Leopardi – piilossa pysyttelevä kissa
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
AURINKO oli laskemassa. Olimme viettäneet päivän katsellen ja valokuvaten vaikuttavia villieläimiä Kenian Masai Maran riistanhoitoalueella. Ennen kuin asetuimme yöpuulle matkailijoille varattuihin telttoihin, meidän oli tarkoitus nähdä vielä yksi jännittävä esitys. Kaikki oli valmista, kun yksi leirintäalueemme henkilökunnan jäsenistä käveli rennosti köysisiltaa pitkin Talekjoen yli vuohenreisi olkapäällään. Hän sitoi lihan korkealle akasiapuun haaraisaan oksaan.
Kun tropiikin lyhyen hämärän hetken värit illan pimetessä häipyivät, suuri leopardi- eli pantteriuros kiipesi hiljaa puuhun ja alkoi repiä ja raastaa lihaa. Leopardia valaistiin valonheittimin, jotka oli asennettu näköalaterassille. Ateriansa nauttimiseen keskittynyt leopardi ei kuitenkaan välittänyt meistä, jotka katselimme sitä kunnioittavasti ja ihmeissämme. Meille kerrottiin myöhemmin, että sen tulo puuhun syömään oli jokailtainen tapa, jota se oli noudattanut jo kuutisen vuotta. Niinpä saimme seuraavana iltana nähdä uusintaesityksen!
Saatoimme tosiaan ymmärtää, miksi leopardia on sanottu ”isoista kissoista täydellisimmäksi – kauniiksi ja sulavaliikkeiseksi”. Leopardi painaa vähintään 60 kiloa ja on voimakaslihaksisimpia eläimiä. Sen korkeus lapojen kohdalta on keskimäärin yli 60 senttimetriä ja pituus runsaat kaksi metriä nenänpäästä hännänpäähän mitattuna. Katsellessamme sille luonteenomaisia mustia täpliä, jotka muodostavat ruusukkeita sen kellanruskeassa turkissa, mieleemme palautuu kysymys, jonka profeetta Jeremia kerran esitti: ”Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri [”leopardi”, UM] pilkkunsa?” (Jeremia 13:23.)
Erityisen huomiota herättävät ovat sen kirkkaanvihreät silmät. Niissä on erityinen solukerros, tapetum, jonka ansiosta se näkee erittäin hyvin yöllä. Jotta leopardi näkisi, se tarvitsee vain kuudesosan ihmissilmän tarvitsemasta valomäärästä. Tämä solukerros, joka heijastaa valoa takaisin verkkokalvon läpi, saa sen silmät säihkymään valonsäteiden osuessa niihin yöllä.
Jos tarkkailisit levossa olevaa leopardia päivän aikana, huomaisit sen läähättävän aivan kuin se olisi uupumuksen partaalla. Sen nopea hengitys on kuitenkin osa tehokasta jäähdytysjärjestelmää. Kun se hengittää jopa 150 kertaa minuutissa, kosteus pääsee haihtumaan sen kielestä, suusta ja nenäkäytävistä.
Leopardi on suurista kissoista sopeutumiskykyisin, ja sitä voidaan tavata aavikoilla ja metsissä, vuorilla ja merenpinnan tasolla sekä niinkin erilaisissa maissa kuin Kiinassa, Intiassa ja Keniassa. Siitä huolimatta, että ihminen on vallannut suuren osan leopardin asuinalueesta, tiedemiehet arvioivat, että niitä on lähes miljoona yksilöä yksistään Afrikassa ja Aasiassa. Leopardia ei kuitenkaan vuosisatoihin tutkittu tosissaan tieteellisesti. Otetaanpa esimerkiksi siinainleopardi. Vasta äskettäin näitä leopardeja, joita pidettiin pitkän aikaa sukupuuttoon kuolleina, tavattiin jälleen Juudean erämaassa.
