Tarkkailemme maailmaa
Lukutaidottomien määrä kasvaa maailmassa
”Lähes joka kuudes maailman 5,9 miljardista ihmisestä ei osaa lukea eikä kirjoittaa”, kertoo The New York Times. Yhdistyneiden kansakuntien lastenavun rahaston (UNICEF) mukaan lukutaidottomien määrän odotetaan kasvavan. Miksi? Koska maailman köyhimmissä maissa kolme neljästä lapsesta ei tällä hetkellä käy koulua. Etniset selkkaukset eivät ainoastaan aiheuta maailmanlaajuisia talousongelmia vaan myös riistävät miljoonilta lapsilta mahdollisuuden saada koulutusta. Sen lisäksi että sodat tuhoavat kouluja, ne johtavat siihen, että monista lapsista tulee sotilaita, ei koululaisia. Lukutaidottomuus pahentaa tietysti myös yhteiskunnallisia ongelmia. UNICEFin raportissa ”Maailman lasten tila 1999” sanotaan, että lukutaidottomuuden ja syntyvyyden välillä on suora yhteys. Esimerkiksi eräässä Etelä-Amerikan maassa ”lukutaidottomilla naisilla on keskimäärin 6,5 lasta ja yläastetta tai lukiota vastaavan oppimäärän suorittaneilla äideillä keskimäärin 2,5 lasta”, Times sanoi.
Mielettömyyttä vuosituhannen vaihtumisen vuoksi
Israelin ”hallitus on myöntänyt noin 60 miljoonaa markkaa turvallisuuden parantamiseen Temppelivuorella”, jotta voitaisiin valmistautua vuosituhannen vaihtumiseen liittyvään väkivaltaan, kerrotaan Nando Times -lehdessä. Poliisi on huolissaan siitä, että juutalaiset ja ”kristityt” fanaatikot saattavat yrittää tuhota Temppelivuorella olevia moskeijoita voidakseen rakentaa uudelleen juutalaisten temppelin. Jotkin ”kristilliset” lahkot uskovat, että tämä jouduttaa maailmanlopun tuloa ja Kristuksen toista tulemista. Lehden mukaan Temppelivuorta, joka muslimien keskuudessa tunnetaan nimellä al-Haram al-Sharif, ”pidetään hyvin tulenarkana paikkana Lähi-idän selkkauksessa”. Se sijaitsee ”muureilla ympäröidyssä Jerusalemin vanhassakaupungissa, jonka Israel valloitti Jordanialta kuuden päivän sodassa vuonna 1967”. Kerrotaan, että koko joukko ”kristittyjä” on jo vuokrannut tilaa Öljymäeltä Kristuksen paluuta odotellessaan.
Aspiriinia kasveille kivun lievitykseen?
Kasvit eivät ehkä tunne kipua samalla tavoin kuin ihmiset, mutta ne reagoivat vahingoittumiseen tuottamalla jasmonihappoa. Jotkin niistä jopa vapauttavat jasmiinimaisia höyryjä, joihin muut kasvit saattavat reagoida. ”Tiedemiehet ovat tienneet vuosia, että aspiriini saa jollain tavalla kasvit lopettamaan jasmonin tuottamisen”, sanotaan Science News -lehdessä. Nyt Arizonan valtionyliopiston tiedemiehet ovat päässeet osittain perille tästä arvoituksellisesta tapahtumasarjasta. Aspiriini tekee tehottomaksi erään kasveissa olevan tärkeän entsyymin samanlaisella kemiallisella reaktiolla, jonka avulla se tekee tehottomaksi erään toisen, ihmisissä olevan entsyymin. Vielä ei kuitenkaan olla selvillä siitä, mikä yhteys aspiriinin vaikutuksella on toisaalta kasveihin ja toisaalta ihmisiin, sillä näillä kahdella entsyymillä ei näytä olevan juuri mitään yhteistä.
”Noidilta” pyydetään jälkikäteen anteeksi?
