Miten inkat menettivät kultaisen valtakuntansa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN PERUN-KIRJEENVAIHTAJALTA

Auringonnousu. Lumihuippuiset Andit värjäytyivät pehmeän vaaleanpunaiseen väriin valonsäteiden langetessa aamutaivaalle. Intiaanikansan aamuvirkut imivät itseensä lämpöä, joka karkotti tieltään yön purevan kylmyyden tuolla 4300 metrin korkeudessa. Hitaasti auringonsäteet tavoittivat auringontemppelin alhaalla inkavaltakunnan pääkaupungin Cuzcon (’maailman navan’) keskustassa. Auringonsäteet heijastuivat kultaisista seinistä. Puhdasta kultaa olevat laamat, vikunjat ja kondorit kimaltelivat inkana puutarhassa temppelin edustalla. Ohikulkijat heittivät lentosuukkoja ilmaan ja palvoivat näin jumalaansa aurinkoa. Miten kiitollisia he olivatkaan siitä, että he saivat elää ja että aurinko, joka antoi heille elannon, siunasi heitä, niin kuin he uskoivat!

SUURI kultainen valtakunta hallitsi Etelä-Amerikan länsirannikkoa 1300-luvulta 1500-luvulle. Inkakansa, jolle olivat tunnusomaisia nerokkaat arkkitehdit ja insinöörit, oli järjestetty yhteiskunnallinen kehitys silmämääränä. Satumaisen inkavaltakunnan raja oli miltei 5000 kilometrin pituinen: se ulottui nykyisestä Etelä-Kolumbiasta aina Argentiinaan asti. Itse asiassa ”inkat luulivat hallitsevansa melkeinpä koko maailmaa” (National Geographic). He uskoivat, että heidän valtakuntansa rajojen ulkopuolella ei ollut mitään valloittamisen arvoista. Silti muu maailma ei edes tiennyt tämän valtakunnan olemassaolosta.

Keitä inkat olivat? Mistä he olivat peräisin?

Ketkä tulivat ennen inkoja?

Arkeologiset löydöt osoittavat, etteivät inkat olleet mantereen alkuperäisiä asukkaita. Siellä oli kehittyneitä kulttuureita satoja, ellei peräti tuhansia, vuosia ennen heitä. Arkeologit ovat luokitelleet ne Lambayequen, Chavínin, Mochican, Chimún ja Tiahuanacon kulttuureiksi.

Nuo varhaiset ryhmät palvoivat kaikenlaisia eläimiä: jaguaareja, puumia ja jopa kaloja. Vuortenjumalia kunnioitettiin laajalti. Saviastioista päätellen jotkin heimot harjoittivat sukupuolipalvontaa. Titicacajärven liepeillä, korkealla Perun ja Bolivian välisellä rajalla, eräs heimo rakensi temppelin, jossa oli fallistisia symboleja. Niitä palvottiin hedelmällisyysriiteissä, joiden avulla pyrittiin varmistamaan, että Pacha-Mama, ’äiti maa’, antaisi hyvän sadon.

Myytit ja todellisuus

Inkat ilmaantuivat näyttämölle vuoden 1200 korvilla. Kronikoitsija Garcilaso de la Vegan, erään inkaprinsessan ja espanjalaisen ritarin ja maanomistajan pojan, mukaan myytti kertoo, että ensimmäisen inkan, Manco Capacin, isä, aurinkojumala, lähetti hänet hänen sisarensa – joka myös oli hänen morsiamensa – kanssa alas Titicacajärvelle, jotta nämä kääntäisivät kaikki kansat palvomaan aurinkoa. Nykyään tätä tarua opetetaan vieläkin lapsille joissakin kouluissa.

