Singapore – Aasian tahriintunut jalokivi

KLANG! Singaporen Changin naisvankilan raskaat teräsovet kalahtavat pahaenteisesti kiinni heiveröisen 71-vuotiaan kristityn lesken takana. Tämä Jehovan todistaja -⁠nainen oli yrittänyt selittää kantaansa oikeuden puheenjohtajalle: ”En ole uhka tälle hallitukselle.”

Klang! Häntä seurasi 72-vuotias isoäiti, kristitty hänkin. Mikä oli hänen rikoksensa? Se että hänellä oli hallussaan neljä Vartiotorni-seuran raamatullista julkaisua, muun muassa hänen oma Pyhä Raamattunsa.

Kaikkiaan pidätettiin ja tuomittiin 64 Singaporen kansalaista, jotka olivat iältään 16–72-vuotiaita. Heistä 47 kieltäytyi periaatteesta maksamasta sakkoja, ja he saivat yhdestä neljään viikkoa vankeutta. Miten tällaista saattoi tapahtua kaupunkivaltiossa, jota on sanottu yhdeksi parhaista asuinpaikoista koko maailmassa? Miten tällaista saattoi tapahtua kaupunkivaltiossa, joka on maailmankuulu vakaan taloutensa, ilmiömäisen kehityksensä, uudenaikaisten rakennustensa ja väitetyn uskonnollisen suvaitsevaisuutensa vuoksi?

Nykyaikainen kaupunkivaltio

Luodaanpa aluksi lyhyt katsaus historiaan. Singaporen nykyhistoria alkaa vuodesta 1819, jolloin sinne saapui Britanniasta Sir Thomas Stamford Raffles. Hän edusti Itä-Intian kauppakomppaniaa ja etsi tukikohtaa, josta käsin voisi käydä kauppaa Idässä. Hän päätti harkita Singaporea. Siten sai alkunsa kauppa-asema, joka on vaikuttanut Itä-Aasian kehitykseen näihin päiviin saakka.

Singaporesta on sanottu, että se oli nuhruinen kaupunki ennen kuin se itsenäistyi. Nykyään kukaan ei sanoisi Singaporea nuhruiseksi, päinvastoin. Kuluneiden 30 vuoden aikana kaupunki on rakennettu melkein kokonaan uudelleen, mutta vanhan kaupungin ilme on säilytetty mahdollisuuksien mukaan joko säilyttämällä vanhojen rakennusten julkisivut tai yhdistämällä kokonaisia historiallisia rakenteita nykyaikaisiin rakennuksiin. Singaporesta on tullut Aasian meriliikenteen risteys, ja sen satamassa on usein yhtaikaa jopa 800 alusta. Uudenaikaisen, huipputekniikkaa edustavan kaluston ansiosta valtava rahtilaiva pystytään purkamaan ja lastaamaan uudelleen muutamassa tunnissa. Kaupungin liikekeskustan kiinteistöistä pyydetään ja maksetaan 300000:ta markkaa tai enemmänkin neliömetriltä.

Lähes 3400000 asukkaan väestö on monenkirjavaa: kiinalaisia, malaijilaisia, intialaisia, eurooppalaisia ynnä muita. He puhuvat muun muassa mandariinia, malaijia, tamilia ja englantia.

Singaporessa on 83 kilometriä pitkä maan päällä ja alla kulkeva rautatieverkosto, joka on maailman uudenaikaisimpia ja tehokkaimpia liikennejärjestelmiä. Kautta koko kaupungin on korkeiden, modernien kerrostalojen lomassa runsaasti vihreitä puistoja. Ensimmäistä kertaa maassa vierailevan turistin on ”pakko” nähdä täysin kunnostettu Raffles-hotelli, joka on julistettu kansalliseksi muistomerkiksi, koska se on rakennettu jo vuonna 1889. Toinen merkittävä nähtävyys on 52 hehtaarin suuruinen kasvitieteellinen puutarha. Siihen kuuluu 4 hehtaaria rauhoitettua viidakkoa, jossa vaelsi aikoinaan tiikereitä.

