Miten pienokaisen pitäisi nukkua?
MONEN pienokaisen elämä on eri puolilla maapalloa päättynyt kätkytkuolemaan. Se on Yhdysvalloissa 1–12 kuukauden ikäisten lasten tavallisin kuolinsyy.a Voiko riskiä pienentää millään tavoin? Amerikan lääkäriliiton lehden (The Journal of the American Medical Association) mukaan viime vuosien tutkimustyö osoittaa, että kätkytkuoleman riski näyttäisi vähenevän merkittävästi, kun pienokaiset nukkuvat selällään eivätkä vatsallaan. Useissa maissa on käynnistetty ohjelmia, joissa vanhempia varoitetaan nukkumisasennon ja kätkytkuoleman välisestä yhteydestä. Australiassa, Englannissa, Norjassa, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa kätkytkuolematapaukset harvenivat vähintään puoleen, kun julkiset kampanjat lasten nukuttamiseksi selällään olivat jatkuneet vuoden tai kaksi.
Aivan tarkkaan ei tiedetä, miten vatsallaan nukkuminen liittyy kätkytkuolemaan, mutta jotkut tutkijat arvelevat, että lapsi saattaa tässä asennossa hengittää sisäänsä omaa uloshengitysilmaansa, jolloin hiilidioksidin määrä veressä nousee. Myös lapsen ruumiinlämpö saattaa nousta liikaa, koska lämpö ei haihdu vatsallaan maatessa yhtä hyvin. Joka tapauksessa imeväiset pysyvät yleensä siinä asennossa, jossa ne nukutetaan. Tutkimusten perusteella näyttäisi lisäksi siltä, että normaali, terve lapsi on parempi panna selälleen kuin kyljelleen.
Miksi äidit valitsevat yhden nukuttamisasennon toisen sijasta? Edellä mainittu lääkärilehti toteaa, että näin tehdään usein vain tavan vuoksi: lapsi pannaan nukkumaan samalla tavalla kuin oma äiti tai muut yhdyskuntaan kuuluvat panevat. Toisaalta mallin voi tarjota sairaalassa nähty tapa. Lisäksi joidenkin äitien mielestä heidän lapsensa pitää nimenomaan jostakin asennosta tai nukkuu siinä paremmin. Monet panevat lapsensa nukkumaan ensimmäisenä kuukautena aina selälleen mutta siitä eteenpäin vatsalleen. ”Tämä on hälyttävä suuntaus”, sanotaan tuossa lehdessä, ”sillä kätkytkuoleman riski on suurimmillaan parin kolmen kuukauden ikäisillä imeväisillä.” Lääkärit yrittävät valistaa pienokaisten vanhempia omien sanojensa mukaan yksinkertaisesta, tehokkaasta keinosta pienentää kätkytkuoleman riskiä: terveet imeväiset tulisi panna nukkumaan selälleen.b
[Alaviitteet]
a Suomessa kätkytkuolema on melko harvinainen.
b Mikäli lapsella on jokin hengityselinsairaus tai siltä erittyy epätavallisen paljon sylkeä, olisi viisasta neuvotella parhaasta nukkumisasennosta lääkärin kanssa.