”Pitkä urakka saatu päätökseen”

VIISIKYMMENTÄ vuotta sitten eräs isoäidiltä näyttävä nainen puhui ja maailma kuunteli. Paikkana oli Pariisi 10. joulukuuta 1948. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous oli koolla hiljattain rakennetussa Palais de Chaillot’ssa, kun YK:n ihmisoikeustoimikunnan puheenjohtaja nousi pitämään puhetta. Eleanor Roosevelt, Yhdysvaltain entisen presidentin Franklin D. Rooseveltin kookas leski, sanoi voimakkaalla äänellä läsnäolijoille: ”Me seisomme tänään merkittävän tapahtuman kynnyksellä Yhdistyneiden kansakuntien ja ihmiskunnan historiassa: yleiskokouksen on määrä hyväksyä ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.”

Kun hän oli lukenut selväsanaisen julistuksen johdannon ja sen 30 artiklaa, yleiskokous hyväksyi asiakirjan.a Kunnioituksesta Eleanor Rooseveltin poikkeuksellisia johtajantaitoja kohtaan YK:n jäsenet osoittivat seisaaltaan suosiota ”maailman ensimmäiselle naiselle”, joksi häntä sydämellisesti kutsuttiin. Tuon päivän päätyttyä hän kirjoitti muistiin: ”Pitkä urakka saatu päätökseen.”

Monista mielipiteistä yksi julistus

Kaksi vuotta aiemmin tammikuussa 1947, pian sen jälkeen kun YK:n toimikunta oli aloittanut työnsä, kävi ilmeiseksi, että kaikkia YK:n jäseniä miellyttävän ihmisoikeusasiakirjan laatiminen oli suunnaton tehtävä. Alusta alkaen 18-jäsenisen toimikunnan työtä jarruttivat syvistä erimielisyyksistä johtuvat loputtomat kiistelyt. Kiinan edustajan mielestä asiakirjan piti sisältää Kungfutsen elämänfilosofiaa, toimikunnan katolinen jäsen kannatti Tuomas Akvinolaisen opetuksia, Yhdysvallat puhui yhdysvaltalaisten perusoikeuksia koskevan julistuksen (Bill of Rightsin) puolesta ja neuvostoliittolaiset halusivat liittää mukaan Karl Marxin ajatuksia, eivätkä tässä suinkaan olleet kaikki voimakkaat mielipiteet.

Toimikunnan jäsenten alituinen kinastelu koetteli Rooseveltin kärsivällisyyttä. Pitäessään luentoa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa vuonna 1948 hän mainitsi ajatelleensa usein, että suuren perheen kasvattaminen oli koetellut hänen kärsivällisyyttään äärimmilleen. Hänen kerrotaan kuitenkin sanoneen, että ”ihmisoikeustoimikunnan johtaminen vaati vielä enemmän pitkämielisyyttä”, mikä huvitti yleisöä.

Ilmeisesti niistä kokemuksista, joita hän oli saanut äitinä, oli hyötyä. Muuan toimittaja kirjoitti noihin aikoihin, että se tapa, jolla Roosevelt käsitteli toimikunnan jäseniä, toi hänen mieleensä äidin ”paimentamassa suuren perheen usein äänekkäitä, toisinaan niskoittelevia mutta pohjimmiltaan hyväsydämisiä poikia, joita oli aina silloin tällöin ohjattava lujalla kädellä”. (Eleanor Roosevelt—A Personal and Public Life.) Osoittamalla kuitenkin lujuuden lisäksi ystävällisyyttä hän kykeni vakuuttamaan vastustajansa saamatta heistä itselleen vihollisia.

Niinpä kun oli pidetty kaksi vuotta kokouksia, tehty satoja korjauksia, laadittu tuhansia lausuntoja ja järjestetty 1400 äänestyskierrosta lähes jokaisesta sanasta ja lauseesta, toimikunta sai aikaan asiakirjan, jossa luetellaan ne ihmisoikeudet, joiden se uskoi kuuluvan jokaiselle miehelle ja naiselle kaikkialla maailmassa. Asiakirjan nimeksi annettiin ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Näin saatiin päätökseen toisinaan mahdottomalta näyttänyt tehtävä.

Suuret odotukset

Sorron muurien ei tietenkään odotettu luhistuvan tämän ensimmäisen torven äänestä. Yleismaailmallisen julistuksen hyväksyminen herätti kuitenkin suuria odotuksia. YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana tuolloin toiminut australialainen tri Herbert V. Evatt ennusti, että ”miljoonat miehet, naiset ja lapset kaikkialla maailmassa kaukana Pariisista ja New Yorkista tulevat etsimään apua, ohjausta ja innoitusta tästä asiakirjasta”.

