Tarkkailemme maailmaa
Lääketieteellistä ”nuoruuden lähdettä” ei olemassa
Geriatri Andréa Pratesin mukaan suosittujen lääkkeiden, kuten tiettyjen hormonien, nauttiminen nuoruuden säilyttämiseksi saattaa ”olla hyväksi tavalla tai toisella, mutta voi myös vahingoittaa terveyttä suuresti”. Taistelussa ikääntymistä vastaan ”uudet elämäntavat ovat tehokkaampia kuin uudet lääkkeet”, neuvoo tri Prates. Brasilialaisen Superinteressante-aikakauslehden mukaan hyviin elämäntapoihin, jotka saattavat edistää pitkäikäisyyttä, sisältyvät riittävän levon saaminen, mielentyyneyden säilyttäminen, venytteleminen, kohtuullinen liikunta, mielen rasittaminen ja rasvojen välttäminen ruokavaliossa. Lisäksi on tärkeää saada vitamiineja ja kivennäisaineita, joita on hedelmissä ja vihanneksissa. Ikääntyminen vaikuttaa kaikkiin ruumiin soluihin, eikä jokin yksittäinen aine voi samanaikaisesti hyödyttää kaikkia ruumiin eri elimiä.
Ensimmäinen täysikasvuisen nisäkkään klooni
Skotlantilaiset tutkijat hätkähdyttivät maailmaa viime helmikuussa, kun he ilmoittivat, että he olivat tuottaneet kloonilampaan aikuisen lampaan DNA:sta. Vaikka alkion soluja on kloonattu vuosien ajan, monet tiedemiehet ovat tähän asti pitäneet aikuisen nisäkkään geneettisen kaksosen tuottamista mahdottomana. Tutkijat sanovat, että teoriassa samaa menetelmää voitaisiin soveltaa myös ihmisiin: aikuisesta otetun solun DNA:sta voitaisiin tuottaa geneettisesti identtinen, vaikkakin nuorempi, kaksonen. Aikakauslehti International Herald Tribunen mukaan projektia johtanut tiedemies Ian Wilmut pitää kuitenkin tätä ajatusta epäeettisenä. The Journal of the American Medical Association -lehdessä kerrotaan, että Maailman terveysjärjestö on samaa mieltä ja vastustaa ihmisten kloonausta ’kokeiden tekemisen äärimuotona’.
Varo stressiä!
”Miljoonat brasilialaiset taistelevat päivittäin stressiä vastaan”, kerrotaan Veja-aikakauslehdessä. Monet näistä ihmisistä ajattelevat, että työskenteleminen pitkiä aikoja maksimisuoritustasolla on heidän tehokkuutensa mitta, mutta tällainen asenne voi olla epäterveellinen. ”Työntekijä on melko tuottoisa, kun hän on kohtuullisen paineen alaisena, mutta hän pääsee huippusuoritukseen, kun hän tietämättään on jo ylittänyt rajansa”, selittää eräässä katolisen kirkon yliopistossa toimiva tri Marilda Lipp. ”Kovan paineen alaisena ihminen suoriutuu upeasti jonkin aikaa. Sitten hän vain luhistuu.” Raportin mukaan ne, joiden on vaikeaa jakaa vastuuta, kärsivät stressistä enemmän. Suurin paine kohdistuu niihin, joiden tri Lippin sanoin ”on vaikeaa ilmaista tunteitaan ja jotka tapaavat räjähtää paineen hetkinä mutta yrittävät sitten olla ystävällisiä ja kohteliaita”.
Elektroniset untuvikot
Elektronisista kananpojista on tullut kansallinen muotihullutus Japanissa, kertoi lehti Asahi Evening News aikaisemmin tänä vuonna. Munan muotoisessa lelussa on näyttöruutu, jossa kananpoika näkyy eri kasvuvaiheissa. Paina nappia, ja viiden minuutin kuluttua tipu kuoriutuu munastaan. Seuraavaksi ”untuvikko” piipittää saadakseen omistajan ”ruokkimaan” sitä ja huolehtimaan sen muista tarpeista painamalla eri nappeja. Se voi piipittää milloin tahansa, jopa yöaikaan. Jos piipitykseen ei vastata, se voi johtaa kananpojan ennenaikaiseen ”kuolemaan”. Joka tapauksessa se kuolee noin viikon kuluttua. Lelu voidaan sen jälkeen ohjelmoida uudelleen niin, että ”syntyy” uusi, erilaisen persoonallisuuden omaava untuvikko. Joidenkuiden kerrotaan kiintyneen digitaaliseen kananpoikaan kuin lapseen. Eräs lääkäri jopa sanoi omastaan: ”Olin surullisempi sen kuolemasta kuin erään potilaani kuolemasta.”
Lasten hyväksikäyttö
”Maailmanlaajuisesti noin kahden miljoonan lapsen uskotaan olevan seksimarkkinoiden uhreja”, kerrotaan tiedotuslehdessä ENI Bulletin. Tällainen järjestäytynyt lasten hyväksikäyttö, joka on jo levinnyt laajalti joissakin osissa Aasiaa, on nyt lisääntymässä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Rodrigo Quintana, joka toimii asiantuntijana eräässä lasten elämää tutkivassa instituutissa (Inter-American Institute of the Child), sanoi, että tämä ongelma on kasvanut viime vuosikymmenen aikana Latinalaisessa Amerikassa ennennäkemättömän paljon. Quintanan mainitsemat tilastotiedot osoittavat, että Latinalaisen Amerikan maissa kymmenettuhannet alaikäiset työskentelevät prostituoituina.
