Näköaloja 29. kerroksesta

KUN astuu hissistä New Yorkissa sijaitsevan Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksen 29. kerroksessa, pieni sininen kilpi osoittaa, missä on ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR). Tämä yhdystoimisto edustaa Genevessä Sveitsissä sijaitsevaa OHCHR:n päämajaa, YK:n ihmisoikeustoiminnan polttopistettä. Geneven toimistoa johtaa ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson, kun taas New Yorkin toimistoa johtaa kreikkalaissyntyinen Elsa Stamatopoulou. Aiemmin tänä vuonna Stamatopoulou antoi ystävällisesti haastattelun Herätkää!-lehden toimittajalle ja loi katsauksen ihmisoikeustoiminnan menneisiin viiteen vuosikymmeneen. Seuraavassa on joitakin poimintoja haastattelusta.

K: Miten ihmisoikeuksien ajaminen on teidän mielestänne edistynyt?

V: Mainitsen kolme esimerkkiä edistyksestä. Ensinnäkin viisikymmentä vuotta sitten ihmisoikeuksien käsite ei ollut mukana kansainvälisissä ohjelmissa. Nykyään se on mukana kaikkialla ja valmiina täytäntöön panemista varten. Sellaisetkin hallitukset puhuvat ihmisoikeuksista, jotka eivät joitakin vuosikymmeniä sitten olleet kuulleetkaan niistä. Toiseksi meillä on useista sopimuksista koostuva kansainvälinen lakikokoelma eli lakikirja, jossa hallituksille kerrotaan mustaa valkoisella, mitä velvollisuuksia niillä on alamaisiaan kohtaan. [Ks. sivun 7 tekstiruutua ”Kansainvälinen ihmisoikeuslaki”.] Tämän lakikokoelman laatimiseen vaadittiin monen vuoden kova työ. Olemme erittäin ylpeitä siitä. Kolmas esimerkki on se, että nykyään useammat ihmiset kuin koskaan aiemmin osallistuvat ihmisoikeustoimintaan ja kykenevät keskustelemaan sujuvasti ihmisoikeuksista.

K: Millaisia esteitä on tiellä?

V: Työskenneltyäni 17 vuotta YK:n ihmisoikeusohjelmien parissa olen luonnollisesti selvillä siitä, että meidän edessämme on turhauttavia ongelmia. Suurin niistä on se, että hallitukset pitävät ihmisoikeuksia usein poliittisena eivätkä humanitaarisena kysymyksenä. Ne voivat olla haluttomia panemaan täytäntöön ihmisoikeussopimuksia, koska ne tuntevat asemansa uhatuksi poliittisesti. Tällaisissa tilanteissa ihmisoikeussopimukset muuttuvat kuolleiksi kirjaimiksi. Myös se on ollut takaisku, ettei YK ole kyennyt estämään räikeitä ihmisoikeusloukkauksia esimerkiksi entisessä Jugoslaviassa, Ruandassa ja hiljattain Algeriassa. Se että YK ei kyennyt estämään näissä maissa tapahtuneita joukkoteurastuksia, oli valtava tappio. Keinot ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ovat olemassa, mutta jonkun on otettava ne käyttöön. Kuka se voisi olla? Jos niiden maiden edut eivät ole uhattuina, jotka voisivat tarjota suojaa, loukkauksien lopettamiseen ei yleensä ole poliittista tahtoa.

K: Miltä tulevaisuus näyttää?

V: Näen, että tiellä, joka johtaa ihmisoikeuksien toteutumiseen kaikille, on uhkia ja toiveita. Minua huolestuttaa talouselämän kansainvälistymisestä aiheutuva uhka. Suuret yhtiöt asettuvat maihin, joissa työvoima on halpaa. Me voimme nykyään tarvittaessa syyttää hallituksia ihmisoikeusloukkauksista ja painostaa niitä. Mutta ketä voimme syyttää loukkauksista, kun monenkeskiset kauppasopimukset siirtävät valtaa yhä enemmän hallituksilta kansainvälisille talousmahdeille? Koska me emme valvo näitä talousmahteja, valtioiden välisten järjestöjen, esimerkiksi YK:n, asema heikkenee. Ihmisoikeuksien kannalta tällainen suuntaus on tuhoisa. Nyt on elintärkeää saada yksityinen sektori nousemaan ihmisoikeusliikkeen laivaan.

K: Entä mikä herättää toiveita?

V: Maailmanlaajuisen ihmisoikeuskulttuurin kehittäminen. Tarkoitan sitä, että meidän tulee kasvatuksen avulla lisätä ihmisten tietoutta ihmisoikeuksista. Tämä on tietenkin suunnaton haaste, koska se merkitsee ajattelutavan muutosta. Tästä syystä YK käynnisti kymmenen vuotta sitten maailmanlaajuisen julkisen tiedotuskampanjan valistaakseen ihmisiä heidän oikeuksistaan ja valtioita niiden velvoitteista. Lisäksi YK on nimennyt vuodet 1995–2004 ”Ihmisoikeuskasvatuksen vuosikymmeneksi”. Toivottavasti kasvatus saa aikaan muutoksia ihmisten mielessä ja sydämessä. Tämä saattaa kuulostaa lähes evankeliumilta, mutta kun on kyse ihmisoikeuskasvatuksesta, minä olen tosi uskovainen. Toivon, että maailma omaksuu ihmisoikeuskulttuurin ideologian ensi vuosisadalla.

[Tekstiruutu s. 7]

”Kansainvälinen ihmisoikeuslaki”

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen lisäksi on olemassa ”kansainvälinen ihmisoikeuslaki” (International Bill of Human Rights). Miten ne liittyvät toisiinsa?

Jos kansainvälistä ihmisoikeuslakia verrataan kirjaan, jossa on viisi lukua, niin silloin ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta voidaan pitää ensimmäisenä lukuna. Toinen ja kolmas luku ovat kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus. Neljäs ja viides luku sisältävät kumpikin valinnaisen pöytäkirjan.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisella julistuksella ajatellaan olevan moraalista arvoa, eli se kertoo valtioille, mitä niiden pitäisi tehdä, kun taas neljä muuta asiakirjaa ovat juridisesti sitovia, eli ne kertovat valtioille, mitä niiden täytyy tehdä. Näitä asiakirjoja alettiin työstää vuonna 1949, mutta kului kymmeniä vuosia ennen kuin ne kaikki tulivat voimaan. Nykyään nämä neljä asiakirjaa muodostavat yhdessä yleismaailmallisen julistuksen kanssa kansainvälisen ihmisoikeuslain.

Kansainvälisen lakiehdotuksen lisäksi YK on ratifioinut yli 80 muuta ihmisoikeussopimusta. ”On virhe ajatella, että kansainvälinen ihmisoikeuslaki sisältää tärkeimmät ihmisoikeussopimukset”, sanoo muuan ihmisoikeusasiantuntija. ”Esimerkiksi vuonna 1990 voimaan tullut yleissopimus lapsen oikeuksista on YK:n eniten ratifioitu ja laajimmalle levinnyt asiakirja, eikä se silti kuulu kansainväliseen ihmisoikeuslakiin. Ilmaus ’kansainvälinen ihmisoikeuslaki’ otettiin käyttöön lähinnä keinona saada julkisuutta eikä virallisena käsitteenä. Ja olette varmasti yhtä mieltä siitä, että ilmaus jää mieleen.”a

[Alaviite]

[Kuva s. 6]

Elsa Stamatopoulou

[Lähdemerkintä]

UN/DPI, J. Isaac