Suuren valkoisen linnun paluu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN JAPANIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

KEPPI kädessä miehet alkoivat hakata näitä kauniita valkoisia lintuja yksitellen kuoliaiksi. Linnut olivat albatrosseja. Miehet: Hanemon Tamaoki ja hänen kumppaninsa. Tapahtumapaikka: Torishima, saari noin 600 kilometrin päässä Tokiosta etelään. Elettiin vuotta 1887.

Tamaoki oli suunnitellut tätä vuosia. Patjoihin käytettävillä pehmeillä höyhenillä oli kova kysyntä sekä kotimaassa että ulkomailla, ja Torishima oli kaukainen saari, jonka ainoita asukkaita olivat tuhannet albatrossit, jotka tulivat sinne säännöllisesti pesimään. Niiden joukossa oli japaninalbatrossi, johon Tamaoki oli erityisen ihastunut. Se oli pohjoisen pallonpuoliskon suurin merilintu. Kuvittelehan vain, kuinka suuri määrä höyheniä peitti pullean ruumiin, joka painoi noin 8 kiloa ja jonka siipien kärkiväli oli yli 2,5 metriä! Lisäksi tämä lintu oli sävyisä eikä se yrittänytkään paeta edes vaaran uhatessa.

Tamaoki toi saarelle peräti 300 työntekijää auttamaan lintujen tappamisessa ja kynimisessä. He rakensivat kylän ja pienen rautatien kuolleiden lintujen kuljettamista varten. Toiminta oli niin tehokasta, että Tamaokista tuli pian hyvin rikas – noin viiden miljoonan linnun elämän kustannuksella. Tuho oli niin suuri, että kun saaren tulivuori purkautui vuonna 1902 ja hävitti kylän ja kaikki sen asukkaat, jotkut ajattelivat sen olleen ”kirous, joka johtui albatrossien tappamisesta”. Siitä huolimatta miehet tulivat seuraavana vuonna uudestaan etsimään jäljelle jääneitä lintuja.

Tatsushiro Koga -niminen mies oli harjoittanut samaa kannattavaa liiketoimintaa lähes 1500 kilometrin päässä Itä-Kiinan meressä Taiwanin ja Okinawan välissä sijaitsevilla asumattomilla ja kivikkoisilla saarilla. Tamaokin tavoin Kogakin huomasi lintujensa määrän hupenevan nopeasti. Lopulta hän lähti saarelta vuonna 1900 – mutta vasta tuhottuaan noin miljoona albatrossia.

Ahneuden traaginen seuraus

Tuolla lintujen joukkotuholla oli hirvittävät seuraukset. Eri albatrossilajeista kolme asuu Tyynenmeren pohjoisosissa, ja niiden pääasiallisia pesimäalueita ovat juuri ne saaret, jotka Tamaoki ja Koga ryöstivät. Yhdellä niistä, japaninalbatrossilla (Diomedea albatrus), ei tiettävästi ollut mitään muuta pesimäpaikkaa maailmassa.

Avomerellä purjehtivat merimiehet tunsivat yhteen aikaan kunnioittavaa pelkoa albatrossia kohtaan. Taruissa ja kansan suussa kulkevissa kertomuksissa albatrossi kuvattiin tuulten, usvan ja sumun sanansaattajaksi. Tarua ei kuitenkaan ole se, että epätavallisen pitkien siipiensä ansiosta tämä suuri valkoinen lintu pystyi liitelemään tuulen kuljettamana valtameren yli vain muutamassa päivässä liikuttamatta siipiään juuri lainkaan. Sillä on verraton kyky liitää ja pysytellä merellä pitkiä aikoja.

Vaikka albatrossi osaa liidellä kauniisti ilmassa, se liikkuu maassa hitaasti ja kömpelösti. Sen pitkät siivet ja melko pullea ruumis estävät sitä nousemasta ilmaan nopeasti. Tämä samoin kuin se, ettei lintu ollut oppinut pelkäämään ihmistä, teki siitä helpon saaliin. Siksi ihmiset kutsuivat sitä tyhmäksi linnuksi.a

Vastuuntunnottomat ihmiset, joita innosti tieto siitä, että kuolleista albatrosseista sai rahaa, jatkoivat iloisina linnun hävittämistä. Muuan tutkimus paljasti, että vuonna 1933 Torishimassa oli alle 600 lintua. Epätoivoissaan Japanin hallitus julisti saaren ihmisiltä kielletyksi alueeksi. Häikäilemättömät ihmiset ryntäsivät kuitenkin saarelle tappamaan vielä niin monta lintua kuin ehtivät ennen kiellon voimaan astumista. Erään asiantuntijan mukaan lintuja oli vuonna 1935 jäljellä enää 50. Lopulta japaninalbatrossi täytyi julistaa sukupuuttoon kuolleeksi. Todella hirvittävä seuraus ihmisen ahneudesta! Mutta suuri yllätys oli tulossa.

