Millainen on heidän tulevaisuutensa?
CHEYENNE-INTIAANIEN rauhanpäällikkö Lawrence Hart sanoi Herätkää!-lehden haastattelussa, että yksi intiaanien kohtaamista ongelmista ”on se, että meillä on vastassamme voimia, jotka pyrkivät sulauttamaan meidät vallitsevaan kulttuurimuotoon. Esimerkiksi meidän kielemme on katoamassa. Yhteen aikaan sen hävittäminen oli osa valtiovallan harkittua politiikkaa. Meitä pyrittiin määrätietoisesti ’sivistämään’ koulukasvatuksen avulla. Meidät lähetettiin sisäoppilaitoksiin, ja meitä kiellettiin puhumasta omaa kieltämme.” Sandra Kinlacheeny muistelee: ”Jos puhuin navajoa sisäoppilaitoksessani, opettaja pesi suuni saippualla.”
Päällikkö Hart jatkaa: ”Viime aikoina on ollut rohkaisevaa esimerkiksi se, että monet heimot ovat kokeneet eräänlaisen herätyksen. Ne tajuavat, että niiden kielet katoavat, ellei niiden säilyttämiseksi ponnistella.”
Karuk on yksi Kalifornian heimojen kielistä, ja sitä puhuu enää vain kymmenen ihmistä. Tammikuussa 1996 kuoli 76-vuotiaana Punainen Ukkospilvi (Carlos Westez), viimeinen catawban kieltä puhunut intiaani. Hänellä ei ollut ollut enää vuosikausiin ketään, jonka kanssa hän olisi voinut puhua tätä kieltä.
Jehovan todistajien valtakunnansaleissa, joita on navajo- ja hopi-intiaanien reservaateissa Arizonassa, puhuvat lähes kaikki navajoa tai hopia ja englantia. Sellaisetkin todistajat, jotka eivät ole intiaaneja, opiskelevat nykyään navajon kieltä. Jehovan todistajien täytyy osata navajoa voidakseen tehdä raamatullista opetustyötään, sillä monet navajot osaavat hyvin ainoastaan omaa kieltään. Hopi ja navajo ovat edelleen erittäin elinvoimaisia kieliä, ja nuorisoa kannustetaan käyttämään niitä koulussa.
Alkuperäisten amerikkalaisten kouluopetus
Yhdysvalloissa on 29 intiaaneille tarkoitettua korkeakoulua, ja niissä on 16000 opiskelijaa. Ensimmäinen niistä aloitti toimintansa Arizonassa vuonna 1968. ”Tämä on yksi suurenmoisimmista mullistuksista intiaaniväestön piirissä, oikeus saada kouluopetusta omilla ehdoillamme”, sanoi tohtori David Gipp, intiaanien korkeakouluopetuskomitean jäsen. Sinte Gleskan yliopistossa lakotan kieli on pakollinen oppiaine.
Intiaanien korkeakoulurahaston puheenjohtaja Ron McNeil (hunkpapa-lakota) kertoo alkuperäisten amerikkalaisten tilanteesta, että heidän työttömyysasteensa on 50–85 prosenttia, että heillä on edessäpäin keskimäärin vähemmän elinvuosia kuin kaikkien muiden väestöryhmien jäsenillä Yhdysvalloissa ja että heidän parissaan ilmenee myös keskimäärin enemmän sokeritautia, tuberkuloosia ja alkoholismia kuin muiden väestöryhmien keskuudessa. Koulutustason nostaminen on vain yksi keino, josta voi olla apua.
Pyhät maat
Monet alkuperäiset amerikkalaiset pitävät esi-isiensä maita pyhinä. Valkoinen Ukkonen sanoikin eräälle senaattorille: ”Se maa, joka meillä on täällä, on meille arvokkainta, mitä maailmassa on.” Tehdessään sopimuksia intiaanit olettivat usein, että he antoivat valkoiselle miehelle oikeuden käyttää heidän maataan muttei ottaa sitä suoranaisesti omistukseensa. Sioux-intiaaniheimot menettivät arvokasta maata Black Hillsistä Dakotasta 1870-luvulla, jolloin alueelle tulvi kullanetsijöitä. Vuonna 1980 Yhdysvaltain korkein oikeus määräsi Yhdysvaltain valtion maksamaan kuudelle sioux-heimolle korvauksena noin 105 miljoonaa dollaria. Nämä heimot ovat toistaiseksi kieltäytyneet ottamasta vastaan tätä korvausta, sillä ne haluavat saada takaisin pyhän maansa, Etelä-Dakotan Black Hillsin.