Vuonna 1994 paavi kehotti katolista kirkkoa tutkimaan historiallista omaatuntoaan. Yhtenä seurauksena tästä oli se, että Tšekin tasavaltaan muodostettiin katolinen toimikunta – ensimmäinen laatuaan – selvittämään, pitäisikö niiltä sadoilta ihmisiltä, jotka poltettiin elävältä noitina, pyytää anteeksi. Kirkon hyväksymissä noitavainoissa tapettiin Euroopassa 1100–1700-luvuilla useita tuhansia ihmisiä joko polttamalla tai kiduttamalla. Noitavainot kiihtyivät, kun paavi Innocentius VIII julkaisi vuonna 1484 noituutta koskevan bullan. Noidiksi epäiltyjen paljastamiseen käytettiin yli 30:tä kidutusmenetelmää. Pieniä lapsiakaan ei säästetty, kun todistusaineistoa kerättiin heidän vanhempiaan vastaan. Eniten noitia poltettiin Saksassa, mutta samanlaiset oikeudenkäynnit olivat yleisiä myös Ranskassa ja Britanniassa. Kirkko saattaa harkita anteeksipyynnön esittämistä noidille näin jälkikäteen, kertoo lontoolainen The Sunday Telegraph.
Jangtsea valjastetaan
Kiinan Jangtsejoelle rakennettavasta Kolmen solan padosta tulee valmistuttuaan maailman suurin vesivoimala. Padosta tulee 185 metriä korkea ja 2,3 kilometriä pitkä ja se tulee tuottamaan energiaa 18,2 miljoonaa kilowattia. Pääsyy padon rakentamiseen ei kuitenkaan ole vesivoiman tuottaminen. Padon tarkoitus on hillitä Jangtsen tulvimista. Rakentaminen alkoi vuonna 1994, ja sen odotetaan päättyvän vuonna 2009. Kaiken kaikkiaan tämän suurisuuntaisen hankkeen yhteydessä on poistettava 147 miljoonaa kuutiometriä maata ja kiveä, valettava 25 miljoonaa kuutiometriä betonia ja pantava paikoilleen lähes kaksi miljoonaa tonnia terästä. ”Vaikeinta on kuitenkin hankkeen vaikutusalueilla asuvien yli 1,1 miljoonan ihmisen uudelleen asuttaminen”, sanotaan China Today -lehdessä.
Astma lisääntyy
Maailman terveysjärjestön raporteista käy ilmi, että kymmenen viime vuoden aikana sekä astmaan sairastuneiden että sairaalahoitoon joutuneiden astmapotilaiden määrä on kasvanut 40 prosenttia kautta maailman. Mistä tämä johtuu? Amerikan keuhkolääkärien oppilaitoksen jäsenet viittaavat siihen, että lemmikkieläinten määrä on lisääntynyt tavattomasti ja että nykyään on suuntauksena elää ahtaissa, huonosti ilmastoiduissa asunnoissa. Astmakohtauksen voivat laukaista ”eläinten hilse (jota lähtee nahasta, turkista ja höyhenistä), pölypunkit, home, tupakansavu, siitepöly, ympäristösaasteet ja voimakkaat hajut”, sanotaan The Toronto Star -lehdessä. Merkittävin allergeeni on kuitenkin kissan hilse. Lehden mukaan astma saa erityistä huomiota, koska useimmat siitä johtuvat kuolemantapaukset voitaisiin ehkäistä. Kanadassa on tällä hetkellä noin puolitoista miljoonaa astmaatikkoa ja astmaan kuolee joka vuosi noin viisisataa ihmistä.