Jos kuitenkin sivuutamme myytit, niin todennäköisesti inkat olivat peräisin tiahuanacoista, jotka olivat yksi Titicacajärven heimoista. Ajan mittaan laajeneva valtakunta otti haltuunsa monia valloitettujen heimojen hyvin suunniteltuja aikaansaannoksia sekä laajensi ja paranteli kanavia ja pengermiä, jotka oli jo rakennettu. Inkat olivat verrattoman eteviä rakentamaan massiivisia rakennelmia. On esitetty useita ajatuksia siitä, miten heidän arkkitehtinsä pystyivät kokoamaan korkealla tasangolla sijaitsevan Sacsahuamánin linnoituksen ja temppelin, joka kohoaa Cuzcon kaupungin ylle. Linnoitus koostuu jättiläismäisistä sadan tonnin painoisista kivenjärkäleistä, jotka on liitetty yhteen. Niiden kiinnittämiseen ei käytetty lainkaan laastia. Maanjäristykset eivät juuri ole vaikuttaneet muinaisen Cuzcon kaupungin muurin kiviin, jotka istuvat tarkasti paikoillaan.

Säihkyvä auringontemppeli

Kuninkaallisessa Cuzcon kaupungissa inkat organisoivat sileäpintaiseen kivitemppeliin papiston auringon palvontaa varten. Sisäseiniä koristi puhdas kulta ja hopea. Papistoa varten perustettiin erityisiä taloja, esimerkiksi Liman liepeillä sijaitsevan Pachacamacin auringontemppelin yhteydessä oleva, nyt uudelleen rakennettu talo. Huomattavan kauniita neitsyitä alettiin jo kahdeksanvuotiaina valmentaa ”aurinkojumalan neitsyiksi”. Arkeologiset todisteet osoittavat, että inkat uhrasivat myös ihmisiä. He uhrasivat lapsia apuille eli vuortenjumalille. Joitakin lasten jäätyneitä ruumiita on löytynyt Andien huipuilta.

Vaikka inkat ja heitä edeltäneet heimot eivät osanneet kirjoittaa, he kehittivät järjestelmän, jonka avulla he pystyivät pitämään kirjaa niin sanottujen quipujen avulla. Quipu oli ”muinaisten perulaisten käyttämä väline; se oli tehty päänuorasta, johon oli kiinnitetty erivärisiä lyhyempiä naruja, joihin tehtiin solmuja” (Webster’s Ninth New Collegiate Dictionary). Ne, joiden tehtävänä oli laatia varastoluetteloita ja pitää kirjaa, käyttivät sitä muistinsa apuna.

Miten valtakunta pidettiin koossa?

Tiukkojen lakien ja suunnitellun strategian avulla vakiinnutettiin lujasti yksi keskushallitus. Kaikkien oli alkajaisiksi opeteltava inkojen kieltä ketšuaa. Kirjan El Quechua al Alcance de Todos mukaan ketšuaa pidetään ”kaikkein kattavimpana, vaihtelevimpana ja hienostuneimpana Etelä-Amerikan kielistä”. Sitä puhuu edelleen viitisen miljoonaa ihmistä Perun vuorilla, ja miljoonat muut puhuvat sitä niissä viidessä maassa, jotka olivat osa inkavaltakuntaa. Eräs Titicacajärven kaakkoispuolella elävä ryhmä puhuu yhä aimaraa, joka juontuu ennen inkoja puhutusta ketšuasta.

Ketšuan käyttäminen vaikutti yhdistävästi niihin lähes sataan heimoon, jotka inkat olivat voittaneet, ja se auttoi kylän curacaa (herraa), joka hallitsi kutakin ryhmää. Joka perheelle annettiin maata viljeltäväksi. Valloituksen jälkeen inka salli paikallisten heimojen tanssien ja juhlien jatkua sekä järjesti teatteriesityksiä ja pelejä pitääkseen kaikki alistetut kansat tyytyväisinä.

Mita-vero

Inkavaltakunnassa ei käytetty mitään rahayksikköä, joten kullalla ei sinänsä ollut ihmisille mitään arvoa. Sen viehätys perustui siihen, että se heijasti auringonvaloa. Ainoa vero oli mita (ketšuaa, tark. ’vuoroa’) eli se, että alamaisia vaadittiin vuorollaan tekemään pakkotyötä inkojen monissa tie- ja rakennushankkeissa. Lain nojalla värvättiin siten tuhansia intiaanityöntekijöitä.

