Puunveisto – ikivanha afrikkalainen taidemuoto

Herätkää!-lehden Nigerian-kirjeenvaihtajalta

PUUNVEISTÄJILLÄ on ollut paljon työtä jo pitkään Benin Cityssä, joka sijaitsee nykyisen Nigerian eteläosassa. Neljäsataa vuotta sitten Benin City oli metsän keskellä sijaitsevan mahtavan ja hyvin organisoidun kuningaskunnan pääkaupunki. Eurooppalaiset kävijät ihastelivat kaupungin leveitä, suoria katuja, sen huoliteltuja taloja ja sen ylväitä ja lainkuuliaisia asukkaita. Satojen vuosien ajan kukoistava Benin City oli Länsi-Afrikan tärkeimpiä kauppa- ja kulttuurikeskuksia.

Beninin kuningaskuntaa hallitsivat perättäiset kuninkaat eli niin sanotut obat. Obat tukivat aktiivisesti taiteita. Heidän Benin Cityssä sijaitsevaa upeaa palatsiaan koristivat veistetyt päät, taidokkaat pronssiin valetut seinälaatat ja hienot norsunluuveistokset. Vaikka ikivanhat puuveistokset eivät olekaan säästyneet ajan ja termiittien aiheuttamilta vaurioilta, kuningaskunnan puunveistäjät ovat selvästikin olleet ahkeria. Martins Akanbiemu, Lagosin kansallismuseon entinen kuraattori, kirjoittaa: ”Puunveistäjien ammattikunta – – näyttää olevan vanhin niistä ammattikunnista, jotka tekivät työtä oballe.”

Vuonna 1897 brittiläiset joukot ryöstivät ja hävittivät Benin Cityn ja veivät sen nykyään korvaamattoman arvokkaista taideaarteista Eurooppaan yli 2000 taide-esinettä. Tätä nykyä vanhan beniniläisen taiteen suurimmat kokoelmat eivät suinkaan ole näytteillä Nigeriassa vaan Lontoon ja Berliinin museoissa.

Nykyinen puunveisto

Benin City on nykyisin vilkas kaupunki niin kuin monet muutkin Nigerian kaupungit. Yhä on kuitenkin nähtävissä jälkiä sen menneestä loistosta. Palatsi on rakennettu uudelleen, ja nykyinen oba asuu siellä. Muinaista kaupunkia ympäröineestä syvästä vallihaudasta voi nähdä merkkejä, ja jos kuuntelee tarkkaan, voi kuulla pehmeää nakutusta kun puuta veistetään.

Johnson-niminen mies on veistänyt puupatsaita Benin Cityssä 20 vuoden ajan. Menneinä vuosisatoina puu- ja pronssipäät säilyttivät niiden muistoa, jotka olivat kuolleet; ne koristivat esi-isien palvonnassa käytettäviä alttareita. Mutta Johnsonin veistämät päät eivät muistuta päitä, joita aikaisemmin käytettiin uskonnollisiin tarkoituksiin. Hänen veistoksensa ovat vain koristuksia.

Johnson veistää eebenpuuta, kovaa, lohkeilevaa puuta, joka sopii hyvin veistämiseen. Hän käyttää enimmäkseen sydänpuuta. Nigerialaisen eebenpuun sydän on usein sysimustaa, vaikka joissakin puissa sydänpuu onkin juovikasta tai väri vaihtelee harmaasta mustaan. Hän jättää veistoksiin myös mantoa, pintapuuta; siitä saa mukaan miellyttävän punasävyn, joka sointuu hyvin mustaan. Sekä punainen että musta eebenpuu voidaan kiillottaa kauniin kiiltäväksi.

Nigeriassa on runsaasti eebenpuuta. Kun eebenpuu kaadetaan, se jätetään usein muutamaksi kuukaudeksi metsään kuivumaan. Senkin jälkeen kun Johnson on saanut verstaaseensa eebenpuun rungon, hän antaa sen kuivua vielä useita kuukausia ennen kuin ryhtyy käyttämään sitä. Tämä on välttämätöntä, koska puu, joka ei ole kuivaa, voi muuttaa muotoaan ja halkeilla.

Kun Johnson on valmis aloittamaan veistämisen, hän sahaa puusta käsisahalla noin 40 senttimetrin pituisen palasen. Odotettuaan vielä viikon sen varmistamiseksi, ettei puunpala halkeile, Johnson merkitsee siihen liidulla sellaisen pään ääriviivat, jollaisen hän haluaa veistää, ja ryhtyy sitten työhön.

