Uskonto nykypäivän Puolassa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN PUOLAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

PUOLALAISET tunnetaan ympäri maailman hyvin uskonnollisina ihmisinä. Noin 95 prosenttia väestöstä tunnustautuukin roomalaiskatolilaisiksi.

Uskonnollisiin juhliin suhtaudutaan tässä maassa hyvin vakavasti, ja ne ovat olennainen osa kansallista perinnettä. Varsinkin maaseudulla uskonnolliset pyhäpäivät saattavat olla erittäin värikkäitä ja juhlallisia: osanottajilla on kansallispuvut päällä, ja ihmiset osallistuvat peleihin.

Tiedotusvälineet kertovat säännöllisesti tällaisista tapahtumista samoin kuin kuuluisiin palvontapaikkoihin tehtävistä pyhiinvaellusmatkoista sekä uskonnollisista kulkueista. Kaste, kirkkohäät, nimipäivät ja ensimmäinen ehtoollisella käynti ovat samaten suuressa arvossa pidettyjä tilaisuuksia.

Vuonna 1978 tuli puolalaisesta Karol Wojtyłasta paavi Johannes Paavali II. Tämä antoi lisää vauhtia Puolan katolilaisuudelle. Ylpeät joukot ottavat maanmiehensä tervetulleena vastaan aina, kun hän vierailee synnyinmaassaan.

Kaikki tämä uskonnollinen toiminta antaa Puolan ulkopuolella asuville ihmisille sellaisen kuvan, että puolalaisilla on vahva ja näkyvästi ilmenevä usko. Puolassa katolisen kirkon johtomiehet ja muut tarkkailijat kuitenkin ilmaisevat olevansa huolissaan muuttuvista asenteista ja tavoista, jotka ovat vallalla yhä useampien kirkon jäsenten keskuudessa.

Puolalainen näkökulma

Puolan katolisen hierarkian huomattavilla edustajilla sekä toimittajilla ja sosiologeilla on todellakin erilainen käsitys katolilaisuuden tilasta nykypäivän Puolassa. Johtohahmot antavat aina vain tiheämmin voimakassanaisia lausuntoja vastauksena pahenevaan rikollisuuteen, rappeutuviin moraalinormeihin ja vähenevään kiinnostukseen kirkon oppia ja toimintatapoja kohtaan. Suuri osa keskustelusta pyörii sen ympärillä, millainen vaikutus yleisellä roomalaiskatolisen uskonnonharjoituksen muodolla on ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Esimerkiksi puolalainen priimas Józef Glemp kiinnitti huomiota siihen, että ihmiset ovat muuttuneet maallisemmiksi, ja puhui tarpeesta vastustaa maassa noussutta uuspakanuuden aaltoa. Kirjoittaja Wojciech Chudy analysoi katolisessa Ład-aikakauslehdessä tilannetta yksityiskohtaisemmin. Hänen erittelynsä eteni tähän tapaan: Meidän täytyy käsitellä aihetta, joka on vaivannut pappeja, sosiologeja ja uskontopsykologeja vuosien ajan, nimittäin selvää jakoa uskonnollisen ja päivittäisen elämän välillä. Ihmiset kyllä kuuntelevat saarnan, mutta sillä hetkellä, kun he astuvat ulos kirkosta, he yksinkertaisesti unohtavat Jumalan sanan. He putoavat toiseen maailmaan, maailmaan jossa he käyvät jokapäiväistä kamppailuaan ja jossa elämää eletään aivan niin kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan.

Arkkipiispa Henryk Muszyński, episkopaalisen konferenssin varapuheenjohtaja, sanoo lisäksi: ”Evankeliumi ei ole onnistunut muuttamaan meitä sisältä. Puolalaiset ovat kristittyjä vain tilastollisesti. On vaikea kieltää sitä, että useimmat pitävät kristillisyyttä pikemminkin tapana kuin uskontona.”

Muuttuneet arvot – muuttunut käyttäytyminen

Tällaiset lausunnot osoittavat, että kirkon johtavat edustajat ovat huolissaan niistä perusluonteisista muutoksista, joita yleisessä arvomaailmassa ja käyttäytymisessä on ilmennyt. Aiemmin tyypillinen uskonnollisuus näyttää muun muassa menettävän alaa muille kiinnostuksen kohteille.

Asiaa valaisee se, että puolalaiset antoivat eräässä sosiologisessa tutkimuksessa ensimmäisen sijan elämässään perheelle; sitten tulivat rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja luotettavuus. Jumalaan ja uskontoon liittyvät asiat pääsivät vasta 16. sijalle. Tämän seurauksena kirkossakäynti vähenee – jopa niiden monien keskuudessa, jotka tunnustautuvat uskoviksi.