Käyttäen hyväkseen mita-työntekijöitä inkojen mestarirakentajat rakensivat tieverkoston, jonka pituus oli yli 24000 kilometriä! Inkat rakensivat kivetyistä teistä verkon, joka alkoi Cuzcosta ja joka yhdisti valtakunnan etäisimmät kolkat toisiinsa. Teitä pitkin juoksivat valmennetut sanansaattajat, chasquit. Heidät oli sijoitettu majoihin yhdestä kolmeen kilometrin välein. Kun yksi chasqui saapui sanoma mukanaan, seuraava alkoi juosta hänen rinnallaan kuin viestijuoksussa. Tällä tavoin viesti kulki 240 kilometrin matkan päivässä. Hallitseva inka sai raportteja kaikkialta valtakunnastaan lyhyessä ajassa.

Teiden varsille inka perusti suuria varastoja. Ne olivat täynnä ruokaa ja vaatteita inkojen sotajoukkoja varten, kun ne olivat valloitusretkillä. Inka kaihtoi sotaa aina kun mahdollista. Inka käytti strategiaa lähettämällä tiedustelijoita, jotka pyysivät heimoja alistumaan inkan valtaan sillä ehdolla, että ne hyväksyisivät auringonpalvonnan. Jos ne suostuivat, ne saivat jatkaa elämäänsä omana heimonaan koulutettujen inkaopettajien ohjauksessa. Jos ne kieltäytyivät, niistä tuli säälimättömän valloituksen uhreja. Vihollisten kalloja käytettiin maljoina, joista juotiin chichaa, maissista tehtyä vahvaa juomaa.

Yhdeksännen inkan Pachacutecin (vuodesta 1438 eteenpäin), hänen poikansa Túpac Yupanquin ja valloittaja-valtiomies Huayna Capacin alaisuudessa valtakunta laajeni nopeasti ja ulottui pisimmilleen pohjoisessa ja etelässä. Mutta se ei kestänyt.

Maahantunkeutujia pohjoisesta

Vuoden 1530 paikkeilla espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro sotilaineen saapui Panamasta sellaisten raporttien houkuttelemana, että tässä tuolloin sisällissodan repimässä tuntemattomassa maassa olisi kultaa. Atahualpa oli lyönyt ja vanginnut velipuolensa, laillisen kruununperijän prinssi Huáscarin, ja eteni kohti pääkaupunkia.

Marssittuaan vaivalloisesti sisämaassa sijaitsevaan Cajamarcan kaupunkiin Pizarro ja hänen miehensä saivat hyvän vastaanoton vallan anastaneelta Atahualpalta. Juonen avulla espanjalaiset onnistuivat kuitenkin vetämään hänet alas kantotuolistaan ja pitämään häntä vankina, samalla kun he teurastivat tuhansia hänen yllättyneitä ja valmistautumattomia sotilaitaan.

Vangittuna ollessaankin Atahualpa jatkoi kuitenkin sisällissotaa. Hän lähetti Cuzcoon sanansaattajia saadakseen tapetuksi velipuolensa inka Huáscarin samoin kuin satoja muita kuninkaallisen perheen jäseniä. Tietämättään hän yksinkertaisti Pizarron valloitussuunnitelmaa.

Nähdessään, kuinka persoja espanjalaiset olivat kullalle ja hopealle, Atahualpa lupasi täyttää suuren huoneen kulta- ja hopeaesineillä lunnaiksi vapauttamisestaan. Mutta turhaan. Espanjalaiset juonittelivat jälleen. Kun luvatut lunnaat oli kasattu kokoon, Atahualpa, 13. inka, jota munkit pitivät epäjumalanpalvelijana, ensin kastettiin katolilaiseksi ja sitten kuristettiin.

Lopun alku

Atahualpan vangitseminen ja tappaminen oli kuolinisku inkavaltakunnalle. Mutta intiaaniväestö vastusti maahantunkeutujia, ja valtakunnan kuolinkamppailu kesti vielä 40 vuotta.

