Komeetan törmäys
ERÄÄN viikon aikana heinäkuussa 1994 törmäsi parikymmentä Shoemaker-Levy 9 -komeetan kappaletta Jupiter-planeettaan, mikä vangitsi tähtitieteilijöiden huomion kaikkialla maailmassa. Komeetan tarkkailijat hämmästelivät tapahtumaa, sillä siitä tuli erään astronomin mukaan ”vuosisadan taivaallinen näytelmä”. Miksi tämä tapahtuma ylitti odotukset monin verroin?
Ensinnäkin yli 200000 kilometrin tuntinopeudella kiitäneet komeetan kappaleet aiheuttivat suunnattomia räjähdyksiä, jollaisia oli uumoiltu vain kaikkein rohkeimmissa ennusteissa. Niiden osuminen Jupiterin kaasukehään sai aikaan välähdyksiä, jotka kestivät vain muutaman sekunnin. Sitten ylös kaasukehään syöksyi äärimmäisen kuumia kaasuja, jotka muodostivat valtavia tulipalloja, joiden lämpötila ylitti hetkellisesti auringon pinnan lämpötilan! Seuranneiden 10–20 minuutin aikana kohosi suuri sienimäinen pilvi peräti yli 3000 kilometrin korkeuteen.
Lisäksi olosuhteet, joiden aluksi epäiltiin soveltuvan katseluun kehnosti, osoittautuivatkin miltei ihanteellisiksi. Koska törmäykset tapahtuivat Jupiterin pimeällä puolella, kirkkaat välähdykset ja sienipilvet oli helpompi havaita. Joidenkin sienipilvien yläosan voitiin nähdä nousevan Jupiterin kiekon yläpuolelle, ja kymmenen minuutin kuluttua törmäyksestä Jupiter oli pyörähtänyt siten, että törmäyskohdat nähtiin suoraan maasta käsin. Seuraavien kymmenen minuutin kuluttua törmäyskohdat tulivat auringonvaloon. Siihen mennessä sienipilvet olivat hajonneet ja niiden tilalle oli tullut jättimäisiä tummia läiskiä. Astronomit eivät olleet odottaneet näitä laikkuja, joista suurin oli kaksi kertaa maan kokoinen, ja silti ne osoittautuivat selvimmin erottuviksi ilmiöiksi.
Galileo-avaruusluotain välitti törmäyksistä suoria kuvia. Maata kiertävä Hubble-avaruusteleskooppi otti törmäyksistä kuvia näkyvän valon ja ultraviolettivalon aallonpituuksilla. Muut observatoriot mittasivat komeetan räjähdysten seurauksia eri aallonpituuksilla, jotka oli varta vasten valittu arvokkaan tiedon keräämiseksi. Etelänavalla aurinko ei noussut lainkaan, minkä ansiosta siellä sijaitsevaa infrapunateleskooppia (South Pole Infrared Explorer telescope) voitiin käyttää vuorokauden ympäri.
Tähtitaivaan tarkkailijat ovat totisesti saaneet harvinaista herkkua. Milloin on vuorossa seuraava komeettanäytelmä? Hale-Bopp-komeetta, jonka voi jo nyt nähdä paljain silmin, saattaa olla kirkkain komeetta, jonka voimme nähdä tällä vuosisadalla. Se ohittaa planeettamme noin 198 miljoonan kilometrin päästä. Pohjoisella pallonpuoliskolla Hale-Bopp-komeetasta kiinnostuneiden kannattaa katsella taivaalle huhtikuussa 1997. Kaikki tämä muistuttaa siitä, että me elämme dynaamisessa, muuttuvassa maailmankaikkeudessa, jonka on luonut Jehova, ”taivaan valojen Isä” (Jaakobin kirje 1:17; Psalmit 115:16).
[Kuva s. 21]
Tummista läiskistä näkyy, mihin kohtaan Jupiteria komeetan kappaleet törmäsivät
[Lähdemerkintä]
Hubble Space Telescope Comet Team and NASA