Millainen tulevaisuus odottaa albatrossia?
Herätkää!-lehden Britannian-kirjeenvaihtajalta
Millainen tulevaisuus odottaa albatrossia, maailman suurinta merilintua? ”Varsin synkkä”, sanotaan Lontoossa ilmestyvässä The Times -lehdessä. Albatrosseja kuolee joka vuosi kymmeniätuhansia – australialaistutkijoiden arvioiden mukaan jopa 44000. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan jättiläisalbatrossi, jonka siipien kärkiväli on mahtavat 3 metriä, kuolee pian sukupuuttoon.
Sen jälkeen kun albatrossit ovat valmiita nousemaan lentoon, ne viettävät yhtä mittaa seitsemän vuotta merellä, liitelevät korkeuksissa tuhansia kilometrejä ja jopa nukkuvat lentäessään. Jotkut uskovat, että nämä linnut saattavat lentää maapallon ympäri useaan kertaan, ennen kuin ne palaavat synnyinseudulleen pesimään.
Albatrossit kasvattavat vain yhden poikasen joka toinen vuosi. Mutta 20:n viime vuoden aikana Atlantin eteläosassa sijaitsevan Etelä-Georgian saaren ja Intian valtameressä sijaitsevien Crozetsaarten jättiläisalbatrossikannat ovat pienentyneet miltei puoleen. Mistä jotkut arvelevat tämän johtuvan? Pitkälläsiimalla kalastamisesta.
Kalastajat pyydystävät tonnikalaa pitkilläsiimoilla, joissa kussakin on satoja koukkuja. Siimat lasketaan veteen kalastusaluksen perästä. Jokaisessa koukussa on syöttinä kalmari, joka on albatrossin pääravintoa. Kun lintu syöksyy nappaamaan kalmaria, se nielaisee toisinaan myös koukun. Sitten koukkuun kiinni jäänyt albatrossi uppoaa raskaan siiman mukana ja hukkuu.
Albatrossin suojelemiseksi tonnikalaa pyytäviä kalastajia on kehotettu laskemaan siimansa yöllä, jolloin tämä lintu ei kalasta, ja jotkut ovat noudattaneet kehotusta. Kalastajat etsivät myös keinoa levittää siimansa alustensa alta, jotta albatrossi ei näkisi syöttiä. Lisäksi on käytetty muun muassa siimoja, joihin on lisätty painoja, jotta ne vajoaisivat nopeammin, sekä eräänlaista linnunpelätintä säikyttämään albatrossit pois.
Atlantin eteläosien avoimilla vesillä ei kalastusalusten käyttämiä keinoja kuitenkaan valvota. Uuden-Seelannin museossa työskentelevä merilintujen asiantuntija Sandy Bartle sanoo, että siellä kalastavat alukset ”eivät tee mitään estääkseen albatrosseja kuolemasta”. Majesteettisen albatrossin mahdollinen häviäminen on tosiaankin seurausta ihmisten laiminlyönnistä ja piittaamattomuudesta.