Meren kristallipalatsit
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”JÄÄVUORI suoraan edessä!” huutaa huolestunut tähystäjä. Komentosillalla oleva miehistö reagoi heti. Moottorien kiertosuunta muutetaan, jotta törmäystä ei tapahtuisi. Se on kuitenkin liian myöhäistä. Laivan oikeanpuoleiseen kylkeen tulee kohtalokas repeämä.
Pohjois-Atlantti nielaisee maailman siihenastisista suurimman loistoristeilijän. 15. huhtikuuta 1912, oltuaan vasta viisi päivää neitsytmatkallaan Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, Titanic vajoaa valtameren pohjaan neljän kilometrin syvyyteen. Noin 1500 matkustajaa ja miehistön jäsentä hukkuu.
Entä mitä jäi jäljelle massiivisesta jäävuoresta? Se säilyi lähes vahingoittumattomana. Vain sen huippu törmäsi yhteen Titanicin kanssa. Seuraavana päivänä tutkijat näkivät jäävuoren ajelehtivan kohti etelää ja lämpimämpiä vesiä aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jäävuoren häviäminen, vähittäinen sulaminen laajaan valtamereen, unohdettaisiin pian. Titanicin uppoaminen muistetaan kuitenkin yhä traumaattisena meriturmana.
Jäävuoret! Ne ovat hyvin viehättäviä ja majesteettisia, mutta myös hyvin peräänantamattomia. Oletko koskaan nähnyt niitä läheltä ja tajunnut, millainen vaikutus niillä on ihmiseen ja luontoon? Haluaisitko tietää, miksi ja miten ne tulevat olemassaoloon ja miten merellä olevia ihmisiä suojellaan niiden aiheuttamilta vaaroilta? (Ks. tekstiruutua ”Kansainvälinen jäävaroituspalvelu”.)
Alkuperä ja elinkaari
Jäävuoret ovat kuin jättimäisiä makeaa vettä sisältäviä jääkuutioita. Ne ovat peräisin pohjoisten napa-alueiden ja Etelämantereen jäätiköistä. Tiesitkö, että 90 prosenttia maapallon jäävuorista on lähtöisin Antarktiksen mannerjäästä? Siitä syntyvät myös suurimmat jäävuoret. Ne voivat kohota jopa 100 metriä vedenpinnan yläpuolelle ja olla 300 kilometriä pitkiä ja 90 kilometriä leveitä. Suuret jäävuoret voivat painaa 2–40 miljoonaa tonnia. Eikä ole kahta samannäköistä jäävuorta niin kuin ei lumihiutalettakaan. Jotkin ovat pöytämäisiä eli tasalakisia. Toiset taas ovat muodoltaan kiilamaisia, terävähuippuisia tai kupumaisia.
Tavallisesti vain noin seitsemäsosasta kymmenesosaan jäävuoren massasta on näkyvissä veden päällä. Tämä pitää paikkansa erityisesti tasalakisista jäävuorista. Tästä ilmiöstä saa melko hyvän kuvan, kun katselee vesilasissa kelluvaa jääkuutiota. Vedenpinnan päällä ja alla olevan jäämassan suhde vaihtelee kuitenkin sen mukaan, minkä muotoinen jäävuori on.
Antarktiksen jäävuoret ovat yleensä tasalakisia ja sileäsivuisia, kun taas pohjoisten napa-alueiden jäävuoret ovat säännöttömiä ja tornimaisia. Jälkimmäisistä, jotka ovat pääasiassa peräisin Grönlannin suuresta mannerjäästä, aiheutuu ihmiselle eniten vaaraa, koska ne voivat ajelehtia Atlantin poikki kulkeville laivareiteille.
Miten jäävuoret syntyvät? Maapallon pohjoisilla ja eteläisillä alueilla lunta kerääntyy ja jäistä vettä sataa usein enemmän kuin niitä ehtii sulaa ja haihtua. Tämä saa aikaan sen, että maanpinnalle kasautuu lumikerroksia, joista muodostuu jäätikköjäätä. Kun lunta ja vettä sataa lisää vuodesta toiseen, kasautuminen jatkuu. Tästä syntyy valtavia jäätiköitä, jotka peittävät alleen laajoja maa-alueita. Näin on käynyt esimerkiksi Grönlannissa. Lopulta jäästä tulee niin tiivistä ja kovaa, että raskas jäätikkö alkaa liukua erittäin hitaasti korkeita mäenrinteitä alas laaksoihin ja lopulta mereen. Bernard Stonehouse selittää tätä liikkumista kirjassaan North Pole, South Pole seuraavasti: ”Kova jää on elastista, mutta se voi helposti muuttaa muotoaan; paineessa sen heksakonaaliset kiteet järjestäytyvät ja sen jälkeen liukuvat toistensa ohi, ja näin syntyy ilmiö, jonka me miellämme jäätikön liikkumiseksi.”
