”Potosíssa on hopeaa!”
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BOLIVIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
Oli vuosi 1545, tasan 12 vuotta siitä, kun Francisco Pizarro valloitti suunnattoman inkavaltakunnan. Espanjalaiset keksivät erään nuoren intiaanin louhimasta vaivihkaa hopeamalmia salaisesta paikasta Andeilta nykyisen Bolivian alueelta. Paikan nimi oli Potosí. Äkkiä lähti liikkeelle sana: ”Potosíssa on hopeaa!” Lähestyvästä talvesta huolimatta miehet ryntäsivät alueelle tekemään valtauksia. Malmi oli uskomattoman rikasta: 50-prosenttisesti puhdasta hopeaa! Potosíin muutti puolessatoista vuodessa 14000 ihmistä.
MALMIESIINTYMÄ sijaitsi vuorenrinteellä, joka kohosi 4688 metriä merenpinnan yläpuolelle. Paikka oli karu, lähes vailla kasvillisuutta ja hyvän matkaa puurajan yläpuolella. Äärimmäisen rikas malmi sulatettiin siirtouuneissa, joissa tuulen avulla lietsottiin puuhiili oikeaan lämpötilaan. Eräs sen ajan kronikoitsija kertoi nähneensä 15000 uunia käytössä yhtaikaa. Yöllä ne näyttivät tähtirykelmältä.
Vuoren juurelle rakennettiin täydellisessä kaaoksessa kaupunki kapeine, kiemurtelevine katuineen, jotta olisi saatu edes jonkinmoinen suoja hyytäviltä tuulilta. Historioitsija R. C. Padden on kirjoittanut: ”Ei ollut sen paremmin suunnitelmaa kuin sääntöjäkään, suurelta osin siksi – näin epäillään – että hopean ei uskottu riittävän pitkään.” Mutta se riitti. Osoittautui, että Cerro Ricoksi (Rikas vuori) kutsutun vuoren hopeaesiintymät kuuluivat suurimpiin, mitä koskaan on löydetty.
Orjuus
Hopeanhimo sai espanjalaiset sietämään erittäin epämukavia oloja. Usein ruokaa oli niukasti, vesi likaista ja kaivokset vaarallisia. Jäätävä sää oli vakava ongelma. Ne jotka koettivat saada itsensä lämpimäksi polttamalla puuhiiliä, saivat toisinaan häkämyrkytyksen.
Pian espanjalaiset oivalsivat, miten he pystyisivät minimoimaan hankaluutensa. Maan valloittajina he pakottivat paikalliset intiaanit orjikseen. La Pazissa ilmestyvässä Bolivian Times -lehdessä todettiin: ”Väitetään, että kahdeksan miljoonaa intiaaniorjaa menehtyi” Potosín kaivoksiin siirtomaavallan aikana. Julma kohtelu, liian raskas työ ja sairaudet vaativat kauhistuttavan veronsa heidän keskuudessaan. Ei ihme, että vuonna 1550 eräs kronikoitsija sanoi Potosía ”helvetin kidaksi”!
Babylon
Vuoteen 1572 mennessä Potosí oli kasvanut suuremmaksi kuin yksikään kaupunki Espanjassa. Väitettiin, että vuonna 1611 siellä oli 160000 asukasta ja että se oli samankokoinen kuin Pariisi ja Lontoo. Se oli myös maailman rikkaimpia kaupunkeja. Oli muotia käyttää silkkivaatteita, jotka oli koristeltu kulta- ja hopeapunoksin. Tuntui siltä, että rahalla pystyi ostamaan mitä tahansa ylellisyyksiä: kiinalaista silkkiä, englantilaisia hattuja, napolilaisia sukkia, arabialaisia parfyymeja. Asukkaat sisustivat kotinsa persialaisilla matoilla, flanderilaisilla huonekaluilla, italialaisilla maalauksilla, venetsialaisella lasilla.