Uskonnonvapaus taattu

Sen lisäksi että Singaporen taloudellinen kehitys on ollut vailla vertaa, tämä valtio lupaa uskonnonvapauden kaikille asukkaille. Valitettavasti se ei ole pitänyt lupaustaan. Erityisesti Jehovan todistajien seurakunnan yhteydessä olevat ihmiset ovat saaneet huomata sen.

Singaporen tasavallan perustuslain pykälässä 15(1) taataan yleinen palvontavapaus: ”Jokaisella on oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan sekä levittää sitä.”

Perustuslain pykälässä 15(3) taataan: ”Jokaisella uskonnollisella ryhmällä on oikeus –

a) hoitaa omia uskonnollisia asioitaan;

b) perustaa ja ylläpitää uskonnolliseen tai hyväntekeväisyystarkoitukseen perustettuja yhdistyksiä; ja

c) hankkia ja omistaa omaisuutta sekä pitää sitä hallussaan ja hoitaa sitä lain mukaisesti.”

Jo vuonna 1936 Jehovan todistajat olivat osa Singaporen yhteiskuntaa. Vuosien ajan he pitivät säännöllisesti seurakunnankokouksia omassa valtakunnansalissaan, joka sijaitsi Exeterkatu 8:ssa, vastapäätä vilkasta toria. Seurakunta kukoisti ja vakautti samanaikaisesti omalla ainutlaatuisella tavallaan ympäröivän yhdyskunnan elämää.

Jehovan todistajat kielletään

Kaikki tämä muuttui 12. tammikuuta 1972. Silloin annettiin hallituksen maastakarkotuslain 109. luvun mukainen karkotusmääräys, jonka johdosta kristitty lähetystyöntekijä Norman David Bellotti ja hänen vaimonsa Gladys joutuivat lähtemään Singaporesta asuttuaan siellä 23 vuotta. Tätä seurasi nopeasti määräys, jolla Jehovan todistajien Singaporen seurakunta poistettiin rekisteristä. Muutaman tunnin kuluttua poliisi murtautui valtakunnansalin oven läpi ja otti salin haltuunsa. Miltei heti sen jälkeen Vartiotorni-seuran kaikki kirjallisuus kiellettiin. Näin alkoi ajanjakso, jonka aikana Jehovan todistajien työ on ollut kiellettynä.

Valtio jatkoi mielivaltaista toimintaansa myymällä valtakunnansalin, eikä asioista missään vaiheessa annettu minkäänlaista ilmoitusta – ei kuulustelua, ei oikeudenkäyntiä, ei mahdollisuutta puolustautua.

Singaporen hallitus on toistuvasti perustellut Jehovan todistajien täydellistä kieltämistä sillä, että todistajat eivät osallistu sotapalvelukseen. Niinkin äskettäin kuin 29. joulukuuta 1995 kirjoitti K. Kesavapany, Singaporen pysyvä Yhdistyneiden kansakuntien edustaja Genevessä, H. E. Ibrahim Fallille, joka on Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksista vastaava apulaispääsihteeri Genevessä. Kirjeessä sanottiin muun muassa:

”Se että hallitukseni on kieltänyt Jehovan todistajien liikkeen, perustuu kansallista turvallisuutta koskeviin syihin. Tämän liikkeen jatkuva olemassaolo olisi vahingollista Singaporen yleiselle hyvinvoinnille ja hyvälle järjestykselle. Kun Jehovan todistajat oli poistettu rekisteristä, oli luonnollista, että heidän kaikki julkaisunsa kiellettiin, jotta tätä liikettä koskeva kielto vahvistuisi eivätkä heidän uskomuksensa leviäisi.”

Kun ajatellaan väitettä Singaporen kansalliselle turvallisuudelle koituvasta uhasta, tulisi panna merkille, että vuosittain sotapalveluksesta kieltäytyy noin viisi nuorta miestä. Singaporen sotavoimiin kuuluu suunnilleen 300000 miestä. Singaporen hallitus on kieltäytynyt edes keskustelemasta siitä, että se antaisi tälle kouralliselle ihmisiä mahdollisuuden suorittaa kansallista siviilipalvelusta.