Yksinäinen kissa
Miten leopardi onnistuu pysymään näkymättömissä ihmiseltä? Se on pääasiassa yöeläin ja lisäksi vielä äärimmäisen varovainen ja pysyttelee piilossa. Sellaisilla alueilla, joilla leopardin uhkana on ihminen, se on varuillaan ja hiljaa. Vain silloin kun sitä on suututettu, se murisee ja yskii kuin leijona. Normaaleissa oloissa sen ääni ei ole lainkaan yhtä pelottava: se on käheän raastava ja muistuttaa paljolti ääntä, joka tulee puita sahattaessa. C. T. Astley Maberlyn kirjan Animals of East Africa mukaan nämä äännähdykset ”päättyvät usein käheään huokaisuun”. Sopusoinnussa sen kanssa, että se pysyttelee mielellään piilossa, se päästää myös erilaisia matalia ääniä, joista suurinta osaa ihminen ei kuule.
Lisäksi toisin kuin laumassa viihtyvä leijona leopardi ei ole sosiaalinen kissa. Vaikka leopardeja nähdään joskus pariskuntina, ne ovat yksinäisiä metsästäjiä. Odottamattomien tai vihamielisten yhteenottojen vähentämiseksi leopardi merkitsee oman reviirinsä, joka voi olla 25–65 neliökilometrin suuruinen. Se ruiskuttaa eritettä erityisistä rauhasista merkitessään oman alueensa rajat. Tämä hajumerkki voi välittää muille leopardeille tiedon sukupuolesta, iästä, sukupuolisesta asemasta ja mahdollisesti jopa ”maanomistajan” henkilöllisyydestä.
Leopardille tyypillinen viekkaus tulee ilmi sen saalistaessa. Raamatun aikoina sen tiedettiin vaanivan kaupunkien läheisyydessä valmiina syöksymään kotieläinten kimppuun suunnattoman nopeasti (Jeremia 5:6; Hoosea 13:7; Habakuk 1:8). Suojellakseen saalistaan haaskaeläimiltä, kuten hyeenoilta ja sakaaleilta, se varastoi suuret raadot puunoksalle 9–12 metrin korkeuteen maasta. Mutta miten se onnistuu kiskomaan antiloopin tai puolitoistametrisen kirahvinpoikasen raadon sellaiseen korkeuteen? Tätä salaisuutta leopardi ei hevin paljasta. Mutta kärsivälliset tarkkailijat väittävät sen tapahtuvan silkalla raa’alla voimalla. Leopardit nauttivat ateriansa mieluiten kaikessa rauhassa roikottaen itseään laiskasti puunoksalla täysin piiloutuneena oksien ja lehtien suojaan.
Kun leopardi saa olla rauhassa, se on yleensä arka ja vetäytyvä ja välttää yhteenottoja ihmisen kanssa. Vaikka siis jotkin leopardit ovat kadottaneet pelkonsa ihmistä kohtaan ja niistä on tullut ihmissyöjiä, useimmat niistä eivät uhkaa mitenkään ihmisen turvallisuutta. Jos leopardi on kuitenkin vahingoittunut tai se ahdistetaan nurkkaan, se ei pelkää minkäänlaista vihollistaan. ”Vihainen leopardi”, kirjoittaa Jonathan Scott kirjassa The Leopard’s Tale ”on itse julmuuden ruumiillistuma – – ja pystyy keskittämään kaikki voimansa, joita sillä on melkoiset määrät, salamannopeaan lyhyen matkan hyökkäykseen.”
Leopardiemot
Ei ole siksi yllättävää, että leopardit myös kasvattavat pentunsa suhteellisen salassa. Vastasyntyneet pennut pidetään piilossa, usein jossain luolassa, kaksi ensimmäistä kuukautta niiden syntymästä. Vaikka isä ei ota osaa pentujen kasvattamiseen, emo muodostaa läheisen suhteen niihin ruokkimalla ja puhdistamalla niitä sekä pitämällä ne lämpiminä. Myöhemmin emo voi siirtää pentueensa, jossa on kaksi kolme pentua, uuteen pesään kantamalla pennut suussaan, mikäli ne ovat vielä hyvin pieniä, tai vain käskemällä niitä seuraamaan itseään, mikäli ne ovat isompia.