Potosí oli kuitenkin yhtä väkivaltainen kuin vauraskin. Veriset tappelut olivat jokapäiväinen näky kaupungin toreilla. Pelihuoneistoja ja bordelleja oli tuhkatiheässä. Potosí tuli tunnetuksi Babylonina.
Espanjalaisten valloittajien tärkeimpiä tavoitteita oli istuttaa heidän katolinen uskontonsa Amerikkaan. Miten nämä kristityiksi tunnustautuvat ihmiset sitten perustelivat sen, että he keräsivät huikeita voittoja orjien avulla? Vaikka jotkut kirkonmiehet puhuivat epäoikeudenmukaisuutta vastaan, toiset perustelivat orjuutta väittämällä, että espanjalaisten tyrannia oli pienempi paha kuin inkojen tyrannia. He vakuuttivat, että intiaanit olivat alempiarvoisia ja luonnostaan taipuvaisia paheellisuuteen, minkä vuoksi näiden oli parempi työskennellä kaivoksissa. Toiset puolestaan väittivät, että oli välttämätöntä tuoda intiaaneja töihin kaivoksille, jotta heidät olisi voitu käännyttää katolilaisiksi.
Historia kuitenkin osoittaa, että papit kuuluivat Potosín rikkaimpiin asukkaisiin. Historioitsija Mariano Baptista sanoo: ”Kirkko laitoksena ja sen edustajat yksilöinä muodostivat etuoikeuksisen joukon riistäjien piirissä”, joka käytti intiaaneja hyväkseen. Tämä historioitsija lainaa varakuningasta, joka vuonna 1591 valitti, että papit ”imivät intiaanien verta ahneemmin ja kunnianhimoisemmin kuin maallikot”.
Tuhlattuja aarteita
Espanja oli ollut köyhä maa, mutta muutaman vuosikymmenen ajaksi sen rikkaudet tekivät siitä maailman mahtavimman vallan. Se ei kuitenkaan saanut nauttia tästä asemastaan pitkään. Kertoessaan syistä, joiden vuoksi Espanjan rikkaudet eivät tuoneet sille pysyviä etuja, J. H. Elliott kirjoittaa: ”Potosín kaivokset toivat maalle sanoin kuvaamatonta hyvinvointia; jos raha oli vähissä tänään, sitä olisi taas yllin kyllin huomenna, kun aarrelaivat saapuisivat Sevillaan. Miksi tehdä suunnitelmia, miksi säästää, miksi tehdä työtä?” (Imperial Spain—1469-1716.)
Potosín aarteet tuhlattiin; tuona aikakautena valtio teki vähän väliä vararikon. Silloisen sananparren mukaan aarrelaivojen saapuminen oli kuin kevyt kesäsade, joka kastelee kattotiilet hetkeksi ja sitten haihtuu. Sopivasti eräs 1600-luvulla elänyt tarkkailija kuvaili Espanjan rappiota sanoen: ”Se on köyhä kaikkien rikkauksiensa vuoksi.”
Potosí rappeutui 1700-luvulla, kun sen hopea ehtyi, mutta se koki uuden kukoistuksen, kun tinasta tuli tärkeä metalli. Nykyään tinan merkitys on vähentynyt, mutta Potosíin on silti keskittynyt tehdas- ja kaivosteollisuutta. Monet turistit tulevat kuitenkin sinne nauttimaan sen siirtomaa-ajan charmista. He voivat myös panna merkille sen upeasti koristellut kirkot, jotka seisovat tyhjillään todistamassa katolisuuden laskevasta kannatuksesta.
Nykyään Potosí on synkkä muistutus äärimmäisestä inhimillisestä kärsimyksestä, joka johtui ahneudesta, poliittisesta juonittelusta ja uskonnollisesta eksytyksestä – muistutus Bolivian historian vaiheesta, jonka aloitti huuto: ”Potosíssa on hopeaa!”