Afrikan katolinen kirkko

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ITALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

KATOLISELLA kirkolla on kymmeniä miljoonia kannattajia Afrikassa, ja ongelmat, joita sillä siellä on, ovat merkittäviä. Aiemmin tänä vuonna yli 300 kirkon johtomiestä tapasi Vatikaanissa Roomassa tarkoituksenaan keskustella joistakin näistä ongelmista kuukauden kestävän erikoissynodin aikana.

Sanomalehdessä L’Osservatore Romano kerrottiin, että avatessaan tilaisuuden paavi sanoi: ”Nyt pidetään ensimmäistä kertaa koko mannerta koskeva Afrikan kirkon synodi – –. Koko Afrikka on tänään edustettuna Pietarinkirkossa. Syvää kiintymystä osoittaen Rooman piispa tervehtii Afrikkaa.”

Heimojen välinen sota

Kuten monet tietävät, katolisella kirkolla on erityisen suuria ongelmia afrikkalaisissa Burundin ja Ruandan valtioissa, joiden väestöstä valtaosa on katolilaisia. Siellä käydystä heimojen välisestä sodasta tuli kansainvälinen uutinen viime keväänä, kun ihmiset teurastivat maanmiehiään sadointuhansin. Eräs silminnäkijä kertoi: ”Näimme naisten osallistuvan tappamiseen pienet lapset selässään. Näimme lasten tappavan lapsia.”

Sanomalehdessä National Catholic Reporter kerrottiin katolisen kirkon johtomiesten hädästä. Siinä sanottiin, että paavi ”tunsi ’suunnatonta tuskaa’ tuoreiden raporttien johdosta, jotka kertovat siitä, millaisia taisteluja käydään tuossa pienen pienessä Afrikan valtiossa [Burundissa], jonka väestöstä pääosa on katolilaisia”.

Jopa vielä tuhoisampia katolisen kirkon johtomiehille olivat Ruandan joukkomurhat. ”Paavi tuomitsee kansanmurhan joka tapahtuu 70-prosenttisesti katolisessa valtiossa”, julistettiin saman sanomalehden otsikossa. Artikkelissa todettiin: ”Taisteluissa on kyse tässä Afrikan maassa ’todellisesta kansanmurhasta, josta valitettavasti jopa katolilaiset ovat vastuussa’, sanoi paavi.”

Koska Ruandan julmuudet tapahtuivat samaan aikaan kuin historiallinen katolinen synodi kokoontui Roomassa, piispojen huomio kohdistui ymmärrettävästikin Ruandan tilanteeseen. Lehdessä National Catholic Reporter todettiin: ”Ruandan selkkaus paljastaa jotakin hälyttävää: kristinusko ei ole juurtunut Afrikassa riittävän syvään, jotta se olisi voittanut heimolaisuuden.”

National Catholic Reporter pani merkille yhteen kokoontuneiden piispojen huolen ja jatkoi: ”Awkassa Nigeriassa toimiva piispa Albert Kanene Obiefuna käsitteli tätä aihetta [heimolaisuutta] synodille pitämässään puheessa.” Obiefuna selitti puheessaan: ”Tyypillisen afrikkalaisen perhe- ja myös kristillinen elämä keskittyy hänen heimotyönsä ympärille.”

Obiefunalla oli epäilemättä mielessään Ruanda, kun hän sitten jatkoi synodin osanottajille pitämäänsä puhetta sanoen: ”Tämä ajattelutapa on niin vallitseva, että afrikkalaisten keskuudessa sanotaan, että tiukan paikan tullen ei voitolle pääse kristillinen käsitys kirkosta perheenä, vaan sanonta ’veri on vettä sakeampaa’. Ja tähän veteen ihminen voi luultavasti sisällyttää kasteveden, jonka kautta hän syntyy kirkon muodostamaan perheeseen. Verisiteet ovat tärkeämmät jopa kristityksi tulleelle afrikkalaiselle.”

Näin tämä piispa myönsi, että katolinen usko ei Afrikassa ole onnistunut luomaan kristillistä veljeyttä, jossa uskovat todella rakastavat toisiaan, niin kuin Jeesus Kristus opetti ehdottomana vaatimuksena (Johannes 13:35). Sen sijaan ”verisiteet ovat tärkeämmät” Afrikan katolilaisille. Se on johtanut siihen, että he ovat panneet rotuvihan kaikkien muiden näkökohtien edelle. Kuten paavi myönsi, Afrikan katolilaisten täytyy kantaa vastuu joistakin viime aikojen pahimmista julmuuksista.

Säilymisen sanottiin olevan vaakalaudalla

Afrikkalaiset piispat sanoivat synodissa pelkäävänsä sitä, mahtaako katolilaisuus säilyä Afrikassa. ”Jos haluamme kirkon säilyvän maassani”, sanoi namibialainen piispa Bonifatius Haushiku, ”meidän täytyy kiinnittää hyvin vakavaa huomiota kysymykseen inkulturaatiosta.”

Italian katolinen uutistoimisto Adista ilmaisi samanlaisia tunteita sanoessaan: ”Puhuttaessa Afrikassa suoritettavasta evankeliumin ’inkulturaatiosta’ puhutaan todellisuudessa katolisen kirkon kohtalosta tuolla mantereella, sen mahdollisuuksista säilyä tai olla säilymättä.”

Mitä piispat oikeastaan tarkoittavat ”inkulturaatiolla”?

