Kovin monet elävät ja kuolevat ankarassa köyhyydessä!
YATI-niminen nainen lähtee hökkelistään eräässä Kaakkois-Aasian maassa tehtaaseen, jossa hän ompelee nahkapaloja ja nauhoja kenkiin. Kuukauden työstä, johon sisältyy 40 työtuntia viikossa sekä 90 tuntia ylitöitä, hän saa palkkaa noin 300 markkaa. Yhtiö, jonka palveluksessa hän on, esiintyy ylvästellen ihmisoikeuksien tunnollisena edistäjänä kehitysmaissa. Lännessä tämä yhtiö myy kyseisiä kenkiä noin 250 markalla pari. Palkkojen osuus tästä summasta on ehkä runsaat 5 markkaa.
Kun Yati ”lähtee puhtaasta, valaistusta tehtaasta”, sanotaan Boston Globe -sanomalehden raportissa, ”hänellä on varaa olla vuokralla vain noin kymmenen neliömetrin hökkelissä, jonka likaisilla seinillä vilisee gekkoliskoja. Asunnossa ei ole huonekaluja, joten Yati ja kaksi hänen asuinkumppaniaan nukkuvat keräksi käpertyneinä lattialla, jonka laattojen välit on täytetty savella.” Hänen tilanteensa on valitettavasti tyypillinen.
”Kumpi on näiden ihmisten kannalta parempi vaihtoehto: sekö että he tekevät työtä minulle, vai se, että he eivät tee?” vastustelee erään kauppiasyhdistyksen johtaja. ”Pieni palkka antaa heille mahdollisuuden viettää kunnollista elämää. He eivät ehkä elä ylellisyydessä, mutta eivät he näe nälkääkään.” He ovat kuitenkin usein aliravittuja, ja heidän lapsensa menevät nukkumaan nälkäisinä. He kohtaavat päivittäin vaarallisten työpaikkojen riskit. Ja monet kuolevat hitaasti myrkyllisten ongelmajätteiden käsittelyn vuoksi. ”Kunnollista elämää”?
Harin, eteläaasialaisen maatyömiehen, mielestä asiat olivat eri lailla. Hän maalasi runoilmauksilla vaikuttavan kuvan häntä ympäröivästä armottomasta elämän ja kuoleman kiertokulusta. ”Kun chilipaprikoita survotaan huhmaressa”, hän sanoi, ”ne hajoavat. Me köyhät olemme kuin chilipaprikoita – joka vuosi meitä murjotaan, eikä kohta ole enää mitään jäljellä.” Hari ei koskaan kokenut tuota ”kunnollista elämää”, eikä hänellä ollut minkäänlaista käsitystä siitä ylellisyydestä, jossa hänen työnantajansa luultavasti elivät. Muutaman päivän kuluttua Hari kuoli. Musertava köyhyys oli jälleen vaatinut yhden uhrin.
Lukuisat ihmiset elävät ja kuolevat niin kuin Hari. He riutuvat kurjuudessa; he ovat liian heikkoja noustakseen vastarintaan, sillä heidän elinvoimansa imetään kuiviin. Ketkä sen tekevät? Millaiset ihmiset toimisivat näin? He vaikuttavat erittäin hyväntahtoisilta. He sanovat, että he haluavat antaa ruokaa pienokaisellesi, auttaa sinua saamaan parempia satoja, parantaa elämäsi laatua, tehdä sinusta rikkaan. Todellisuudessa he pyrkivät tekemään itsestään rikkaita. Tuotteille löytyy ostajia, ja näin korjataan voittoja. Jos heidän ahneutensa aiheuttaa sen, että lapset kärsivät aliravitsemuksesta, työntekijöiden elimistö myrkyttyy ja ympäristö pilaantuu, niin mitä sitten. Yhtiöt ovat valmiita maksamaan ahneudestaan tämän hinnan. Niinpä samalla kun voitot kasvavat, kasvavat myös sydäntä särkevät kuolleisuusluvut.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
U.N. Photo 156200/John Isaac