Ensiksi hän käyttää tasatalttaa, sitten kourutalttaa ja sen jälkeen pienempää talttaa. Tämän jälkeen hän hioo työtä raspilla. Sitten otetaan esiin koverrusveitsi, jolla veistetään yksityiskohdat. Työskennellessään Johnson keskittyy tarkoin puuhun. Huolimattomuudesta voi olla seurauksena se, että patsaan hymystä tulee outo tai silmä tuijottaa väärään suuntaan.

Veistämisen jälkeen Johnsonin oppilaat hiovat esineen aina toistaan hienommalla hiekkapaperilla. Lopuksi he käsittelevät sen huonekalujen kiillotusaineella tai kenkävoiteella ja kiillottavat sen kenkäharjalla. Samanlaisen puisen pään veistämiseen, jollainen näkyy kuvissa, kuluu kaksi päivää. Sen hiomiseen ja kiillottamiseen kuluu vielä kolme päivää.

Kun veistos on valmis, Johnson panee sen sivuun pariksi kuukaudeksi varmistuakseen siitä, ettei siihen ilmaannu halkeamia. Jos puu on ollut täysin kuivaa ennen veistämisen aloittamista, halkeilua ei tapahdu. Tavallisesti on näin. Jos halkeamia kuitenkin ilmaantuu, veistos menee takaisin työpajaan, missä halkeama täytetään ja työtä hiotaan ja kiillotetaan uudelleen.

Veistäjän ammatin oppiminen

Johnsonilla on kuusi 10–18-vuotiasta oppilasta. He opettelevat veistäjän ammatin takaperin, viimeisestä työvaiheesta ensimmäiseen. Kun järjestys on tämä, oppipoika opettelee ensiksi kiillottamaan. Sitten hän oppii hiomaan. Myöhemmin hänelle opetetaan raspin käyttö. Lopulta koittaa päivä, jolloin hän tarttuu tasatalttaan tehdäkseen ensi viillot uuteen puunpalaan.

”Jokaisesta ei voi tulla veistäjää”, sanoo Johnson. ”Ensiksikin tarvitaan taipumuksia alalle sekä keskittymiskykyä. Täytyy myös oppia olemaan kärsivällinen oman edistymisensä suhteen ja suhtautumaan oikein epäonnistumisiinsa. Myös hellittämättömyyttä tarvitaan, sillä hyväksi veistäjäksi tuleminen kestää ainakin kolme vuotta. Mutta ei tässä kaikki: oppiminen ei lopu koskaan. Harjoituksen avulla taidot paranevat kaiken aikaa.”

[Tekstiruutu/Kuva s. 20]

Termiitti ja puunveistäjä

Joidenkuiden mukaan Afrikan taide on kiitollisuudenvelassa termiitille. Puunveistäjä tekee veistoksen, ja termiitti (trooppisen ilmaston avustamana) hävittää sen – toisinaan muutamassa päivässä! Satojen vuosien ajan termiitit ovat järjestäneet puunveistäjille paljon työtä. Kiertokulku on ollut loputon mutta tuottoisa: termiitti tuhoaa, ja veistäjä aloittaa uudelleen, ja hänellä on jälleen tilaisuus parantaa ammattitaitoaan ja kehittää mielikuvituksellisia uusia tyylejä.

Kirjassa African Kingdoms sanotaan: ”Home ja ahkera termiitti veivät oikeastaan kaikki mahdollisuudet siltä, että vanhempien veistosten yksityiskohtia olisi voitu kopioida seuraavien sukupolvien veistoksiin. Niinpä sen lisäksi että tarvittiin aina vain uusia veistoksia, ne saattoivat myös vaihdella muodoltaan; jäljittelyä oli paljon vähemmän, ja paljon enemmän riippui yksilön ammattitaidosta ja mielikuvituksesta.”

Joidenkuiden mielestä tämä termiitin ja puunveistäjän välinen suhde auttaa selittämään Afrikan taiteen erinomaisuuden, jonka ansiosta se on niin kuuluisaa. Kirjassaan Nigerian Images tutkija William Fagg sanoo: ”Osoittakaamme – – kunnioitusta termiittiä kohtaan, joka – olivatpa sen toimet suurimmalta osaltaan kuinka epämiellyttäviä tahansa ihmisen kannalta – on ollut satojen ja tuhansien vuosien ajan jatkuvassa, äärimmäisen tuottoisassa vuorovaikutuksessa tropiikin puunveistäjän kanssa.”

[Kuvan lähdemerkintä]

Tri Richard Baginen luvalla

[Kuvat s. 19]

Veistoksen tekeminen:

1. valitaan paras puunpala,

2. hahmotellaan veistettävä pää,

3. käytetään talttaa, 4. hiotaan, 5. kiillotetaan