Avointa sortoa

Vuosia jatkuneen häilyvän suvaitsevuuden jälkeen ihmisoikeuksia alettiin avoimesti polkea vuonna 1992, jolloin useita ihmisiä vangittiin. Heitä syytettiin sellaisen kirjallisuuden hallussapidosta, joka oli kielletty ei-toivottuja julkaisuja koskevan lain nojalla. Vuonna 1994 Vartiotorni-seura lähetti Singaporeen 75-vuotiaan W. Glen Howin, lakimiehen, joka on ollut Jehovan todistaja koko ikänsä. Arvonimensä ”Queen’s Counsel” (”kuningattaren neuvonantaja”) ansiosta hän nautti arvonantoa, jonka perusteella hän sai esiintyä Singaporen oikeusistuimissa. Sen nojalla, että perustuslaki takaa uskonnonvapauden, Singaporen korkeimmalle oikeudelle tehtiin valitus, jossa asetettiin kyseenalaiseksi muun muassa pidätysten ja vuoden 1972 kiellon pätevyys. Singaporen korkeimman oikeuden ylituomari Yong Pung How hylkäsi valituksen 8. elokuuta 1994. Myöhemmätkään yritykset hakea muutosta eivät onnistuneet.

Alkuvuonna 1995 kävi ilmi, että Singaporen perustuslakiin nojautunut valitus oli johtanut entistä sortavampiin toimiin. Sotilaallista operaatiota muistuttavan suunnitelman, Operaatio Toivon, mukaisesti rikospoliisin salaseuraosaston etsivät ryntäsivät useihin yksityiskoteihin, joissa pienet ryhmät olivat pitämässä kristillisiä kokouksia. Kommandoryhmän tavoin koteihin hyökänneet noin 70 poliisia apujoukkoineen pidättivät ratsioissa 69 ihmistä. Kaikki kuljetettiin kuulustelukeskuksiin, joillekuille tehtiin kysymyksiä läpi yön, ja kaikkia syytettiin Jehovan todistajien kokouksiin osallistumisesta ja raamatullisten julkaisujen hallussapidosta. Joitakuita pidettiin eristyksissä jopa 18 tuntia, eivätkä he saaneet edes soittaa perheelleen.

Ulkomaalaisia vastaan nostetuista syytteistä luovuttiin. Mutta 64 Singaporen kansalaista joutui oikeuteen vuoden 1995 loppupuolella ja vuoden 1996 alussa. Kaikki 64 todettiin syyllisiksi. Heistä 47, jotka olivat 16–​72-vuotiaita, ei maksanut tuhansien dollareiden sakkoja, minkä vuoksi heidät lähetettiin vankilaan yhdestä neljään viikoksi.

Ennen kuin nämä miehet ja naiset vietiin selleihinsä, heidät riisuttiin alastomiksi ja tutkittiin useiden ihmisten edessä. Joitakuita naisia käskettiin levittämään käsivartensa, kyykistymään viisi kertaa sekä avaamaan suunsa ja nostamaan kieltään. Ainakin yhtä naista käskettiin avaamaan sormillaan peräaukkonsa. Vankilassa joidenkin miesten täytyi juoda vettä WC-altaista. Joitakin nuoria naisia kohdeltiin kuin vaarallisia rikollisia ja pidettiin eristyssellissä koko vankeusajan, ja heidän ruoka-annoksensa oli vain puolet normaalista. Jotkut vanginvartijat eivät sallineet todistajien edes pitää Raamattujaan.

Tarkastellaanpa kuitenkin joidenkin vangittujen naisten ajatuksia. Se mitä heidän omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat raporttinsa paljastivat, on räikeä vastakohta tämän nykyaikaisen kaupungin tahrattomalle julkisivulle.

”Selli oli siivoton. Pesuallas ja WC olivat surkeassa kunnossa. Ne olivat limaisia ja likaisia. Sen penkin alla, jolla istuin, oli hämähäkinverkkoja ja likaa.