Lisäksi leopardiemo yrittää pitää pentunsa poissa vihollisten, esimerkiksi paviaanien, näkyvistä. Jos paviaanit kuitenkin hyökkäävät sen pentujen kimppuun, se käy niiden päälle antautuen itse vaaraan, jotta pennut pääsevät pakenemaan turvaan. Se ottaa myös valtavia riskejä ruokkiakseen pentunsa. Tämä tavallisesti syrjään vetäytyvä kissa astelee keskelle törähtelevää norsulaumaa saadakseen lihaa nälkäisille jälkeläisilleen.
On kiinnostavaa, että nuoret leopardit eivät ilmaise riippumattomuuden henkeään suhteellisen pitkään aikaan. Pennut vieroitetaan noin puolivuotiaina, mutta ne eivät saalista itse ennen kuin vuoden ikäisinä. Uroksista tulee omiin oloihinsa vetäytyviä aikuisia vasta noin kahden ja puolen vuoden iässä. Naaraspoikaset voivat aikuisina jäädä emonsa reviirille.
Milloin leopardi pääsee lopulta rauhaan?
Noista pehmoisista kissanpennuista kasvaa kuitenkin tappajia. Siksi voi tuntua vaikealta uskoa, että nämä profeetta Jesajan sanat voisivat koskaan toteutua: ”Susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri [”leopardi”, UM] makaa vohlan vieressä.” (Jesaja 11:6.)
Viimeaikaiset yritykset kesyttää leopardeja eivät ole onnistuneet kovinkaan hyvin. Sieuwke Bisleti van der Laan ja hänen aviomiehensä kasvattivat leopardipentueen Afrikassa sijaitsevalla maatilallaan. Pennut nauttivat ”täydellisestä vapaudesta” ja niitä syötettiin usein kädestä. Ne eivät kuitenkaan koskaan kesyyntyneet täysin. Sieuwke Bisleti kirjoittaa: ”Kun leopardista on tullut täysikasvuinen, se lähtee omille teilleen. Leijona tulee aina rakastamaan ja tottelemaan sinua, kun taas leopardi aina huomaa sinut mutta päättää itse, miten se milloinkin reagoi.”
Lopulta pidettiin vaarallisena antaa aikuisiksi kasvaneiden pentujen kulkea vapaana ympäri maatilaa. Ne päätettiin viedä takaisin luontoon. Oliko se, että nämä nuoret leopardit olivat kasvaneet ystävällisten ihmisten keskuudessa, pilannut ne? Tuskinpa. Kolmen päivän kuluttua niiden vapauttamisesta uroksen nähtiin istuvan tappamansa vesiantiloopin vieressä.
Se ettei leopardien kesyttämisessä ole tämän paremmin onnistuttu, ei kuitenkaan mitätöi Jesajan henkeytettyä ennustusta leopardin ja vuohen välillä vallitsevasta rauhasta. Tätä hämmästyttävää tapahtumaa eivät saa aikaan ihmiset, vaan tilanteeseen puuttuu Jumala. Jumalan hallinto saa kuitenkin aikaan muutakin kuin tuo rauhan eläinkuntaan. ”Maa on täynnä Herran tuntemusta”, ennusti Jesaja (Jesaja 11:1–9). Ihmisetkin hylkäävät siksi eläimellisen käytöksen, joka on synnyttänyt sotaa ja epäsopua. Samanaikaisesti myös ihmiskunnan asenne eläinmaailmaa kohtaan muuttuu. Enää eivät mitkään eläimet ole mielettömän teurastuksen uhreja. Eikä ihminen riistä niiden asuinaluetta tai uhkaa niiden olemassaoloa, koska Jehova ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan” (Ilmestys 11:18).