Havaittu antimateriapilvi
The New York Times -lehdessä kerrotaan, että astrofyysikot havaitsivat hiljattain jotakin, mikä näyttää olevan 3500 valovuoden pituinen antimateriasuihku, joka virtaa galaksimme Linnunradan keskustasta. Antiaine koostuu atomihiukkasista, jotka ovat täsmälleen samanlaisia kuin tavallisen aineen hiukkaset mutta joilla on vastakkainen sähkövaraus. Kun antihiukkanen kohtaa tavallisen hiukkasen, kumpikin katoaa eli annihiloituu, mistä vapautuu voimakasta gammasäteilyä, jolla on tietty energiataso. Tiedemiehet tunnistivat pilven antimateriaksi säätämällä Nasan GRO-satelliitin tuolle energiatasolle. Mutta pilven vaikutuksesta ”astrofyysikot sanoivat, ettei se uhkaa Maata, vaan ainoastaan heidän näkemystään galaksista”.
Norsunkarkote
”Aasiassa norsut tuhoavat satoa vuosittain tuhansien dollarien edestä”, kertoo Cambridgen yliopistossa toimiva eläintieteilijä Loki Osborn. Kuten New Scientist -aikakauslehdessä kerrottiin, myös Afrikan norsut käyvät yhä enemmän ruokailemassa maatilojen pelloilla. Maanviljelijät ovat perinteisesti yrittäneet pelotella eläimet tiehensä lyömällä rumpuja tai heittämällä kiviä. Monia tunkeilevia norsuja on lisäksi ammuttu, ”mutta tämä ei vähennä satovahinkoja paljoakaan”, sanoo Osborn. Hän ja eräs keksijä uskovat keksineensä paremman konstin: noin kilon verran chilin ja öljyn seosta suihkutetaan paineilmaruiskulla norsun läheisyyteen. Hän mainitsee, että norsun pitkä kärsä on eläinkunnan nenistä herkimpiä. Kun Zimbabwessa kokeiltiin tätä menetelmää, ”norsut jähmettyivät ensiksi paikoilleen ja sitten tuhauttivat kärsäänsä ennen kuin lähtivät nopeasti tiehensä”. Raportin mukaan chili ei aiheuta pysyvää vahinkoa.
Tupakansavuinen ilma on hengenvaarallista
”Yli 50000 sydän- ja verisuonitautien vuosittain aiheuttamaa kuolemaa johtuu altistumisesta tupakansavuiselle ilmalle”, joka on toisten tupakoimisen aikaansaannosta, kerrotaan yhdysvaltalaisen Good Housekeeping -lehden raportissa. Lisäksi niillä tupakoimattomilla, jotka oleskelevat säännöllisesti tupakansavuisessa ympäristössä, on erityisen suuri riski saada keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume sekä sairastua erityyppisiin syöpiin. Epämiellyttävää hajua, joka viipyy huoneessa monta päivää sen jälkeen, kun joku on tupakoinut siellä, ei pidetä vaarallisena. Mutta ”tupakansavuisissa huoneissa saattaa olla jopa kuusi kertaa enemmän ilmansaasteita kuin vilkkaalla valtatiellä”, todettiin kirjoituksessa. Siinä sanottiin myös, että ”joka kahdeksas tupakoimisen aiheuttama kuolema johtuu tupakansavuiselle ilmalle altistumisesta”.
Tulevaisuuden kasvi?
Bambua kasvoi runsaasti joka puolella päiväntasaajan alueella ennen kuin siirtomaiden perustajat hakkasivat ne maahan tehdäkseen tilaa viljelysmaille, kertoo UNESCO-kuriiri. Yksistään Afrikassa on 1500 erilaista bambulajia. Tätä kasvia voidaan käyttää monin eri tavoin. Se on erinomaista rakennusmateriaalia, koska sen vetolujuus on suurempi kuin teräksen. Kolumbiassa jotkin kolmikerroksiset bamburakennukset ovat yli sata vuotta vanhoja ja yhä käytössä. Lisäksi bambua voidaan hyödyntää putkena ja polttoaineena ja sitä voidaan käyttää moniin muihinkin tarkoituksiin. Bambun versot kuuluvat jopa kiinalaiseen ja japanilaiseen keittiöön. Bambun merkittäviä etuja on saatettu väheksyä menneisyydessä. Sen käytännölliset ominaisuudet ja nopea kasvu – se kasvaa täysikasvuiseksi vain viidessä vuodessa – ovat kuitenkin saaneet jotkut katsomaan sitä uudessa valossa uusiutuvana ”tulevaisuuden kasvina”.
Torakoilla yhteys lapsuusiän astmaan
Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen teettämä viisivuotinen tutkimus syyttää torakoita siitä, että astmatapaukset lisääntyvät slummikortteleissa asuvien lasten keskuudessa, kerrotaan newyorkilaisessa Daily News -lehdessä. 1528 astmaattisesta lapsesta, joita tutkittiin seitsemässä kaupungissa, 37 prosenttia oli erittäin allergisia torakoille. Ne allergikot, joiden makuuhuoneessa oli paljon torakoita, joutuivat kolme kertaa todennäköisemmin sairaalahoitoon kuin toiset astmaattiset lapset. Tri David Rosenstreich, tutkimuksen johtaja, kannusti taistelemaan torakoita vastaan torakkapyydysten, hyönteismyrkkyjen, boorihapon ja perusteellisen siivouksen avulla. Hän sanoi, että koko kodin imuroiminen on avuksi, kun halutaan päästä eroon torakoiden ulosteesta, jota on pölyssä. ”Kaikki ruoan ja veden lähteet täytyy korjata pois”, tri Rosenstreich lisää, ”erityisesti vuotokohdat. Torakoiden täytyy juoda pysyäkseen elossa.”