtyvät, väkijoukko ei voi nähdä jälkeäkään merinahkakilpikonnan kaivamasta kuopasta. Todella vaistonvaraista viisautta! Mutta kuinka rajattoman paljon suurempaa onkaan tämän kilpikonnan Luojan viisaus!
Ennen kuin merinahkakilpikonna palaa mereen, laillinen munien kerääjä kiinnittää merkkilaatan sen toiseen eturaajaan. Näin tehdään, jotta sen myöhempiä käyntejä maan pinnalle ja sen liikkeitä avomerellä voidaan seurata. Se munii munimisaikaan 6–8 kertaa 9–14 päivän välein.
Yhtäkkiä merinahkakilpikonna kohottaa itseään ja heittäytyy eteenpäin. Se kääntyy ja suuntaa kulkunsa takaisin kohti merta; nyt sen raahautuminen on paljon nopeampaa kuin silloin, kun se tuli sieltä. Kun se yltää veteen, se painaa sinne ensin päänsä ja sitten kilpensä. Lopulta sitä ei enää näy. Kun pää vihdoin pulpahtaa pintaan, kilpikonna on jo melko kaukana. Se ui nopeasti avomerelle kuun valon heijastuessa sen nenänpäästä. Kuinka ketterä ja nopea se onkaan vedessä! Ei lainkaan sellainen kömpelö ja hidas köntys, jollainen se on maalla.
Suojelutoimia
Ympäristön saastumisesta ja ihmisen ahneudesta johtuvien tuhojen vuoksi yhä useampien muiden eläinlajien tavoin myös merinahkakilpikonnien olemassaolo on uhattuna. 1970-luvun puolivälissä löydettiin naapuriosavaltiosta Pahangista satoja rannalle huuhtoutuneita keskenkasvuisia kilpikonnia – kuolleena! Lisäksi kilpikonnien munia kerätään häikäilemättömästi tyydyttämään ihmisten erikoisuuksiin tottunutta makuaistia.
Näiden kilpikonnien onneksi syvä huoli niiden määrän vähenemisestä sai Malesiassa aikaan vuonna 1951 kilpikonnien suojelua koskevan lain saattamisen voimaan. Munien yksityinen kerääminen kiellettiin lailla. Rahanahneet yksilöt kuitenkin uhmaavat tätä lakia, koska voiton saanti on heille liian suuri houkutus. Pyrkimykset luonnon suojelemiseksi eivät siitä huolimatta ole olleet turhia.
Meren rannalla Rantau Abangissa on ilo nähdä riveittäin hiekkaan pistettyjä pieniä kylttejä. Kukin niistä osoittaa paikan, johon on haudattu pieni rykelmä merinahkakilpikonnan munia. Kyltissä kerrotaan munien määrä, niiden hiekkaan hautaamisen päivämäärä sekä koodinumero, joka kertoo, mihin pesään ne ovat alun perin kuuluneet. 45 päivän kuluttua hiekkaan panemisesta kunkin kyltin ympärille asetetaan rautalankaverkko, joka estää kuoriutuvia poikasia karkaamasta. Hautoutuminen kestää 52–61 päivää. Kun poikaset tulevat esiin tavallisesti illalla auringonlaskun jälkeen, kustakin kolosta tulleiden määrä kirjoitetaan muistiin. Sitten ne pannaan kuljetussäiliöihin ja päästetään myöhemmin vapaaksi meren rannalla.
Ympäristönsuojeluohjelman puitteissa on menestyksellisesti kasvatettu useita tuhansia poikasia ja päästetty ne sitten takaisin merelliseen kotiinsa. Mutta elossa säilyvien lukumäärä sekä Rantau Abangiin tulevien merinahkakilpikonnien hupeneva määrä aiheuttaa jatkuvasti huolta.
[Kuvat s. 18]
Päästä häntään mitattuna parin metrin pituinen merinahkakilpikonna munii kymmeniä munia. Noin kaksi kuukautta myöhemmin kuoriutuvat poikaset
[Lähdemerkinnät]
C. Allen Morgan/ Peter Arnold
David Harvey/SUPERSTOCK
Nahkakilpikonna. Lydekker
[Kuvan lähdemerkintä s. 17]
C. Allen Morgan/Peter Arnold