Minun käskettiin riisuutua ilkosilleni, ja minulle annettiin vanginpuku, saippua-astia (ilman saippuaa) ja hammasharja. Sellitoverini kertoivat, ettei lyhyen tuomion saaneille vangeille annettu hammastahnaa eikä vessapaperia.”

”Meitä oli 20 yhdessä sellissä. WC:ssä täytyi asioida kyykkysillään, ja sitä ympäröi rinnankorkuinen seinä. Kylpyhuoneessa oli vain yksi suihku ja yksi pesuallas, jossa oli vesihana. Meidän täytyi peseytyä kuuden ryhmissä, sillä meidän kaikkien sellissä olevien täytyi käydä suihkussa puolessa tunnissa aamulla.”

Huolimatta vankeuden aiheuttamasta traumasta kaikki pitivät Jumalan palvelemista etuna – ajankohdasta, paikasta ja olosuhteista riippumatta. Seuraavassa on erään teini-ikäisen tytön kommentti:

”Siitä hetkestä lähtien, jolloin astuin vankilaan, muistutin alituisesti itseäni siitä, miksi olin siellä. Rukoilin Jehovalta joka päivä, että hän kuulisi rukoukseni eikä hylkäisi minua. Tunsin hänen vastaavan rukoukseeni, koska juuri hänen pyhä henkensä auttoi minua kestämään. Vasta silloin tajusin, kuinka lähellä häntä olin, ja se on vahvistanut minua suuresti, koska tiedän hänen huolehtivan meistä. Minusta on ollut ilo ja kunnia käydä läpi tämä koettelemus hänen nimensä takia.”

Sanomalehdet saivat nopeasti tietää tapahtuneesta. Lehdistö kertoi tapahtumista yhä uudelleen Australiassa, Euroopassa, Hongkongissa, Kanadassa, Malesiassa, Yhdysvalloissa ja muualla. Kanadassa ilmestyvässä The Toronto Star -⁠lehdessä tiivistettiin tuolloin vallinneet vihaiset tunteet otsikkoon ”Mummo tuomittu Raamatun omistamisesta”. Maailmassa on toki monia vaikeita ongelmia, jotka koskevat paljon useampia ihmisiä, mutta tässä tapauksessa hämmästyneet ihmiset esittävät kaikkialla saman kysymyksen: ”Singaporessa?”

On vaikea ymmärtää, miksi uskontoa, joka toimii avoimesti ja nauttii täydestä lain suojeluksesta yli 200 maassa ympäri maapallon, pitäisi alkaa vainota Singaporessa. Sitä on vielä vaikeampi ymmärtää, kun otetaan huomioon, että mitään uskontoa Singaporessa ei ole käsitelty niin järjettömästi ja mielivaltaisesti.

Poliisin apulaisylitarkastaja, joka oli johtanut erästä Jehovan todistajien luo tehtyä ratsiaa, myönsikin oikeudessa, että tämä oli ainoa kerta, kun hänen ja hänen miestensä oli käsketty keskeyttää uskonnollinen kokous. Seuraavat otteet ovat todistajanlausunnon jäljennöksestä:

K: (todistajalle) Onko teidän tietääksenne salaseuraosasto koskaan tutkinut ja syyttänyt mitään rekisteröimättömiä uskonnollisia ryhmiä paitsi Jehovan todistajia?

V: Ei tietääkseni.

Sitten kysymysten esittäminen jatkui.

K: (todistajalle) Oletteko henkilökohtaisesti milloinkaan tehnyt samanlaista ratsiaa pienen uskonnollisen ryhmän luo, joka on kokoontunut jossain kodissa ja jota ei ole rekisteröity yhdistyslain mukaisesti?

V: En ole.