Monet sioux-intiaanit eivät pidä Black Hillsiin Mount Rushmoren kallioon hakatuista valkoisten presidenttien kasvoista. Kuvanveistäjät ovat valmistamassa erääseen läheiseen vuoreen vielä suurempaa veistokuvaa. Siitä tulee Hullu Hevonen, siouxien sotapäällikkö. Kasvojen pitäisi olla valmiit kesäkuussa 1998.
Nykypäivän haasteita
Alkuperäiset amerikkalaiset ovat joutuneet sopeutumaan monin tavoin tullakseen toimeen nykymaailmassa. Monet heistä ovat nykyään saaneet hyvän koulutuksen ja opiskelleet myös korkeakouluissa, ja heillä on kykyjä, joita he voivat käyttää tehokkaasti heimonsa elämänpiirissä. Yhtenä esimerkkinä on miellyttäväkäytöksinen, Michiganista oleva chippewa-intiaani Burton McKerchie. Hän on kuvannut televisioyhtiö Public Broadcasting Servicelle dokumenttiohjelmia, ja nykyään hän työskentelee eräässä lukiossa hopi-intiaanien reservaatissa Arizonassa ja koordinoi videonauhojen käyttöä korkeakoulujen oppitunneilla tuossa osavaltiossa. Toisena esimerkkinä on Ray Halbritter, Harvardin yliopistossa opiskellut oneida-heimon päällikkö.
Arlene Young Hatfield selitti Navajo Times -lehdessä, että nuoret navajot eivät ole joutuneet kokemaan sellaista, mitä heidän vanhempansa ja isovanhempansa kokivat nuoruudessaan, eivätkä tekemään sellaisia uhrauksia, joita nämä silloin tekivät. Hän kirjoitti: ”[Nykyajan] mukavuudet ovat saaneet aikaan sen, että he eivät ole koskaan keränneet tai pilkkoneet puita, kantaneet vettä tai hoitaneet lampaita niin kuin heidän esi-isänsä. He eivät ole auttaneet perhettämme toimeentulon hankkimisessa, kuten lapset tekivät kauan sitten.” Hänen päätelmänsä kuuluu: ”On mahdotonta välttyä monilta sosiaalisilta ongelmilta, jotka väistämättä tulevat vaikuttamaan lapsiimme. Emme voi eristää perheitämme tai reservaattiamme muusta maailmasta, emmekä voi alkaa jälleen viettää sellaista elämää, jollaista esi-isämme viettivät.”
Siinä onkin haastetta alkuperäisille amerikkalaisille: miten he voisivat pitää kiinni ainutlaatuisista heimoperinteistään ja -arvoistaan ja samalla sopeutua nopeasti muuttuvaan ulkomaailmaan?
Taistelu huumeita ja alkoholia vastaan
Alkoholismi tekee yhä tuhojaan alkuperäisten amerikkalaisten yhteisöissä. Lorraine Lorch, joka on ollut 12 vuotta hopi- ja navajo-väestön parissa lastenlääkärinä ja yleislääkärinä, sanoi Herätkää!-lehden haastattelussa: ”Alkoholismi on vakava ongelma sekä miehille että naisille. Vahvat kehot joutuvat kirroosin, tapaturmaisen kuoleman, itsemurhien ja surmatöiden uhreiksi. On murheellista nähdä, miten alkoholi tulee tärkeämmäksi kuin lapset, puoliso ja jopa Jumala. Nauru muuttuu kyyneliksi, lempeys pahoinpitelyiksi.” Hän jatkoi: ”Jopa joitakin seremonioita, joita navajot ja hopit pitivät aiemmin pyhinä, toisinaan häpäistään nykyään juopottelulla ja rivolla käyttäytymisellä. Alkoholi riistää näiltä kauniilta ihmisiltä terveyden, älykkyyden, luovuuden ja heidän todellisen persoonallisuutensa.”
Philmer Bluehouse, joka toimii Window Rockissa Arizonassa navajo-heimon parissa virallisena riita-asioiden sovittelijana, kaunisteli huumausaineitten ja alkoholin käyttöä sanomalla sitä ”itselääkitykseksi”. Käyttämällä niitä väärin ihminen kykenee hukuttamaan murheensa ja pääsemään pakoon karua todellisuutta – elämää, joka ei tarjoa työtä ja jolla ei useinkaan ole tarkoitusta.