Kuvittele kylmää siirappia muistuttava jäävirta liikkumassa hyvin hitaasti epätasaisessa maastossa. Tässä jättimäisessä jäälaatassa, jossa on jo syviä pystysuoria halkeamia, tapahtuu lisää muutoksia, minkä ansiosta syntyy vaikuttava ilmiö, kun laatta saavuttaa rantaviivan. Vuoroveden nousu ja lasku, aaltojen aiheuttama taipuminen ja vedenalainen eroosio saavat aikaan sen, että makeaa vettä sisältävä valtava jäälohkare, joka voi ulottua noin 40 kilometrin päähän merelle, lohkeaa jylisten irti jäätiköstä. Jäävuori on syntynyt! Eräs silminnäkijä kuvaili sitä ”kelluvaksi kristallilinnaksi”.
Pohjoisilla napa-alueilla syntyy vuosittain 10000–15000 jäävuorta. Suhteessa vain hyvin harvat niistä kuitenkaan pääsevät Newfoundlandin edustalla oleville eteläisemmille vesille. Mitä tapahtuu niille, jotka pääsevät?
Jäävuoren vaellus
Sen jälkeen kun jäävuoret ovat irronneet jäätiköstä, merivirrat kuljettavat niitä mukanaan pitkiä matkoja ennen kuin osa niistä työntyy länteen ja etelään ja lopulta Labradorinmereen, jota sanotaan leikkisästi Jäävuorikujaksi. Niillä jäävuorilla, jotka selviytyvät noin kaksi vuotta kestävästä vaelluksesta synnyinpaikastaan Atlantin ulapalle Labradorin ja Newfoundlandin edustalle, on edessään lyhyt elinkaari. Ajelehtiessaan yhä lämpimämpiin vesiin ne hajoavat nopeasti, kun ne sulavat ja syöpyvät ja niistä irtoaa lohkareita.
Tavallisesti jää sulaa päiväsaikaan ja vettä kerääntyy halkeamiin. Yöllä vesi jäätyy ja laajenee näissä raoissa, mikä saa aikaan sen, että lohkareita irtoaa erilleen. Tämä muuttaa hetkessä jäävuoren muotoa ja painopistettä. Jäämassa pyörähtää tämän vuoksi vedessä ympäri ja paljastaa esiin aivan uuden jääveistoksen.
Kun tämä tapahtumasarja toistuu ja jäävuoresta halkeaa lohkareita, näistä lohkareista itsestään tulee pieniä jäävuoria, jotka voivat olla keskikokoisen talon tai pienen huoneen kokoisia. Jotkin pienemmistä jäävuorista voivat ajelehtia jopa rantaviivan tuntumassa ja lahdelmissa oleviin mataliin vesiin.
Olivatpa olosuhteet mitkä tahansa, jäävuori hajoaa eteläisemmissä vesissä nopeasti ympäristön vaikutuksesta pieniksi makeaa vettä sisältäviksi jäälohkareiksi ja sitten osaksi laajaa valtamerta. Mutta ennen kuin niin tapahtuu, jäävuoria on varottava.
Miten jäävuoret vaikuttavat elämäämme
Kalastajat, jotka saavat elatuksensa mereltä, pitävät jäävuoria yleensä maanvaivana ja uhkana. Eräs kalastaja sanoi: ”Voi olla, että jäävuori herättää turisteissa ihastusta, mutta kalastajille se on vaara.” On käynyt niin, että kun kalastajat ovat palanneet kokemaan verkkojaan, he ovat havainneet, että vuoroveden tai virran mukana kulkenut jäävuori on turmellut heidän verkkonsa ja saaliinsa.
Jäävuoriin on suhtauduttava kunnioittavasti. ”Niistä haluaa pysyä etäällä”, sanoo eräs purjeveneen laivuri. ”Jäävuoret ovat hyvin arvaamattomia! Korkeista jäävuorista voi irrota valtavia kimpaleita, tai kun jäävuori osuu pohjaan, siitä voi irrota lohkareita, ja ponnahtaessaan pintaan ne voivat osua sinuun. Lisäksi jäävuori voi käännähdellä ja pyörähdellä, mistä voisi olla tuhoisat seuraukset kenelle tahansa, joka menee sitä liian lähelle!”