Asiaan kiinnitetään huomiota

Sekä Amnesty International että Kansainvälinen asianajajayhdistys lähettivät kumpikin oman erikoistarkkailijansa seuraamaan, noudatetaanko oikeudenkäynneissä hyväksyttyä oikeuskäytäntöä. Amnesty Internationalin puolueeton tarkkailija Andrew Raffell, joka itsekin on asianajajana Hongkongissa, sanoi: ”Laitoin raporttiini, että se vaikutti valeoikeudenkäynniltä.” Hän kertoi edelleen, että todistajiksi pyydetyt hallituksen virkailijat eivät pystyneet selittämään oikeudelle, miksi Jehovan todistajien kirjallisuutta ei pidetä toivottavana. Raffell luetteli joitakin kiellettyjä raamatullisia julkaisuja, muun muassa kirjat Onnellisuus – miten löydät sen ja Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä. Hän sanoi, ettei niitä todellisuudessa voitu pitää ei-toivottavina missään tuon sanan merkityksessä.

Cecil Rajendra, kansainvälisen asianajajayhdistyksen tarkkailija, sanoi seuraavasti:

”Heti alusta pitäen oli tämän tarkkailijan mielestä ilmeistä, että koko oikeudenkäynti oli pelkkä – – farssi, joka oli lavastettu muka osoittamaan maailmalle, että Singaporessa harjoitetaan vielä demokratiaa.

Lopputulos oli ennalta päätetty, eikä missään vaiheessa ennen oikeudenkäyntiä, sen aikana tai sen lopussa ollut epäilyksen häivääkään siitä, että syytetyt todettaisiin syyllisiksi syytteisiin.

Vaikka juttu käsiteltiin alioikeudessa ja syytteet koskivat vähäisiä rikkomuksia yhdistyslakia vastaan, oikeussalissa vallitsi pelokas ja uhkaava tunnelma.

Tähän vaikutti paljolti se, että siellä oli vähintään kymmenen univormupukuista poliisia (kuusi oikeussalissa ja neljä sen ulkopuolella) ja parvella istui useita siviilipukuisia erikoisosaston miehiä.”

Itse oikeudenkäynnin kulkua Rajendra kommentoi seuraavasti:

”Mainitun tuomarin toiminta sinä aikana kun olin tarkkailemassa (samoin kuin koko oikeudenkäynnin aikana, kuten jäljennöksistä käy ilmi) jätti paljon toivomisen varaa. – – Vastoin kaikkia puolueettoman oikeudenkäynnin sääntöjä tuomari asettui kesken asian käsittelyn toistuvasti syyttäjän puolelle ja teki tyhjäksi puolustuksen aikomukset ristikuulustella syyttäjän todistajia niiden todisteiden, esimerkiksi Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen, johdosta, joita syyttäjä esitti osoittaakseen, että syytetyillä oli hallussaan kiellettyjä julkaisuja!”

Ihmisoikeuksien polkeminen Singaporessa on herättänyt niin laajaa kansainvälistä huolta, että belgialaisessa Human Rights Without Frontiers -⁠lehdessä julkaistiin 18-sivuinen raportti, joka käsitteli pelkästään Singaporen hallituksen hyökkäystä Jehovan todistajia vastaan. Pääkirjoituksessaan lehden päätoimittaja Willy Fautré määritteli erittäin ytimekkäästi yksilön vapauden todellisen määrän missä tahansa poliittisessa valtiossa:

”Vaikka uskonnollinen vapaus on parhaita osoituksia yksilön vapauksien yleisestä tilasta missä tahansa yhteiskunnassa, erittäin harvat ei-uskonnolliset ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet mukana joko eliminoimassa uskontoon tai uskonnollisiin näkemyksiin perustuvaa syrjintää tai suvaitsemattomuutta tai kehittämässä sellaisia toimintaperiaatteita, joilla uskonnollista vapautta voitaisiin suojella ja edistää.”

Human Rights Without Frontiers julkaisi oman luettelonsa suositeltavista menettelytavoista lihavalla tekstilajilla raporttinsa takasivulla.

Jehovan todistajista on hyötyä Singaporelle. He kunnioittavat lähimmäistensä oikeuksia eivätkä tee mitään rikoksia heitä vastaan. Kenenkään singaporelaisen ei tarvitse pelätä, että joku Jehovan todistaja murtautuisi hänen kotiinsa tai kävisi hänen kimppuunsa tai hakkaisi tai raiskaisi hänet.