Kun Pizarro sai vahvistusjoukkoja, hän ja kaikki hänen sotilaansa paloivat halusta siirtyä Cuzcoon haalimaan itselleen lisää inkojen kultaa. Tässä kullantavoittelussaan espanjalaiset eivät kaihtaneet julmaa kiduttamista saadakseen selville intiaanien aarrekätköt sekä säikyttääkseen ja vaientaakseen kaikki vastustajat.

Huáscarin veli, prinssi Manco Capac II, josta oli määrä tulla seuraava inka (Manco Inca Yupanqui), oli mukana, kun Pizarro tunkeutui Cuzcoon ja penkoi koko kaupungin saadakseen käsiinsä sen kaikki suunnattomat kulta-aarteet. Suurin osa kultapatsaista sulatettiin harkoiksi Espanjaa varten. Ei ihme, että englantilaiset merirosvot kärkkyivät espanjalaisia purjelaivoja, galeoneja, jotka kuljettivat Perun arvokkaita aarteita! Raskaat aarrekantamukset mukanaan Pizarro lähti kohti rannikkoa, missä hän vuonna 1535 perusti Liman kaupungin hallintokeskuksekseen.

Manco, jolle siihen mennessä oli täysin valjennut valloittajien ahneus ja petollisuus, nousi kapinaan. Muutkin kapinoivat espanjalaisia vastaan, mutta lopulta intiaanien täytyi vetäytyä syrjäisiin paikkoihin puolustautumaan parhaan kykynsä mukaan. Yksi tällainen turvapaikka on voinut olla Machu Picchun pyhä kaupunki, joka sijaitsee vuorten kätköissä.

Viimeinen inka

Tapahtumien kulun viimeinen vaihe alkoi, kun Mancon yhdestä pojasta, Túpac Amarusta, tuli inka (vuonna 1572). Perua hallitsivat nyt espanjalaiset varakuninkaat. Varakuningas Toledon tavoitteena oli tehdä inkoista loppu. Suuren armeijan avulla hän tunkeutui Vilcabamban alueelle. Túpac Amaru vangittiin viidakossa. Hänet ja hänen raskaana oleva vaimonsa vietiin Cuzcoon teloitettaviksi. Túpac Amarun teloituksen suoritti cañari-intiaani. Tuhannet aukiolle kokoontuneet intiaanit valittivat ääneen inkaansa, kun tämä teloitettiin yhdellä iskulla. Hänen alaisensa sotapäälliköt kidutettiin hengiltä tai hirtettiin. Inkojen valtakausi oli saanut julman lopun.

Nimitetyt varakuninkaat sekä monet katoliset munkit ja papit ulottivat pikkuhiljaa vaikutuksensa – niin hyvän kuin huononkin – intiaaneihin, joita pidettiin pitkään pelkkinä orjina. Monet pakotettiin työhön kulta- ja hopeakaivoksille. Yksi niistä oli Potosíssa Boliviassa sijaitsevassa vuoressa, jossa oli rikas hopeasuoni. Kestääkseen epäinhimillisiä oloja kaltoin kohdellut intiaanit turvautuivat kookapensaan lehtiin niiden huumaavan vaikutuksen vuoksi. Peru ja Bolivia saavuttivat itsenäisyyden Espanjasta vasta 1800-luvun alkupuolella.

Inkojen nykyiset jälkeläiset

Millainen on inkojen jälkeläisten tilanne nykyään? Perun pääkaupungissa Limassa, kuten monissa muissakin nykyaikaisissa kaupungeissa, kuhisee miljoonia ihmisiä. Mutta kauempana provinsseissa tuntuu joskus siltä kuin aika olisi pysähtynyt sata vuotta sitten. Monet syrjäkylät ovat yhä katolisten pappien valvonnassa. Intiaanimaanviljelijälle kylän aukiolla seisova katolinen kirkko on huomion keskipiste. Lukuisat loistavasti puettujen pyhimysten patsaat, moniväriset valot, kultainen alttari, palavat kynttilät, papin laulamat salaperäiset seremoniat sekä varsinkin tanssit ja juhlat tyydyttävät kaikki hänen viihteen kaipuutaan. Mutta tällaiset silmiä miellyttävät viihdykkeet eivät milloinkaan ole poistaneet ikivanhoja uskomuksia. Ja monien elämään vaikuttavat yhä kookapensaan lehdet, joissa uskotaan olevan mystisiä voimia.