On kulunut viisikymmentä vuotta siitä, kun tri Evatt sanoi nuo sanat. Tuona aikana monet tosiaan ovat etsineet tästä julistuksesta ohjausta ja mitanneet sen avulla sitä, missä määrin ihmisoikeuksia kunnioitetaan eri puolilla maailmaa. Mitä he ovat havainneet? Täyttävätkö YK:n jäsenvaltiot tämän mitan? Millainen on maailman ihmisoikeustilanne nykyään?

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 4]

Mitä ihmisoikeudet ovat?

Yhdistyneet kansakunnat määrittelee ihmisoikeudet ”oikeuksiksi, jotka ovat meille luonnostaan kuuluvia ja joita ilman emme voi elää ihmisen arvoista elämää”. Ihmisoikeuksia on myös kuvailtu ”ihmissuvun yhteiseksi kieleksi”, ja tämä on osuva kuvaus. Aivan niin kuin kyky oppia puhumaan jotain kieltä on synnynnäinen ominaisuus, joka tekee meistä ihmisiä, niin on meillä muitakin synnynnäisiä tarpeita ja ominaisuuksia, jotka erottavat meidät muista maapallon olennoista. Ihmisellä on esimerkiksi tiedon, taiteellisen ilmaisun ja hengellisyyden tarve. Kun ihmiseltä riistetään mahdollisuus tyydyttää nämä perustarpeet, hänet pakotetaan elämään ihmistä alemmalla tasolla. Jotta ihmisiä voitaisiin suojella tällaiselta riistolta, selittää muuan ihmisoikeusasioita käsittelevä juristi, ”me puhumme ihmisen tarpeiden sijasta ihmisen oikeuksista, koska juridisessa mielessä ’tarve’ ei ole yhtä voimakas sana kuin ’oikeus’. Käyttämällä sanaa oikeus me korotamme inhimillisten tarpeiden tyydyttämisen jokaiselle ihmiselle kuuluvaksi moraaliseksi ja lailliseksi oikeudeksi.”

[Tekstiruutu/Kuva s. 5]

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Kirjailija ja nobelisti Aleksandr Solženitsyn on sanonut tätä yleismaailmallista julistusta ”parhaaksi asiakirjaksi”, minkä YK on koskaan laatinut. Silmäys sen sisältöön osoittaa, miksi monet ovat hänen kanssaan samaa mieltä.

Julistuksen perusajatus esitetään 1. artiklassa: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Tältä pohjalta julistuksen laatijat turvasivat kaksi ihmisoikeuksien ryhmää. Ensimmäinen ryhmä hahmotellaan 3. artiklassa: ”Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.” Tämä artikla luo perustan ihmisen kansalaisoikeuksille ja poliittisille oikeuksille, jotka luetellaan artikloissa 4–21. Toisen ryhmän perustana on 22. artikla, jossa sanotaan muun muassa, että jokaisella on oikeus nauttia ”hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä” oikeuksia. Se tukee artikloja 23–27, joissa tehdään selväksi ihmisen taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Yleismaailmallinen julistus oli ensimmäinen kansainvälinen asiakirja, jossa tämän toisen ryhmän oikeudet tunnustettiin kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin. Se oli myös ensimmäinen kansainvälinen asiakirja, jossa ylipäänsä käytettiin sanaa ”ihmisoikeudet”.

Brasilialainen sosiologi Ruth Rocha selittää helppotajuisesti, mitä yleismaailmallisessa julistuksessa sanotaan: ”On yhdentekevää, mihin rotuun kuuluu. On yhdentekevää, onko mies vai nainen. On yhdentekevää, mitä kieltä puhuu, mitä uskontoa tunnustaa, millaisia poliittisia näkemyksiä kannattaa, missä maassa asuu tai mihin sukuun kuuluu. On yhdentekevää, onko rikas vai köyhä. On yhdentekevää, missäpäin maailmaa asuu ja elääkö kuningaskunnassa vai tasavallassa. Jokaisen on tarkoitus nauttia näistä oikeuksista ja vapauksista.”

Sen jälkeen, kun yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin, se on käännetty yli 200 kielelle ja siitä on tullut osa monien maiden perustuslakia. Jotkut johtohenkilöt ovat nykyään sitä mieltä, että julistus pitäisi kirjoittaa uudelleen. YK:n pääsihteeri Kofi Annan on kuitenkin eri mieltä. Erään YK:n virkamiehen mukaan hän on sanonut: ”Aivan niin kuin ei Raamattua tai Koraania tarvitse kirjoittaa uudelleen, niin ei tätä julistustakaan tarvitse muuttaa. Muutoksia on tapahduttava yleismaailmallista julistusta kannattavien käyttäytymisessä, ei julistuksen tekstissä.”

YK:n pääsihteeri Kofi Annan

[Lähdemerkintä]

UN/DPI, Evan Schneider (Feb97)

[Kuva s. 3]

Eleanor Roosevelt pitelemässä ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta

[Lähdemerkintä]

Roosevelt ja symboli sivuilla 3, 5 ja 7: UN photo