Heidän vapaaehtoinen julkinen sananpalveluksensa vahvistaa ja kohentaa perhe-elämää sekä tekee ihmisistä parempia kansalaisia. He johtavat ilmaisia raamatuntutkisteluja kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan Raamatun rakentavat periaatteet ja soveltamaan niitä omaan elämäänsä. Heidän kokouksensa, jotka on järjestetty Raamatun tutkimista ja rukoilemista varten, ovat osa heidän kristillistä valmennustaan. Tämän johdosta heistä on tullut hyviä kansalaisia.

Niiden singaporelaisten, jotka kunnioittavat tasavaltaansa ja haluavat sen parasta, tulisi kehottaa hallitustaan tarkastelemaan uudelleen sitä, millainen paikka Jehovan todistajilla tulisi olla Singaporen yhteiskunnassa. On aika lakkauttaa pakkotoimet, joihin heitä vastaan on ryhdytty, ja palauttaa heille se, mihin jokaisella kansalaisella on oikeus: palvontavapaus.

[Tekstiruutu s. 26]

Maailma seuraa tilannetta

1. ”Kun Singaporen poliisi ryntäsi viiteen kotiin eräänä iltana viime helmikuussa tavalla, joka muistutti sotilaallista hyökkäystä, 69 miestä, naista ja teininuorta pidätettiin ja vietiin poliisin päämajaan. Se oli odottamaton päätös kokouksille, joissa tutkittiin Raamattua.” (The Ottawa Citizen, Kanada, 28.12.​1995 s. A10.)

2. ”Kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita uskonnollisesta vapaudesta ja omantunnon oikeuksista, toisi suurta tyydytystä, jos Singaporen hallitus korjaisi suhtautumistaan näihin viattomiin ja harmittomiin ihmisiin ja sallisi heidän harjoittaa ja levittää uskontoaan siten, ettei heidän tarvitse pelätä ja ettei heitä estetä.” (Professori Bryan R. Wilson, Oxfordin yliopisto, Englanti.)

3. ”Viime marraskuusta lähtien on järjestetty sarja oikeudenkäyntejä, jotka ovat saaneet kansalaisten perusoikeuksia ajavat kansainväliset ryhmät esittämään vastalauseita. Näissä oikeudenkäynneissä Singaporen oikeusistuimet antoivat langettavan tuomion 63:lle Jehovan todistajalle.” (Asahi Evening News, Japani, 19.1.​1996 s. 3.)

4. ”Jehovan todistajilla tulisi olla lupa kokoontua yhteen ja harjoittaa uskontoaan rauhassa ilman pidätetyksi tai vangituksi tulemisen uhkaa. Uskonnonvapaus on perusoikeus, joka taataan Singaporen perustuslaissa.” (Amnesty International, 22.11.​1995.)

5. Chan Siu-ching, Hongkongin katolisen hiippakunnan oikeuden- ja rauhankomission puheenjohtaja, sanoi Lee Kuan Yewille, pääministerin kanslian ministerille, 1. kesäkuuta 1995 päivätyssä kirjeessä seuraavasti: ”Pääasia on se, että vaikka Singaporen hallitus ajattelisikin, että ne, jotka kieltäytyvät sotapalveluksesta, rikkovat lakia ja heidät tulee asettaa syytteeseen, sen ei tulisi vaikuttaa muihin jäseniin, jotka vain kokoontuvat yhteen harjoittamaan uskontoaan. – –

Sen vuoksi me kirjoitamme hallituksellenne ja pyydämme,

1) että se ei kiellä Jehovan todistajia, jotta he voivat nauttia palvonnan- ja omantunnonvapaudesta;

2) että se lakkaa syyttämästä niitä Jehovan todistajia, jotka vain osallistuvat uskonnollisiin kokouksiin;

3) että se vapauttaa ne Jehovan todistajat, jotka on äskettäin pidätetty vain siksi, että he ovat osallistuneet uskonnolliseen toimintaan.”

[Kuva s. 23]

Jehovan todistajia oikeustalolla syytteiden esittämisen jälkeen

[Kuva s. 23]

Tämä 71-vuotias todistaja sanoi tuomarille: ”En ole uhka tälle hallitukselle.” Silti hänet vangittiin