Monet alkuperäiset amerikkalaiset ovat kuitenkin taistelleet menestyksellisesti eurooppalaisten tuomaa ”paholaisenjuomaa” vastaan ja päässeet kovan taistelun jälkeen voitolle huumeriippuvuudesta. Otamme kaksi esimerkkiä: Clyde ja Henrietta Abrahamson spokane-intiaanien reservaatista Washingtonin osavaltiosta. Lyhyen vantteralla Clydellä on tumma tukka ja tummat silmät. Hän selitti Herätkää!-lehdelle:
”Olimme viettäneet suurimman osan lapsuus- ja nuoruusajastamme reservaatissa, ja sen jälkeen me muutimme Spokanen kaupunkiin voidaksemme opiskella korkeakoulussa. Emme pitäneet elämäntyylistämme, johon kuuluivat alkoholi ja huumeet. Emme tienneet muunlaisesta elämästä. Opimme pienestä pitäen inhoamaan näitä kahta asiaa niiden ongelmien takia, joita olimme nähneet niiden aiheuttavan perheessämme.”
”Sen jälkeen tapasimme Jehovan todistajia. Emme olleet koskaan kuulleet heistä, ennen kuin menimme tähän kaupunkiin. Edistymisemme oli hidasta. Kenties syynä oli se, että emme luottaneet aidosti ihmisiin, joita emme tunteneet, etenkään valkoihoisiin. Raamatun tutkimisemme oli kolme ja puoli vuotta kuin hakuammuntaa. Vaikeinta minun oli päästä eroon marihuanan polttamisesta. Olin polttanut sitä 14-vuotiaasta asti, ja olin 25-vuotias, ennen kuin yritin päästä siitä irti. Olin nuoruusvuosinani suurimman osan ajasta huumetokkurassa. Vuonna 1986 luin tammikuun 22. päivän Herätkää!-lehdestä [engl.] kirjoituksen, jonka otsikkona oli ’Kaikki muut polttavat marihuanaa – miksen minäkin?’. Se pani minut ajattelemaan, miten typerää marihuanan polttaminen on – vallankin sen jälkeen, kun olin lukenut Sananlaskujen 1:22:n, jossa sanotaan: ’Kuinka kauan te kokemattomat rakastatte kokemattomuutta, ja kuinka kauan teidän pilkkaajien täytyy haluta itsellenne suoranaista pilkkaa, ja kuinka kauan te typerät vihaatte tietoa?’”
”Lopetin marihuanan polttamisen, ja keväällä 1986 Henrietta ja minut vihittiin. Meidät kastettiin marraskuussa 1986. Vuonna 1993 minusta tuli vanhin seurakuntaamme. Molemmat tyttäremme kastettiin Jehovan todistajiksi vuonna 1994.”
Ovatko kasinot ja uhkapelit ratkaisu?
Vuonna 1984 intiaanit eivät toimineet missään päin Yhdysvaltoja uhkapelien järjestäjinä. Tänä vuonna The Washington Post -sanomalehden mukaan on 200 heimolla 24 osavaltiossa 220 uhkapelitoimintaa harjoittavaa liikeyritystä. Merkittäviä poikkeuksia ovat navajot ja hopit, jotka toistaiseksi ovat vastustaneet houkutusta ryhtyä tällaiseen. Mutta ovatko kasinot ja bingohallit reservaattien asukkaille tie hyvinvointiin ja ovatko ne parantaneet heidän työllisyyttään? Philmer Bluehouse kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Uhkapelit ovat kaksiteräinen miekka. Voidaan kysyä, onko niistä ihmisille enemmän vahinkoa kuin hyötyä.” Eräässä raportissa todetaan, että intiaanien kasinot ovat luoneet koko maahan 140000 työpaikkaa, mutta sen mukaan näistä työpaikoista on vain 15 prosenttia intiaanien hallussa.
Cheyenne-päällikkö Hart esitti Herätkää!-lehdelle näkemyksensä siitä, millainen vaikutus kasinoilla ja uhkapeleillä on ollut reservaatteihin. Hän sanoi: ”Suhtaudun asiaan kaksijakoisesti. Ainut hyvä puoli on se, että se antaa työtä ja tuloja heimoille. Olen toisaalta pannut merkille, että suuri osa asiakkaista on oman kansamme jäseniä. Tiedän, että jotkut ovat tulleet riippuvaisiksi bingosta, ja he lähtevät jo varhain kotoa kasinolle, ennen kuin edes heidän lapsensa ovat palanneet kotiin koulusta. Sen jälkeen näistä lapsista tulee avainlapsia, kunnes heidän vanhempansa palaavat pelaamasta bingoa.”
”Pahin ongelma on se, että perheet luulevat voivansa voittaa ja lisätä tulojaan. Useimmiten he eivät voita, vaan häviävät. Olen nähnyt heidän käyttävän rahaa, joka oli varattu ruokaa tai lasten vaatteita varten.”