Puolalaiset piispat ovat huolissaan myös siitä, että tilastotietojen mukaan kirkon opetukset jätetään laajalti huomiotta. Esimerkiksi eräässä uskonnollisia asioita käsittelevässä tutkimuksessa, jonka oli tehnyt Irena Borowik Jagielloński-yliopistosta, vain 50 prosenttia vastanneista sanoi uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, 47 prosenttia oli sitä mieltä, että pappien pitäisi saada mennä naimisiin, ja 64 prosenttia hyväksyi avioeron.

Wprost-aikakauslehdessä julkaistu tutkimus puolestaan osoitti, että ”69 prosenttia puolalaisista paheksuu kirkon kieltoa käyttää ehkäisyvälineitä, 56 prosenttia vastustaa aborttikieltoa – – ja 54 prosenttia hyväksyy esiaviolliset sukupuolisuhteet”. Nämä luvut heijastavat kirkon sisäpuolella tätä nykyä vallitsevia erimielisyyksiä.

Kirkko sai osakseen paljon arvonantoa kahden viime vuosikymmenen aikana sen osan vuoksi, joka sillä oli kommunismin vastustamisessa. Nyt kuitenkin se, että kirkko on edelleenkin mukana poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, näyttää herättävän närää, minkä vuoksi erimielisyys kirkon jäsenten ja sen hierarkian välillä vain kasvaa.

Mikä on todellinen ratkaisu?

Ennen vuoden 1989 historiallisia poliittisia muutoksia olivat voimassa hallituksen määräämät erityiset käyttäytymissäännöt. Suuri osa tästä on nyt mennyttä. Uusi poliittinen järjestelmä on tuonut muassaan demokratian ja yksilönvapauden, mutta myös kamppailun selviytymisestä liberalisoituneessa markkinataloudessa. Monien täkäläisten mielestä puolalainen yhteiskunta ei yksinkertaisesti ollut valmistautunut niin radikaaliin muutokseen. Mitä puuttui?

Nykymaailmassa moraalisesti ja hengellisesti selviytyminen vaatii uskoa, joka perustuu johonkin uskonnollista tapaa tai seremoniaa syvempään. Jokaisen yksilön täytyy hankkia usko, joka on lujasti ankkuroitunut Jumalan sanan, Raamatun, henkilökohtaiseen tuntemukseen.

Itse paavi Johannes Paavali II vahvisti äskettäin, että kristittyjen on tarpeen lukea Pyhää Raamattua säännöllisesti. Hän kehotti ihmisiä ”kehittämään intensiivisemmän ja kiinteämmän suhteen Jumalan sanaan”. Hän lisäsi: ”Se että oppii lukemaan Pyhää Raamattua, on uskovalle olennaisen tärkeää: se on ensimmäinen askelma portaissa, joissa seuraavina ovat mietiskely ja sitten harras rukous.” Paavi kannusti ”jokaista, joka etsii totuutta, – – vaeltamaan raviten itseään joka päivä Elämän Sanan leivällä”.

1900 vuotta sitten, kauan ennen kuin elämästä tuli näin kiivasrytmistä ja epävakaata, Jeesus Kristus pyysi Jumalaa suojelemaan hänen opetuslapsiaan heitä ympäröiviltä hengellisesti heikentäviltä vaikutteilta. Hän rukoili: ”Pyhitä heidät totuudella; sinun sanasi on totuus.” (Johannes 17:17.) Ja Raamattu ”on totuus”, koska se on Jumalan eikä ihmisen sana. Apostoli Paavali kirjoitti eräälle seurakunnalle: ”Kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on, Jumalan sanana.” (1. Tessalonikalaisille 2:13.)

Koska Raamattu on ”Jumalan sana” ja se ”on totuus”, se voi antaa meille, mitä tarvitsemme vahvistaaksemme itseämme tässä maallistuneessa maailmassa. Raamatussa todetaan: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2. Timoteukselle 3:16, 17.)

Monet vilpittömät ja älykkäät ihmiset Puolassa ja ympäri maapalloa tulevat siihen tulokseen, että Raamatun henkilökohtainen tutkiminen tarjoaa vankan perustan uskolle Jumalaan ja hänen tarkoitukseensa. Juuri tällainen usko antaa heille voimaa elää aitoa kristillistä elämää nykypäivän aina vain maallisemmaksi muuttuvassa maailmassa.

[Huomioteksti s. 16]

”Puolalaiset ovat kristittyjä vain tilastollisesti.” (Puolalainen arkkipiispa)

[Huomioteksti s. 17]

Kirkon opetukset jätetään laajalti huomiotta

[Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

PUOLA