Huolta aiheuttaa myös se, että jäävuoret kyntävät merenpohjaan vakoja. ”Jos jäävuoren syväys on suunnilleen yhtä suuri kuin veden syvyys, sen pohjan tiedetään voivan kaivaa pitkiä ja syviä uurteita merenpohjaan. Öljynetsintäalueella tällä voisi olla tuhoisat vaikutukset merenpohjaan asennettuihin laitteisiin, esimerkiksi öljykaivon päällysrakennelmiin”, totesi eräs havainnoitsija.
Ehkä ajattelet nyt, että olisi parempi, kun jäävuoria ei olisi olemassakaan. Jäävuorista ei kuitenkaan ole vain kielteistä kerrottavaa. Eräs newfoundlandilainen sanoi: ”Vuosia sitten, ennen kuin jäähdytyslaitteistot yleistyivät, joidenkin pienten rannikkokylien ihmisillä oli tapana ottaa jäävuorista pieniä kappaleita ja pudottaa niitä kaivoihinsa, jotta vesi pysyisi jääkylmänä. Lisäksi jäävuoren kappaleita oli tapana säilyttää sahajauholaatikoissa, jotta niitä voitiin käyttää kotitekoisen jäätelön valmistuksessa.”
Nämä valtavat kelluvasta jäätikköjäästä koostuvat vuoret viehättävät erityisesti turisteja. He etsivät näköalapaikkoja Newfoundlandin jylhiltä rantakallioilta, jotta he voisivat nähdä esteettä Atlantille ja antaa silmiensä levätä näissä meren jättiläisissä. Kamerat räpsähtelevät, jotta hetki saataisiin vangituksi filmille.
Jäävuorista voitaisiin saada myös lähes loputtomasti puhdasta juomavettä. Tällaisena aikana, jolloin vesien saastuminen on ennennäkemätöntä, jäävuoriveden tislaus ja pullotus voi aikanaan olla mahdollista. Laajassa mitassa toteutettuna jättimäisen ”jääkuution” paikantaminen ja hinaaminen satamaan käsiteltäväksi voi tuntua yksinkertaiselta hankkeelta. Todellisuudessa se on valtava haaste, johon ei ole tähän mennessä kyetty vastaamaan.
Jehovan luomistöiden ihme
Taivaan ja maan Luoja kysyy: ”Kenen kohdusta tuleekaan jää.” (Job 38:29.) Elihu tiesi vastauksen, sillä hän oli aiemmin sanonut: ”Jumalan henkäyksestä tulee jää.” (Job 37:10.)
Niinpä kun katselemme näitä jättimäisiä, kimaltelevia meren ihmeitä, ajatuksemme kääntyvät Luojaamme, joka on pannut ne sinne. Sanomme psalmistan tavoin: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.” Hän lisää: ”Sinun tekosi ovat ihmeelliset.” (Psalmit 104:24; 139:14.)
Jehova on tosiaan ihmeitä tekevä Luoja. Kuinka syvästi me haluammekaan oppia tuntemaan hänet paremmin! Tämä on meille mahdollista, kun kiinnitämme huomiota hänen Sanaansa. (Roomalaisille 11:33.)
[Tekstiruutu s. 18]
Kansainvälinen jäävaroituspalvelu
Valtamerialus Titanicin onnettomuuden jälkeen perustettiin vuonna 1914 Kansainvälinen jäävaroituspalvelu, jonka tehtäväksi tuli paikantaa jäävuoria, ilmoittaa niiden liikkeistä meri- ja ilmavirtojen perusteella sekä antaa jäävaroituksia yleisölle. Jotta näiltä meren kristallijättiläisiltä voitaisiin olla turvassa, jään ominaispiirteistä ja käyttäytymisestä on pyritty hankkimaan tietoa kaikin mahdollisin keinoin. On hyödynnetty monenlaista tekniikkaa, esimerkiksi lentokoneiden näkö- ja tutkahavaintoja, kauppalaivojen ilmoituksia jäähavainnoista, satelliittikuvia sekä merentutkimuksen analyysejä ja säätiedotuksia.
[Kuva s. 16, 17]
Terävähuippuinen
Kupumainen
Tasalakinen