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Tom Bahti selittää, että tarkasteltaessa Yhdysvaltojen lounaisosien heimojen tulevaisuutta tulee esiin kaksi yleistä näkemystä. ”Ensimmäinen niistä ennustaa suoraan alkuperäiskulttuureille nopeaa katoamista amerikkalaisen elämänmenon valtavirtaan. Toinen näkemys on epämääräisempi – – Se puhuu hienovaraisesti vallitsevaan kulttuuriin sulautumisesta, mikä merkitsee harkittua sekoittumista, ’sen yhdistymistä, mikä on parasta vanhassa, siihen, mikä on parasta uudessa’, eräänlaista kultaista kulttuurin auringonlaskua, jossa intiaani saattaa säilyä viehättävän vanhanaikaisena käsityötaidoissaan, monipuolisena uskonnollisuudessaan ja viisaana elämänkatsomuksessaan – mutta silti niin järkevänä suhteessaan meihin (korkeammalle nostettuun [valkoisen miehen] kulttuuriin), että hän kykenee katselemaan asioita meidän tavallamme.”
Sen jälkeen Bahti esittää kysymyksen: ”Muuttuminen on väistämätöntä, mutta ketkä tulevat muuttumaan ja mitä tarkoitusta varten? – – Meillä [valkoihoisilla] on ärsyttävä tapa pitää kaikkia muita kansoja vain kehittymättöminä amerikkalaisina. Me oletamme, että niiden täytyy olla tyytymättömiä elämäntapaansa ja halukkaita elämään meidän laillamme.”
Hän jatkaa: ”Yksi asia on varma: intiaanien tarina ei ole vielä päättynyt. Mutta se, miten se päättyy tai päättyykö se, jää nähtäväksi. Kenties on vielä aikaa alkaa pitää jäljellä olevia intiaaniyhteisöjämme arvokkaina kulttuuriresursseina eikä vain monimutkaisina sosiaalisina ongelmina.”
Elämä sopusointuisessa ja oikeudenmukaisessa uudessa maailmassa
Raamatun perusteella Jehovan todistajat tietävät, mitä tulevaisuus voi antaa alkuperäisille amerikkalaisille ja kaikkia kansoja, heimoja ja kieliä edustaville ihmisille. Jehova Jumala on luvannut luoda ”uudet taivaat ja uuden maan” (Jesaja 65:17; 2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 21:1, 3, 4).
Tämä lupaus ei merkitse uutta planeettaa. Kuten alkuperäiset amerikkalaiset erittäin hyvin tietävät, maapallo on todellinen helmi, kun sitä kunnioitetaan ja hoidetaan oikealla tavalla. Raamatun profetioista käy ilmi, että ihmisten riistävien hallitusten tilalle tulee uusi taivaallinen hallitus. Maapallo tullaan muuttamaan paratiisiksi, ja sen metsät, tasangot, joet sekä kasvi- ja eläinkunta palautetaan ennalleen. Kaikki ihmiset osallistuvat epäitsekkäästi maan hoitamiseen. Riistäminen ja ahneus ovat silloin taakse jääneitä ilmiöitä. Kunnollista ravintoa ja rakentavaa toimintaa on yltäkyllin.
Kuolleitten ylösnousemus tulee tekemään tyhjäksi kaiken menneisyydessä koetun epäoikeudenmukaisuuden. Jopa monien Arizonassa ja Uudessa Meksikossa asuvien pueblo-intiaanien esi-isät (navajoksi anasazi ’ikivanhat’) tulevat takaisin, ja heille annetaan tilaisuus saada elää ikuisesti ennallistetulla maapallolla. Saattaa myös olla, että intiaanien historian kuuluisat johtajat Geronimo, Istuva Härkä, Hullu Hevonen, Tecumseh, Manuelito, intiaanipäälliköt Joseph ja Seattle sekä monet muut palaavat takaisin tässä luvatussa ylösnousemuksessa. (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15.) Miten suurenmoisen tulevaisuuden Jumala lupaakaan antaa kaikille heille ja kaikille niille, jotka palvelevat häntä nykyään!
[Kuva s. 15]
Tyypillinen navajojen maja, joka on tehty hirsistä ja peitetty mullalla
[Kuva s. 15]
Hullun Hevosen kuva, jota käytetään taustalla näkyvään vuoreen hakattavan veistokuvan mallina
[Lähdemerkintä]
Kuva: Robb DeWall
[Kuva s. 15]
Hopi- ja navajo-heimoisia Jehovan todistajia Keams Canyonissa Arizonassa kokoontuneina valtakunnansalinsa edustalle; rakennus toimi aiemmin kauppa-asemana
[Kuva s. 16]
Anasazi-asumuksia yli tuhannen vuoden takaa (Mesa Verde, Colorado)
[Kuva s. 16]
Geronimo (1829–1909), kuuluisa apassi-päällikkö
[Lähdemerkintä]
Lupa: Mercaldo Archives/Dictionary of American Portraits/Dover