Säistä aiheutuneet vahingot ennätyslukemissa
Säistä johtuvat onnettomuudet aiheuttivat kautta maailman yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana vuonna 1998 ennätykselliset 89 miljardin dollarin (vajaan 500 miljardin markan) menetykset. Nämä vahingot ylittävät ”reilusti ne 55 miljardin dollarin [noin 300 miljardin markan] menetykset, jotka aiheutuivat koko 1980-luvun aikana”, kerrotaan uutistoimisto AP:n raportissa. Raportissa sanotaan: ”Vaikka inflaatiokin otettaisiin huomioon, 1980-luvun menetykset, nykyrahassa 82,7 miljardia dollaria [noin 450 miljardia markkaa], jäävät pienemmiksi kuin [vuoden 1998] ensimmäisten yhdentoista kuukauden menetykset”. Aineellisten menetysten lisäksi luonnononnettomuudet, esimerkiksi myrskyt, tulvat, tulipalot ja kuivuudet, tappoivat arviolta 32000 tuhatta ihmistä. ”Yhä useammin”, sanoo Worldwatch-instituutissa toimiva Seth Dunn, ”luonnononnettomuuksissa näkyy ihmisen käden jälki.” Miten niin? Hänen mukaansa metsähakkuut ovat pahentaneet ongelmaa, kun maa on kuorittu paljaaksi puista ja suoalueista, jotka toimivat ”luonnon sieninä”.
Rasittuneita perheitä
Kanadalaisia koskenut tuore kyselytutkimus osoitti, että perheet tuntevat nykyään suurempaa taloudellista ja henkistä painetta kuin sodanjälkeiset perheet puoli vuosisataa sitten. Tutkimuksen perusteella National Post -lehti sijoitti stressilistan kärkeen avioeron ja perheiden hajoamisen. Muita merkittäviä stressin syitä perheissä ovat, tärkeysjärjestyksessä, ”vanhempien liian raskas työ, johon kuluu liikaa aikaa, epävakaat työolot, kohtuuton verotus sekä arvostuksen puute sitä vaivaa kohtaan, jota vanhemmat näkevät kasvattaessaan lapsiaan”. Tutkimukseen osallistuneiden mukaan nämä seikat aiheuttivat vielä voimakkaampaa stressiä useimmissa yksinhuoltajaperheissä.
Jäävuoria kerätään talteen
”Newfoundlandilaiset ovat tienneet jo pitkään, että jäävuorivesi on hyvin puhdasta”, sanotaan lontoolaisessa Financial Times -lehdessä, mutta nyt tätä ”heidän rantojensa ohi lipuvaa ehtymätöntä luonnonvaraa” kerätään talteen. Sen jälkeen kun kelluvan jäävuoren ympärille on kiedottu verkot, hinaaja alkaa vetää sitä nousuveden aikana kohti rantaa. Täydessä vauhdissa oleva hinaaja tekee lähellä rantaa jyrkän käännöksen, irrottaa verkot ja sinkoaa jäävuoren rantaan. Kun vuorovesi laskee, jäävuori jää maalle. Sitten valtava nosturi hajottaa jään lohkareiksi ja lastaa sen proomuun, ”jossa se murskataan, sulatetaan ja suodatetaan ennen kuin se ohjataan ultraviolettivalojen alle” puhdistettavaksi.
Naisiin kohdistuva väkivalta
”Brasiliassa kaikista naisten pahoinpitelyistä tapahtuu 63 prosenttia kotona, ja vain kolmasosasta ilmoitetaan”, sanotaan O Globo -lehdessä. Lehdessä lisätään: ”Perheväkivalta kohdistuu pääasiassa köyhiin naisiin, mutta juuri he ilmoittavat useimmiten väkivallasta poliisille. Rikkaita naisia ei tilastoissa juurikaan näy.” Tilastot ovat muissa maissa samansuuntaisia. Esimerkiksi Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaiseman tutkimuksen mukaan ”useamman kuin joka toisen yhdysvaltalaisnaisen kimppuun on hyökätty jossain heidän elämänsä vaiheessa ja lähes joka viides on raiskattu tai yritetty raiskata”, kertoo uutistoimisto Reuters. Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriön sihteeri Donna Shalala sanoo: ”Jokainen numero tässä tutkimuksessa edustaa tytärtämme, äitiämme ja lähimmäistämme.”