Paluu alkaa

Eräänä iltana tammikuussa 1951 muuan mies, joka oli kiipeilemässä Torishiman kallioilla, pelästyi yhtäkkistä meluisaa ääntä. Hän huomasi olevansa silmätysten albatrossin kanssa! Japaninalbatrossi oli jotenkin selviytynyt elossa ja pesi taas Torishimassa. Tällä kertaa linnut olivat kuitenkin rakentaneet pesänsä sellaisille rinteille, joille ihmisen on melkein mahdotonta päästä. Ja nyt ne tuntuivat osaavan varoa ihmistä. Luonnonystävät ovat varmasti riemuinneet!

Japanin hallitus toimi nopeasti. Torishimaan istutettiin heinäkasvien heimoon kuuluvaa Miscanthus sinensistä, jotta maa antaisi paremman tuen pesille, ja ihmisiä kiellettiin menemästä sinne. Albatrossi julistettiin maan kansallisaarteeksi, ja siitä tuli kansainvälinen suojelukohde.

Vuodesta 1976 lähtien Hiroshi Hasegawa Tohon yliopistosta Japanista on tutkinut näitä lintuja, ja hän käy nykyään tuolla saarella kolmesti vuodessa tarkkailemassa niitä. Hän kertoi Herätkää!-lehdelle, että rengastamalla linnut joka vuosi erivärisellä renkaalla hän on saanut selville, että japaninalbatrossit palaavat syntymäpaikalleen pesimään vain kerran kolmessa tai neljässä vuodessa. Ne pesivät ensimmäisen kerran kuusivuotiaina ja munivat joka kerta vain yhden munan. Siksi vaikka niiden keskimääräinen elinikä on 20 vuotta, niiden lukumäärä kasvaa hitaasti. Talvella 1996–97 Torishiman saarelle munituista 176 munasta vain 90 kuoriutui.

Mitä albatrossit tekevät muuna aikana? Hasegawa sanoo, että siitä ei tiedetä paljoakaan. Ne selvästikin karttavat maata ja ihmistä. Seuraavatko albatrossit laivoja ja laskeutuvatko ne niille? Hasegawan mukaan näin tapahtuu vain tarinoissa, todisteita siitä ei ole. Hän sanoo olevansa täysin varma siitä, että ”japanilaiset albatrossit eivät laskeudu laivoille”. Mutta hän jatkaa, että muualla maailmassa ”jotkin linnut saattavat seurata laivaa jonkin aikaa, jos niitä ruokitaan”. Suurimman osan ajasta ne tekevät sitä, mitä ne parhaiten osaavat: kulkevat suotuisten ilmavirtausten mukana ja kiertelevät aavalla valtamerellä. Kun ne väsyvät, ne nukkuvat kelluen meren pinnalla. Ne syövät kalmareita, lentokaloja, tasku- ja katkarapuja. Hasegawan rengastamia lintuja nähdään säännöllisesti Beringinmerellä ja Alaskanlahdella. Ja kun vuonna 1985 nähtiin japaninalbatrossi Kalifornian rannikon tuntumassa – ensimmäisen kerran melkein sataan vuoteen – niin se sai aikaan melkoista innostusta sikäläisten lintujen tarkkailijoiden keskuudessa.

Entä tulevaisuus?

Myönteistä on se, että japaninalbatrossien määrä kasvaa tasaisesti. Viime toukokuussa Hasegawa esitti arvion, jonka mukaan niitä oli ”yli 900 poikaset mukaan lukien”. Hän jatkoi: ”Vuoteen 2000 mennessä yksistään Torishimassa pitäisi olla yli tuhat lintua, ja sen lisäksi joka vuosi syntyy toistasataa poikasta.” Innostavaa on myös se, että vuonna 1988 – kun oli kulunut 88 vuotta – niiden nähtiin jälleen pesivän Itä-Kiinan merellä. Linnut ovat valinneet asuinpaikakseen kivikkoisen etuvartioaseman kiistellyltä alueelta, minkä pitäisi taata niiden olevan turvassa ihmiseltä ainakin jonkin aikaa.

Sadan vuoden takaisia vääryyksiä korjataan nyt vähitellen. Vai korjataanko? Tutkijat havaitsevat usein, että kun he ottavat lintuja kiinni rengastamista varten, ne joutuvat pakokauhun valtaan ja oksentavat. Niiden mahasta tulee ulos muovinpalasia, kertakäyttöisiä savukkeensytyttimiä ja muita roskia, joita ihmiset huolimattomasti heittävät niiden ruokapaikoille, mereen.

Ajaako ihmisen typeryys tämän suuren valkoisen linnun jälleen kerran tuhon partaalle?

[Alaviite]

[Kuva s. 16]

Torishima, japaninalbatrossin kotipaikka

[Kuva s. 16, 17]

Pitkien ja kapeiden siipiensä ansiosta albatrossi on maailman paras liitäjä

[Kuva s. 17]

Japaninalbatrossit ovat palanneet Torishiman saarelle