Nämä inkojen jälkeläiset – joista monet ovat nykyään puoliverisiä – ovat lannistumattomalla hengellään onnistuneet säilyttämään värikkäät tanssinsa ja tyypillisen huaiño-musiikkinsa. Vaikka he aluksi ovat pidättyviä muukalaisia kohtaan, heidän synnynnäinen vieraanvaraisuutensa tulee pian esiin. Niille, jotka tuntevat näitä inkavaltakunnan jälkeläisiä henkilökohtaisesti – jotka näkevät heidän päivittäisen elossasäilymiskamppailunsa ja jotka voivat auttaa, koskettaa ja välittää – heidän tarinansa on riipaiseva.

Opetus saa aikaan muutoksia

Titicacajärvellä sijaitsevassa Soccan kylässä asuva Valentin Arizaca, joka on aimarankielisten intiaanien jälkeläinen, kertoi Herätkää!-lehden haastattelussa: ”Ennen kuin minusta tuli Jehovan todistaja, olin vain nimellisesti katolilainen. Harjoitin joidenkuiden ystävieni kanssa monia pakanallisia tapoja. Pureskelin myös kookapensaan lehtiä, mutta nyt olen jättänyt tuon kaiken taakseni.”

Petronila Mamani, 89-vuotias sisar, muistaa hyvin ne monet taikauskoiset käsitykset, joiden vuoksi hän jatkuvasti pelkäsi olla miellyttämättä apuja. Hän sanoi: ”Esitin jatkuvasti uhreja lepyttääkseni vuortenjumalia ja varmistaakseni elantoni. En missään nimessä halunnut olla miellyttämättä niitä ja joutua vaaraan saada osakseni siitä seuraavia vitsauksia. Nyt vanhalla iällä olen oppinut näkemään asiat eri tavalla. Raamatun ja Jehovan todistajien ansiosta olen vapaa tuollaisista ajatuksista.”

Jehovan todistajat opettavat monia ketšuan- ja aimarankielisiä intiaaneja lukemaan. He vuorostaan opettavat toisille Raamatun totuuksia. Tällä tavoin tuhannet inkat ja espanjankieliset intiaanit saavat koulutusta voidakseen parantaa elämänsä laatua. Lisäksi he saavat tietää Raamatussa olevasta Jumalan lupauksesta, jonka mukaan koko maapallolle perustetaan pian oikeudenmukainen, rauhallinen ja vanhurskas uusi maailma (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 21:1–4).

[Alaviite]

[Kartat s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

Inkojen kultainen valtakunta

ETELÄ-AMERIKKA

Cuzco

Potosí

INKAVALTIO

KARIBIANMERI

TYYNIMERI

KOLUMBIA

ECUADOR

ANDIT

PERU

Cajamarca

Lima

Pachacamac

Vilcabamba

Machu Picchu

Cuzco

Titicacajärvi

BOLIVIA

CHILE

ARGENTIINA

[Kuva s. 16]

Ylhäällä: alkuperäinen auringontemppeli on tämän Cuzcossa sijaitsevan katolisen kirkon perustuksena

[Kuva s. 16]

Vasemmalla: inkoja edeltävältä ajalta peräisin oleva fallistinen kuva temppelissä Chucuitossa

[Kuva s. 16]

Oikealla: inkojen uhrien veri valui pitkin näitä kivikaiverruksia

[Kuva s. 17]

Oikealla: keinokastelulla hoidettavia penkereitä Machu Picchussa lähellä Cuzcoa

[Kuva s. 17]

Alhaalla: näkymä ikivanhan oven läpi Machu Picchussa

[Kuva s. 17]

Alhaalla oikealla: Sacsahuamánin linnoitus-temppelin sadan tonnin painoisia kivenjärkäleitä