Kirkko ja ”inkulturaatio”

John M. Waliggo selitti, että ”sama asia on pitkään ilmaistu sanalla sopeuttaminen”. Vielä yksinkertaisemmin ilmaistuna ”inkulturaatio” tarkoittaa heimouskontojen perinteiden ja käsitysten mukauttamista katolisiin seremonioihin ja palvontaan antamalla vanhoille riiteille, esineille, eleille ja paikoille uusi nimi ja uusi merkitys.

Inkulturaation ansiosta afrikkalaiset voivat olla arvostettuja katolilaisia ja silti säilyttää heimouskontojensa tavat, seremoniat ja uskomukset. Pitäisikö tähän olla jotain vastaan sanomista? Esimerkiksi italialaisessa sanomalehdessä La Repubblica kysyttiin: ”Eikö olekin totta, että Euroopassa joulu ankkuroitiin Solis invicti -juhlaan, joka oli 25. joulukuuta?”

Lähetystyötä valvovan kongregaation johtaja, kardinaali Josef Tomko totesikin: ”Lähetyskirkko harjoitti inkulturaatiota kauan ennen kuin tätä termiä alettiin käyttää.” Joulunvietto kuvaa asiaa hyvin, kuten sanomalehdessä La Repubblica todettiin. Alkujaan se oli pakanallinen juhla. Tietosanakirjassa New Catholic Encyclopedia myönnetään: ”Joulukuun 25. päivä ei vastaa Kristuksen syntymäpäivää, vaan natalis Solis invicti -juhlaa, talvipäivänseisauksen aikaan vietettävää roomalaista auringonjuhlaa.”

Joulu on vain yksi niistä monista kirkollisista tavoista, jotka ovat ankkuroituneet pakanuuteen. Muita samanlaisia uskomuksia ovat kolminaisuus, sielun kuolemattomuus ja ihmissielujen ikuinen kidutus kuoleman jälkeen. 1800-luvulla elänyt kardinaali John Henry Newman kirjoitti, että ”kirkon hallitsijat [olivat] varhaisista ajoista lähtien valmistautuneet, jos tilaisuus tulisi, omaksumaan väestön vallitsevat menot ja tavat – – tai jäljittelemään niitä tai hyväksymään ne”. Lueteltuaan monia kirkollisia tapoja ja pyhäpäiviä hän sanoi, että ne olivat ”kaikki pakanallista alkuperää ja pyhitetyt niiden omaksumisella kirkkoon”.

Kun katolilaiset tulevat ei-kristillisille alueille, esimerkiksi joihinkin Afrikan osiin, he huomaavat ihmisillä jo olevan samanlaisia uskonnollisia tapoja ja käsityksiä kuin kirkolla. Tämä johtuu siitä, että aiempina vuosisatoina kirkko oli omaksunut tapoja ja opetuksia ei-kristityiltä kansoilta ja tuonut ne katolilaisuuteen. Tällaiset tavat ja opetukset olivat ”pyhitetyt niiden omaksumisella kirkkoon”, väitti kardinaali Newman.

Niinpä kun paavi Johannes Paavali II viime vuonna kävi tapaamassa ei-kristittyjä afrikkalaisia, sanomalehdessä L’Osservatore Romano lainattiin hänen sanojaan: ”Tapasin Cotonoussa [Beninissä Afrikassa] voodoon kannattajia, ja heidän puhetavastaan kävi selvästi ilmi, että jotenkin heillä jo on ajattelu- ja suhtautumistavassaan, riiteissään ja vertauskuvissaan jotakin sellaista, mitä kirkko haluaa heille tarjota. He vain odottavat sitä hetkeä, kun joku tulee ojentamaan heille käden, jotta he voivat ylittää kynnyksen ja elää kasteen kautta sitä elämää, jota he jo jossain mielessä ovat eläneet ennen kastetta.”

Mitä sinun pitäisi tehdä?

Siitä, että kirkko ei ole opettanut todellista, puhdasta kristillisyyttä Afrikan kansoille, on ollut tuhoisia seurauksia. Heimolaisuudesta on pidetty kiinni samalla tavalla kuin muualla kansallismielisyydestä, mikä on johtanut siihen, että katolilaiset ovat teurastaneet toisiaan. Mikä häpeä Kristukselle! Raamatussa sanotaan, että jos ihmiset tappavat tällä tavalla laittomasti toisiaan, se ilmaisee heidät ”Panettelijan lapsiksi”, ja Jeesus sanoi tällaisista ihmisistä: ”Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” (1. Johanneksen kirje 3:10–12; Matteus 7:23.)

Mitä vilpitönsydämisten katolilaisten pitää siksi tehdä? Raamattu varoittaa kristittyjä antamasta perään millekään tavoille tai uskomuksille, jotka tekisivät heidän palvontansa epäpuhtaaksi Jumalan silmissä. ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa”, sanotaan Raamatussa. Voidaksesi nauttia Jumalan suosiosta sinun täytyy ’erottautua’ ja ’lakata koskemasta’ mihinkään, mikä on epäpuhdasta Jumalan silmissä. (2. Korinttolaisille 6:14–17.)

[Huomioteksti s. 20]

Ruandan sota on ”todellinen kansanmurha, josta valitettavasti jopa katolilaiset ovat vastuussa”, sanoi paavi

[Kuvan lähdemerkintä s. 18]

Valokuva: Jerden Bouman/Sipa Press